lauantai 29. joulukuuta 2012

Tämän takia en ole ehtinyt ulos

Minun elämässäni alkoi noin viikko sitten sellainen jakso, jonka aikana katsotaan runsaasti pukudraamoja (mieluiten sellaisia, jotka ovat myös romaanisovituksia). Kaikki lähti siitä, että bongasin joulunpyhinä Areenasta BBC:n joululahjan Suomen kansalle, ts. ensimmäisen jakson Parade's End -minisarjasta. Katsokaa! Vielä vuorokauden ajan ehtii! (Syksyllä minulla oli myös varsin intensiivinen Sherlock-kausi sen jälkeen, kun hankin sarjan dvd:llä, ja näissä sarjoissahan on tiettyjä yhtäläisyyksiä, ts. Benedict Cumberbatch.)

Jakson nähtyäni kaipasin lisää samantyyppistä katsottavaa, mutta seuraava jakso tulee vasta huomenna, enkä jaksa harrastaa laitonta lataamista (tässä ei ole kyse niinkään moraalisista periaatteista, vaan enemmänkin laiskuudesta ja pelosta, etten osaa tunnistaa epäluotettavia sivustoja ja koneeni saastuu). Onneksi on YouTube - katson kuitenkin kaiken läppäriltä, joten suttuinen kuvanlaatu ei kamalasti haittaa. Viikon mittaan olenkin katsonut seuraavat sarjat:
  • North and South
  • Northanger Abbey
  • Persuasion
  • ja koska Varpu otti puheeksi ShakespeaRe-Told-sarjan jakson The Taming of the Shrew, katsoin senkin (minulla on se kyllä videolla, mutta kun televisio puuttuu, ei niitä kasetteja paljon katsella), ja sen jälkeen piti katsoa myös Much Ado About Nothing; nämä eivät ehkä ole varsinaisesti pukudraamoja, mutta kirjallisuudesta tehtyjä sovituksia kuitenkin.

Kiitos, BBC! Nyt on kuitenkin tyhjä olo, koska en keksi katsottavaa. Varpun taannoin kehuman Jane Eyren ajattelin varata kirjastosta (en löydä sitä enää YouTubesta, höh - olisi ehkä pitänyt katsoa syksyllä, mutta silloin minulla oli se Sherlock-kausi, enkä jaksanut kiinnostua), samoin yhden Järki ja tunteet -version, jota en ole vielä nähnyt. Se ainoa oikea Ylpeys ja ennakkoluulokin tuli taas Teemalta, juu, mutta minulla on se jo dvd:llä; ei ole Areenastakaan siis apua. Suositelkaa jotakin! Haluan möllöttää kotona tihrustamassa tietokoneen ruutua!

Inventaario, osa 2

Joulupukki toi minulle poran, jota olen jo vuosikausia kaivannut avuksi koruaskarteluihin, mutta en vain ole saanut hankittua. Tänä iltana olenkin sydämeni kyllyydestä rei'ittänyt erinäisissä projektilaatikoissa jemmaamiani pikkuesineitä, jotta voisin sitten ripustaa niitä korviini.

Kun tuli aika laittaa illan paskartelut roikkumaan muiden korvakorujeni joukkoon, säilytysjärjestelmässäni (vinkki: raastinraudat ovat erinomaisia korvistelineitä!) ei ollutkaan niille kunnolla tilaa. Ryhdyin siis organisoimaan kruununjalokiviäni niin, että ne eivät enää hautautuisi toistensa alle. Laitoin ne saman tien myös värijärjestykseen, koska se rauhoitti sieluani - kyllä, minusta tuo on oikein rakentava tapa viettää perjantai-iltaa.

Samalla päätin uteliaisuudesta tutkia, paljonko minulla itse asiassa on korvakoruja. Sain tulokseksi 119 paria (sekä pienet nappikorvikset ja sen sellaiset, joita en ikinä käytä enkä siis viitsinyt laskeakaan). Hmm. En oikein tiedä, mitä tuosta lukemasta pitäisi ajatella. Olen myös melko varma siitä, että poran ansiosta saldo kasvaa hyvinkin pian, eikä siinä mitään; paskartelu on oikein hyvä tapa käyttää aikaansa. Elävän elämän tutuille kuitenkin tiedoksi, että jos näette minut lähiaikoina ostamassa uusia korviksia, minulta saa ehdottomasti kysyä, olenko aivan varma hankinnan välttämättömyydestä.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Raikasta joulua!

En yleensä hirveästi jaksa valmistella joulua, saapuu se ilmankin. On pakko kuitenkin todeta, että tänä vuonna hankin ne vähäiset "pakolliset" lahjat ehkä vähän liian myöhään. Olin kuvitellut, että eilen aamupäivällä minulla olisi hyvin aikaa nauttia jouluruuhkista. Olisi sitä ehkä ollutkin, ellei yhtä lahjaa olisi pitänyt lopulta metsästää sekä Vantaalta että Itä-Helsingistä. Julkisilla kulkuvälineillä. (Siinä bussissa istuessa kävi kyllä mielessä, olisivatko hyllyt ehkä olleet täydempiä esimerkiksi lokakuussa... Olin siis tiennyt jo kauan, mitä aioin hankkia, mutta lykkääminen on ystävä.) Koska reissu vähän venyi aiotusta, tuli joulunviettoa varten pakatessa aika kiire.

Ensiksi huomasin, että uusi paras ystäväni kuivashampoo oli jäänyt matkasta. No, ei se mitään; ainahan voin pestä hiukset. (En tosin tänäänkään pessyt, kuivaamisessa ja muussa on niin kamala vaiva... Luotan siihen, että vaikka päivä jo piteneekin, on vielä sen verran pimeää, että katsoja ei voi olla ihan varma, ovatko hiukset kauniin kiiltävät vai ikävän rasvaiset.) Seuraavaksi havaitsin, että myös deodoranttini jäi kotiin. Taidan siis viettää joulua keskiaikaisia hygieniakäytäntöjä mukaillen ja lisätä hajuvettä aina, kun alan haista pahalta.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Suunnitelma uudelle vuodelle

Ensi vuonna yötaksa poistuu kausilipulla matkustavilta. Se on hyvä! Olen vuosien varrella monta kertaa manaillut yötaksaa, koska a) minulla ei ole juuri koskaan käteistä, enkä ikinä muista ladata arvoa matkakortille ja b) ylimääräinen rahanmeno on aina tylsää, ja juoppobusseilla matkustamisesta on erityisen ärsyttävä maksaa. (Niiden sijaan olen melko usein päättänyt mennä taksilla, ja siinähän sitä vasta säästääkin...)

Tätä nykyä en kyllä kovinkaan usein matkusta yöbusseilla, mutta helpostihan sen muuttaa. Kun kerran kuitenkin valvon säännöllisesti naurettavan myöhään, voin kai samalla vaivalla kukkua muuallakin kuin kotona tietokoneen äärellä. Vuonna 2013 minusta tulee siis bilehile! (Pikkuisen voi tietysti haitata, että vierastan yökerhoja melko paljon, mutta ei se mitään. Tahdonvoimaa se vain kysyy!)

torstai 20. joulukuuta 2012

Osataan kieliä

Välillä ihmettelen, miten aivoni toimivat. Kävin taannoin keskustelua englanniksi. Hain toivottoman kauan sanaa dialogi, ja lopulta taisin kiertää sen sanomalla jotakin muuta, koska sanaa dialogue nyt vain oli aivan liian vaikea keksiä. Sen sijaan keripukki tulee kyllä kuin apteekin hyllyltä. (Scurvy, tietenkin. Ainahan se on mielessä.)

tiistai 18. joulukuuta 2012

Ihana esteettömyys

Minulla on aika iso kylpyhuone. Käsittääkseni näin on siksi, että asun varsin uudessa talossa, ja nykyään pitää rakentaa sellaisia asuntoja, joissa esimerkiksi pyörätuolilla mahtuu tarvittaessa vaivatta liikkumaan. Meidän talossamme tilojen väljyys taitaa kuitenkin johtua siitä, että jos joku liikuntarajoitteisempi ihminen erehtyisi tänne muuttamaan, hän saisi talvikaudella liikuntaa ainoastaan kulkemalla huoneesta toiseen. Kylpyhuoneessa mahtuu kyllä pyörähtelemään, mutta ulko-ovista on turha kuvitella liikkuvansa mihinkään. Hemmetin kätevää!

No, ei pidä liioitella - kyllähän täällä asunnosta pääsee ulos, vaikka ei omin jaloin liikkuminen luonnistuisikaan. Hissi vie  ala-aulaan, mutta sen jälkeen vaihtoehdot ovatkin vähissä. Pääsisäänkäynnin ja hissin välissä on rappuset. Lastenvaunut niistä vielä kiukkupäissään kiskaisee, mutta pyörätuolilla voisi olla hankalampaa. Ulkoiluvälinevaraston kautta pääsee periaatteessa yhdelle ulko-ovelle, mutta yllätys: sen edessä onkin lumikasa, jolle uuttera huoltoyhtiömme ennättää tehdä jotakin arviolta toukokuussa. Pihan puolen sisäänkäynniltä taas alkaa lupaavasti lumikolan levyinen väylä, joka kuitenkin päättyy umpihankeen. Eihän niitä pihoja nyt hyvänen aika joudeta talvisin kolaamaan, on tässä parempaakin tekemistä! Aina voi sitä paitsi yrittää autohallin kautta ulos. Siinä sitä lihakset vertyvät, kun työntelee itseään ajoluiskaa ylöspäin. Autoja väistellessään saa kivasti myös jännitystä elämään!

Niin että tervetuloa meille kaikki liikuntarajoitteiset ja lastenvaunujen kanssa kulkijat. Jos tulette ennen kesää, varautukaa kuitenkin leiriytymään pihalle - sisälle on turha yrittää!


P.S. Vaikka tämä asia ei suoranaisesti minua kosketa, minusta tuossa on kitisemisen paikka ihan periaatteen vuoksi. Puolitiehen jätetty esteettömyys ei ole esteettömyyttä ollenkaan. Ihmiset, älkää olko typeriä! Ja ne, jotka asiasta päättävät: voitaisiinko tässä talossa lopultakin vaihtaa huoltoyhtiötä?

P.P.S. Koska Varpu tietää, että minun pitäisi oikeasti nyt olla tekemässä jotakin ihan muuta, ajastan tämän tekstin ovelasti huomiselle. Nyt kukaan ei aisti mitään vitkuttelun sivumakua tässä!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Mielenkiintoinen elämäni

Ahkerimmin tupakoitsevalla naapurillani on uusi huppari. Entinen oli musta. Uusi on harmaa. Elämme jännittäviä aikoja.

Mikä vaivaa niitä ihmisiä, jotka istuutuvat bussissa toisen viereen niin leveästi, että ovat käytännössä jo naapurinsa sylissä?

Toivoisin, että minulla olisi kotiapulainen, jotta voisin torua jotakuta muuta kuin itseäni, kun kahvi maistuu pahalta. (Huuhdellessani pannua se oli yhtäkkiä täynnä saippuavaahtoa. Luulen, että nämä asiat liittyvät jotenkin toisiinsa.)

Ei muuta tällä erää.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

(Eilisen) päivän hyvä työ

Tapahtumapaikka: Alko
Tekijä: Alkon myyjä
Teko: Kun rupesin maksamaan, myyjä pyysi: "Näyttäisitkö vielä henkilöllisyyspaperit?" Minä aloin tanssia voitontanssia ja hihkuin: "Mielelläni! Kiitos! Oi kiitos!" (Olen ollut vähän nyreissäni siitä, että minulta ei ole kysytty papereita kertaakaan sen jälkeen, kun täytin 30 vuotta. Siihen asti sitä tapahtui kuitenkin jatkuvasti, joten meinasi tulla identiteettikriisi. Nyt kaikki on taas kuten pitääkin!)


Tiedän kyllä, että uuden ohjeistuksen mukaan henkilöllisyystodistusta pitää alkoholi- ja tupakkaostoksilla kysyä tammikuun alusta lähtien kaikilta, jotka näyttävät alle 30-vuotiailta, joten tapaus voisi periaattessa liittyä myös tähän linjaukseen. Haluan kuitenkin uskoa, että eilen kyse oli vain ja ainoastaan siitä, että näytän korkeintaan 21-vuotiaalta. Ryppyjä? Minulla? Älä naurata!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Hei, sinä ihminen internetissä!

Tehdäänkö sopimus? Se menee näin: sinä autat minua, ja sitten minä autan sinua. Laita vain nimi viivalle, niin jatketaan!


_____________________________________________________
päiväys ja allekirjoitus


No niin. Minä tiedän, miksi sinä olet täällä: haluat piparia. Täältä sitä saa. Ole hyvä! (En yleensä jaksa seurata mitään tilastoja hakusanoista, joilla tänne on tultu, mutta nyt kävin poikkeuksellisesti kurkistamassa. Huomattava osa vierailijoista tuntuu saapuneen jouluisilla pipari+penis tai pipari+tissit -tyyppisillä yhdistelmillä. Pitäähän sitä auttaa miestä mäessä, vaikka tissejä täältä ei kyllä löydykään... No, hyvää kannattaa odottaa - jos leipureilla (lue: Varpulla, minä en jaksa pipareita paistaa, syön vain taikinaa) riittää inspiraatiota, ehkä niitäkin vielä nähdään!)

Sinun vuorosi! Varasin aiemmin tällä viikolla hermoloman kohteista hienostuneimpaan eli Kanarian saarille, ja olen jo ilmoittanut matkatoverilleni, että menemme sitten käymään Suomi-baarissa. (Haaveilen pääsystä Frederikin keikalle, mutta muutkin käyvät.) Ainoa vain, että kiihkeällä googlettelulla löytyy pelkästään keskustelupalstojen täydeltä suomalaisiin junttituristeihin kohdistuvaa pilkkaa, mutta ei tietoa siitä, mitkä niitä halveksittuja Suomi-baareja tarkkaan ottaen ovat. Auttakaa nyt, hyvät ihmiset! Varmasti joku tietää! Olen toki lukenut Johanna T:n glamouria tihkuvat matkaraportit hänen blogistaan, mutta ei sekään auta, koska emme ole menossa Playa del Inglesiin (ja niiden matkaraporttien jälkeen täytyy ehkä todeta, että onneksi emme).

torstai 6. joulukuuta 2012

Tämä teksti ei kiinnosta sinua. Peräänny, kun vielä voit.

Taistelen hetken tuulimyllyjä vastaan ja haukun vaihteeksi Googlea. Nimittäin. Inhoan sitä, että koska aikoinani olen mennyt sekaantumaan Gmailiin, riesanani on nykyään myös YouTube-tili ja kaikenlaista muuta ärsyttävää. YouTube on taas jossakin vaiheessa uusiutunut, ja nyt siellä tungetaan henkilökohtaisia videosuosituksia aina, kun olen kirjautuneena tiliini (ts. aina, koska syötteenlukija on yleensä auki taustalla). Ei kannata ihmetellä, mitä ne suositukset oikein haittaavat - tämä on nyt periaatekysymys. En halua kohdennettua mainontaa, koskaan, missään! Olen tehnyt kaikkeni päästäkseni noista suosituksista eroon, mutta ei onnistu; katseluhistoriaani ei tallenneta, mutta silti Google muistaa, mitä olen katsonut.

Googlen tietosuojakäytännöistä pulju itse sanoo näin (lihavointi minun): "Käytämme palveluista keräämiämme tietoja tarjotaksemme, ylläpitääksemme ja parantaaksemme palveluitamme, sekä kehittääksemme uusia palveluita ja suojataksemme Googlea ja käyttäjiämme. Käytämme näitä tietoja myös tarjotaksemme sinulle räätälöityä sisältöä, kuten osuvampia hakutuloksia ja mainoksia." Entäpä jos käyttäjä kokee, että räätälöity sisältö huonontaa hänen saamaansa palvelua? Eikö asiakas olekaan aina oikeassa?

Paska mikä paska. Luovun Google-tilistäni ja hankin kirjekyyhkyn. Se voi toimitella postit puolestani ja kuljetella minulle myös videoita vaikkapa kätevässä vhs-muodossa. Tämän bloginkin voi samaan syssyyn muuttaa kirjemuotoiseksi. Kerron, kun kyyhky on koulutettu, niin halukkaat lukijat voivat ilmoittaa minulle/kyyhkylle osoitteensa.

Nyt menen taistelemaan uusia tuulimyllyjä vastaan ja siirryn kylpyhuoneeseen leikkaamaan hiuksiani. Enkä toivota mitään itsenäisyyspäivää kenellekään, koska olen lukenut ne toivotukset ainakin kymmenestä blogista tänään, ja kyllästyin jo kolmannessa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Rasittavia asioita

Pizzamainosten jälkeen minua ovat tänään ärsyttäneet monet muutkin asiat, joten jatkan marisemista.
  • Myönnän, että en muista liikennesääntöjä ihan niin hyvin kuin pitäisi, mutta olen melko varma siitä, että kuorma-auton parkkeeraaminen suojatielle ei ole okei. Tuossa kohdassa on muutenkin huono näkyvyys, ja olen henkeeni melko kiintynyt. Teki mieli kirjoittaa rivouksia auton kylkeen, mutta spraymaalini olivat harmillisesti jääneet  kotiin.
  • Miksi ihmisten pitää hamstrata ruokaa kahden viikon tarpeiksi, kun kaupat ovat kiinni yhden (1) päivän? Kuvittelin välttäväni ruuhkat, koska olin kaupassa vasta viimeisen aukiolotunnin aikana, mutta vielä mitä. Siellä sitä mentiin kärryt kukkuroillaan, ja yhdellä asiakkaalla kesti kassalla arviolta puoli tuntia. (Turha käydä ilkkumaan, että pata kattilaa soimaa, siellähän olin itsekin muiden seassa - minä ostin hiusväriä, koska huomenna on hyvin aikaa hankkiutua eroon juurikasvusta. Ihan eri asia!)
  • Verkkouutisten perässä kukoistava "kansalaiskeskustelu". Käsittääkseni itsenäisyyspäivän vastaanotolle on jo pidemmän aikaa kutsuttu muutakin kuin julkkiksia; maakuntamatkoilla kohdattuja taviksia ja sen sellaisia. Nyt kun Iltis sitten nostaa kutsun saaneen siivoojan otsikoihin, keskustelijat juhlivat, kuinka tämä on upeaa. Urpot.
  • Kun Linnan juhlista puhutaan, ns. argumentoinnissa toistuvat muutenkin aina samat puheenvuorot. "Veronmaksajien rahat!" "Helsingin herrat!" "Talvisota!" "Perutaan juhlat ja säästetään!" "Alennetaan samalla kansanedustajien palkkoja ja säästetään!" "Talvisota!" Rauhoittukaa nyt jo! Jos kansantalouden ongelmat voitaisiin ratkaista peruuttamalla juhlat,  eiköhän se olisi jo tehty. Täysin järjettömät perinteet ovat sitä paitsi hieno asia! Suomessa on tapana istua kerran vuodessa sohvalla ja katsoa, kuinka ihmiset kättelevät toisiaan. Mitä sitten? Ihanan kornia!
  • Tämän talon huoltoyhtiö ja isännöitsijä ovat hirveän taitavia olemaan ymmärtämättä sekä suullista että kirjallista viestintää ja kierrättämään vastuuta. Kaikkein ärsyttävintä on, että jotenkin päädyn aina soittaessani suunnilleen pyytelemään anteeksi, että minusta nyt on niin paljon vaivaa. Hemmetti. Jos ilmoitan kolmesta viasta, huoltoyhtiö onnistuu kirjaamaan niistä vain yhden ja jättää senkin sitten hoitamatta. Kun sitten soittelen viidettä kertaa perään, ihan jonkun muun pitäisi olla nolona kuin minun!
  • Kun asuntoni ilmastointilaite saatiin vihdoinkin korjattua (vain vuoden valittamisen jälkeen, varsinainen toimenpide vei noin 5 minuuttia), koko talon ilmastointi on puolestaan alkanut temppuilla. Johan tuo järjestelmä ehtikin olla kunnossa ainakin vuorokauden sitte viime katkoksen... Täällä ei siis tällä hetkellä vaihdu ilma ollenkaan. Nyt kun on vielä pyhäkin tulossa, olen melko varma, että asialle ei tapahdu mitään ennen ensi viikkoa. Voin vain kuvitella, miten raikas ilma asunnossani parin päivän päästä on.

Terveisiä rappukäytävään

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas: se, että ovessani lukee EI MAINOKSIA, KIITOS! tarkoittaa, että en halua mainoksia. KIITOS. Taas meni yksi pizzeria mustalle listalle.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Päivän (tai no, yön) sekalaiset

Olen jo vuosia sitten päätynyt huolellisten vertailujen tuloksena siihen, että Marlin glögi on parasta (koskee tiivistettä, ei niitä litran tölkkejä). Marlin mustikkaglögitiiviste oli kuitenkin pettymys, koska se ei maistunut glögiltä eikä oikein mustikaltakaan. En osta enää.

Lumien tulosta saakka olen kytännyt Helsingin latukarttapalvelusta, joko tässä lähimaastoissa pääsisi hiihtämään. Sairasta.

Maailmassa on heti paljon vähemmän vikaa, kun talvi näyttää talvelta! Se on tosin pieni miinus, että minulla ei oikein ole sopivaa takkia seuraaviksi kuukausiksi. Napit alkavat irvistellä heti, jos alle laittaa enemmän kuin yhden ohuen puseron. Jos ei halua palella ja lisää silti kerroksia, voi tietenkin vetää koko ajan vatsaa sisään ja olla hengittämättä, mutta pidemmän päälle se ei ole kovin mukavaa. Valitettavasti inhoan kaupoissa käymistä yleensäkin ja joulun alla aivan erityisesti. Pikadieetteihinkään en oikein luota (ja vaikka luottaisinkin, minulla ei ole niihin riittävästi itsekuria), joten näillä mennään.

Klassisen musiikin yleisö ikääntyy koko ajan, ja koska olen tällainen kultalusikka kermaperseessään kulkeva elitisti, se on mielestäni perin ikävää. Tein siis päivän hyvän työn ostamalla oopperaliput. (Pitää laskea oopperayleisön keski-ikää niin kauan kuin kykenee - ihan kohta olen itsekin keski-ikäinen, ja on aika siirtyä nuorison suosimiin paikkoihin rikastamaan niiden yleisöpohjaa.)

Unirytmini on taas vaihteeksi hieman viturallaan. Päivällä väsyttää, mutta suunnilleen kymmeneltä illalla piristyn, ja saatan valvoa normaalin aamukahden sijasta sujuvasti aamuneljään tai -viiteen. Nyt kello ei ole onneksi vielä yhtäkään, joten voin vielä kuvitella herääväni aamulla siedettävän pirteänä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Love is in the air

Puhuin tässä taannoin eräille tovereilleni siitä, kuinka tahtoisin Vickanin ja Danielin seuraksi William ja Kate -häämukin. Ihannetapauksessa tietenkin sellaisen, jossa sulhasen kasvoina edustaakin hänen veljensä Harry.

Mukia minulla ei vielä ole, mutta keskustelun seurauksena sain jotakin lähes yhtä hienoa. Tällainen pariskunta tervehtii nyt minua jääkaappini ovessa:


Niin kaunista!

(Totesin kohdetta ikuistaessani, että en osaa ottaa tarkkoja kuvia. Harmitti, koska kohde oli sen verran  merkittävä, että olisin tahtonut ikuistaa kortin koko loistossaan. Vaivauduin ottamaan ihan useita kuvia, ja tuloksena oli suhrua aina vain. Sitten tulin järkiini ja tajusin, että kukaan ei ehkä tässä blogissa ensisijaisesti kuvien takia vieraile, ja jos vieraileekin, hän on joko masokisti tai aika tyhmä.)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Valomysteeri

Jouluvalot ovat tällä hetkellä elämässäni sen verran pinnalla, että jatkan vielä aiheesta. Olen nimittäin taas tänä syksynä miettinyt, kuinka käytännössä toimivat sellaiset kokovartalovalot, joiden ansiosta puu näyttää pimeässä suunnilleen tältä:


Kuinka valot saadaan paikalleen? Otetaanko ne kesäksi pois? Onko niiden laittaminen vaikeaa? Voiko puu kasvaa yli vaatteistaan? Vaihdetaanko palaneita lamppuja ikinä? Esimerkiksi Mannerheimintien (tai ehkä Topeliuksenkadun) varressa aika tarkkaan Tullinpuomin Shellin kohdalla on tuollainen puu, ja monena talvena olen miettinyt, miltähän se näyttää kesäisin. Kesällä en sitten muista katsoa. Tietääkö joku?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pimeys jatkukoon

Nyt on pakko lisätä pieni päivitys tähän tekstin alkuun: tämän avautumisen jälkeen laitoin maahantuojalle palautetta samoilla höyryillä, vaikka arvelin, ettei siitä mitään hyötyä ole. Erehdyin: minuun oltiin ripeästi yhteydessä, ja postittavat sieltä minulle sellaisen uudenlaisen adapterin. Hyvä hyvä! Reklamaatiotilanteissa asiakaspalvelu punnitaan!

Talvitaika-valosarjan valmistaja saa nyt kyllä haistaa ison kukkasen. Minulla on ulkovalosarja, jonka ostin viime talvena. Muuntajaan voi pakkauksen mukaan "liittää 40-lamppuisen Talvitaika LED-lisävalosarjan". Tänään sitten ostin sellaisen lisävalosarjan, koska ajattelin, että parvekkeen sypressiin olisi kiva laittaa jouluvalot. Kotona kuorin tuotteen pakkauksestaan ja menin tuomaan valoa pimeyteen. Ei onnistunut. Havainnollistan, miksi:

Laitoin taustaväriksi yhden inhottavimmista värisävyistä, jonka tiedän. Siitäs saavat.
Vasemmalla on entisen valosarjan johdon muuntajaan menevä pää. Oikealla on tänään ostamani lisävalosarjan muuntajaan menevä pää.

Muuntajan ja lisäosan yhteensopivuus: heikko.
Tilanteen ennakoitavuus pakkausten tekstien perusteella: hyvin heikko.
Kuluttajan kärsimä taloudellinen tappio: melko pieni.
Kuluttajan tyytymättömyys ostoksiinsa: huomattavan suuri.
Todennäköisyys, että kuluttaja ostaa jatkossakin valmistajan tuotteita: erittäin vähäinen.

Nyt minulla on hyödytön lisävalosarja, jota ei voi palauttaa kauppaan, koska pakkaus on avattu. Pitäisiköhän järjestää pikkujouluajan kunniaksi blogiarvonta, jonka pääpalkinto on yllätys?

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kalsarit

Minulla on ongelma. Mikä olisi terve ja normaali tapa suhtautua eräisiin omasta kotitaloudestani löytyviin miesten kalsareihin (kuva alla)?

"Kisses"

Kalsarit ovat olleet mitä ilmeisimminkin hyvin rakkaat käyttäjälleen. Hän sai ihanan punaiset kalsarit lahjaksi useammaltakin kiitolliselta naiselta keväällä 2006. Kalsareissa lukee lisäksi teksti "Kisses", mikä kenties palauttaa käyttäjän mieliin kauniita muistoja tämän nuoruudesta. Kalsarit ovat täyttä puuvillaa, ja sen takia materiaalin kimmoisuus on kaikonnut pesuissa jo aikaa sitten. Puuvilla on myös jännällä tavalla alkanut reikiintyä ja rispaantua kulutuspinnoilta.

Missä vaiheessa rakkaat ja merkitykselliset kalsarit ovat niin reikäiset, että ne voisi - kaikesta tunnearvosta huolimatta - heittää pois? Onko minulla sivustakatsojana oikeus puuttua asiaan, ja viheltää peli poikki? Jos kalsareille langetetaan käyttökielto, saako omistaja kuitenkin pitää ne muistona? Olisiko hävittäminen polttamalla turvallisempaa? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Nämä ovat vaikeita asioita. Kuten Irja ja sananlaskutkin tietävät; "ota ensin oma silmänpako sukkahousustasi pois, ennen kuin tuomitset läheisesi kalsareita".

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hesari muuttuu, minä en (eli valitan aina vain)

Hesari uudisti nettisivunsa maksua vastaan katseltaviksi. Muutos tuli voimaan aika nopeasti, joten eilen menin vanhasta muistista lehden sivuille katselemaan päivän otsikot. Yhtä klikkasinkin, ja kas: viikkokiintiöstä oli viidesosa mennyt. Normaalisti klikkaan jo päivässä useampaa kuin viittä uutisotsikkoa, joten ilmaisten uutisten kiintiö tuntui aika pieneltä. Poistin siis lehden sivut selaimeni suosikeista ja päätin ruveta vierailemaan ahkerammin Ylen uutissivuilla.

Mikäpä siinä; Hesarilla on toki oikeus päättää, että kaikki talossa tuotetut sisällöt ovat maksullisia. MUTTA. Facebookissa linkattuja juttuja saa käsittääkseni vapaasti lukea. (En nyt ryhdy tarkistamaan lehden sivuilta, koska tiedosta pitäisi luultavasti maksaa.) Blogeissa linkattuja sen sijaan ei selvästikään saa - menin klikkaamaan yhdessä blogissa yhtä linkkiä, ja oho, olinkin Hesarissa, ja taas kului kiintiötä. Hesarin väelle tiedoksi (olen ihan varma, että siellä joku seuraa blogiamme kiihkeästi), että minusta tuo on aika tyhmää. Olette kovasti nykyaikaisia siellä ja suositte sosiaalista mediaa, mutta ette kumminkaan tajua, että Facebook ≠ kaikki sosiaalinen media. Mikä logiikka tuossa oikein on olevinaan?

Ei tunnu kauhean harkitulta ratkaisulta sekään, että sivujen ulkoasun uudistus ja maksulliseksi ryhtyminen osuivat täsmälleen samaan saumaan. Entisestä Hesarin verkkoversiosta en maksaisi. Sivuilla oli tasa-arvoisen näköisesti aseteltuja otsikoita, joista äkkinäinen surffailija saattoi päätyä yhtä lailla pidempään artikkeliin, jossa oli ihan taustatietoja ja kaikkea, lyhennelmään päivän lehdessä ilmestyneestä jutusta, kiireessä huitaistuun kolmen rivin tekstintynkään videolinkin alla kuin klikkaa mua -hengessä laadittuun hetken kuumimman kohujulkkiksen avioerouutiseen. Ei välttämättä suoranaista laatujournalismia siis. Nyt sitten pitäisi ostaa sika säkissä ja ryhtyä maksamaan sisällöistä - jotka eivät olekaan samoja kuin ennen.

Olisiko kuitenkin kannattanut houkutella lukijoita uudenlaisen netti-Hesarin pariin antamalla lukevan yleisön ensin rauhassa tutustua siihen edes viikon verran? (Joo, tutustumistarjouksena saisi lukea kuukauden eurolla, mutta tuo summa ei taida paljon lehden budjetissa tuntua. Lukijalle kokeilu sen sijaan maksaa ainakin rekisteröitymisen vaivan, joka on välillä yllättävän iso. Lisäksi asiakkuus jatkuu testikuukauden jälkeen automaattisesti kestotilauksena, jonka peruminen on aina kirottu riesa.)

Lopuksi vielä risuja siitä, että Hesarissa ei tunneta sanomalehtitermistöä. "Lue ilmaiseksi viisi artikkelia viikossa." Miksi myös kolumnien lukeminen sitten verottaa artikkelikiintiötä?

tiistai 20. marraskuuta 2012

Inventaario

Viime aikoina on tuntunut enenevissä määrin siltä, että minulla ei ole mitään päälle pantavaa - tai oikeastaan jalkoihin. Nyt reipastuin tekemään pientä tutkimusta vaatekaapissani. Siellä oli
  • 21 paria rikkinäisiä mustia sukkahousuja
  • 3 paria ehjiä mustia sukkahousuja, joista 
    • yhdet superpaksut 
    • yhdet kuviolliset.
Käytännössä minulla on siis yhdet mustat perussukkahousut. Ei ihme, että on pukeutuminen ollut aika turhauttavaa. Inventaarion seurauksena tein myös pari päätöstä:
  • Taidan mennä ostoksille.
  • Hankin edelleenkin sukkahousuni mieluiten halvalla mutta en ikinä enää osta niitä Primarkista, oli hinta mikä hyvänsä (syysretkillä Brittein saarille ostin tuosta Irlannin ihmeestä halpojen hintojen sokaisemana ties kuinka monet parin punnan sukkahousut, joista kaikki hajosivat ensimmäisellä tai viimeistään toisella käyttökerralla).
Osaa risoista voi vielä ihan hyvin käyttää, jos laittaa kahdet päällekkäin, mutta osasta kyllä on aika lopullisesti ajanut ohitse. En millään raaski heittää tuollaista määrää materiaalia roskikseen,  joten nyt kaipaisin Niksi-Pirkkaa kertomaan, mitä rikkinäisistä sukkahousuista kannattaisi tehdä. Ideoita otetaan kommenttiboksissa vastaan!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pakko ei meitä työhön saa

...mutta entä jos ei saa mikään muukaan? Ihan sama, millaisesta projektista on kyse - aloitan aina työn ihan kohta tai vaihtoehtoisesti huomenna, ja kun lopulta ryhdyn hommiin, työ olisi pitänyt aloittaa jo eilen. Ilman viime tippaa en ikinä saisi mitään tehdyksi.

Toisaalta yhtä usein ajatus siitä, että jotakin täytyy tehdä tiettyyn määräaikaan mennessä, saa minut täydellisesti lamaantumaan, vaikka asia periaatteessa olisi kuinka kiinnostava. Pakko tekee kaikesta vastenmielistä. Lykkään ja lykkään, ja lopulta saattaa käydä niin, että deadline menee ohi siinä vitkutellessa. (Olen jälkikäteen miettinyt suurella myötätunnolla esimerkiksi takavuosien soitonopettajiani. Olin niin laiska harjoittelija, että ihmettelen, kuinka kummassa tulin oppineeksi yhtikäs mitään.)

Toisaalta en siis tee mitään, ellei ole pakko, ja toisaalta en tee mitään, jos on pakko. Tämä varmasti selittää, että en vielä 19 21 25 vuoden kypsässä iässäkään ole juossut maratonia, rakentanut omakotitaloa, ottanut kymrin kieltä haltuun, kirjoittanut menestysromaania, väitellyt kolmesta eri tiedekunnasta tai perustanut menestyvää yritystä. Ihan liian työlästä. Aloitan ehkä huomenna.


P.S. Kwai-joen silta soi nyt taukoamatta päässäni. Jaetaanpa korvamatoa muillekin, jotta en olisi yksin tämän asian kanssa:

perjantai 16. marraskuuta 2012

Jonoon järjesty!

Inhoan jonottamista. Ei ole mitään hyvää siinä, että joutuu tuijottamaan vieraan ihmisen takatukkaa samalla, kun joku toinen ventovieras tuuppii selkää. Olen lakannut käymästä vappuna Ullanlinnanmäellä, koska en kestä niitä vessajonoja. Disneyland olisi luultavasti minulle maanpäällinen helvetti (koska tuntikausien jonotus laitteisiin; en kyllä usko, että muutenkaan nauttisin, en ole huvipuistojen suuri ystävä). Suomalaisille jonottaminen on kuitenkin selvästi jonkinlainen kansanhuvi. Muuten en voi ymmärtää, miksi ihmiset tekevät sitä vapaaehtoisesti.

Esimerkki A. Lentokenttä. On jonotettu lähtöselvityksessä ja/tai matkatavarahihnalla, turvatarkastuksessa, passintarkastuksessa, vessassa, kahvilassa, tax-freessä ja pankkiautomaatilla. Nyt ollaan lähtöportilla, ja henkilökuntaa alkaa vähitellen saapua paikalle valmistelemaan koneeseen siirtymistä. Mitä tekee suomalainen? Säntää passi ja matkadokumentit sojossa jonottamaan. Miksi? Jotta pääsisi jonottamaan lisää koneeseen vievässä putkessa tai viettämään ylimääräistä laatuaikaa koneeseen kuljettavassa bussissa. Käsittämätöntä.

Esimerkki B. Bussipysäkki. (Minulla on nyt joku fiksaatio näihin joukkoliikenneaiheisiin.) Ihmisiä kasaantuu hiljalleen laiturin liepeille odottelemaan sopivaa linja-autoa. Sitten joku hätääntyy ja päättelee, että ei varmasti mahdu kyytiin, ellei mene kiltisti jonottamaan. Ilmiö tarttuu, ja pian kaikilla on kurjaa. Jos tarjolla on katos tai penkki ja odotusaikaa ties kuinka paljon, miksi kenenkään pitäisi seisoa tihkusateessa tarkastelemassa edessään seisovan Pirjo-Uolevin juurikasvua sen sijaan, että istuisi mukavammin lukemassa kirjaa tai miettimässä elämää? Olen ratkaissut asian sillä tavalla, että en todellakaan jonota bussiin, koska ei ole pakko, vaan kiilaan sisään jonon ulkopuolelta sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat saapuneet paikalle suunnilleen silloin kuin minäkin. Vielä en ole saanut turpiini. (Tässä on sitten turha ruveta puhumaan mitään kohteliaisuudesta tms. Ei bussiin meneminen niin vaikeaa ole, olen nähnyt monta kertaa, että se onnistuu ilmankin jonottamista!)

Esimerkki C. Kamppi. Tämä parin päivän takainen tapaus. Okei, en syö lihaa, mutta siitä huolimatta en pysty käsittämään. Maksan oikeasti mieluummin vähän enemmän kuin jonotan tuntikaupalla tuotetta, joka loppuu sitten kuitenkin kesken. (Luulen, että olisin ollut erittäin huono neuvostokansalainen.)

torstai 15. marraskuuta 2012

Hei kaikki bussibongarit!

Kertokaa minulle pari asiaa!

1. Mikä ihmeen bussityyppi täyttää seuraavat tuntomerkit? (Ja miten näitä autoja pystyy välttämään?)
  • Ensi silmäyksellä autossa vaikuttaisi olevan mukavasti tilaa, mutta käytännössä se johtuu siitä, että istumapaikkoja on ärsyttävän vähän.
  • Nekin paikat on typerästi sijoiteltu. Esimerkiksi takaosassa renkaiden päällä olevat penkit on nostettu "hyllylle", joten niillä istuvat matkustajat saavat viettää aikaa polvet suussa.
Siis tällä tavalla.
  • Bussissa ei ole takaovea, ja sepäs vasta helpottaa poistumista.
2. Miksi minusta tuntuu siltä, että istun noissa kirotuissa autoissa koko ajan? Ovatko ne oikeasti jotenkin laajempi ilmiö nyt, vai osunko vain säännöllisesti sellaisille linjoille, joiden liikennöitsijä on ostanut halvalla jonkun bussivalmistajan jäännösvaraston?

 P.S. Minulla on nyt joku jatkuva blogiavautumisen tarve, mutta aivot niin tahmassa, etten jaksa ajatella mitään kovin vaativaa. Jos tämä siis oli mielestäsi tylsä aihe, odotapa vain, mitä vielä tuleman pitää!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Voi Weiner, minkä teit!

Välillä elämä vaatii hömpän lukemista. (Minusta hömppä on sympaattisempi termi kuin chick lit ja sitä paitsi suomea, joten käytän sitä. Sellaista tipukirjallisuutta nyt kuitenkin tässä tarkoitan.) Valitettavasti hyvää hömppää on maailmassa aivan liian vähän. Paremman puutteessa kulutan kyllä kehnompaakin höttöä, mutta mieluummin sitä antaisi lukiessaan vallan ihan muille tunteille kuin myötähäpeälle. En myöskään ole tippaakaan kiinnostunut muovimuotimaailmaan sijoittuvista juonikuvioista tai merkkilaukuista - ruohonjuuritasolla on paljon kiinnostavampaa. Tämäkin vähän rajaa valikoimaa.

Joihinkuihin hömpisteihin voi sentään onneksi aina luottaa. Kotimaisen hömpän kuningatar on tietysti Hilja Valtonen. Harmi vain, että uusia julkaisuja taitaa olla turha odottaa... Ulkomaisista kertojista taas Marian Keyes on yleensä ollut varma valinta. Vähänkö muuten oli kivaa, että kuuden vuoden tauon jälkeen viimeinenkin Walshin perheen tyttäristä sai nyt syksyllä "oman" kirjansa! (Toivottavasti joku täällä vierailevistakin on niin vihkiytynyt asiaan, että osaa jakaa iloni!)

Toinen ulkomainen luottokertojani on ollut Jennifer Weiner. Koska Weinerin uran alkupään teokset olivat minusta niin virkistävää luettavaa, olen kovasti yrittänyt pitää hänen uudemmastakin tuotannostaan, mutta voi: se on koko ajan hankalampaa. Särmät ovat hioutuneet, huumoria on koko ajan vähemmän, ja lopulta sitä vain veivataan ihmissuhteita otsa rypyssä ja kasvetaan sisäisesti. Weinerin viimeisimmästä kirjasta The Next Best Thing on jo pakko todeta, että se oli pähkinänkuoressa tylsä.

Joka ikisessä Weinerin teoksessa sankaritarta tai jotakuta keskeisimmistä henkilöhahmoista määrittävät ainakin seuraavat ominaisuudet - jotka ovat ilmeisesti samalla myös kirjailija Weinerin ominaisuuksia:
  • oliivinvärinen iho
  • ylipainoinen
  • juutalainen
  • asuu Philadelphiassa
  • isä ottanut ikävästi hatkat jossakin vaiheessa lapsuutta
  • pitää uimisesta
  • taitava kokki
The Next Best Thing ammentaa vahvasti kirjailija Weinerin omista kokemuksista tv-sarjatuotantojen ihmeellisessä maailmassa. Kirjan päähenkilö puolestaan on käsikirjoittaja, joka kirjoittaa omaan elämäänsä pohjautuvaa tv-sarjaa. Melkoista navankaivelua tämäkin.

Minä puolestani olen sitä mieltä, että kymmenen julkaistun kirjan jälkeen Weinerin olisi korkea aika katsoa vaihteeksi peilin ulkopuolelle ja yrittää sanoa jotakin uutta. Sitä odotellessa!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hauskaa vappua!

Pienillä sisustuselementeillä on helppo tuoda juhlan tuntua arkisiin marraskuun päiviin. Minun keittiöni avohyllyjen huolella laadituissa asetelmissa vilkutteleekin esimerkiksi tällainen kaveri:

Kuvausympäristö lavastettu; en käytä päiväpeittoa keittiössäni, vaikka sillä voisikin kätevästi häivyttää tiskivuoren näkyvistä.
Tyyppi on ehtinyt juhlia jo vappua ja juhannusta. Nyt jännitän, jaksaako se jouluun asti. Ainakin vielä jaksaa käsi nousta iloiseen tervehdykseen, joten toivoa on!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Puhetta vihasta

Monet varmasti huomasivat, että Riku Rantala kirjoitti Hesariin perjantaina siitä, kuinka ”Vain Suomessa vihataan lapsia”. Otsikko oli niin provosoiva, että päätin olla provosoitumatta. Sisältökin oli suunnilleen sitä, mitä saattoi olettaa. Lasten ilakointia ja kiukuttelua paheksutaan, ja se on ikävää, ja maailmalla on aivan toisin. Juu, onhan Suomessa vähän sellaista, että ei pitäisi tehdä itsestään numeroa, ja julkisilla paikoilla ihmiset ovat aika reviiritietoisia. Siinä on puolensa ja siinä on huonot puolensa. Eivätkä nämä rajoitukset taida pelkästään lapsia koskea. Aika tyynenä luin, ja olin jo päättänyt, että tätä muurahaispesää en kyllä ryhdy sohimaan. Jokin tekstissä ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan.

Rakennelma horjuu hiukan jo tekstin alkupuolella, kun Rantala toteaa: "Omien reissukokemuksieni pohjalta esitän kuitenkin yhden suomalaisyleistyksen, joka valitettavasti on totta." Totta? Miten niin? Omien kokemusten perusteella? Totuus on, totta tosiaan, usein hyvinkin subjektiivinen käsite...

Erityisesti minua kuitenkin jäi kaihertamaan tekstin loppu. Näin sanoo Rantala, ja minusta sanoo vähän hölmösti:
Pelottavaa on, että tällaiseen käyttäytymiseen olen syyllistynyt monesti itsekin – ymmärsin moukkamaisuuteni vasta tultuani itse isäksi ja otettuani lapset mukaan reissuun. Näin isänpäivän korvilla suosittelen molempia: oppii olemaan ihmisiksi.
Yksi asia, josta melko varmasti provosoidun, on ”pyhä vanhemmuus” -tyyppinen argumentointi. (”Vasta kun minusta tuli äiti/isä, aloin ymmärtää elämästä jotakin!”) Tuohon sortuu sitten Rantalakin – ja saman tien minä lakkaan kyllä kuuntelemasta.

Sorry vaan, Riku: epäilen vahvasti, että minusta ei koskaan tule isää (eikä se äitiyskään ole ollenkaan kirkossa kuulutettu juttu), joten olen tuolla logiikalla tuomittu ikuisesti nyrpistelemään nenääni, kun uhmaikäiset raivoavat bussissa. En myöskään voi ymmärtää, miksi vanhuksia pitäisi hoitaa, koska en itse ole vanha, ja sairaatkin valittavat vaivojaan syyttä suotta, koska itse olen kohtuullisen terve, ja opiskelijat ovat ihan turhanpäiväistä joutosakkia, koska itse olen kuluttanut opintotukikuukauteni jo aikaa sitten, ja niin edelleen. Niinkö? Eikö yhdessä elämisessä kuitenkin ole kyse vähän niin kuin siitä, että pärjäiltäisiin myös sellaisten ihmisryhmien kanssa, joihin ei itse kuuluta – eikä välttämättä tulla koskaan kuulumaankaan?

No, olkaamme kohtuullisia. Ei saa antaa huonojen perustelujen pilata hyvää tarkoitusta. Jatkossa pyrin siis vihaamaan ehdottoman tasapuolisesti niin vanhoja kuin nuoriakin!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Terveisiä tv-ohjaajille

Kun tanssia tai taitoluistelua tai vastaavia lajeja näytetään televisiossa, katsoja on ruudun äärellä luultavimmin siksi, että hän tahtoisi nähdä, mitä lavalla tai kaukalossa tapahtuu. Valitettavan usein studion väki vain tuntuu tekevän kaikkensa vaikeuttaakseen esitysten seuraamista.

Ei ole kovin hyvää yleisön palvelemista jättää huomattava osa koreografiasta näyttämättä. Näissä asioissa kokonaisuus ratkaisee. Sanokaa nyt edes joku tiukka EI taiteellisille lähikuville, jännittävästi kesken liikesarjaa vaihtuville kuvakulmille ynnä muille! Jos on ihan pakko päästä kikkailemaan, säästäkää se vasta mahdollisiin hidastuksiin, olkaa niin hyvät!

EDIToidaanpa vielä. Yritän tässä katsoa Dancen viimeisintä jaksoa, ja kameratyöskentely riipii sieluani niin kovasti, että on pakko pitää taukoja välillä ja manailla. Jos kyseessä on parille laadittu koreografia, niin millä ihmeen logiikalla on tarkoituksenmukaista näyttää ainoastaan toisen tanssijan ylävartaloa? Puhumattakaan muista visuaalisista neronleimauksista. Herätkää nyt siellä studiossa!

torstai 8. marraskuuta 2012

Nuori kapinallinen

Menin nyt syksyllä yhdelle kurssille. Siellä istutaan luokkahuoneessa ja seurataan, kuinka opettaja on aktiivinen kaikkien opiskelijoiden puolesta. Yleisesti ottaen olen sellainen perusaneeminen osallistuja. Teen tehtävät, otan itse selvää asioista, joita en ymmärrä, keskustelen parin ja ryhmän kanssa, mutta en sano vapaaehtoisesti mitään koko ryhmän kuullen tai kysy neuvoa, ellen ole aivan hukassa (yleensä asia joka tapauksessa selviää muutenkin).

Yhdessä suhteessa kuitenkin rikon kaavoja: minä vaihdan istumapaikkaa aika usein! Tavallisestihan homma menee niin, että kurssilaiset valuvat ensimmäiselle kokoontumiskerralle, kyräilevät ympärilleen, istuvat luokassa kohteliaan etäisyyden päähän muista paikalla olevista ja majoittuvat sitten samalle paikalle viikko toisensa jälkeen. Minäpä en! Tähän mennessä olen istunut jo
  • eturivissä
  • takarivissä
  • ikkunan puolella ja 
  • oven puolella.
Ooh! Tämä on suuri muutos minun elämässäni: normaalisti istun aina takarivissä (paitsi elokuvissa)!

(Itse asiassa aloitin vahingossa, kun tulin yhdelle kerralle vähän myöhässä enkä kehdannut kolistella koko luokan läpi. Sitten päätin jatkaa, koska onhan tuo paikkauskollisuus jotenkin kummallista.)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ajan merkkejä ja kauneusvinkki

J**** se tulla jollottaa, tahdonpa sitä tai en: naapuruston ensimmäiset puna-sini-vihreät vilkkuvalot bongattu. (Minulla on kyllä ollut parvekevalot elokuun lopusta saakka, mutta se on aivan eri asia, koska ne ovat osa talvikauden yleisvalaistusta, eivät j****valot. Eivätkä ne vilku.)

Punainen hiusväri on uskollinen kumppanini elämän tiellä, mutta siitä hankala, että se haalistuu turhan nopeasti. Nyt olen vihdoin keksinyt, miten tukka säilyy punaisena pidempään: ei pidä pestä hiuksia! Sain vihdoinkin aikaiseksi vaihtaa suoristusaineen keskinkertaisesta yllättävän hyvään*. Aineessa on vain yksi vika: se pitää ohjeen mukaan suihkia kosteisiin hiuksiin ja kuivata sitten hiukset läpikotaisin ennen suoristusta. Arvatkaa vain, ehdinkö ja jaksanko sellaista aamukoomassa tehdä. (En myöskään uskalla jättää mitään vaihetta väliin, koska pelkään, että sitten aine ei enää toimi.) Olen siis huijannut itseni aika monena aamuna uskomaan kuivashampoon tehoon, ja koska pesen hiuksia paljon harvemmin kuin ennen, väri hiipuu hitaammin. Hurraa!


*John Frieda Frizz-Ease 3-Day Straight Semi-Permanent Styling Spray. Sponsorit: lähettäkää muutama laatikko minulle, ja lupaan kehua!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Täti lukee Cosmoa. (Tai pikemminkin jättää lukematta.)

Viikonlopun seurauksena olen taas vuoden kauempana Cosmopolitan-lehden kohderyhmästä (18-29-vuotiaat). Keski-ikä, täältä tullaan!

Koska minulle kuitenkin merkkipäiväni kunniaksi em. julkaisu lahjoitettiin (sisäinen täti-ihmiseni sai samalla Kotilieden, joten homma on onneksi hyvin balanssissa), kulutan nyt hetken pohtimalla, miksi en itsekään koe kuuluvani Cosmon kohdeyleisöön.

  • Toimittaja ≠ kielenkääntäjä. Joistakin jutuista sen valitettavasti kyllä huomaa.
  • Ulkomaista materiaalia suomeksi toimittaessa voisi ehkä kiinnittää huomiota myös sisältöön. Vai onko Suomessa tosiaan syytä olettaa, että häiden jälkeen "muut alkavat kutsua teitä hänen monikkomuotoisella sukunimellään"? Epäilenpä, että ei - sen verran monet ovat pariskuntia olematta naimisissa tai naimisissa jakamatta miehen sukunimeä. Samassa jutussa pisti myös nikottelemaan lähtöoletus, että puolisoilla on automaattisesti yhteinen pankkitili - ja että nainen joutuu sen vuoksi tekemään kalliista hömppäostoksistaan tiliä miehelleen.
  • Lehdessä haastatellut (tai "haastatellut", jotenkin on sellainen kutina, että "Tiina, 21 vuotta" olisi alkuperäisen jutun kirjoittajan havainnollistustarkoituksissa kehittämä hahmo, jonka nimi sitten on suomalaistettu) ovat suunnilleen kymmenen vuotta minua nuorempia.
  • Naistenlehdissä on tapana satsata ulkoasuun, mutta Cosmopolitan näyttää silti jotenkin... halvalta. No, ihmekös tuo, kun valokuvaajana toimii suhteellisen usein "Stockphoto".
  • Myös pääkirjoitukset voisi oikolukea.
  • Sitten on tietysti sekin pikkuseikka, että yksikään lehden jutuista ei oikeastaan kiinnostanut minua.

Yhteenveto: tylsä lehti, mutta oli sitä sentään ihan hauska ruotia!

Lopuksi vielä päivän kysymys, joka tulee tällä kertaa Helsingistä:
Miten voi estää jääkaappia haisemasta kamalalta silloin, kun siellä on hyvää juustoa?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen

Erityisellä valppaudella minä muistan tällä hetkellä Espoon Leppävaaraa. Minulla on auto lainassa muutaman päivän ajan. (Auton omistajalle haluaisin sanoa kiitos ja anteeksi. Jälkimmäisen voisin itse asiassa laajentaa koskemaan kaikkia muita tiellä liikkujia.) Niinpä olen päässyt seikkailemaan kaikenlaisissa kohteissa hieman tavallista kätevämmin. Ainakin periaatteessa.

Suunnilleen näin minun oli tarkoitus ajella pois em. vaaran paikasta:


Suunnilleen tällaiseksi poistumisreittini kuitenkin muodostui:


Tiedän kyllä, että länsi ei ole aina vasemmalla, mutta ei se tarkoita, että osaisin soveltaa tietoa joka tilanteessa. Myös opasteiden lukeminen on yllättävän vaikea laji.

Puhutaan jollakin toisella kerralla siitä, että saatuani auton lainaan moottori sammui ensimmäisen puolen kilometrin aikana kolme kertaa, en osaa käyttää vaativia erikoislaitteita kuten pyyhkimiä parkkeeraamatta tien sivuun tutkimaan vipuja tarkemmin, tajuan aina liian myöhään rikkovani väistämissääntöjä hyvin typerillä tavoilla (en onneksi vaarallisesti kuitenkaan, kai) ja olen useamman kerran lähtenyt liikkeelle ajovalot pimeinä.

Kun seuraavan kerran tekee mieli ostaa auto, muistelen näitä hetkiä ja menen nöyrästi bussilla vaan.

torstai 1. marraskuuta 2012

Hyvät tavat kaunistavat - myös puhelimessa

Saatoin tahtomattani loukata yhtä puhelinmyyjää. Oi voi. Joko jätetään vastaamatta tuntemattomiin numeroihin tai kieltäydytään mahdollisimman tehokkaasti kaikesta, mitä kaupitellaan, mutta luuria ei minusta tarvitsisi lyödä kenenkään korvaan. Vastasin kumminkin puhelimeen keittiössä, ja siellä tuppaa käymään niin, että kuuluvuus häviää ja sitten puhelu katkeaa kokonaan. (Sama juttu eteisessä. On hienoa asua uudessa talossa, jossa tekniikka on ajan tasalla!) Niin kävi nytkin, ja sehän kuulostaa suunnilleen samalta kuin luuri korvaan -tekniikka.

Toisaalta harmittelen moukkamaisuuttani melko vähän, koska vuoroin vieraissa käydään. Kyseinen myyjä aloitti puhelun suunnilleen: "Terve! Täällä soittelee Janne* Hämeenlinnasta*!" Vasta ynistyäni omat tervehdykseni kävi ilmi, että kyse on internet-asioista. Hetken ajan olin ehtinyt epäillä, että Jannella voisi olla ihan oikeaa asiaa jollekulle muulle ihmiselle, mutta nyt sattui tulemaan väärä numero. Bisnestä siellä kuitenkin hierottiin. Hiukan liian tuttavallista mielestäni. Kyllä heti alkuun sietäisi tehdä selväksi, että Janne soittelee Firmasta X, ei minua se paikkakunta kiinnosta!

* Nimi ja paikkakunta muutettu.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Jäärä tilittää

Maailma on taas vaihteeksi täynnä ilmiöitä, joita en ymmärrä alkuunkaan. Saamarin nykyaika!

Valokuvaushifistely. Blogeissa ilmiö näkyy ehkä erityisen selvästi. Hämmentää, kun kirjoittajat pyytelevät anteeksi, jos kuvat sattuvat olemaan suttuisia. Jos kamera menee rikki, blogi menee telakalle. Täh? Minä luen blogeja, en kaipaa daideellisia otoksia siitä, mitä kirjoittaja söi aamupalaksi! Itse asiassa olen lopettanut monen blogin seuraamisen, kun on alkanut tuntua, että niissä ei ole mitään lukemista, katsottavaa vain. Miksi kaikesta pitäisi ottaa kuva? (Poikkeuksena tosin vaikka käsityö- tai kotiaiheet, niistä kyllä ihan mielelläni katselen kuviakin.)

Liikkuvan kuvan tunkeminen joka paikkaan. Jos esimerkiksi lehden verkkosivuilla klikkaa jotakin uutista, ärsyttävän usein päätyykin katsomaan videota. Kirjoittakaa, jos kerran olette lehdessä töissä! Silloinkaan, kun minulla oli televisio, en ikinä katsonut tv-uutisia. Niitä ei voi selailla eikä lukea omassa tahdissaan, ja se on kovin turhauttavaa. (Samasta syystä en oikein osaa kuunnella äänikirjojakaan – en ikinä lue kirjaa järjestelmällisesti alusta loppuun, vaan hypin jatkuvasti eteen- ja taaksepäin.) Videot hiiteen, tekstiä tilalle!

Windows 8 ja kumppanit. Alkoi ahdistaa jo valmiiksi se hetki, kun pitää taas ostaa uusi tietokone. Vihaan kaikkia kuvalaatikkopohjaisia käyttöliittymiä. Tekstiä, perkele! Ei liene yllättävää, että en ole erityisen innostunut viime aikoina sieltä sun täältä silmille roiskuneesta (ja itse asiassa kai juuri tänään lanseeratusta; ooh, olen ajan hermolla!) Inspiration-blogikonseptistakaan.

Hmm, olen näkevinäni valitusvirressäni tiettyä toisteisuutta... Laitetaan siis vaihtelua tuomaan vielä avokadopasta aka "trendipasta" (googleta, ellet ole kuullut), jota en todellakaan ole ajatellut laittaa (hyvin yllättävää, eikö totta?). Minusta on ylipäätään kamalan outoa, että joku ruoka voi nousta netti-ilmiöksi. Miksi laittaisin ruokaa vapaaehtoisesti? Ja en kyllä enää tuo mitään yrttipuskia tänne nahistumaan. Aina kun kuvittelen tekeväni kokonaisen aterian ihan alusta saakka, kaikki tuoreet raaka-aineet pilaantuvat ennen kuin saan ne saatettua ruoaksi asti. En ole sitä paitsi ikinä ostanut avokadoa, ja se on hemmetin hyvä valttikortti "en ole koskaan" -pelissä!

Bonuksena vielä kädenojennus kärsimättömille nykylukijoillekatselijoille. Jos selvisit tänne saakka, vaikka edeltävässä tekstissä oli ainakin melkein 300 sanaa, olet ansainnut palkinnoksi kuvan. Ole hyvä!

Tässä ei ole hevonen ***** otsassaan, vaan tarunomaisen lumoava yksisarvinen.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaalitulos

Ainakin yksi asia on paremmin tämän illan jälkeen täysin riippumatta siitä, keitä armaan kotimaamme kunnanvaltuustoissa seuraavan neljän vuoden aikana istuu: julkisilla paikoilla tarvitsee väistellä enää ainoastaan feissareita, kun äänten metsästäjät vetäytyvät luoliinsa seuraaviin vaaleihin saakka. Kiitos, jo oli aikakin!

EDIT klo 21.38.
Ei tee ollenkaan hyvää verenpaineelle vaalilähetyksen seuraaminen. Tällä hetkellä vihaan ainakin puoluejohtajia, politiikan toimittajia, koko vaalistudioretoriikkaa, uusia valtuutettuja ja varavaltuutettuja ja valtuustojen ulkopuolelle jääneitä sekä ns. Suomen kansaa. AAAARGH. Ajattelin, että katselen tuota sen aikaa, että Solsidanin uusi jakso tulee Areenaan, mutta noiden perhanan vaalien takia Solsidankin tulee telkkarista vasta klo 23.15. AAARGH uudelleen. Taidan paeta Bollywoodiin ja juoda punkkupullon pohjan jääkaapista elokuvan seuraksi.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Olen nero! Toisaalta olen ääliö.

Kirjoitin juuri isännöitsijälle närkästyneen viestin, jossa luettelin kaikki asuntoni viat, joita huoltoyhtiö / rakentaja / erilaiset alihankkijat eivät ole saaneet korjattua, vaikka ilmoiteltu on. Jätin viestin hetkeksi luonnoksiin muhimaan ja ryhdyin hetken mielijohteesta ronkkimaan liesikuvun sisuksia (adrenaliinilla saattoi olla osuutta asiaan). Tein jotakin, ja kas: lähes vuoden asunnossani kaikunut todella ärsyttävä ilmastoinnin humina lakkasi.

Toisaalta hienoa, että homma hoitui ihan itse. Olen niin taitava!

Toisaalta vähän ärsyttävää, että se oli niin helppoa. Ei olisikaan tarvinnut soittaa huoltoyhtiöön ja avautua isännöitsijälle ja odottaa ja valittaa kaikille asunnossani vieraileville ja soittaa uudelleen isännöitsijälle ja soittaa uudelleen huoltoyhtiöön ja ja ja.

Toisaalta: on se ihme, ettei kukaan huoltomies ole koko prosessin aikana joutanut täällä käymään, ja kohtaavat ne varmasti naurettavampiakin ongelmia.

Lisäksi hyvä sähköpostiviesti menee nyt ihan hukkaan.

Seuraavaksi korjaan sälekaihtimet.

torstai 25. lokakuuta 2012

Terveisiä vessasta

Matkoilla joutuu samppanjan ja vaahtokarkkien lomassa miettimään välillä ihan tavallisiakin asioita. Missä on lähin ruokakauppa? Miten bussilippu ostetaan? Miten suihkusta tulee lämmintä vettä? Missä hemmetissä minä oikein olen, ei tällaista paikkaa ole kartan mukaan olemassakaan?

Myös vessa-asioita joutuu toisinaan muilla mailla pohtimaan vähän perusteellisemmin kuin tahtoisi. Kävin juuri pienellä lomalla. Vaikka turistiripulia ei tarvinnut pelätä ja wc-istuimetkin olivat tuttua länsimaista mallia, opin saniteettitiloista ja itsestäni pari kiehtovaa asiaa, jotka tahdon nyt jakaa kanssanne:
  1. Jos on ihan pakko, minäkin kykenen pissaamaan puolijulkisella paikalla. (Oikeasti minulla on aika ujo rakko, ja halveksin yleisillä paikoilla lorottelijoita syvästi.) Kävi niin, että matkustin bussilla aika paljon kauemmaksi kuin aioin, päätin patikoida takaisin pittoreskia maisemareittiä, joka olikin suurelta osin remontissa, ja jouduin kiertoteille ja eksyksiin aika monta kertaa. Kun tajusin, että ihmisten ilmoille on vielä noin puolen tunnin matka, oli jo niin hirveä hätä, että itku meinasi tulla. Niinpä nöyrryin hakeutumaan puskiin toivoen, että kovin moni lenkkeilijä tai koiranulkoiluttaja ei osu paikalle ihmettelemään. Tämä kuului ehdottomasti matkani tähtihetkiin.
  2. Vanhat talot ovat monella tavoin viehättäviä, mutta ties-millä-vuosisadalla nikkaroitu viemäröinti ei kuulu niiden viehättävimpiin piirteisiin. Kun ihan pientäkin hätää saa huuhtoa ainakin kolmesti alas ja paperi kummittelee silti edelleen näkyvissä, jokainen voi kuvitella, kuinka hyvin kiinteämmät tarpeet saa hävitettyä viemärien syvyyksiin. (Huuhtelujen välissä pitää luonnollisesti myös o-d-o-t-t-a-a kärsivällisesti, koska muuten vesisäiliö ei suostu jakamaan antimiaan, lorisee vain pilkallisesti.)
Lopuksi vielä kuva eräästä toalettihuoneesta, jossa matkallani asioin*:
Tässä vessassa huuhtelu pelasi muistaakseni oikein hyvin.
 *Muista en kyllä kuvia ottanutkaan. Joku raja sentään.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Merkittävä tapaus

Onko lattiasi niin puhdas, että siltä voisi syödä? Minun ei ole - kokeiltu on. Kaadoin nimittäin tuossa jonkin aikaa sitten lounaani kirjan, laukun ja nojatuolin kautta lattialle. Kaikki meni, lautaselle ei jäänyt mitään. Täytyy sanoa, että hieman kyrsi, ja nälkäkin oli, joten siinä siivotessani heitin pari puhtaan näköistä falafelia lattialta suuhun. Ei olisi kannattanut. Mielestäni olin imuroinut aivan hiljattain, mutta olin ehkä väärässä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Hi-hat

Mitä se merkitsee?
Vastaus 1:
Vastaus 2:

kuva: http://www.fotopedia.com/items/flickr-2411029263
Hi-at
Mitä se merkitsee?
Vastaus: No ei mitään! Angst! Hiallinen pusero on viallinen pusero!

(Jostakin syystä minua siis riipii aivan ylenpalttisesti nähdä kirjoitettuna hiat silloin, kun on kyse hihoista. Erityisesti silloin, jos teksti on muuten aika yleiskielistä. Ja olen kuitenkin aika hyvin päässyt eroon irrationaalisesta inhosta sellaisia ilmauksia kohtaan, jotka minusta ovat "vääriä" vain siksi, etten niitä itse käytä. Hioja en vain voi sietää!

Jos joku nyt ottaa tämän henkilökohtaisesti, kommenttiboksissa saa kostaa ja kertoa, mikä minun kielenkäytössäni puolestaan on erityisen sietämätöntä. Tai sitten ihan vain avautua muista käsittämättömyyksistä kielessä. Kerro traumasi, kauhistellaan yhdessä!)

torstai 11. lokakuuta 2012

Jännä elämä

Kun tulin tänään kotiin, olin saanut kolme lehteä, joista yksi oli juorulehti. Jee, joku on varmasti tehnyt minulle lahjatilauksen! Sitten kävi ilmi, että postinjakajalla olivat vain menneet asuntojen numerot sekaisin, ja kävin kuuliaisesti toimittamassa lehdet naapurille.

Sitten ajankohtaisosioon: Finlandia-talo loistaa tänään pinkkinä, koska... tytöt tykkäävät vaaleanpunaisesta? Joo-o. Tyttöjen koulutuksen ymmärrän, mutta voisiko sitä korostaa keinoilla, jotka eivät laukaise oksennusrefleksiä?

Ei muuta raportoitavaa. Siirryn sohvalle tuijottamaan seinää ja valuttamaan kuolaa suupielestäni. (Nukuin viime yönä noin kaksi tuntia, ja olen kai mennyt rikki, koska nykyään univaje vie toimintakyvyn. Ei tämä ennen näin vaikeaa ollut.)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Suosi sveitsiläistä

Alkuun täytyy tietenkin toivottaa hyvää Hiljan-päivää! Lupaan päivän kunniaksi lukea illalla jonkin Hilja Valtosen teoksen (pystyn hyvin lupaamaan, koska ne ovat ensinnäkin nopealukuisia, ja lisäksi niitä ei malta jättää kesken) - lue sinäkin! Sitten päivän epistolaan.

On ehkä täältäkin käynyt ilmi, että olen jossain määrin hurahtanut intialaisiin elokuviin. Niitähän on melko runsaasti, ja innokkaimmankin katsojan on pakko myöntää, että joukkoon mahtuu heikompiakin tuotoksia.

Elämä on liian lyhyt kovin monen huonon elokuvan katsomiseen (kun nuo ovat useasti niin pitkiäkin), mutta välillä saattaa olla vaikea etukäteen arvioida, mahtaisiko jokin elokuva olla katsomisen väärti. Olisi kiva pystyä tekemään ennakkokarsintaa muutenkin kuin googlenvaraisesti - hakutulosten linkkivalikoima on aika vaihtelevan tasoista. Länsimaisiin elokuviin keskittyviltä sivustoilta tietoa Bollywood-elokuvista ei kuitenkaan välttämättä löydy, tai ei ainakaan kovin kattavasti. Toisaalta olen huomannut, etten aina katso elokuvia ihan samanlaisten lasien läpi kuin intialaiset kriitikot (jotka eivät myöskään valitettavasti aina kirjoita englanniksi...), joten heidänkään arvioistaan ei välttämättä ole apua.

Olenkin viime aikoina konsultoinut jonkin verran tällaista sivustoa (www.molodezhnaja.ch, jos linkin seuraaminen ei huvita), joka ilmoittaa vahvuuksikseen nimenomaan aasialaisen elokuvan ja Bollywoodin. Erityisesti minulle on ollut iloa ja hyötyä aakkosellisesta arkistosta. Muutamia syitä suosia sveitsiläistä (kai, maatunnuksen perusteella ainakin):
  • Elokuva-arvioita on varsin pitkältä aikaväliltä, joten etsimäni vanhemmatkin elokuvat ovat löytyneet oikeastaan poikkeuksetta. (En tosin etsikään kovin erikoisia filmejä, joten niiltä osin en pysty sanomaan kattavuudesta.)
  • Sivusto on saksaksi, joten pahemman kerran kangistunut kielitaito vetristyy kritiikkien parissa puolivahingossa. Kesällä ostamani saksankielinen Heidi-kirja on edelleen kesken (aika oli kai kullannut muistot - tuon teoksen kohdalla en suosittele sveitsiläistä), mutta leffoista jaksan kyllä lukea!
  • On aina yhtä hupaisaa kirjoittaa selaimen osoiteriville "molo". Sen jälkeen kone osaakin jo suosikeista tarjoilla sitä, mitä pitää.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tekniikan ihmiset, auttakaa!

En ole huolinut koneelleni Google Chromea, vaikka sitä yritetään kaikenlaisten päivitysten yhteydessä aina oletusasetuksena laittaa mukaan. Argh. Ensinnäkin minua ärsyttää tuputus, ja toisekseen en tykkää yhtään siitä ominaisuudesta, että selaimen osoiterivi toimii samalla hakukoneena. Siitä tulee sellainen olo, että joku kyttää tekemisiäni selän takana ja kuvittelee sen perusteella tietävänsä paremmin, mitä tahdon - ja käyttää lisäksi luulojaan kaupallisesti hyväkseen niin paljon kuin pystyy. Ajattelen ihan itse, kiitos! (Tietysti kaikista klikkauksista jää aina jälki jonnekin, mutta en haluaisi tiedostaa sitä koko ajan.)

Aina välillä tulee kuitenkin käy niin, että joku sivusto ei toimi tai video ei aukea tai muuten vain tökkii, ja selainta vaihtamalla ongelma ratkeaa. Nyt olen sitten pohtinut, mikä olisi sellainen tavissurffailijalle sopiva simppeli kakkosselain, enkä keksi. Kai siinä Chromessakin ihan oikeasti hyviä puolia olisi... En vain pääse yli siitä osoiteriviasiasta millään. Niin että voisiko joku kertoa, saako sen ominaisuuden jotenkin pois käytöstä? Katsoin jo Googlesta, eikä se kertonut. Myös muita selaimia saa suositella, itse en keksi! (Nyt käytän siis Firefoxia. Exploreria välttelen. Safari minulla oli jostain salaperäisestä syystä vanhalla koneella, mutta en oikeastaan ikinä käyttänyt sitä. Tiedän, että muitakin on, mutta mitä?) Tietysti voisin ladata liudan selaimia koneelleni ja ruveta perehtymään niihin itse, mutta mieluummin vietän leppoista sunnuntaipäivää upotellen kuumia rautanauloja kynsieni alle.

Jos osaat vastata kysymyksiini ja vaivaudut auttamaan naista mäessä, olen kiitollinen! (Jos taas suhtaudut ylimielisesti tekniseen rajoittuneisuuteeni, tarjoat ratkaisuksi Applen tuotteita tai rupeat puhumaan tietokonejargonia, tulen uniisi kummittelemaan, ja sen jälkeen et tahdo nukkua enää koskaan.)

P.S. Kun nyt tekniikasta puhutaan, niin kerron vielä tämänkin: opin tänään kirjoittaessani tekstiviestiä, että puhelimeni tuntee sanan puukkoja, mutta ei sanaa suukkoja. (Kyse ei siis ollut mistään hempeilystä, vaan niistä Brunbergin valmistamista suukoista.) Tuon laitteen tuntema sanasto yllättää säännöllisin väliajoin vielä kaikkien yhteisten vuosiemme jälkeenkin.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Red Light District

Illan tullen on mukavaa tunnelmoida kynttilänvalossa. Minun kotonani luodaan lämmintä ja kutsuvaa tunnelmaa syksyisiin iltahetkiin näillä aineksilla:
  • parveke: kaksi punaista lyhtyä
  • olohuone: kolme punaista tuikkua
  • makuuhuone: kaksi punaista tuikkua
Kun valot on sytytelty, unohdetaan, että sälekaihtimet ovat rikki ja palloillaan suihkun jälkeen alasti ympäri huoneistoa etsimässä jotakin päällepantavaa.

(Moi vaan, ulkomaankieliset googlettajat. Toivottavasti petyitte!)

torstai 4. lokakuuta 2012

Kuka olet, nuorukainen?

Mitä näet sielusi silmillä, kun kuulet sanan nuorukainen?

Törmäsin nimittäin internetissä vaeltaessani vauvakuumeesta kärsivään nuorukaiseen, joka tuskaili kuukautistensa tähden, koska olisi tahtonut olla jo raskaana. Hämmennyin. Minusta kuitenkin nuorukainen = nuori mies.

Onko kovinkin yleistä ajatella, että nuorukainen = kuka tahansa nuori henkilö? Olenko yksinkertaisesti pudonnut nykynuorten nykynuorukaisten kelkasta, häh?

Päivän mietelause: Kun koville ottaa, niin koiraskin poikii.

P.S. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta löytyy ihan kiinnostava kirjoitus aiheesta, t. kielinörtti.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Päivän valitusvirsi, olkaa hyvä

Pahan mielen blogissamme ärtymystä aiheuttavat tänään mm. seuraavat asiat:
  • Mummot (ja vaarit) tungoksessa. Eritoten sellaiset mummot, jotka olettavat toisten näkevän takaraivollaan hyvin ja taklaavat reippaasti selkään kävelykeppi tanassa.
  • Vaatteet, joita kaupitellaan mekon nimellä. Jos kangas riittää hädin tuskin peittämään mallitytön takamuksen, millä todennäköisyydellä helma riittää hieman reilumman kokoisen ahterin yli (etenkin, jos ko. rievussa on tarkoitus myös liikkua)?
  • Kunnallisvaalit. Vaalikoneiden kysymyksistä ei ymmärrä mitään, ja ehdokkaat ovat tuiki tuntemattomia, mielipiteiltään vääriä tai sekä että. 
  • Sukkahousut, jotka eivät kestä elämää. Alkaa vähitellen ottaa pannuun, kun neljänsissäkin lähtökiireessä pyykkinarulta kiskotuissa yksilöissä on reikä.
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja kaikki muut, jotka ovat sitä mieltä, että työssäkäynti sairaana ja/tai sairastaminen köyhänä lisää viihtyvyyttä työpaikoilla, pidentää työuria, saattaa kansantalouden hurjaan kasvuun ja synnyttää maailmanrauhan.
  • Maksukortinlukijat, jotka lakkaavat toimimasta, kun takana on 15 metrin jono ja mukana ei ole yhtään käteistä.
  • Oma (o)saamattomuus sekä isoissa että pienissä asioissa. En saa edes vessapaperia ostettua ajoissa, ja itse kukin voi kuvitella, mitä siitä sitten seuraa.
  • J.R.R. Tolkienin tuotanto. Ihan muuten vain.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Menetettyjä mahdollisuuksia

Tutut musiikkikappaleet tulevat joskus vastaan yllättävissä tilanteissa*. Katselin tässä elokuvaa nimeltä Mann, jossa soi tällainen kappale:



YouTube-videon kommenteissa yrittävät uikuttaa, kuinka kappale on kopio siitä ja siitä italialaisesta iskusävelmästä. No hei, kai minä nyt sen tiedän, olenhan suomalainen!



Kappale pisti minut kuitenkin miettimään, kuinka olisi voinut olla. Mann-elokuvan naispääosan esittäjä Manisha Koirala kävi nimittäin kesällä 2010 häämatkalla Suomessa, Keski-Pohjanmaalla. Samana vuonna Kari Tapio vietti viimeistä keikkakesäänsä. 15.7.2010 hänellä näyttäisi olleen keikka Vimpelissä, jonne tuolta häämatkakohteesta on matkaa... no, en tunne Pohjanmaata, mutta ei varmaan paljon mitään.

Olenkin sitä mieltä, että jonkun olisi pitänyt tajuta hoitaa Manisha tuolle keikalle ja järjestää taiteilijat yhteistyöhön. Miettikää nyt, mitä mahdollisuuksia ilta olisi tarjonnut! Kari Tapio olisi laulanut, Bollywood-tähti olisi tanssinut, vimpeliläinen yleisö olisi villiintynyt, kansainvälinen media olisi ollut oitis paikalla kynät ja kamerat tanassa, intialainen elokuvateollisuus olisi hullaantunut suomalaisten pikkukaupunkien eksotiikasta ja Pohjanmaalla olisi nyt Bollywoodin etätoimipiste Pollyvood!


*Se nyt ei vielä ole kovin yllättävää, että intialaisessa elokuvassa tulee vastaan versioita länsimaisista poppibiiseistä, mutta juuri tämä kappale oli minusta jotenkin kovin hauska kohdata.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Iltiksessä osataan taas

Pitäisi lakata lukemasta Ilta-Sanomien nettisivuja - sen verran usein siellä tulee huonolle tuulelle. Päivän vitsiuutinen kaikille krapulaisille sunnuntaiklikkailijoille on taas kerran peräisin Huuto.netistä. Näin siellä:


Ilmoittaja hirmuisen oivaltavasti vitsailee, kuinka nalkuttava vaimo myydään tarpeettomana, hyvää ruokaa se sentään tekee, sopii tulla noutamaan mahdollisimman pian, heh hehe hee.

Iltiksen "uutisessa" puolestaan kerrotaan ilmoituksen sisältö, spekuloidaan sen taustoja ja kannustetaan sitten kaupankäyntiin näin sattuvasti sanoen:


Yksittäisten nettihuutokaupassa ilmoittajien aivoitukset ovat asia erikseen. Kohtuullisen laajalevikkiseen lehteen (verkkoversio mukaan luettuna) kirjoittava henkilö sen sijaan voisi miettiä sananvalintojaan edes pienen hetken verran, ennen kuin yrittää vitsailla. (Ainakin toivon, että tuossa yritetään huumoria. Voihan Ilta-Sanomien virallinen kanta tietysti myös olla, että nyrkki on naiselle sopivin kumppani.)

Hei, Inka: Jotkut lentävät lauseet vain ovat liian kuluneita käytettäviksi. Perheväkivalta ei kuitenkaan ole suoranaisesti hauska asia.

torstai 27. syyskuuta 2012

Paleltaako?

Ilmatieteen laitoksen sivuilla povataan tuleville päiville tällaista säätä:

Pyydän kiinnittämään erityistä huomiota noihin punaisiin numeroihin. Sitten tehdään pieni ajatusleikki.

On maanantai. Olet lähdössä ulos. Mitä seuraavista laitat jalkaasi?
a) nahkasaappaat
b) ballerinat
c) Uggit
d) nilkkurit
Minun valintani: ilman muuta b). Kaikkien muiden valinta: nähtävästi mikä tahansa muu kuin b).

Tänään aloin ihmetellä, onko talvi tullut huomaamattani, kun ei kukaan muu enää näytä kulkevan ballerinat jalassa, mutta eipä tuo siltä lämpötilojen perusteella näytä. En tajua. Jos on toistakymmentä astetta lämmintä, en takuulla laita jalkaani mitään saappaita (no, kumisaappaat saatan laittaa, mutta se nyt on vähän eri asia)! Mikä teitä vaivaa, ihmiset? En kai ole ainoa, joka ei ole edes harkinnut talvikenkien kaivamista kesäteloiltaan?

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuin kaksi marjaa

Olen nähtävästi perinyt hiuslaatuni vanhempieni koiralta (tai koira minulta, mistäpä sen tietää). Perinnöllisyys on kyllä jännä juttu!


(Luonnossa yhdennäköisyys on ilmeisempi, mutta Paintilla ja itse itsestäni räpsimillä kuvilla tämä on parasta, mihin pystyn.)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Pastamaisia lounashetkiä!

Kaipaatko herkullista ja nopeasti valmistuvaa suuhunpantavaa? Toimi näin:
  1. Osta Lidlistä valmistortellineja.
  2. Mene kotiin.
  3. Laita levy kuumenemaan.
  4. Laita  kuumenemaan se levy, jonka päällä kattila on.
  5. Pane tortellinit kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi.
  6. Havaitse, että siivilä on likaisena lautaspinon alla.
  7. Etsi kattilaan kansi ja kaada keitinvedet pois kannen kaatoaukon kautta siivilän sijasta.
  8. Varjele käsiäsi kuumalta höyryltä ja hellitä kannesta ratkaisevaksi millisekunniksi.
  9. Katso, kun 3/4 tortellineista valahtaa (ei aivan puhtaaseen) tiskialtaaseen.
  10. Etsi siivouskomerosta (käyttämättömät) kumihanskat ja nouki tulikuumat tortellinit tiskialtaasta takaisin kattilaan, koska NÄMÄ SYÖDÄÄN VAIKKA VÄKISIN, SAAMARI. 
  11. Noin viikon altaassa lionneeseen kulhoon pudonneet yksilöt voit halutessasi laittaa biojätteeseen. Jos haluat elää vaarallisesti, syö toki myös ne.
  12. Huuhtele ensin kylmällä vedellä.
  13. Kun tajuat, että kylmä pasta ei ole kovin maukasta, huuhtele haalealla vedellä.
  14. Nauti!
Ajastan tämän kirjoituksen sopivasti lounasaikaan, niin ohjeistuksesta on mahdollisimman paljon hyötyä kaikille, jotka pohtivat, mitä tänään syötäisiin.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Hätäaputöitä

Kun hätä on suurin ja ihminen on kaukana kotoa, apua ei ole aina helppo löytää. Minä päätin helpottaa luonani kyläileviä hädässä ja paskartelin vähän:

Kotonani ei ole oikeasti nän harmaata, mutta kun kuvaa vanhalla pokkarikameralla syyskuisena yönä, lopputulos on väistämättä daideellisen hämärä.
Koska olen niin ylpeä kätteni töistä, laitetaan vielä lähikuva:


Kyllä Dc-fix on sitten ihmeellistä! (En kyllä tajua, miten jotkut pystyvät päällystämään sillä kokonaisia keittiönkaapistoja, kun minulla tulee kupruja jo tuollaisessakin projektissa. Toisaalta en ikinä onnistunut kontaktimuovittamaan koulukirjojakaan siististi, vaan aina puhkoin lopulta ilmakuplia nuppineulalla, kun epäsiisti lopputulos otti päähän.)

P.S. Jos joku nyt aikoo huomauttaa epäsymmetrisyydestä ja kupruista ja sen sellaisesta: älä ole ilonpilaaja, ole hiljaa!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Olenko normaali?

Irja kohtaa elämän, osa 476: Sähkölasku.

Pitkäveteisen jaarittelevan dokumentaarisen tosi-tv-sarjan tässä jaksossa Irja saa sähkölaskun ja alkaa pohtia, onkohan hänen sähkönkulutuksensa turvallisen keskimääräistä, pitäisikö hänen olla ylpeä säästäväisyydestään vai ryhtyä sammuttelemaan valoja ja alistua vihdoin energiansäästölamppujen käyttäjäksi. Irja päättää kysyä Googlelta apua, mutta Google saa kryptisillä ja osin vanhentuneilla vastauksillaan Irjan entistä hämmentyneemmäksi.

Irja päättää kirjoittaa asiasta blogiin ja toivoo, että mahdollisimmat monet paikalle sattuneista jakaisivat kommenttiosastolla näkemyksensä kotitalouksien (erityisesti yhden hengen asuttamissa kerrostalohuoneistoissa, mutta muutkin käyvät) normaalista sähkönkulutuksesta vuositasolla. (Irjan sähkönkulutukseksi vuonna 2012 on siis arvioitu 730 kWh. Vertailukohteita edellisiltä vuosilta ei oikein ole, koska edellisen vuoden aikana Irja muutti majaa kahdesti ja sähköyhtiötäkin kerran.)

P.S. Omistettu blogikollegalleni Varpu "Sokea" Vapaalle: ai ei muka ollut pilkkuja tuossa minun pullossani? Jos et minua usko, niin usko nyt edes kuvaa (jonka muuten otin vessassa sekä sinun kunniaksesi että siksi, että siellä oli paras valo):


Niille lukijoille, joiden kanssa en ole väitellyt hajuvesipullojeni ulkonäöstä, kerrottakoon, että kirjoitin sekä edellisessä kappaleessa että tuota kuvaa nimetessäni sanan pilkkuja ensiksi muotoon pilluja. Otsikon kysymys koskee ehkä elämääni muutenkin kuin suhteessa sähkönkulutukseen. Tai sitten minun pitäisi viimeinkin opetella se kymmensormijärjestelmä kunnolla.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mennään bussilla - jos osataan

Tässä on Helsingin seudun liikenteen matkakortin lukulaite:


Tässä on kaksi ongelmakohtaa kyseisessä laitteessa:


3 = "koko alue" 
L = "lähiseutu" 
satunnainen käyttäjä = "Siis mikä alue? Mikä seutu? Kumpi noista? Miksi?"

Jos tarkoitus on, että avuttomampikin matkailija kykenee toimimaan liikennevälineissä itsenäisesti, ei noista nimityksistä paljonkaan apua ole. Aina pitää huudella henkilökuntaa apuun.

Olen hiljalleen alkanut entistä lämpimämmin kannattaa järjestelmää, jossa yksittäiset joukkoliikennematkat maksettaisiin taitetun matkan pituuden perusteella. En kylläkään siksi, että osaisin tai jaksaisin puntaroida muutoksen laajempia vaikutuksia. Käyttäisin vain mieluummin sellaisia järjestelmiä, joiden toimintalogiikan (edes jollain tasolla) arkijärjelläni hahmotan.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kirja-arvostelu: Raksa

Olin jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut Tuomas Vimman uusimmasta kirjasta nimeltä Raksa (julkaistu 2011, pokkari 2012). Kirjan remonttiaihe vaikutti todella mielenkiintoiselta, ja jokin Vimman kirjoitustyylissäkin taas vetosi, kun kirjaa pläräilin kaupassa. Olen lukenut hänen kaksi ensimmäistä kirjaansa (kolmatta en), ja niitä oli kaikesta yliampuvuudesta huolimatta hauska lukea, kun ne olivat sellaista höpöhöpöä. Vähän kuin chicklittiä, mutta unisex-tyylillä. 

Kuva: gummerus.fi

Raksa alkoikin lupaavasti, juonenkehittely oli onnistunut. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että kirja on toimitettu huonosti. Typoja riitti, ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän sen kieli alkoi ärsyttää minua. Minua nyppi sanojen kirjoitusmuoto ("kolleega", "slipooveri"), henkilöiden käyttämä puhekieli kirjoitettuna, ja muutamat räikeät epäjohdonmukaisuudet juonessa. En nyt odotakaan tarinan olevan mikään tosielämän dokumentti, mutta tuntui, että juonessa oli paljon rimanalituksia ja köykäisiä aasinsiltoja tapahtumien ja ihmisten välillä.

Kaikesta huolimatta kirjan imu vei minut mukanaan, ja luin pokkarin parissa päivässä. Kirjan lopetettuani olo oli kuitenkin taas vähän petetty (samoin kävi aiempienkin Vimman kirjojen kanssa). Miksi niin tökerö loppu? Kirja ei ollut missään vaiheessa hauska eikä romanttinen, vaikka takakansi niin vähän vihjasikin.

Palaan lukemaan taas omaa rakasta Jouni Hynystäni, jonka Karjalaista rulettia olen pitänyt yöpöydällä jo kuukauden. Sitä kirjaa ei ainakaan tule ahmittua muutamassa päivässä, vaan sitä nautitaan paloissa vähän kerrallaan (jäämmekin sitten pohtimaan että mitä se kertoo sen kirjan laadusta...).

perjantai 14. syyskuuta 2012

Marmatusta mainonnasta

Juuri kun pääsin marmattamasta, kuinka turhaa on naukua nyt jostakin guacamolesta ja vielä soitella eto asiasta joka paikkaan, hei haloo!!, joudun toteamaan käyttäneeni juuri itse noin tunnin verran elämästäni siihen, että metsästin ensin erään asiakaspalvelun yhteystiedot käsiini (ei ollut helppoa!) ja muotoilin sitten suunnilleen A4-arkin verran palautetta - kaikki sen vuoksi, että olen saanut liikaa (lue: 2) mainossähköpostia, ja se ärsyttää ihan vain periaatteesta, koska olen vastarannankiiski ja vihaan melkein kaikkea mainontaa, ja erityisesti sähköpostiin tulevaa spämmäystä. Paraskin puhumaan, siis... En kerro vielä, mistä asiakaspalvelusta oli kyse, koska odotan ensin, mitä ne oikein vastaavat. Saatan tulla sitten tännekin kertomaan, miten kävi. Eikö ole jännittävää!

Tänään olen vihannut mainontaa erityisen paljon ehkä myös siksi, että erehdyin vastaamaan tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun, ja säälistä (se soittaja kuulosti niin ahdistuneelta) vieläpä suostuin osallistumaan minulle tyrkytettyyn mainontaa koskevaan kyselytutkimukseen. Sääli vaihtui pian ärtymykseksi, koska a) se tutkimusta tekevä tyttö kuulosti siltä, että ei ollut kertaakaan edes lukenut esittämiään kysymyksiä läpi (luki todellakin kaikki repliikkinsä paperista, ja vielä takelteli niin tehdessään) ja b) koko "tutkimus" oli niin epämääräinen (tuotteita oli valtava määrä ja kysymykset aivan epäjohdonmukaisesti laadittuja), että eniten hyötyä niistä tuloksista olisi saunassa sytykkeinä.

Ai niin, ja huolimatta siitä, että ovessani on periaatteessa kaksi mainoskieltolappua, jonkin lähipizzerian lappua tungettiin taas postiluukusta. Millä logiikalla ne olettavat, että menen ilomielin asioimaan yritykseen, joka toimii vastoin nimenomaista toivettani? (Varmaan samalla logiikalla kuin ne intomielet, jotka tunkevat vaalien alla omien ehdokkaidensa naamoja postiluukusta mainoskieltotalouksiin. Auttaahan se tietysti päättämään, ketä ei ainakaan tarvitse äänestää.)

torstai 13. syyskuuta 2012

Toiveita elokuvafestivaalien järjestäjille

Kohta on taas rakkautta ilmassa, ja anarkiaa myös. Leffafestarit, siis. Nuoruuteni päivinä kävin niillä hyvinkin ahkerasti, mutta viime vuosina ei ole niin kovasti enää houkutellut. Nyt ajattelin taas vähän yrittää. Pariin asiaan toivoisin kuitenkin parannusta.

Kun aikoinaan suuren maailman (ts. Helsingin - joo, olen kotoisin vieläkin hehkeämmältä paikkakunnalta) elokuvatarjonnasta hullaantuneena katsoin elokuvia oikein urakalla, tuli nähtyä aika paljon kuraakin. Ensin ajattelin, että syy on minussa, kun toinen toistaan kehutummat elokuvat eivät jaksaneet oikein sytyttää. Sittemmin päätin luottaa omaan makuuni ja oivalsin, että vika on festivaalikatalogeissa. Haluan realistisia teosesittelyjä, en ylisanoja! Kyllähän sen nyt ajatteleva ihminen tajuaa, että eivät kaikki elokuvat pienillä suomalaisilla festareilla vain voi olla helmiä sikojen joukossa. Silti jokaista hehkutetaan yhtä ylenpalttisesti, ja seurauksena on pettynyt katsoja. Voi keskinkertainenkin olla kiinnostavaa!

Toinen syy siihen, että olen viime vuosina käynyt ko. festareilla lähinnä katsomassa intialaisia elokuvia (joita ei muuten ole poimittu 25-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon kuin yksi ainoa, ja sekin on piilotettu muiden aasialaisten elokuvien sekaan - pyh!) on se, että lippujen jonottamiseen meni aikanaan maku. Se oli monimutkaista, se! Nyt tuohon on saatu parannusta, kun lippuja voi ostaa myös verkosta - arvostan. Mutta:
  • Kaikkia lippuja ei voikaan ostaa samasta kaupasta, vaan osa OSTA-linkeistä ohjaa festivaalien omaan verkkokauppaan ja osa Finnkinon sivuille. Se on vähän epäkäytännöllistä, ja tulee käyttäjälle yllätyksenä.
  • Kaikkien elokuvien näytösajat on sivuilla erikseen lueteltu ja jokaisen näytöksen vieressä on erillinen OSTA-namikka. Finnkinon teattereissa esitettävien elokuvien kohdalla linkki vie kuitenkin puljun pääsivulle, ei suoraan kyseisen näytöksen lippua ostamaan. Onpa kätevää, etenkin kun Finnkinon sivut ovat ns. syvältä.
Lisäksi pännii se, että en saa tulostettua festarien omasta lippukaupasta hankkimiani lippuja, koska niitä ei lähetetä sähköpostiin erillisenä pdf-liitteenä vaan linkkinä uuteen "pdf-välilehteen" (kyllä on taas termit kohdallaan), joita tulostimeni ei pysty ymmärtämään vaan tulkitsee ne tyhjiksi sivuiksi.

Siinä kaikki tältä erää!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Jane Eyre

Hei, olen Varpu, ja olen koukussa Kotiopettajattaren romaaniin. Tai en varsinaisesti siihen Charlotte Brontën kirjaan, vaan kirjasta vuonna 2006 tehtyyn BBC:n draamasarjaan. YLE Teema näyttää parhaillaan tuota neliosaista sarjaa telkkarissa. Satuin katsomaan sitä sivusilmällä, ja jäin heti koukkuun. Päädyin etsimään romantiikannälässäni lisäjaksoja netistä, ja sieltä juutuubistahan ne kaikki löytyivät!

Ahmin koko sarjan kerralla eilen ja tänään. Mr. Rochester (Toby Stephens) on niiiiiiin kutkuttavan ihana! Ja Jane Eyrekin (Ruth Wilson) on juuri sopivan noheva kotiopettajattareksi. En haluaisi tuon sarjan loppuvan ollenkaan. Ja nyt jos minulta kysyttäisiin, että kumman kaa olisin mieluummin, Mr. Darcyn vai Mr. Rochesterin, niin valintani olisi epäröimättä Mr. Rochester. Hän on niin paljon eläväisempi, intohimoisempi ja komeampi kuin pökkelö Darcy. There, now I have said it.

Kumman kaa sinä olisit mieluummin?

torstai 6. syyskuuta 2012

Tyrnäystappio

Minulla on sellainen ongelma, että vierasvaraksi hankitut jäätelöt katoavat pakastimestani ennen kuin ensimmäinenkään vieras on ehtinyt käydä kylässä.

Nyt olen keksinyt ratkaisun: pitää ostaa pakkaseen sellaista jäätelöä, jota periaatteessa ihan kehtaisi tarjoilla ihmisille (ei siis välttämättä esim. Euroshopperia), mutta joka samalla on sen verran pahaa, että sitä ei itse tee mieli syödä!

Minun pakastimessani on siis tästä lähtien aina Aino-jäätelöiden uusinta tulokasta Tyrniluodon aarre. (Kyseistä makua ei muuten tällä hetkellä ole Pingviini-tuotteiden tuotehaun mukaan edes olemassa. Ehkä niitä hävettää?)

Päivän mietelause: Makuasioista ei voi kiistellä (mutta avautua niistä voi aina).

tiistai 4. syyskuuta 2012

Hei vaan ja terveisiä flunssasta.

Tässä kun on pää täynnä räkää, on sopivassa mielentilassa valittamaan asioista.

Ensiksi. Yksi päivän uutisista on, että Pirkka vaihtaa guacamoledippinsä nimen, kiitos valppaan toimittaja N. Shinglerin ja koko asiaa facebookissa ahkerasti jakaneen joukkueen. Tämä on nyt ilmeisesti valveutuneen kansalaisyhteiskunnan suuri voitto, ou jee.

Olen törmännyt eri tahoilla ties miten monta kertaa siihen järkyttävään tietoon, että Pirkka-guacamolessa on avokadoa vain 0,7 prosenttia. Eikös aiheesta naureskeltu jo silloin, kun ravitsemusterapeutti Hanna Partanen erehtyi neljän tähden illallisilla ko. tuotetta käyttämään? Jossain vaiheessa alkoi joka tapauksessa kyllästyttää - taas yksi esimerkkitapaus, jonka tarkoitus on saada ihmiset kiinnittämään enemmän ja enemmän huomiota siihen, mitä heidän lautasellaan on. Ruoasta tarvitsee nykyään olla niin kovasti jotakin mieltä. Äh. Minä mieluiten ihan vain söisin.

Joo, onhan tuollainen nimeäminen kovin harhaanjohtavaa, mutta
  1. tuoteselosteitakin saa lukea, siellä se sisältö kerrotaan
  2. en tajua, miksi tuollaisen asian takia pitäisi viitsiä soitella Evirat ja Keskot ja juristit läpi - vähän yliyrittämisen makua, sanon minä
  3. avokado on yliarvostettua maultaan joka tapauksessa (Eihän se maistu juuri miltään!), joten sen kun myyvät guacamolea ilman avokadoa, ei harmita.
Sitten. Blogger on muutaman kuukauden huudellut, että vanha käyttöliittymä poistetaan lähikuukausien aikana, siirry sinne, ole hyvä. En ole siirtynyt. Tänään sitten uhkailivat, että vanha käyttöliittymä poistetaan lähipäivinä, ja alistuin. Kuten arvata saattaa, en tykkää tästä uudesta. Siksi valitankin lopuista aiheista vasta joskus myöhemmin.

tiistai 28. elokuuta 2012

Olen ennustaja!

Näin viime yönä unta, että oli tullut ensilumi, ja nyt Ilta-Sanomien sivuilla julistetaan, että pohjoisessa tuli viime yönä lunta! OMG! (Jutussa kyllä todetaan, että tuntureilla ensilumi elokuussa ei ole mitenkään tavaton ilmiö. Sitä paitsi viritin illalla talvivalot yöksi loistamaan parvekkeelle ja pohdin nukkumaan mennessäni, onkohan nyt vielä tarpeeksi talvista... Mutta kyllä tässä silti on jotakin aivan maagillista!)

Päätin siis perustaa sivubisneksen, ja uneksin tästä lähtien tulevaisuudesta kaikille halukkaille. Tutustumistarjouksena elokuun ajan vain 150 euroa / uni + ppm. Soita heti! Voit myös jättää ongelmasi kommenttiboksiin. Irja auttaa!

maanantai 20. elokuuta 2012

Värioppia muotibloggareille

Tiedättekö, mikä väri on syksyllä muodissa? No tietenkin "burgundy".

Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän väriin, olin lievästi huvittunut. Toisen kerran tavatessamme tunnistin jo tapauksen, mutta en vielä epäillyt mitään erityistä. Kohtaamisten uusiutuessa pitikin jo testata, onko tässä kyse laajemmasta ilmiöstä, ja kirjoitin Googleen sanat burgundy ja syksy. Hakutuloksissa ensimmäisellä sivulla komeili seitsemän enemmän tai vähemmän muotiin keskittyvää blogia, joissa pohdittiin, mitä laittaa päälle syksyllä, ja päädyttiin siihen, että "burgundy" on nyt in.

Ehkä se onkin. Minun nuoruudessani vain vielä puhuttiin sellaisesta väristä kuin viininpunainen. Se on paljon helpompi lausuakin - ei taivu "burgundy" ihan luontevasti suomalaisen suuhun (vrt. "olumppialaiset"). Kannattaa ainakin kokeilla (ja jos tahtoo vähän hienostella, voi toki puhua vaikka burgundinpunaisesta)!