Makeisarvostelu

Arvioitava tuote: Fazerin Marianne Café Mocha

Fazerin omilla sivuilla kuvataan tuotetta näin: "Alkuperäinen punavalkoraidallinen Marianne on vuosien saatossa saanut rinnalleen useita sisaruksia: sinivalkoisen Marianne-toffeen, Marianne-rakeen ja Marianne-lakritsin. Tämän syksyn uutuus on hienostuneen kahvin makuinen Marianne Café Mocha."

Arvio: Tuote maistuu pahalta. Makeisessa yhdistyy kahvin, aaltopahvin ja vanhan tupakan maku. Tupakantumpin imeskely maistuisi varmaan samalta, paitsi että natsa ei tahmaannu hampaankoloon jumiin. Maussa ei ole mitään hienostunutta. Koska kaikki Marianne-karkkipussit ovat isoja, on minun nyt väkisin rouskutettava tämä Café Mocha -pussi tyhjäksi. Tuskallista.

Terveisin,

nimim. "Petetty kuluttaja"

Munalla töihin, mutta joku raja sentään.

Tänään minusta tuntui, että muumien tuotteistaminen on ehkä mennyt vähän liian pitkälle, kun näin kaupassa muumimunia. Siis ei mitään pääsiäisen jämäyllätysmunia, vaan kanasta tulleita. Kai. Toivottavasti. En nimittäin voinut pakkausta tarkastellessani välttyä mielikuvalta, jossa Muumimamma päkistää kloaakistaan* munia suomalaisten aamiaispöytiin. Muumit ovat valkoisia ja pyöreitä, "kanan"munat ovat yleensä** valkoisia ja pyöreitä - voiko tämä olla sattumaa? (En ostanut. En tainnut olla kohderyhmää.)

Kanaloissahan yritetään kai hedelmöittymisen riskit minimoida, ettei omelettia tehdessä tulisi alkioita vastaan (vaikka vahinkojakin välillä sattuu, ja sitten epäonninen kuluttaja voi päästä purkamaan järkytystään keskustelupalstoille ja iltapäivälehtiin), mutta kuinka ovat asiat Muumitalossa? Ei Muumitaloa ainakaan lukita yöksi, joten kuka takaa, etteivät Muumipappa ja Muumimamma pääse kohtaamaan lihan ilojen merkeissä, ja mitäs aamiaismunista sitten paljastuukaan?

Näihin mielikuviin, näihin tunnelmiin.


* Kävin muistin virkistykseksi kirjahyllylläni tutkimassa muumien anatomiaa. Minusta kloaakki tuntuu ihan loogiselta rakenteelta, koska eipä siellä alakerrassa mitään muutakaan näy.
** Ruskeista munista Nipsu ehkä tietäisi jotain.

Täti lukee Cosmoa. (Tai pikemminkin jättää lukematta.)

Viikonlopun seurauksena olen taas vuoden kauempana Cosmopolitan-lehden kohderyhmästä (18-29-vuotiaat). Keski-ikä, täältä tullaan!

Koska minulle kuitenkin merkkipäiväni kunniaksi em. julkaisu lahjoitettiin (sisäinen täti-ihmiseni sai samalla Kotilieden, joten homma on onneksi hyvin balanssissa), kulutan nyt hetken pohtimalla, miksi en itsekään koe kuuluvani Cosmon kohdeyleisöön.

• Toimittaja ≠ kielenkääntäjä. Joistakin jutuista sen valitettavasti kyllä huomaa.
• Ulkomaista materiaalia suomeksi toimittaessa voisi ehkä kiinnittää huomiota myös sisältöön. Vai onko Suomessa tosiaan syytä olettaa, että häiden jälkeen "muut alkavat kutsua teitä hänen monikkomuotoisella sukunimellään"? Epäilenpä, että ei - sen verran monet ovat pariskuntia olematta naimisissa tai naimisissa jakamatta miehen sukunimeä. Samassa jutussa pisti myös nikottelemaan lähtöoletus, että puolisoilla on automaattisesti yhteinen pankkitili - ja että nainen joutuu sen vuoksi tekemään kalliista hömppäostoksistaan tiliä miehelleen.
• Lehdessä haastatellut (tai "haastatellut", jotenkin on sellainen kutina, että "Tiina, 21 vuotta" olisi alkuperäisen jutun kirjoittajan havainnollistustarkoituksissa kehittämä hahmo, jonka nimi sitten on suomalaistettu) ovat suunnilleen kymmenen vuotta minua nuorempia.
• Naistenlehdissä on tapana satsata ulkoasuun, mutta Cosmopolitan näyttää silti jotenkin... halvalta. No, ihmekös tuo, kun valokuvaajana toimii suhteellisen usein "Stockphoto".
• Myös pääkirjoitukset voisi oikolukea.
• Sitten on tietysti sekin pikkuseikka, että yksikään lehden jutuista ei oikeastaan kiinnostanut minua.

Yhteenveto: tylsä lehti, mutta oli sitä sentään ihan hauska ruotia!

Lopuksi vielä päivän kysymys, joka tulee tällä kertaa Helsingistä:
Miten voi estää jääkaappia haisemasta kamalalta silloin, kun siellä on hyvää juustoa?

Jäärä tilittää

Maailma on taas vaihteeksi täynnä ilmiöitä, joita en ymmärrä alkuunkaan. Saamarin nykyaika!

Valokuvaushifistely. Blogeissa ilmiö näkyy ehkä erityisen selvästi. Hämmentää, kun kirjoittajat pyytelevät anteeksi, jos kuvat sattuvat olemaan suttuisia. Jos kamera menee rikki, blogi menee telakalle. Täh? Minä luen blogeja, en kaipaa daideellisia otoksia siitä, mitä kirjoittaja söi aamupalaksi! Itse asiassa olen lopettanut monen blogin seuraamisen, kun on alkanut tuntua, että niissä ei ole mitään lukemista, katsottavaa vain. Miksi kaikesta pitäisi ottaa kuva? (Poikkeuksena tosin vaikka käsityö- tai kotiaiheet, niistä kyllä ihan mielelläni katselen kuviakin.)

Liikkuvan kuvan tunkeminen joka paikkaan. Jos esimerkiksi lehden verkkosivuilla klikkaa jotakin uutista, ärsyttävän usein päätyykin katsomaan videota. Kirjoittakaa, jos kerran olette lehdessä töissä! Silloinkaan, kun minulla oli televisio, en ikinä katsonut tv-uutisia. Niitä ei voi selailla eikä lukea omassa tahdissaan, ja se on kovin turhauttavaa. (Samasta syystä en oikein osaa kuunnella äänikirjojakaan – en ikinä lue kirjaa järjestelmällisesti alusta loppuun, vaan hypin jatkuvasti eteen- ja taaksepäin.) Videot hiiteen, tekstiä tilalle!

Windows 8 ja kumppanit. Alkoi ahdistaa jo valmiiksi se hetki, kun pitää taas ostaa uusi tietokone. Vihaan kaikkia kuvalaatikkopohjaisia käyttöliittymiä. Tekstiä, perkele! Ei liene yllättävää, että en ole erityisen innostunut viime aikoina sieltä sun täältä silmille roiskuneesta (ja itse asiassa kai juuri tänään lanseeratusta; ooh, olen ajan hermolla!) Inspiration-blogikonseptistakaan.

Hmm, olen näkevinäni valitusvirressäni tiettyä toisteisuutta... Laitetaan siis vaihtelua tuomaan vielä avokadopasta aka "trendipasta" (googleta, ellet ole kuullut), jota en todellakaan ole ajatellut laittaa (hyvin yllättävää, eikö totta?). Minusta on ylipäätään kamalan outoa, että joku ruoka voi nousta netti-ilmiöksi. Miksi laittaisin ruokaa vapaaehtoisesti? Ja en kyllä enää tuo mitään yrttipuskia tänne nahistumaan. Aina kun kuvittelen tekeväni kokonaisen aterian ihan alusta saakka, kaikki tuoreet raaka-aineet pilaantuvat ennen kuin saan ne saatettua ruoaksi asti. En ole sitä paitsi ikinä ostanut avokadoa, ja se on hemmetin hyvä valttikortti "en ole koskaan" -pelissä!

Bonuksena vielä kädenojennus kärsimättömille nykylukijoillekatselijoille. Jos selvisit tänne saakka, vaikka edeltävässä tekstissä oli ainakin melkein 300 sanaa, olet ansainnut palkinnoksi kuvan. Ole hyvä!

Tässä ei ole hevonen ***** otsassaan, vaan tarunomaisen lumoava yksisarvinen.

Merkittävä tapaus

Onko lattiasi niin puhdas, että siltä voisi syödä? Minun ei ole - kokeiltu on. Kaadoin nimittäin tuossa jonkin aikaa sitten lounaani kirjan, laukun ja nojatuolin kautta lattialle. Kaikki meni, lautaselle ei jäänyt mitään. Täytyy sanoa, että hieman kyrsi, ja nälkäkin oli, joten siinä siivotessani heitin pari puhtaan näköistä falafelia lattialta suuhun. Ei olisi kannattanut. Mielestäni olin imuroinut aivan hiljattain, mutta olin ehkä väärässä.

Pastamaisia lounashetkiä!

Kaipaatko herkullista ja nopeasti valmistuvaa suuhunpantavaa? Toimi näin:

1. Osta Lidlistä valmistortellineja.
2. Mene kotiin.
3. Laita levy kuumenemaan.
4. Laita  kuumenemaan se levy, jonka päällä kattila on.
5. Pane tortellinit kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi.
6. Havaitse, että siivilä on likaisena lautaspinon alla.
7. Etsi kattilaan kansi ja kaada keitinvedet pois kannen kaatoaukon kautta siivilän sijasta.
8. Varjele käsiäsi kuumalta höyryltä ja hellitä kannesta ratkaisevaksi millisekunniksi.
9. Katso, kun 3/4 tortellineista valahtaa (ei aivan puhtaaseen) tiskialtaaseen.
10. Etsi siivouskomerosta (käyttämättömät) kumihanskat ja nouki tulikuumat tortellinit tiskialtaasta takaisin kattilaan, koska NÄMÄ SYÖDÄÄN VAIKKA VÄKISIN, SAAMARI. 
11. Noin viikon altaassa lionneeseen kulhoon pudonneet yksilöt voit halutessasi laittaa biojätteeseen. Jos haluat elää vaarallisesti, syö toki myös ne.
12. Huuhtele ensin kylmällä vedellä.
13. Kun tajuat, että kylmä pasta ei ole kovin maukasta, huuhtele haalealla vedellä.
14. Nauti!

Ajastan tämän kirjoituksen sopivasti lounasaikaan, niin ohjeistuksesta on mahdollisimman paljon hyötyä kaikille, jotka pohtivat, mitä tänään syötäisiin.

Hei vaan ja terveisiä flunssasta.

Tässä kun on pää täynnä räkää, on sopivassa mielentilassa valittamaan asioista.

Ensiksi. Yksi päivän uutisista on, että Pirkka vaihtaa guacamoledippinsä nimen, kiitos valppaan toimittaja N. Shinglerin ja koko asiaa facebookissa ahkerasti jakaneen joukkueen. Tämä on nyt ilmeisesti valveutuneen kansalaisyhteiskunnan suuri voitto, ou jee.

Olen törmännyt eri tahoilla ties miten monta kertaa siihen järkyttävään tietoon, että Pirkka-guacamolessa on avokadoa vain 0,7 prosenttia. Eikös aiheesta naureskeltu jo silloin, kun ravitsemusterapeutti Hanna Partanen erehtyi neljän tähden illallisilla ko. tuotetta käyttämään? Jossain vaiheessa alkoi joka tapauksessa kyllästyttää - taas yksi esimerkkitapaus, jonka tarkoitus on saada ihmiset kiinnittämään enemmän ja enemmän huomiota siihen, mitä heidän lautasellaan on. Ruoasta tarvitsee nykyään olla niin kovasti jotakin mieltä. Äh. Minä mieluiten ihan vain söisin.

Joo, onhan tuollainen nimeäminen kovin harhaanjohtavaa, mutta

1. tuoteselosteitakin saa lukea, siellä se sisältö kerrotaan
2. en tajua, miksi tuollaisen asian takia pitäisi viitsiä soitella Evirat ja Keskot ja juristit läpi - vähän yliyrittämisen makua, sanon minä
3. avokado on yliarvostettua maultaan joka tapauksessa (Eihän se maistu juuri miltään!), joten sen kun myyvät guacamolea ilman avokadoa, ei harmita.

Sitten. Blogger on muutaman kuukauden huudellut, että vanha käyttöliittymä poistetaan lähikuukausien aikana, siirry sinne, ole hyvä. En ole siirtynyt. Tänään sitten uhkailivat, että vanha käyttöliittymä poistetaan lähipäivinä, ja alistuin. Kuten arvata saattaa, en tykkää tästä uudesta. Siksi valitankin lopuista aiheista vasta joskus myöhemmin.

Hyvää ruokahalua!

Tänään on sadepäivä. Ja Ravintolapäivä. Vietän mieluummin sadepäivää.

En tiedä, olenko vain kroonisesti epätrendikäs (vai onko tuo konsepti jo liian mainstream ollakseen trendikäs?) - en vain ole missään vaiheessa kyennyt innostumaan tuollaisesta "Jee jee kaikki meille syömään!" -meiningistä. Olen sen verran innoton kokki, että ei tulisi mieleenkään ryhtyä ravintolapäiväravintoloitsijaksi, mutta epäilyttää asiakkuuskin. En jotenkin vain usko, että kotikeittiöissä voidaan saavuttaa sellaista hygieniatasoa, että haluaisin mennä tuollaiseen tilapäisravintolaan syömään. Jos aikoo ruokkia tusinoittain ihmisiä kotonaan, saattaa kylmäketju pätkiä ja monikin astia tulla kiireessä turhan huolimattomasti huuhtaistuksi, ja jälkikäteen ei ole enää kenelläkään kivaa... (Jep, tapahtuu ravintolakeittiöissäkin varmasti kaikenlaista, mitä en halua tietää, mutta sitä ainakin periaatteessa säännellään. Isoveli valvoo, ja valvokoon vain.)

Ei mulla muuta. Siirryn nyt keittiööni syömään turvallisesti herkullisia teeleipiä, jotka on tehty kaksi vuotta sitten vanhentuneista sämpyläjauhoista.

Terveisiä lähikauppiaalle

Tahtoisin tietää, miksi lähikaupassani on nykyään niin paljon kaksi yhden hinnalla -tarjouksia. Ei hyvä! Minä ostan vain yhden ihmisen ruoat, ja haluan ostaa siihen sopivan määrän järkevään hintaan. Ihan sama, vaikka kaksi juustopakettia tulisi "halvemmaksi"; kahteen menisi kuitenkin enemmän rahaa kuin yhteen, ja jos tarvitsen yhden, ostan vain yhden. En vain sitten osta sitä annalisäärahaa-tarjouksessa olevaa tuotemerkkiä, koska hyllyn ääressä alkaa pänniä se, miten pienostajaa sorretaan. Kaupoissa on jo ihan riittävästi suurperhepakkauksia - eikö ne normaalikokoiset voisi hinnoitella ihan vain yksittäin?

Turhaa, aivan turhaa

Toimin vastoin luontoani ja yritin tehdä Ihan Oikeaa Ruokaa. Minun piti haudutella ruusukaaleja ja sitä sun tätä - turha tuota suunnitelmaa on muistella, koska homma tyssäsi jo niihin ruusukaaleihin. Joka ikinen niistä oli silkkoa sisältä: kauniin ruskehtava sävy kertoi, että pilaantumisprosessi oli jo hyvässä vauhdissa.

Kyllä minun nyt jo pitäisi muistaa, että keittiössä aina jokin menee pieleen. Joko kokin taidot tulevat vastaan tai raaka-aineissa on jotakin vikaa. Ensi kerralla en varmasti osta tuoretta*. Miksi tehdä itse, kun kerran pakastealtaasta saa parempaa? Olen viime aikoina syönyt monia valmiita ateriapakasteita, jotka ovat varmasti monipuolisempia ja maukkaampia kuin omat yritelmäni. Niiden sijaan Irjan keittiössä tarjoillaan kuitenkin tänään mummon muusia ja purkkitomaattikastiketta. Nam!


*Minulle on sitten turha kertoa, kuinka pitäisi jättää tuontivihannekset kauppaan ja syödä kausiruokaa ja idättää talvella siemeniä ja haudutella lanttuja ja nauttia yhdessäolosta rakkaiden kanssa hyvän ruoan ääressä ja lässynlää. Joo joo. En idätä. Ja parhaat keskustelut syntyvät minusta joka tapauksessa jossain ihan muualla kuin ruokapöydässä.

Miksi, oi miksi?

Kun kerran joulutortut tuoksuvat ja glögi kiehuu jo lokakuussa, voisi kuvitella, että ihmisen olisi helppo saada laskiaispullia tähän aikaan vuodesta; ei ole monta viikkoa enää jäljellä. Vaan EI.

Olen metsästänyt laskiaispullia lähikaupastani (joka ei ole ihan pieni) jo toista viikkoa. Tuloksetta. Tarjolla oli tänäänkin varmasti seitsemän eri leipomon runebergintorttuja, mutta ei yhden yhtä hillopullaa. (Mantelimassapullia olisi saanut - niitäkin oli kokonaista kolme jäljellä - mutta allergia, en syö, enkä kyllä söisi, vaikka voisinkin.) Naapurissa on leipomo, josta on yleensä pullat loppu siihen aikaan, kun minä käyn ruokaostoksilla. Nyt, kun niitä olisi vihdoin ollut saatavilla, kaikki olivatkin viallisia eli pähkinärouheella koristeltuja (allergia, en syö). Kävin jopa Lidlissä, mihin en yleensä jaksa mennä, mutta eihän siellä mitään laskiaispullia myydä.

Laskiaispullat ovat sesonkiherkuista parhain, mutta yhtään en ole vielä tänä vuonna saanut. Mikä vääryys ja häpeä!

Joulutohinaa

Olenkin näköjään ollut kuukauden kirjoittamatta blogiimme. Oh well. Puolustaudun sillä, että kaksi viimeistä viikkoa olen ollut kovahkossa flunssassa, ja toinen korvani on edelleen lukossa (eli aivot ovat täynnä limaa vieläkin).

Olen kuitenkin viime päivinä saanut vähitellen laitettua kotia jouluisemmaksi. Joululiinoja ja -koristeita on jo vähän esillä, ja punainen amarylliskin ostettiin. Tähtivalot ovat olleet ikkunoissa jo ensimmäisestä adventista lähtien. Eilen leivoimme joulutorttuja marmeladitäyteellä, ja ne maistuvat kyllä mielestäni paremmille kuin luumutäytteiset (ja sunnuntain taikina on parempaa kuin myllynparas).

Kaikki uuniin menossa olevat tortut eivät ole minun muotoilemiani, apuri sai tehdä oman osuutensa.

Tänään olin niin noheva, että päätin siivota kuiva-ainekaapin, ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Ei siellä kyllä onneksi kovin paljon vanhentuneita elintarvikkeita ollut, ja kyllähän leseet ja ryynit ovat käyttökelpoisia vielä parasta ennen -päivän jälkeenkin. Kaksi pakettia palasokeria löytyi, samoin kaksi avattua siirappipurkkia...

Kuiva-aineet järjestyksessä.

Koska kaapista löytyi kolme pussia perunahiutaleita jotka olivat parasta ennen 2010, leivoin tänään yhden pellillisen helppoja perunarieskoja. Lämpimät perunarieskat olivat herkullisia iltapalalla, eikä niiden valmistukseen tarvittu kuin niitä perunahiutaleita, voita, suolaa ja jauhoja. Nam!

Paistumassa olevat perunarieskat likaisen uuninluukun läpi kuvattuna.

Ruisleipää

Kaupassa näin jauhohyllyllä ruisleipäainespussin, ja mieleni alkoi heti tehdä tuoretta ruisleipää. Siispä ostin tuon 2 kg:n valmisteen, lisäsin vettä ja hiivaa, kohotin taikinan, sekä leivoin ruisleipäset. Nöpöstiinan leivontaan verrattuna minun leipäseni ovat pahimman luokan eineksiä, mutta hyviltä ne maistuivat!

Kohotettu taikina leivonta-alustalla.

Pistellyt leipäset menossa uuniin.

Valmiit uunituoreet ruisleivät.

Nam!

Pullottaa

Pääsiäisen kunniaksi päätin tehdä simaa ensimmäistä kertaa elämässäni (niin, onhan vappukin kohta ovellamme). Muistelin, että äidin tekemä kotisima maistui hyvältä lapsena, joten toiveissa on että tämäkin sima olisi juomakelpoista. Äidiltä sainkin lasipulloja lainaan, kun omat kotoa löytyneet olutpullomme eivät riittäneet...

Valmistamani siman tein ikivanhan suvussamme kulkeneen reseptin mukaan (se löytyy printattuna myös Dansukkerin fariinisokeripussin kyljestä). Koko homma alkoi keskiviikkoiltana, jolloin keitin 4 litraa vettä, heitin joukkoon fariinisokeria ja sokeria (500 g kumpaakin). Laitoin liuoksen ämpäriin, ja lisäsin siihen reilun neljän sitruunan mehut (tykkään sitruunasta) ja 4 litraa kylmää vettä. Litkun kruunasi pieni murunen leivinhiivaa. Keiton jätin muhimaan tiskipöydälle vuorokaudeksi.

Sima kävi ensin vuorokauden ämpärissä huoneenlämmössä.

Torstaina illalla alkoi pullottaa (heko heko). Huuhtelin oletettavasti puhtaat pullot vielä vedellä, ja suppilon avulla liruttelin niihin sima-aihiota. Mukaan pulloihin lisäsin n. 1 teelusikallisen sokeria, sekä tietysti rusinoita.

Siman pullotusta.

Lopputuloksena (tässä vaiheessa) oli melkein 8 litraa simaa erikokoisissa pulloissa, jotka mahtuivat kuin mahtuivatkin jääkaapin oveen. Nyt sitten jännätään viikko, miten siman käy (heko heko)!

Minun lapsukaiseni odottamassa jääkaappiin siirtoa.

Vappuna saammekin sitten nauttia omatekoisesta simasta (tai kiljusta). Sitä ennen toivotan rauhaisaa pääsiäistä kaikille!

Kiellettyjen aineiden lista

Jos minä olisin elintarviketeollisuuden ylijumala, kieltäisin välittömästi muutamia asioita. Kiellettyjen listalle päätyisivät ainakin:

1. Valkosuklaa. En ole suuri suklaan ystävä, mutta kyseisen aineen viehätyksen minä voin kuitenkin teoriassa ymmärtää. Valkosuklaa puolestaan maistuu enemmän sukalta kuin suklaalta. En tajua.
2. Jaffa-keksit. Kaikki yritykset yhdistää appelsiinia ja suklaata keskenään on lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan, mutta Jaffa-kekseissä on lisäbonuksena taulusientä muistuttava keksipohja. Lisäksi maassamme vallitsee jokin kollektiivinen harha, jonka mukaan kaikki pitävät Jaffa-kekseistä, joten niitä ei pääse pakoon, vaikka haluaisikin.
3. Suklaan ja lakritsin yhdistäminen. Se nyt ei vain toimi. Karkkipusseihin saa minun puolestani tunkea mitä hyvänsä (koska en syö karkkia), mutta jäätelöt ja leivonnaiset pitäisi sentään osata jättää rauhaan!

Neljä vuodenaikaa

Asteikolla 1-10 ruoanlaitto tai ruoasta keskusteleminen asettuvat minun arvottaminani jonnekin heikon kolmosen hujakoille. Siksi olenkin hieman hämmentynyt siitä, kuinka paljon olen viime aikoina kirjoitellut ruoasta ja syömisestä. Sama linja jatkuu tänäänkin: minun maailmani neljä vuodenaikaa, saanko esitellä!

Joulutorttukausi alkaa viimeistään marraskuussa ja jatkuu ainakin loppiaiseen asti; joka tapauksessa niin pitkälle, että viimeiset torttutaikinat on pakastimesta käytetty. Glögi liittyy olennaisena osana vuoden tähän jaksoon. (Glögi kuuluisi kaikkiin muihinkin jaksoihin, mutta sitä on heinäkuun helteillä vähän vaikea löytää kaupoista.)

Usein joulutorttukausi ehtii mennä jonkin verran limittäin laskiaispullakauden kanssa. Tämä kausi käynnistyy heti, kun ahneimmat kauppiaat kehtaavat laittaa laskiaispullia tyrkylle. Jos joku tai jokin herättää uinuvan kotileipurini, kausi saattaa alkaa aikaisemminkin - esimerkiksi vuoden 2010 laskiaispullakausi alkoi edellisen vuoden marraskuussa.

Laskiaispullakautta seuraa mämmikausi. Koska mämmin syöntiin kuuluu ehdottomasti joko saavillinen vaahdotettua vaniljakastiketta tai kunnon keko vaniljajäätelöä, mämmikaudesta on luontevaa laskeutua jäätelökauteen, joka lasketaan täydellisesti alkaneeksi kesän ensimmäisestä irtojäätelöstä (muu jäätelönkulutus kuuluu pikemminkin normaalin lohtu-, kosto- tai huvisyömisen piiriin).

Syksyisin on pari kuukautta aikaa elää uutta, terveempää elämää jäätelö- ja joulutorttukauden välissä. Sitten illat tummuvat ja mieli mustuu hiljalleen, ja kaikki alkaa alusta.

Petos lautasella

Luulin tänään syöneeni iltapalaksi juustolla ja paprikalla vuorattua näkkileipää ja jogurttia ja marjamössöä ja sen sellaista. Olin väärässä. Söin ilmeisesti MATOJA. Ai miksikö minä niin luulen? No siksi, että kun olin pistellyt poskeeni viimeisen leivänpalan, lautasella näkyi perin eläväinen pikku muru. Se oli pieni ja ruskehtava ja KIEMURTELI, ja sitten minä tajusin, mikä se oli, ja heitin sen lavuaariin ja huuhdoin viemäristä alas.

Haluaisin kovin paljon tietää, mistä tuo kutsumaton vieras ilmaantui. Tarkistin paprikan - kaikki kunnossa. Tarkistin leipäpaketin - päiväys kohdallaan (kerrankin), ei elämää eikä ylimääräistä liikehdintää. Jääkaapissa oli hiljaista. Voisiko marjamatonen muka elää talven yli pakastimessa ja virkistyä jääkaapin hyväilevässä lämmössä? En oikein usko (enkä haluakaan uskoa, jäävät muuten marjat kohta syömättä). Mysteeri. Pahinta on kuitenkin se, että tällä hetkellä tuntuu koko ajan siltä, että nielussani kiemurtelee jotakin ylimääräistä.

Päivän mietelause: Aikainen mato tulee syödyksi. Valitettavasti.

Turvoksissa

Olen vähän kerrassaan kehitellyt tammikuussa lanseeraamaani Irjan ihmedieettiä kohti täydellisyyttä. Nyt alan olla jo aika lähellä. Näin tänään:

klo 7.30: Aika riittää joko hiusten kuivaamiseen tai aamiaisen syömiseen, ei molempiin. Jätetään aamupala väliin.
klo 9: Juodaan kupillinen kahvia.
n. klo 12: Työperäinen force majeure -tyyppinen tilanne. Lounas jää väliin. Juodaan kupillinen kahvia.
n. klo 14: Force mineure -tyyppinen tilanne vie huomion. (Onko mineure sana? Sovitaan, että on.), ja eräs aikaikkuna ehtii sulkeutua. Ei vieläkään ruokaa, mutta kupillinen kahvia.
klo 15.30-16.30: Odotellaan seuraa kipeästi kaivattuun iltapäivälounasaamiaishetkeen. Seuralla kestää.
klo 17.30: Ostetaan roiskeläppäpizza ja ahmitaan se samalla, kun juostaan raitiovaunuun.
klo 20.00: Illallinen. Syödään hyvin paljon.
klo 21.30: Kaksi kostoksi ostettua laskiaispullaa (kosto siitä, että illalliseen kuuluva jälkiruoka jäi allergian vuoksi syömättä).

Tilanne nyt: ähky.

E, en ole raskaana, mutta sivuprofiilini perusteella voisin kyllä olla.

Yksinäisyyteen tuomittu

Luulen, että minun ei kannata mennä ulos enää tänään. Ei ainakaan silloin, kun aurinko vielä paistaa ja ihmiset ovat liikkeellä. Saattaisin nimittäin tuottaa arvaamatonta tuhoa ja hävitystä...

Tein tänään viikoittaisen urotekoni ja laitoin ruokaa ihan itse. Toisin sanottuna lisäsin vettä ja öljyä kaupan falafeljauheeseen, keitin taitavasti riisiä ja loihdin herkullisen jogurttikastikkeen.

Viimeksi mainitussa piilee pieni ongelma. Puristin kastikkeen sekaan mausteiden ja sekalaisten ainesosien lisäksi pari (lue: neljä, tai ehkä viisi) valkosipulinkynttä. Minä pidän valkosipulista, mutta kaikki eivät pidä, ja jos minun pitäisi luonnehtia hengitykseni tuoksua tällä hetkellä, voisin sanoa sitä... voimakkaaksi. Taidan siis suosiolla istua loppupäivän kotona työpaperien äärellä ja jättää esimerkiksi alustavasti kaavailemani elokuvakäynnin tuonnemmaksi. (Hiihtämäänkin piti mennä, mutta eihän sitä noin kylmällä viitsi...)

kuvassa Irja (oik.) ja ihmiskunta (vas.)

P.S. Pakkasin sunnuntailounaani jämät eväiksi huomiselle. Tuore valkosipulihan ei enää seuraavana päivänä maistu eikä tuoksu juuri millekään, eikö niin?

Minä vain kysyn

Houkutteleeko jotakuta erityisesti "Uusi suomalainen Valion Olo™ Ruoansulatusjogurtti", jota kaikkialla ahkerasti mainostetaan? Minulle termi ruoansulatusjogurtti tuo nimittäin mieleen lähinnä mahanesteet - olenko mielleyhtymineni yksin? 

Jos etsii syvempää viisautta ruoansulatusasioissa (ts. menee Wikipediaan katsomaan, mitä siellä aiheesta sanotaan), tuote muuttuu yhä houkuttelevammaksi:

Ihmisen ruoansulatus on järjestelmä, joka muuttaa syödyn ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Ensin ravintoa pilkkovat suussa kieli ja hampaat. Sylkirauhaset erittävät mukaan sylkeä. Ruoka jatkaa matkaa nieluun ja ruokatorveen ja edelleen mahaan. Täältä ravinto etenee ohutsuoleen, jossa suurin osa ravinnosta imeytyy ohutsuolen seinämän läpi. Imeytymätön aines kertyy paksusuoleen, jossa vielä osa aineista imeytyy elimistöön. Loppu poistuu lopulta peräaukon kautta ulosteena. lähde

Nam! Tällaista jogurttia minäkin haluan syödä!

Onhan ruoansulatus tietysti luonnollinen asia ja kaikkea, mutta olisiko tuotteen nimeämistä ehkä kuitenkin kannattanut miettiä pikkuriikkisen pidempään..?