Tämä teksti ei kiinnosta sinua. Peräänny, kun vielä voit.

Taistelen hetken tuulimyllyjä vastaan ja haukun vaihteeksi Googlea. Nimittäin. Inhoan sitä, että koska aikoinani olen mennyt sekaantumaan Gmailiin, riesanani on nykyään myös YouTube-tili ja kaikenlaista muuta ärsyttävää. YouTube on taas jossakin vaiheessa uusiutunut, ja nyt siellä tungetaan henkilökohtaisia videosuosituksia aina, kun olen kirjautuneena tiliini (ts. aina, koska syötteenlukija on yleensä auki taustalla). Ei kannata ihmetellä, mitä ne suositukset oikein haittaavat - tämä on nyt periaatekysymys. En halua kohdennettua mainontaa, koskaan, missään! Olen tehnyt kaikkeni päästäkseni noista suosituksista eroon, mutta ei onnistu; katseluhistoriaani ei tallenneta, mutta silti Google muistaa, mitä olen katsonut.

Googlen tietosuojakäytännöistä pulju itse sanoo näin (lihavointi minun): "Käytämme palveluista keräämiämme tietoja tarjotaksemme, ylläpitääksemme ja parantaaksemme palveluitamme, sekä kehittääksemme uusia palveluita ja suojataksemme Googlea ja käyttäjiämme. Käytämme näitä tietoja myös tarjotaksemme sinulle räätälöityä sisältöä, kuten osuvampia hakutuloksia ja mainoksia." Entäpä jos käyttäjä kokee, että räätälöity sisältö huonontaa hänen saamaansa palvelua? Eikö asiakas olekaan aina oikeassa?

Paska mikä paska. Luovun Google-tilistäni ja hankin kirjekyyhkyn. Se voi toimitella postit puolestani ja kuljetella minulle myös videoita vaikkapa kätevässä vhs-muodossa. Tämän bloginkin voi samaan syssyyn muuttaa kirjemuotoiseksi. Kerron, kun kyyhky on koulutettu, niin halukkaat lukijat voivat ilmoittaa minulle/kyyhkylle osoitteensa.

Nyt menen taistelemaan uusia tuulimyllyjä vastaan ja siirryn kylpyhuoneeseen leikkaamaan hiuksiani. Enkä toivota mitään itsenäisyyspäivää kenellekään, koska olen lukenut ne toivotukset ainakin kymmenestä blogista tänään, ja kyllästyin jo kolmannessa.

Pimeys jatkukoon

Nyt on pakko lisätä pieni päivitys tähän tekstin alkuun: tämän avautumisen jälkeen laitoin maahantuojalle palautetta samoilla höyryillä, vaikka arvelin, ettei siitä mitään hyötyä ole. Erehdyin: minuun oltiin ripeästi yhteydessä, ja postittavat sieltä minulle sellaisen uudenlaisen adapterin. Hyvä hyvä! Reklamaatiotilanteissa asiakaspalvelu punnitaan!

Talvitaika-valosarjan valmistaja saa nyt kyllä haistaa ison kukkasen. Minulla on ulkovalosarja, jonka ostin viime talvena. Muuntajaan voi pakkauksen mukaan "liittää 40-lamppuisen Talvitaika LED-lisävalosarjan". Tänään sitten ostin sellaisen lisävalosarjan, koska ajattelin, että parvekkeen sypressiin olisi kiva laittaa jouluvalot. Kotona kuorin tuotteen pakkauksestaan ja menin tuomaan valoa pimeyteen. Ei onnistunut. Havainnollistan, miksi:

Laitoin taustaväriksi yhden inhottavimmista värisävyistä, jonka tiedän. Siitäs saavat.

Vasemmalla on entisen valosarjan johdon muuntajaan menevä pää. Oikealla on tänään ostamani lisävalosarjan muuntajaan menevä pää.

Muuntajan ja lisäosan yhteensopivuus: heikko.
Tilanteen ennakoitavuus pakkausten tekstien perusteella: hyvin heikko.
Kuluttajan kärsimä taloudellinen tappio: melko pieni.
Kuluttajan tyytymättömyys ostoksiinsa: huomattavan suuri.
Todennäköisyys, että kuluttaja ostaa jatkossakin valmistajan tuotteita: erittäin vähäinen.

Nyt minulla on hyödytön lisävalosarja, jota ei voi palauttaa kauppaan, koska pakkaus on avattu. Pitäisiköhän järjestää pikkujouluajan kunniaksi blogiarvonta, jonka pääpalkinto on yllätys?

Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen

Erityisellä valppaudella minä muistan tällä hetkellä Espoon Leppävaaraa. Minulla on auto lainassa muutaman päivän ajan. (Auton omistajalle haluaisin sanoa kiitos ja anteeksi. Jälkimmäisen voisin itse asiassa laajentaa koskemaan kaikkia muita tiellä liikkujia.) Niinpä olen päässyt seikkailemaan kaikenlaisissa kohteissa hieman tavallista kätevämmin. Ainakin periaatteessa.

Suunnilleen näin minun oli tarkoitus ajella pois em. vaaran paikasta:

Suunnilleen tällaiseksi poistumisreittini kuitenkin muodostui:

Tiedän kyllä, että länsi ei ole aina vasemmalla, mutta ei se tarkoita, että osaisin soveltaa tietoa joka tilanteessa. Myös opasteiden lukeminen on yllättävän vaikea laji.

Puhutaan jollakin toisella kerralla siitä, että saatuani auton lainaan moottori sammui ensimmäisen puolen kilometrin aikana kolme kertaa, en osaa käyttää vaativia erikoislaitteita kuten pyyhkimiä parkkeeraamatta tien sivuun tutkimaan vipuja tarkemmin, tajuan aina liian myöhään rikkovani väistämissääntöjä hyvin typerillä tavoilla (en onneksi vaarallisesti kuitenkaan, kai) ja olen useamman kerran lähtenyt liikkeelle ajovalot pimeinä.

Kun seuraavan kerran tekee mieli ostaa auto, muistelen näitä hetkiä ja menen nöyrästi bussilla vaan.

Hyvät tavat kaunistavat - myös puhelimessa

Saatoin tahtomattani loukata yhtä puhelinmyyjää. Oi voi. Joko jätetään vastaamatta tuntemattomiin numeroihin tai kieltäydytään mahdollisimman tehokkaasti kaikesta, mitä kaupitellaan, mutta luuria ei minusta tarvitsisi lyödä kenenkään korvaan. Vastasin kumminkin puhelimeen keittiössä, ja siellä tuppaa käymään niin, että kuuluvuus häviää ja sitten puhelu katkeaa kokonaan. (Sama juttu eteisessä. On hienoa asua uudessa talossa, jossa tekniikka on ajan tasalla!) Niin kävi nytkin, ja sehän kuulostaa suunnilleen samalta kuin luuri korvaan -tekniikka.

Toisaalta harmittelen moukkamaisuuttani melko vähän, koska vuoroin vieraissa käydään. Kyseinen myyjä aloitti puhelun suunnilleen: "Terve! Täällä soittelee Janne* Hämeenlinnasta*!" Vasta ynistyäni omat tervehdykseni kävi ilmi, että kyse on internet-asioista. Hetken ajan olin ehtinyt epäillä, että Jannella voisi olla ihan oikeaa asiaa jollekulle muulle ihmiselle, mutta nyt sattui tulemaan väärä numero. Bisnestä siellä kuitenkin hierottiin. Hiukan liian tuttavallista mielestäni. Kyllä heti alkuun sietäisi tehdä selväksi, että Janne soittelee Firmasta X, ei minua se paikkakunta kiinnosta!

* Nimi ja paikkakunta muutettu.

Tekniikan ihmiset, auttakaa!

En ole huolinut koneelleni Google Chromea, vaikka sitä yritetään kaikenlaisten päivitysten yhteydessä aina oletusasetuksena laittaa mukaan. Argh. Ensinnäkin minua ärsyttää tuputus, ja toisekseen en tykkää yhtään siitä ominaisuudesta, että selaimen osoiterivi toimii samalla hakukoneena. Siitä tulee sellainen olo, että joku kyttää tekemisiäni selän takana ja kuvittelee sen perusteella tietävänsä paremmin, mitä tahdon - ja käyttää lisäksi luulojaan kaupallisesti hyväkseen niin paljon kuin pystyy. Ajattelen ihan itse, kiitos! (Tietysti kaikista klikkauksista jää aina jälki jonnekin, mutta en haluaisi tiedostaa sitä koko ajan.)

Aina välillä tulee kuitenkin käy niin, että joku sivusto ei toimi tai video ei aukea tai muuten vain tökkii, ja selainta vaihtamalla ongelma ratkeaa. Nyt olen sitten pohtinut, mikä olisi sellainen tavissurffailijalle sopiva simppeli kakkosselain, enkä keksi. Kai siinä Chromessakin ihan oikeasti hyviä puolia olisi... En vain pääse yli siitä osoiteriviasiasta millään. Niin että voisiko joku kertoa, saako sen ominaisuuden jotenkin pois käytöstä? Katsoin jo Googlesta, eikä se kertonut. Myös muita selaimia saa suositella, itse en keksi! (Nyt käytän siis Firefoxia. Exploreria välttelen. Safari minulla oli jostain salaperäisestä syystä vanhalla koneella, mutta en oikeastaan ikinä käyttänyt sitä. Tiedän, että muitakin on, mutta mitä?) Tietysti voisin ladata liudan selaimia koneelleni ja ruveta perehtymään niihin itse, mutta mieluummin vietän leppoista sunnuntaipäivää upotellen kuumia rautanauloja kynsieni alle.

Jos osaat vastata kysymyksiini ja vaivaudut auttamaan naista mäessä, olen kiitollinen! (Jos taas suhtaudut ylimielisesti tekniseen rajoittuneisuuteeni, tarjoat ratkaisuksi Applen tuotteita tai rupeat puhumaan tietokonejargonia, tulen uniisi kummittelemaan, ja sen jälkeen et tahdo nukkua enää koskaan.)

P.S. Kun nyt tekniikasta puhutaan, niin kerron vielä tämänkin: opin tänään kirjoittaessani tekstiviestiä, että puhelimeni tuntee sanan puukkoja, mutta ei sanaa suukkoja. (Kyse ei siis ollut mistään hempeilystä, vaan niistä Brunbergin valmistamista suukoista.) Tuon laitteen tuntema sanasto yllättää säännöllisin väliajoin vielä kaikkien yhteisten vuosiemme jälkeenkin.

Mennään bussilla - jos osataan

Tässä on Helsingin seudun liikenteen matkakortin lukulaite:

Tässä on kaksi ongelmakohtaa kyseisessä laitteessa:

3 = "koko alue" 

L = "lähiseutu" 

satunnainen käyttäjä = "Siis mikä alue? Mikä seutu? Kumpi noista? Miksi?"

Jos tarkoitus on, että avuttomampikin matkailija kykenee toimimaan liikennevälineissä itsenäisesti, ei noista nimityksistä paljonkaan apua ole. Aina pitää huudella henkilökuntaa apuun.

Olen hiljalleen alkanut entistä lämpimämmin kannattaa järjestelmää, jossa yksittäiset joukkoliikennematkat maksettaisiin taitetun matkan pituuden perusteella. En kylläkään siksi, että osaisin tai jaksaisin puntaroida muutoksen laajempia vaikutuksia. Käyttäisin vain mieluummin sellaisia järjestelmiä, joiden toimintalogiikan (edes jollain tasolla) arkijärjelläni hahmotan.

Hitaasti huono tulee

Olen ehkä joskus kirjoittanut siitä, että minulla on taipumusta lykätä asioita. Tai sitten olen vain aikonut kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi - ei voi tietää... Yllättävän monet asiat ratkeavatkin sillä, että odottaa vain tarpeeksi kauan tekemättä mitään. Sitten on myös sellaisia juttuja, joita ei ehkä kannattaisi lykätä loputtomiin.

Kauan sitten kävi niin, että printteristäni loppui muste. Mustekasetti odotteli tyhjillään niin pitkään, että kun lopulta sain vietyä sen täytettäväksi, se olikin kuivunut piloille. Sen jälkeen tulostin seisoi työpöydällä ja vintillä käyttökelvottomana, kunnes vuosi sitten toukokuussa nakkasin sen muuton yhteydessä roskiin. Lyhyesti sanottuna uusi tulostin on ollut ostoslistallani ainakin... no, riittävän kauan. Mutta kun tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden (ja kodinkoneiden ja urheiluvaatteiden ja urheiluvälineiden ja ihan kaikenlaisten erikoisvarusteiden) ostaminen on minusta niin hirvittävän hankalaa, en vain ole saanut tulostinta hommattua.

Sitten tuli tämä päivä, ja minä menin vihdoinkin alan liikkeeseen ja käytin ainakin 40 euroa tähän suurta asiantuntemusta vaativaan ja kallisarvoiseen hankintaan, ja nyt kiroan itseäni, kun en saamattomuuksissani ole saanut asiaa hoidettua aiemmin. Nyt voin tulostaa kotona matkaliput ja reittiohjeet ja tärkeät paperit, jotka aina muistaa vasta viisi minuuttia ennen kuin niitä tarvittaisiin! Nyt minä voin jopa skannata asioita! Ihmeellistä! (Käytännössä: nyt voin alkaa harkita esimerkiksi tallettamieni takuukuittien skannaamista ja käydä toimeen sitten, kun tekstit ovat jo lämpöpaperista haihtuneet...)

Nyt voin myös miettiä, kuinka monta ylimääräistä tuntia tulin kahden edellisen talven mittaan viettäneeksi työpaikalla tekemässä tehotonta työtä hankalina ajankohtina vain, koska tarvitsin ihan ehdottomasti tulostinta ja kotonani ei sitä ollut... Kyllä tekisi joskus mieli lyödä itseään isolla nyrkillä. Tai vasaralla.

Ihan jokaisen päivän mietelause: Miksi tehdä helposti, jos vaikeastikin voi?

Edelläkävijän osa on raskas.

Viime päivinä lehdistössä on vihdoinkin huomattu, että Google tahtoo kerätä käyttäjiensä tietoja ja yhdistellä niitä ihan vain ollakseen avulias ja helpottaakseen pienen ihmisen elämää - ja ehkä ihan pikkuisen myös myydäkseen niitä tietoja mainostajille siinä sivussa.

Minähän kirosin asiaa jo lokakuussa. Sittemmin olenkin ihan itsenäisesti tyhjennellyt Googlen hakuhistoriani ja kieltänyt YouTubea muistamasta hakemiani ja katsomiani videoita ja estänyt ylipäätään kaiken, minkä keksin (eli arviolta puolet siitä, mitä haluaisin). Olen niiiin valveutunut! Tai sitten ihan vain epäluuloinen ja umpimielinen.

Ärsyttävää tässä on nyt se, että silloin, kun minä noita toimenpiteitä suoritin, en löytänyt mistään rautalangasta väänneltyä ohjetta siitä, miten toimia, ja koska olen tekniikan ihmenainen, päästelin eräitäkin ärräpäitä etsiessäni oikeaa reittiä. Nyt on sitten joka lehdessä linkit EFF:n ohjesivuille ja F-Securen Virallinen Tietoturvamies kertomassa, että kyllä ne tiedot kannattaa poistaa, koska vaikka ei niiden keruusta käyttäjälle ehkä suoranaista haittaa ole, ei ole kyllä hyötyäkään. Miksi ette kertoneet tuota jo lokakuussa, häh?

Salaperäisiä ääniä

En ehkä uskalla nukkua ensi yönä. Jääkaappini pitää omituista ääntä, ja koska en ymmärrä, miksi, olen vakuuttunut siitä, että se aikoo syttyä palamaan. (Jos jokin tekninen laite tekee jotakin sellaista, mitä en ymmärrä, alan yleensä epäillä, että se syttyy ennen pitkää tuleen, koska en osaa keksiä, mitä muutakaan voisi tapahtua.) Omituinen ääni on jatkunut ainakin kuukauden ilman liekin liekkiä ja korjaaja on tulossa huomenna, joten hermoilu lienee melko tyhmää. Ehkä juuri siksi kuuntelenkin jääkaapin ääntelyä erityisen epäluuloisesti: jos se aikoo käyttäytyä ikävästi, sillä alkaa olla kiire, ja jos sillä on paskamainen luonne, se voi nimenomaan pyrkiä yllättämään vasta aivan viime hetkillä.

Joskus ammoisina aikoina (vuonna 2000?), kun  Queer as Folk -sarjaa* esitettiin Nelosella, tilapäisesti asumani opiskelijasolun televisio kärähti kesken jakson. Muistan, että harmitti, kun jakso jäi kesken. Vähäsen harmitti myös se, että asiasta piti kertoa tv:n omistajalle, jolta soluhuonettani vuokrasin. Yleisesti ottaen punainen paholaiseni (leivänpaahdin, made in DDR), 1900-luvulla valmistettu mikroaaltouunini ja muut uskolliset ystävät ovat kuitenkin toimineet vuosikaudet ihan ilman savua tai tulta. Upouusi jääkaappi ei ehkä tässä joukossa ole se kaikkein todennäköisin liekehtijä, kun ei ole pölyäkään ennättänyt kerätä... Silti: vanhassa vara parempi, joten epäilen vaistomaisesti näitä nykyajan hömpötyksiä.

* Tajusin vasta tuota sarjaa googletellessani, miksi The Wire -sarjan (minulla on dvd:t lainassa, ja kyllä nyt on mukavaa, kun voi katsoa jotakin katsomisen arvoista iltojensa ratoksi) Tommy Carcetti on niin tutun oloinen mies: no mutta sehän on QAF-Stuart! Oivalluksen ilo, hieno ilo!

Eka kerta ja muuta purnausta

Selvisin eiliseen saakka ostamatta energiansäästölamppuja. Ei minulla ole mitään energian säästämistä vastaan; lamppujen ostaminen on vain nykyään niin saamarin hankalaa, että aina kun olen aikonut siirtyä nykyaikaan, olen ahdistunut kaupassa valinnan vaikeudesta (watit ja luumenit ja voltit ja kelvinit ja luksit ja joulet ja hertsit ja sievertit menevät päässäni iloisesti sekaisin, ja ihmeellisiä rumiluksiakin ne ovat, AAARGH!) ja turvautunut vanhoihin hehkulamppuvarastoihini.

Sitten muutin uuteen kotiin ja huomasin, että olohuoneessa on turhan pimeää, mutta hehkulamppuvarastoni olivat huvenneet. Muissa huoneissa kattolamppuja ei vielä olekaan, joten tilanteelle pitäisi ehkä tehdä jotakin. Päätin ostaa tehokkaamman lampun vanhan 40-wattisen hehkulampun tilalle, eikä 60-wattisia löytynyt kaupoista millään (eipä taida olla ihme, näköjään niitä ei ole tuotu enää tänä vuonna myyntiin). Niinpä onnistuin työkaverin opastuksella lopulta ostamaan elämäni ensimmäisen energiansäästölampun (olin samana päivänä kävellyt tuskastuneena ulos jo kahdesta kaupasta, koska olen luontainen luovuttaja). Olin ylpeä!

Tulin kotiin ja laitoin lampun kattoon. Kun valo lopulta kirkastui, piti todeta, että olen vain tyhmä. Hämäryys oli johtunut valaisimesta eikä lampusta - metallinen lieriömäinen härpäke lampun ympärillä ei ehkä päästä valoa ympärilleen tehokkaimmalla mahdollisella tavalla...

Kun on (valittamisen) alkuun päästy, niin antaa mennä vaan: olen tänään myös pettynyt itseeni pesukoneasentajana. En vaan osaa kiinnittää koneen vesiletkua täyttöhanaan, mikä ehkä johtuu siitä, että TÄYTTÖHANAA EI OLE (toisin kuin saamassani havainnollisessa kaavakuvassa tämän talon kylpyhuoneista), vaan lavuaarin alla on vain sellainen putkenpätkä, joka on läpimitaltaan aika paljon pienempi kuin koneeni vesiletkun pää. Ruuvaile siinä sitten niitä toisiinsa.

Sitten minua riipii autottomuus: pitäisi mennä siivoamaan vanha asunto, mutta enpä viitsi, koska julkisilla sinne pitää matkustaa kolmella bussilla ja aikaa menee noin tunti. Tänään on lisäksi sunnuntaiaikataulut. Autolla kestäisi vartti, otin muuttopäivänä aikaa.

Kerron vielä senkin, että on nautinnollista muuttaa ja huomata, että nettiyhteydessäni on TAAS ongelmia, vastahan tässä on puoli vuotta mennytkin tapellessa... Kirjoitan tätäkin tekstiä 2G-verkossa. Puhelinyhteydetkään eivät oikein toimi, vaan verkko tapaa tässä asunnossa katoilla kesken puheluiden. Sama operaattori tarjoaa minulle sekä puhelut että mokkulan. Olisikohan vaihdon paikka..? Huomenna on joka tapauksessa tiedossa jonotusmusiikin kuuntelua. Välillä sitten kerrotaan, että asiasi voit selvittää kätevästi myös verkkosivuillamme - no en voi, koska yhteys ei toimi kunnolla! Lisäksi harmittaa, etten voi tänään katsoa nettilähetystä Linnasta, koska tällä hetkellä  valokuvienkin katselu on aika haasteellista.

Pari mukavaakin asiaa vastapainoksi. Uskoisin, että voin viihtyä uudessa kodissani aika hyvin. Tämä on jo nyt pari päivää muuton jälkeen aika lailla minun oloiseni pesä, vaikka osa tavaroista onkin vielä kaupassa. Itsenäisyyspäiväkin on ihan hyvä juttu, etenkin kun se nyt tarjoaa möllötyspäivän keskellä viikkoa. Mieli melkein tekisi olla ajankohtainen ja käsitellä myös perinteistä Linnan haastattelukysymystä: "Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?" Ei taida kuitenkaan tila eikä kärsivällisyys riittää, onhan tässä jo tullut avauduttua yhden päivän tarpeiksi. Vastaukseni ei kuitenkaan ole "1939-1945" eikä "6-1", vaan pikemminkin "jokin muu, mikä ___________".

Tarina vailla loppua (Irja vs. tekniikka)

Pesukoneeni on pitkään kitissyt oudolla tavalla. En ole aikoihin uskaltanut käyttää kovimpia linkousnopeuksia, koska olen pelännyt koneen hajoavan lopullisesti.

Jos pesukoneen kieli on vihreä, kone on sairas.

Sitten sain kuulla riittävän luotettavana pitämältäni taholta äänen johtuvan siitä, että pesukoneen hihna on liian löysällä. Sitä pitäisi vain kiristää, ja ongelma korjaantuisi. "Hah", minä ajattelin, "etpäs pääsekään hajoamaan - minä tiedän, mitä sinulle pitää tehdä!" Irja 1 - tekniikka 0.

Kone avattiin (käytän passiivia, ettei tarvitsisi paljastaa, että en minä sitä avannut vaan valjastin isäni avaamaan koneen kylässä käydessään, koska minulla ei ollut sopivan kokoisia lenkkiavaimia eikä oikein kyllä innostustakaan), mutta kävi ilmi, että hihnaa ei voi kiristää, vaan pitäisi ostaa uusi. Irja 1 - tekniikka 1.

Kone jatkoi kitinäänsä, kunnes eräänä päivänä sain ostettua 7-millisen lenkkiavaimen (tätä suoritusta ei saa väheksyä - olin jo pari kertaa käynyt Clasulla kääntymässä kannoillani, koska onnistuin löytämään kaikkea muuta paitsi etsimääni, enkä löytänyt edes myyjää, jolta kysyä) ja avasin koneen ihan itse. Tutkin hihnaa tarkasti, otin talteen kaikki mahdolliset numerokoodit, selvitin taidokkaalla salapoliisityöllä (lue: keltaisilta sivuilta) liikkeen, jossa myydään varaosia pesukoneisiin, ja menin paikalle esiintymään asiantuntevana asiakkaana. Irja 2 - tekniikka 1.

Ensin kävi ilmi, että koneeni on hankala tapaus, joten sopivia hihnoja ei ole varastossa. Sitten selvisi, että en ollutkaan kovin asiantunteva asiakas, vaan minun pitäisi tutkia pesukoneen sisälmyksiä vielä kerran, koska sinne ja vain sinne on piilotettu numerosarja, jonka avulla sopiva hihna voidaan tilata. Palasin nöyrästi kotiin tutkimaan asiaa. Irja 2 - tekniikka 2.

Hihna tilattiin. Minä odottelin. Torstaina pääsin lopulta hakemaan kauan kaivatun kumirinkulan, josta maksoin 35 euroa (mikä ei mielestäni ole ihan vähän). Avasin koneen jälleen kerran - ja totesin, että hihna oli vääränlainen: numerokoodit eivät täsmänneet, ja pituudessa oli aika lailla eroa, vaikka vanhan hihnan venymisenkin ottaisi huomioon. Irja 2 - tekniikka 3.

Tänään vanhempani olivat käymässä, ja isäni sai jälleen ilon ja kunnian tukea aikuista tytärtään arjen haasteissa. Päätimme yhdessä tuumittuamme kokeilla, mitä tapahtuisi, jos uuden hihnan survoisi kuitenkin paikoilleen. Se onnistui! Rumpukin pyöri sulavasti ympäri! Nyt alkoi homma toimia! Irja 3 - tekniikka 3.

Pikaohjelma olisi hyvä keino testata korjattua konetta. Laitoin pyykit sisään ja koneen päälle. Hihna kesti, rumpu pyöri... ja sama vanha kitinä alkoi taas. Tee se itse -malli kannattaa - jos vain oikeasti tietää, mitä tekee... Irja 3 - tekniikka 4.

Haluaako joku ostaa pesukoneen hihnan? Voisin myydä kolmellakympillä, tai vaikka kahdella... tai no, kun tarkemmin ajattelen: enpä taida myydä. Kuristan tuon kodinkoneen siihen hihnaan heti, kun se ei osaa pitää varaansa. Sitten olemme vihdoinkin tasoissa!

Iltamusiikkia ihmiskunnalle

Minun pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan olla matkalla konserttiin, mutta enpäs olekaan, koska ystävä ilmoitti estyneensä terveydellisistä syistä, ja sitten minua alkoi laiskottaa, enkä jaksa enää vaihtaa paikkakuntaa. Konsertin sijaan harrastankin musiikkia laittamalla tänne kappaleen, jolla on erinomainen nimi. Kerronpa vielä sellaisenkin huomion (koska tuskin kukaan muu tuon kappaleen oikeasti loppuun kuuntelee...), että seuraavaksi videoksi YouTube ehdottelee reipasta rallia nimeltä Kuolemaantuomitun hyvästijättö. Sellaisia ajatuksia me Irjat ihmisten mieliin tuomme...



Miksi en ole aikaisemmin tiennyt, että Irjalla on oma tango, vaikka Eino Grönkin on sen nähtävästi levyttänyt? Minulla kuitenkin on lämmin suhde Eino Grönin tangotulkintoihin: Viimeisestä illasta on minusta niin ihana tango, että olen sen takia ostanut jopa Eikan levyn. Hei, laitetaanpas sekin tänne!



Nyt jatkan taisteluani tietotekniikkaa vastaan. (Agendalla tänään: MS Office 2010 -paketin jo muutamia kertoja tuntemattomista syistä epäonnistuneen asennuksen suorittaminen loppuun. Ärsyttävä ohjelmisto, kyllä, mutta sain sen niin halvalla, että aion onnistua sekä suorittamaan asennuksen että olemaan heittämättä konetta seinään asennuksen aikana. Eivätpähän lopu haasteet kesken!)

Google, tuo ovela paskiainen

Tekniikka ja minä olemme taas tänään olleet riidoissa. Näköjään on niin, että jos käyttäjä Irja Sassi (nimi muutettu, tai sitten ei) on kirjautuneena Google-tiliinsä ja aikoo samanaikaisesti viihdyttää itseään katsomalla YouTubesta jonkin sivistävän videon, viimeksi mainittu palvelu tunnistaa käyttäjän Irja Sassi, vaikka tämä ei ole koskaan itsenäisesti luonutkaan tiliä YouTubeen. En tiedä, onko kauankin ollut näin. Minä joka tapauksessa huomasin asian vasta tänään, ja heti alkoi ihan periaatteesta kyrsiä. Sähköposteja en nyt niin joka välissä jaksa tarkistaa, mutta syötteenlukijaa olen tavannut pitää auki jossakin välilehdessä käytännössä aina ollessani netissä. Se EI tarkoita, että minä haluaisin YouTuben muistavan kaikki toimintoni ja suosittelevan minulle nimeltä mainiten uusia videoita ja varmaan kertovan toiminnoistani muillekin, ellen tajua erikseen käydä sitä kieltämässä. Saakeli! Saako sen pyytämättä ja yllätyksenä tulleen YouTube-tilin poistettua jostakin? Olen yrittänyt kiihkeästi, mutta en vain osaa!

Olen jo pidemmän aikaa tuntenut mietoa vihaa myös Google-hakujen tilastointiominaisuutta kohtaan (siis sitä, joka kertoo tiedusteltuani tiliin kirjautuneena asiaa x, montako kertaa olen aikaisemmin käynyt hakutuloksina tulleilla sivuilla). Olen kai vähän tyhmä, koska tajusin vasta tänään myös sen, että tuon tilastoinnin saa keskeytettyä ja koko ominaisuuden vieläpä poistettua. Ainakin periaatteessa... Yritäpäs vain poistaa koko verkkohistoria tililtäsi: Error 502! Error 502! We have no idea what went wrong! Please try again! Piti yrittää aika kauan, ennen kuin lähti. Ai miksi se sitten piti poistaa? Koska minä en tee kyseisellä ominaisuudella mitään, mutta Google varmaankin mielellään tekisi. Google tietää minusta liikaa jo ilmankin - toisen puolen sielustani haluan pitää ihan itse.

Joku voisi kysyä, mitä haittaa tuosta nyt on - oma kone, oma tili, kivahan sitä on katsella oman käyttäjäprofiilin mukaan personoitua materiaalia, mitä välii? Minä nyt kuitenkin olen sitä mieltä, että palveluiden ei tarvitse ajatella puolestani. Olen esimerkiksi heittänyt koneeltani jo monta ohjelmaa hemmettiin, koska niillä on ollut ikäviä taipumuksia kopioida oletusarvoisesti esimerkiksi kuviani ja musiikkiani omiin kirjastoihinsa tai mihin milloinkin, ja kas - ellei tajua käydä poistamassa ruksia ovelaan kohtaan piilotetusta valikosta se-ja-se, voikin yllättäen käydä niin, että jos poistaa kuvat kirjastosta, poistaa ne samalla myös koneeltaan.

Ohjelmien pitäisi toimia käyttäjien ehdoilla eikä jatkuvasti uudistua siihen suuntaan, että niitä voi vain äärimmäisellä valppaudella estää ajattelemasta puolestaan ja parhaassa tapauksessa jakamasta minun asioitani muulle maailmalle! Nih! Kyllähän minä tiedän, että joku nörtti jossakin pystyy joka tapauksessa aika helposti näkemään, millä sivuilla minä koneeltani käyn ja kenen kanssa olen tekemisissä. Siitä huolimatta aion myös vastaisuudessa olla se ihminen, joka määrää, että sivuhistorian pitää tyhjentyä automaattisesti aina, kun selain suljetaan. (Siis siitä huolimatta, että koneeni on kannettava tietokone, joka on 99-prosenttisesti minun käytössäni. Joskushan voi on vaikka vieraita käymässä, ja jos joku tahtoo käydä koneella, ei hänen tarvitse nähdä, millaista kääpiöpornoa olen viimeksi katsellut!)

Terveisin vanhanaikainen tiukkapipo (ehkä sitä kääpiöpornoa lukuun ottamatta) Irja "Paranoidi" Sassi

Sunnuntain elävät kuvat

Ei kahta ilman kolmatta, joten jos käy perjantaina ja lauantaina elokuvissa, kyllä pitää sunnuntainakin käydä. Hyödynsin jälleen vuosittaisen mahdollisuuden katsoa intialaista elokuvaa isolta kankaalta, ja nyt on hyvä mieli. Tänäänkään ei nukuttanut, vaikka näytös kesti väliaikoineen* kolmisen tuntia. Minulla taitaa olla vähän viihteellinen maku...

Zindagi Na Milegi Dobara oli viihdyttävä, hyväntuulinen, koskettavakin, ja ajoittain siinä esiteltiin aika kivannäköisiä miesvartaloita maisemia. Tuo linkkaamani festarien esittelysivu antaakin minusta vähän harhaanjohtavan kuvan elokuvasta. Onhan se intialaisittain aika rohkea, siinä esimerkiksi näytetään useita suudelmia ja annetaan selvästi ymmärtää naimattomien henkilöiden viettävän öitä yhdessä (näyttämättä suoraa toimintaa, tietenkin), mutta Kaamea kankkunen on kuitenkin tyylilajiltaan aika reippaasti roisimpi. Bonuksena kyseessä oli pääasiassa Espanjaan sijoittuva intialainen elokuva, ja Espanjakin on kiva maa.

Laulu- ja tanssispektaakkeleita elokuvassa ei juurikaan ollut, mutta jotain sentään. Esimerkiksi tämä numero:



Kiva elokuva, jonka voi nähdä vielä keskiviikkona!

Nyt en viitsi enää jatkaa, koska olen tätä kirjoitusta laatiessani jo kolmesti neljästi viidesti irrottanut mokkulan koneesta ja survonut sen jälleen usb-porttiin siinä toivossa, että homma alkaisi toimia. Turha toivo - yhteys toimii ehkä kolme minuuttia, minkä jälkeen nopeudeksi ilmoitetaan 0 bittiä/s. Ystävällinen neuvo: ÄLÄ HANKI MOKKULAA!

* Väliajan lyhyydestä annan kyllä vähän noottia festareille. Jos naisten vessan jono on kilometrin mittainen, ei ole ihan reilua käynnistää elokuvaa, kun viimeiset vielä jonottavat sinne. Ainakin voisi vinkata muutenkin kuin vessan oven pieleen (ts. jonotuksen loppumetreille) sijoitetulla lapulla siitä tosiasiasta, että enemmän saniteettitiloja löytyisi paikasta X.

Anteeksi, Arttu Wiskari, mutta minun täytyy sanoa tämä.

Tekniikka ei ole ihmisen ystävä ollenkaan. Uudella koneellani on Paintista uusi versio, jota en osaa käyttää. Millä minä nyt teen taidettani? Sitten Bloggerin automaattinen tallennus hyökkäsi juuri sillä hetkellä, kun olin jollakin varomattomalla liikkeellä pyyhkäissyt pois aiemmin kirjoittamani tekstin. Paskiainen. Lisäksi pesukoneeni yrittää kovasti mennä rikki.

Tekniikasta minun ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa, vaan siitä, kuinka ostaessani kaalilaatikkoaineksia (ts. siirappia, jota huoltoaseman kaupantapaisessa ei edes ollut, joten lopulta korvasin siirapin chilikastikkeella) sain jälleen kerran kuunnella taustalla soivaa kappaletta Tuntematon potilas. Epäilen, että syyllinen oli Radio Nova.

Olen yrittänyt miettiä, miksi tuo kappale häiritsee minua, vaikka se on oletettavasti syntynyt aivan vilpittömin mielin ja suuresta sanomisen halusta.

Ensinnäkin siksi, että siinä alleviivataan niin kovasti. Eikö samaa tarinaa olisi voinut kertoa menemättä Raatteentielle asti? Kyllä muistisairas vanhus voi haluta pois, vaikka ei olisikaan sotaveteraani. Ennen kuin aletaan manata talvisodan henkeä esiin, kannattaa minusta harkita toisen ja kolmannenkin kerran, onko se todella tarpeen.

Minua kiusaa myös kertosäkeen loppu: "Tahtoisin lähteä kuin sotilas / terveisin tuntematon potilas." En tiedä, mitä muille ihmisille tarkoittaa "lähteä kuin sotilas". Minun mieleeni ilmaus tuo esimerkiksi tunnistamattomiksi silpoutuneita ruumiita, mielivaltaista kuolemaa, rampautuneita perheitä ja keskenkasvuisina tapettuja poikasia. En todellakaan tahtoisi lähteä kuin sotilas, ja minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan tahtoisi.

Uusinta tekstiiliteknologiaa

Sängyssä unenpöpperössä maatessani tuijottelin makuuhuoneen uusia verhojani. Mietin, että näinköhän olen ostanut uusinta uutta teknistä kehitystä edustavat kaasuverhot, sillä verhokankaan liepeessä on merkintä "100% CO". Ja sitten mietin, että eikö hiilimonoksidi (CO) ole vähän riskialtis raaka-aine kodeissa käytettäväksi? Häkä on kuitenkin tunnettu hiljaisena tappajana. Mutta ehkä Marimekko on keksinyt jonkin nerokkaan tavan korvata yhä kalliimmaksi käyvä puuvilla hiilimonoksidilla. Mutta minä en siitä mitään tiedä, parempi siis ruveta uudestaan nukkumaan.

100% hiilimonoksidia.

Tänään tarjolla teinejä ja tiedonvälitystä

Istun vanhempieni kodissa ja tarkkailen pillurallia pimenevässä elokuun illassa. Musiikki jumputtaa ja teinit kiertävät kehää (osittain ehkä vielä teinimmät kuin ennen, koska nykyään on mopoautot, joissa alaikäiset pääsevät ihan laillisesti kuskin paikalle). Tässä vierashuoneen ikkunan edustalla on pillurallin kääntöpaikka, jossa on mukava hoitaa nestetasapainoa tai pysähtyä virkistävälle savukkeelle. Oi, nuoruus!

Täällä periferiassa pääsee myös internettiin huomattavasti sujuvammin kuin kotosalla. Ei auttanut uuden koneen hankinta - kotonani yhteys on vain yksinkertaisesti surkea. Toivottavasti tekniikan pojat tekevät asialle jotain, alkaa mennä hermo! Esimerkiksi virusturvaa ladatessani kone ilmoitti, että minun yhteydelläni prosessi vie nelisen tuntia. Täällä taisi mennä saman verran minuutteja. Sama mokkula, sama kone. Päätin siis käydä Hesarin sivuilla, koska nyt saan ne pitkästä aikaa auki.

Hesarin luetuimmat joskus tässä tunnin sisällä.

Nälänhätä jossain kaukana? Surullista ja monimutkaista, kuka nyt sellaisesta tahtoo lukea. Rotta paahtoleivässä? No mutta elintarvikehygieniahan on tärkeä asia, tuosta haluan tietää lisää! Ja niin rotat ja raiskaukset ja lippalakit ovat samassa listassa kauniisti peräkkäin sen mukaan, mitä ihmiset (minä mukaan luettuna... äh) klikkaavat, ja koska tietyt otsikot ovat siististi listalla, niitä klikataan helposti uudestaan, ja lehdessä saadaan arvokasta tietoa siitä, mikä lukijoita kiinnostaa, ja seuraavana päivänä voidaan kirjoittaa vaikka hiiristä ja murhista ja vanhoista kalsareista, jotka myös ovat ihan okei.

Jokapäivänasu

Tämän minä tahdon jakaa, vaikka blogisivu aukeaakin tuskallisen h-i-t-a-a-s-t-i. Eipä paljon tee mieli surffailla*. Tietokoneongelmat ovat ajaneet minut ompelukoneen ääreen, ja olenkin saanut toivottoman korkeaa noille-pitäisi-joskus-tehdä-jotain-pinoa vähän madallettua. Viime päivien ehkä paras tuotos on kuitenkin tämä:

Huomaa myös tyylikkäät kotitossut!

Olin kesän alussa yhdellä mökkireissulla. Mökillä oli vanha, rikkinäinen pussilakana (ei siis sitä viime vuosien Optinen omena -uusiotuotantoa), josta toverini oli leikannut palasen autonpesutarkoituksiin. Toisen roska on toisen aarre: himoitsin kangasta ja sainkin kotiin lähtiessä pussilakanan mukaani.

Nyt lähdin tutkimaan, mitä kankaasta saisi, ja tähän mennessä ainakin maailman mukavimman kotiasun (aioin yöpuvuksi, mutta olen asunut siinä päivät läpeensä)! Liinavaatekäytössä pehmeiksi kuluneet lakanat tuntuvat minusta jotenkin inhottavilta, ikään kuin valmiiksi likaisilta, mutta päälle puettuna sama kangas onkin paras juttu ikinä.

Kaava: levitä lakana lattialle ja ryhdy leikkelemään.

Povaisin meille pitkää yhteistä tulevaisuutta, mutta pääntie repesi jo ensimmäisellä käyttökerralla. Korjasin sen mutta epäilen, että tapaus tulee toistumaan. Nyyh. Siihen saakka aion joka tapauksessa nauttia maailman mukavimmasta vaatteesta täysin rinnoin, ja onneksi kangasta on vielä jäljelläkin!

* Tarvitsen kannettavan tietokoneen, joka täyttää seuraavat kriteerit: PC, 4 usb-porttia, hinta alle 800 euroa, jaksaa pyörittää paria vähän raskaampaakin ohjelmaa - ei mitään pelejä, mutta musiikkijuttuja ja sellaista. Ei tuon kai pitäisi olla ylivoimaista, mutta en kerta kaikkiaan osaa hankkia tietokonetta itse. Tulin jo eilen vähän hulluksi lukiessani epätoivoisena ihan samannäköisten koneiden ominaisuuksista ymmärtämättä mitään ja luikin korvat luimussa (kahdesta) kaupasta ulos. Vinkit kommenttiboksiin, kiitos! Auttakaa naista mäessä!

Opettavainen matkakertomus, osa 1

Olin matkoilla. Opiksi ja ojennukseksi ihmiskunnalle - ja erityisesti itselleni - kerron nyt matkani varrelta muutamia yksityiskohtia. Varoitus niille, jotka katsovat vain kuvat: kuvia ei ole, koska koneeni on hidas p***a ja nettiyhteyteni vielä hitaampi p***a. Kerron yksityiskohtaisesti, koska tämä on minulle terapiaa; jaan kuitenkin kertomukseni useampaan osaan, koska joku raja sentään.

Matkustimme kohteeseen, johon pääsisi Suomesta myös suoralla lennolla. Koska halusimme säästää rahaa, emme ostaneet suoraa lentoa, vaan lensimme kahdella lennolla maan pääkaupunkiin. Kun tuli aika miettiä, miten siirrymme lopulliseen määränpäähämme, huomasimme, että voimme a) viettää yön lentokentällä (noin kahdeksan tuntia) ja mennä aamujunalla tai b) luottaa siihen, että 50 minuutin vaihtoaika riittää ja selviämme illan viimeiseen bussiin, joka on perillä aamulla varhain. Valitsimme vaihtoehdon b). Lento oli myöhässä – emme ehtineet. Bussiliput olimme luonnollisesti ostaneet etukäteen.

Mitä tästä opimme?
Jos matka ei lopu lentokentälle, mieti perille siirtymisen kaikki yksityiskohdat jo lentolippua ostaessasi.

Onneksi emme turvautuneet ensin harkitsemaamme strategiaan, jossa toinen meistä jää vastaanottamaan matkalaukkuja ja toinen juoksee viivyttämään bussia. Ensinnäkin olimme vasta juuri ja juuri ulkona koneesta, kun olisi pitänyt jo olla jonottamassa bussiin. Toisekseen matkalaukkuni ei ylipäätään saapunut perille. Siitä ei myöskään ollut minkäänlaista merkintää miltään lentokentältä – computer said NO*.

Mitä tästä opimme?
Olin vahingossa aika viisas, kun kaivoin viime tingassa yhden mekon laukustani Helsinki-Vantaalla ja siirsin sen käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkalaukku ei selviäisikään perille.

Oli tullut aika pohtia, mitä nyt tehdään. Yö lentokentällä tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, kunnes matkalla vessaan näin kyltin, joka opasti autovuokraamojen luo. Ehdotin, että vuokraamme auton ja ajamme läpi yön suoraan perille. Ehdotus oli puoliksi retorinen, sillä en uskonut, että matkatoverini innostuisi. Olin väärässä. Vuokrasimme siis auton. Ensimmäiset puoli tuntia etsimme oikeaa tietä vuokraamon surkean kartan varassa (yhtiön mainokset peittivät strategisesti suurimman osan teiden numeroista). Olimme oikealla tiellä noin aamukahdelta. Perille pääsimme jonkin verran seitsemän jälkeen - sinänsä turhaan, koska vuokraamo aukeni vasta kahdeksalta. Odottelu ei kuitenkaan mennyt täysin hukkaan, sillä sain ostettua hammasharjan. Pysähdysten määrä: 0,5 (pakollinen tankkaus; vain kuski nousi autosta ulos).

Mitä tästä opimme?
Hätä keinot keksii! Onneksi minun ei kuitenkaan tarvinnut ajaa – olisin ollut hengenvaarallinen kuski… Pysyin sentään hereillä lähes koko matkan, mikä on pieni ihme (kuskin vaatimuksesta piti yrittää; yleensä nukahdan aina vähänkin pidemmillä ajomatkoilla).

Päivän mietelause: Suorin tie paras.

* Rakastan internet-yhteyttäni kiihkeästi. Kokeilin huvikseni, kuinka kauan tuon videon latautuminen kestää. 15 minuuttia ei riitä! Arvatkaapa, kuinka kätevää on esimerkiksi maksaa laskuja tällä rakkineella tällä hetkellä? Yhteys myös katkeilee milloin sattuu - tätäkään en saanut kertaistumalla julkaistua, enpä tietenkään. Mokkula: kun muutan seuraavan kerran, lennät seinään (ehkä jopa aikaisemmin)!

Tilanneraportti

Sillä aikaa kun Irja vielä säätelee internettiään uudessa kodissaan, niin minun kai täytyisi kirjoittaa jotakin. Välillä vain tuntuu, että olen niin väsynyt, että en jaksa tehdä muuta kuin olla vihainen kaikille muille ihmisille. Kuluvalla viikolla verenpaineen nousua ja v*tutusta ovat aiheuttaneet:

• Naapuri, joka ulkona tupakoidessaan heitti palavan tupakanjämän maahan, ja kun pyysin sitä edes sammuttamaan sen käryävän natsan, niin se vain möllötti ja mumisi jotain epäselvää ja meni sisälle. Mikä idiootti!
• Tieto siitä, että kaikki muut ihmiset oli kutsuttu yksiin bileisiin, ja minua ei. No, johonkin se kai on rajanveto tehtävä...
• Kännykän akut, jotka tyhjenevät kriittisellä hetkellä.
• Typerät, lapselliset ja sovinistiset kolumnistit Tekniikka&Talous-lehden Veijo-palstalla. Sen kirjoittajaäijät voisivat siirtyä jonnekin hirvenmetsästysmökillensä heittämään tikkaa ex-vaimonsa valokuvaan sen sijaan, että oksentavat impotenssiahdistuksensa muka hauskalle "huumoripalstalle". Tässä on muuten ilmeisen luonnollinen syy siihen, miksi suomalaiset innovaatiot ja teollisuus eivät oikein menesty nykymaailmassa, jos/kun tekniikan ja talouspuolen ihmisten ajattelukyky on Veijo-palstan tasoa. 
• Sanonta "pojat on poikia" ärsyttää aivan suunnattomasti.

Eipä nyt muuta. Parempaa viikonloppua odotellessa...