Inventaario, osa 2

Joulupukki toi minulle poran, jota olen jo vuosikausia kaivannut avuksi koruaskarteluihin, mutta en vain ole saanut hankittua. Tänä iltana olenkin sydämeni kyllyydestä rei'ittänyt erinäisissä projektilaatikoissa jemmaamiani pikkuesineitä, jotta voisin sitten ripustaa niitä korviini.

Kun tuli aika laittaa illan paskartelut roikkumaan muiden korvakorujeni joukkoon, säilytysjärjestelmässäni (vinkki: raastinraudat ovat erinomaisia korvistelineitä!) ei ollutkaan niille kunnolla tilaa. Ryhdyin siis organisoimaan kruununjalokiviäni niin, että ne eivät enää hautautuisi toistensa alle. Laitoin ne saman tien myös värijärjestykseen, koska se rauhoitti sieluani - kyllä, minusta tuo on oikein rakentava tapa viettää perjantai-iltaa.

Samalla päätin uteliaisuudesta tutkia, paljonko minulla itse asiassa on korvakoruja. Sain tulokseksi 119 paria (sekä pienet nappikorvikset ja sen sellaiset, joita en ikinä käytä enkä siis viitsinyt laskeakaan). Hmm. En oikein tiedä, mitä tuosta lukemasta pitäisi ajatella. Olen myös melko varma siitä, että poran ansiosta saldo kasvaa hyvinkin pian, eikä siinä mitään; paskartelu on oikein hyvä tapa käyttää aikaansa. Elävän elämän tutuille kuitenkin tiedoksi, että jos näette minut lähiaikoina ostamassa uusia korviksia, minulta saa ehdottomasti kysyä, olenko aivan varma hankinnan välttämättömyydestä.

Hätäaputöitä

Kun hätä on suurin ja ihminen on kaukana kotoa, apua ei ole aina helppo löytää. Minä päätin helpottaa luonani kyläileviä hädässä ja paskartelin vähän:

Kotonani ei ole oikeasti nän harmaata, mutta kun kuvaa vanhalla pokkarikameralla syyskuisena yönä, lopputulos on väistämättä daideellisen hämärä.

Koska olen niin ylpeä kätteni töistä, laitetaan vielä lähikuva:

Kyllä Dc-fix on sitten ihmeellistä! (En kyllä tajua, miten jotkut pystyvät päällystämään sillä kokonaisia keittiönkaapistoja, kun minulla tulee kupruja jo tuollaisessakin projektissa. Toisaalta en ikinä onnistunut kontaktimuovittamaan koulukirjojakaan siististi, vaan aina puhkoin lopulta ilmakuplia nuppineulalla, kun epäsiisti lopputulos otti päähän.)

P.S. Jos joku nyt aikoo huomauttaa epäsymmetrisyydestä ja kupruista ja sen sellaisesta: älä ole ilonpilaaja, ole hiljaa!

Ostetaan: kädentaidot

Olen ollut aivan erityisen kätevä emäntä viime päivinä. Ostin Ikeasta sopimattoman värisen keittiöjakkaran, koska en ylety kirjahyllyn päälle ilman, mistään ei vain löytynyt parempiakaan, ja sen saa sentään taitettua kokoon, mikä on aina mukava ominaisuus rumahkoissa esineissä. Lisäksi ajattelin, että nopeastihan minä sen pintakäsittelen huoneistooni sointuvaksi, kun kellarissa on vielä purkinpohjallinen lakkaa olohuoneen arkkupöytäprojektin jäljiltä. Ei, ei se mennyt niin, ja nytpä kerron, mikä meni vikaan.

• Laitoin tuotteen kasaan ennen pintakäsittelyä, koska olisin oikeasti halunnut päästä kokoamaan eteisen lipastoa, joka kuitenkin kuljetetaan perille vasta huomenna, ja johonkin se nikkarointienergia piti saada purettua. Olisi ehkä ollut hieman helpompaa sutia palasia kuin valmiiksi koottua jakkaraa.
• Noudin pelit ja pensselit kellarikomerosta, kuorrutin parvekkeen lattian jätesäkeillä, raahasin jakkaran työskentelytilaani, laitoin muut tarvikkeet valmiiksi ja vasta sitten avasin lakkapurkin. Hupsis! Oli päässyt pahalainen kuivumaan. No, kivenheiton päässä on onneksi alan yritys, joka oli auki vielä yli puolen tunnin ajan. 
• Huomautettakoon, että tässä vaiheessa tein ainoan viisaan asian koko prosessin aikana ja ostin vesiliukoista puupetsiä - kuivunut lakka oli sellaista myrkkyä, josta varoitellaan purkin kyljessä, että ellei puhdista työvälineitä lakkabensiinillä, ne saattavat leimahtaa itsekseen tuleen. Huoneistopalon vaara oli olemassa, koska ei minulla mitään lakkabensiiniä tietenkään ole.
• Luotin mutkat suoriksi -tekniikkaan, jossa 
• ei suojata metalliosia (saahan ne sitten putsattua vaikka kynsilakanpoistoaineella jälkikäteen)
• hiotaan juuri sen verran kuin viitsitään ja vain niistä kohdista, joihin mukavasti ylletään
• ei varmasti ruveta purkamaan kerran jo kasattua 
• eikä siis myöskään tajuta irrottaa edes sellaisia osia, joiden alle pensseli ei yllä. 

Siis näitä osia. Joiden alle jäi raikkaat koivunväriset laikut.

• Etenin reippaasti ylhäältä alaspäin ja tajusin vasta liian myöhään, että on hankala sutia sellaisia kohtia, joita ei näe. (Ylipäätään kannattaa aloittaa työskentely näkyvimmästä kohdasta, kun parhaimmillaankin vähäiset taidot ovat vielä täysin ruosteessa.) Koska jo olin maalannut kaikki portaat, ei jakkaraa enää ylösalaisinkaan voinut kääntää, ja koska halusin saada ensimmäisen kierroksen kerralla valmiiksi, seuraavana päivänä jatkaminen ei ollut vaihtoehto. 
• Toisella kierroksella työskentelytekniikkani oli hieman kehittynyt, mutta olin tehnyt niin laikukasta jälkeä, että ei niitä valumajälkiä enää ilman maalinpoistoaineita peitelty. 
• Lisäksi pensseleilläni on karvanlähtöaika, mikä tuo jakkaran pintaan mukavaa rosoisuutta. 
• Olin työvaiheiden välissä reilun vuorokauden poissa kotoa, ja parvekelasit olivat tuon ajan kiinni. Tänään olikin sitten kesän kuumin päivä, ja aurinko oli lämmittänyt parveketta ihan tehokkaasti. Niinpä tein hommia arviolta 700 asteen miellyttävässä lämpötilassa.
 

Päivän mietelause: Kukaan ei ole puuseppä syntyessään.

Neuloksia, osa II

Sain tänään valmiiksi villasukat, jotka olin aloittanut jo viime syksynä. Ensimmäinen sukka valmistui jälleen innolla ja nopeasti, mutta toisen neulomisvauhti "vähän" hyytyi (tämähän ei ole minulle mitenkään uutta...). Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain projektin päätökseen, ja sukat vielä mahtuvat uudelle omistajalleen!

Lanka on Novitan seiskaveikkaa, väri Papukaija. On tosi hauskaa neuloa vain yhtä lankaa, joka on valmiiksi värikästä. Tällöin ei tarvitse huolehtia siitä, että eriväriset langat kiristäisivät, tai miljoonat langanpäät lähtisivät purkautumaan. Mitähän sitä sitten seuraavaksi tekisi...?

Jokapäivänasu

Tämän minä tahdon jakaa, vaikka blogisivu aukeaakin tuskallisen h-i-t-a-a-s-t-i. Eipä paljon tee mieli surffailla*. Tietokoneongelmat ovat ajaneet minut ompelukoneen ääreen, ja olenkin saanut toivottoman korkeaa noille-pitäisi-joskus-tehdä-jotain-pinoa vähän madallettua. Viime päivien ehkä paras tuotos on kuitenkin tämä:

Huomaa myös tyylikkäät kotitossut!

Olin kesän alussa yhdellä mökkireissulla. Mökillä oli vanha, rikkinäinen pussilakana (ei siis sitä viime vuosien Optinen omena -uusiotuotantoa), josta toverini oli leikannut palasen autonpesutarkoituksiin. Toisen roska on toisen aarre: himoitsin kangasta ja sainkin kotiin lähtiessä pussilakanan mukaani.

Nyt lähdin tutkimaan, mitä kankaasta saisi, ja tähän mennessä ainakin maailman mukavimman kotiasun (aioin yöpuvuksi, mutta olen asunut siinä päivät läpeensä)! Liinavaatekäytössä pehmeiksi kuluneet lakanat tuntuvat minusta jotenkin inhottavilta, ikään kuin valmiiksi likaisilta, mutta päälle puettuna sama kangas onkin paras juttu ikinä.

Kaava: levitä lakana lattialle ja ryhdy leikkelemään.

Povaisin meille pitkää yhteistä tulevaisuutta, mutta pääntie repesi jo ensimmäisellä käyttökerralla. Korjasin sen mutta epäilen, että tapaus tulee toistumaan. Nyyh. Siihen saakka aion joka tapauksessa nauttia maailman mukavimmasta vaatteesta täysin rinnoin, ja onneksi kangasta on vielä jäljelläkin!

* Tarvitsen kannettavan tietokoneen, joka täyttää seuraavat kriteerit: PC, 4 usb-porttia, hinta alle 800 euroa, jaksaa pyörittää paria vähän raskaampaakin ohjelmaa - ei mitään pelejä, mutta musiikkijuttuja ja sellaista. Ei tuon kai pitäisi olla ylivoimaista, mutta en kerta kaikkiaan osaa hankkia tietokonetta itse. Tulin jo eilen vähän hulluksi lukiessani epätoivoisena ihan samannäköisten koneiden ominaisuuksista ymmärtämättä mitään ja luikin korvat luimussa (kahdesta) kaupasta ulos. Vinkit kommenttiboksiin, kiitos! Auttakaa naista mäessä!

Koruaskartelua

Sain lahjaksi pari vuotta sitten Aarikan puuhelmikoruja, kaulanauhan ja rannekorun. Se rannekoru oli tosi kiva ja tykkään edelleen käyttää sitä, mutta pitkä sateenkaaren väreissä kukertava kaulanauha ei ollut minun tyyliseni. Koska ne puupallurat olivat kuitenkin periaatteessa ihan kivan värisiä, päätin tuunata niistä itselleni mieleisemmät korut.

Alkuperäinen kaulakoru oli suurin piirtein
näin pitkä, paitsi tietty kirjava. (Kuva: Aarikka.com)

Keltainen rannekoru on alkuperäinen,
kirjavat rannekorut ovat minun tuunaamiani.

Väkertämäni kaulakoru, puuhelmien välissä
olevat lasihelmet hankin Tiimarista...

Että näin. Olen ylpeä itsestäni.

Kauneutta arkeen, ole hyvä

Tässä sitä yritetään pitää jonkinlaista lifestyle-blogia, mutta sisustusaiheet loistavat poissaolollaan! Ei tällainen sovi alkuunkaan! Onneksi kotini pursuaa pikantteja yksityiskohtia, joten tilanne on helppo korjata.

Tiedättekö, mikä seuraavassa kuvassa on?

Sehän on tietenkin työtuolini jalka, joka on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka kykenen luomaan kauneutta ja harmoniaa ympäristööni.

Alussa oli parketti, joka oli alkanut näyttää huolestuttavan lommoiselta työpöydän ympäristössä työtuoliini asentamistani huopatassuista huolimatta. Eräänä päivänä hermostuin irtoileviin huopatassuihin ja koko ajan pahemmin vaurioituvaan lattiaan, ja virkkasin jämälangasta somat sukkaset jokaiseen tuolinjalkaan.

Tarkkasilmäisimmät saattavat nyt ihmetellä, missä ne somat sukkaset oikein ovat, kun ei niitä ainakaan kuvassa näy. Noh, nehän ovat tietenkin imurini vatsassa - oli kerran siivouspäivä, ja arvioin imutehon hiukan väärin. Onneksi olen luova ja taiteellinen ihminen, joten keksin heti, kuinka korjata tilanteen. Nyt muistiinpanovälineet esiin, jos sinäkin tahdot tehdä asumuksestasi soman ja kodikkaan!

1. Ota neljä paritonta sukkaa. Jos sinulla ei ole sellaisia, onnittele itseäsi - pesukoneesi on kadehdittavan hyvin käyttäytyvää mallia. Kaksi paria rikkinäisiä sukkahousuja sopii myös erinomaisesti tarkoitukseen.
2. Leikkaa kärjet irti.
3. Tunge sopiva määrä jäljelle jäänyttä sukka(housu)materiaalia varpaiden kohdalle.
4. Aseta tekemäsi mytyt hellästi tuolin jokaiseen jalkaan. 
5. Sido villalangalla tai muulla sopivalla materiaalilla.
6. Tilapäiset* lattiansuojukset ovat valmiit.

* "Tilapäinen" = Aika, joka menee tekemisen aikomisesta lankojen esille saamiseen ja uusien suojusten virkkaamiseen, ts. mitä hyvänsä kolmesta kuukaudesta hamaan ikuisuuteen.

Some Day My Prince Will Come...

...mutta tuli prinssiä tai ei, aina voi keskittyä sammakoihin sitä odotellessa!

Olen kuullut, että toiset ihmiset nukkuvat öisin. Minäkin nukun toisinaan, mutta välillä inspiraatio iskee, ja silloin on annettava luovuuden hengen kuljettaa, näytti kello mitä hyvänsä. Viime yönä alitajuntani kertoi, että aika päiviä sitten hankkimani kutistemuovi on nyt hautunut paskartelulaatikossani riittävän kauan. Sitä oli siis ryhdyttävä testaamaan saman tien, ja tällaista siitä seurasi:

Lopputulos oli yllättävänkin hieno, ja kutistemuovin kanssa leikkiminen oli hauskaa! Lisäksi tulin viettäneeksi antoisia hetkiä lastenkirjakokoelmani parissa, kun etsiskelin sopivan kokoista kuvaa, josta voisin piirtää läpi (ei synny tunnistettavaa sammakkoa näistä näpeistä vapaalla kädellä piirtäen, ei todellakaan).

Vaikka luomukseni ovatkin varsinaiset kruununjalokivet, niissä on valitettavasti pari tyyppivikaa: ne a) ovat liian isot, jopa minun päähäni ja b) pyörivät korvissa kummallisesti, jolloin muille ihmisille tulee esitelleeksi lähinnä korujen (tylsää ja valkoista) taustaa. Tuotekehittely jatkukoon. Mitä prototyyppeihin tulee, ajattelin postittaa korut ystävälleni, jolla on vähintäänkin yhtä kummallinen maku korujen suhteen kuin minulla ja lisäksi isompi pää. Vahinko kiertämään!

Liian paljon rahaa ja sananen tädeistä

On niin harmaata ja märkää, että kieltäydyn menemästä ulos tänään. Sen sijaan olen mm. paskarrellut ja tahdon nyt esitellä kätteni töitä epätarkkojen valokuvien välityksellä.

Ensimmäinen koru julistaa vaurauttani vastaantulijoille. Katsokaa, minulla on niin paljon rahaa, että pankkitilille ei enää mahdu, vaan loput on ripustettava ylle!

7 NOK = noin 0,9 €. Ei ole kaikilla varaa tällaisiin hienouksiin!

Toinen tuotoksistani ei itse asiassa ole kokonaan omaa tuotantoa (kun taas rahakorun kolikot olen toki itse käynyt rahapajalla painamassa). Ensin sain äidiltäni hänellä käyttämättä jääneen huovutetun kaulakorun, joka oli jotenkin liian lyhyt, mutta mukavan kirjava. Vein korun mukaani, purin sen osiin ja aloin miettiä, mitä sille voisi tehdä. Totesin, että osa helmistä on liian löyhää tekoa. En ollut koskaan ennen huovuttanut mitään, mutta ryhdyin reippaasti pyörittelemään hötöisimpiä helmiä veden ja saippuan avulla tiukemmiksi. Onnistui - tosin neulaa ei viimeistelyvaiheessa ollut enää kovin helppoa saada niistä läpi, mutta eihän kaikkea voi hoksata... Sitten kirjavia puuhelmiä väleihin, ja voilà:

Meinasin jättää kuvan laittamatta, koska näytän kiusallisen säkkimäiseltä tässä otoksessa. En kuitenkaan jaksanut ottaa uutta, joten menköön. Selittelen silti: vaikutelma johtuu ensisijaisesti kuvakulmasta ja löysistä kotivaatteista ja vasta toissijaisesti talvikaudella keräämästäni vararavinnosta.

Nyt täytyy hieman avautua. Huopahelmet ovat pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle. Pelkään nimittäin muuttuvani vanhemmiten sellaiseksi kulttuuritädiksi, jolla on voimakkaan väriset kehykset silmälaseissaan ja graafisesti leikattu lyhyehkö kampaus. Pukeutumisessaan tällainen täti suosii (armeliaan peittäviä) mustia viittamaisia yläosia. Myös pellava on monesti kova sana. Kullan ja jalokivien sijaan kulttuuritäti käyttää käsityömessuilta ostettuja hassuja koruja, jotka usein ovat esimerkiksi huovutettuja.

Kulttuuritädeissä on toki puolensa, ja kyllä ne ainakin Stockmannilla kyynärpäitään käyttelevät turkkitädit voittavat mennen tullen, mutta minä en halua olla vielä minkäänlainen täti! Siksi huovutettujen korujen käyttäminen on minulle suuri askel, kun kerran tukkakin pääsi jo lyhentymään pelottavan tätimäisiin mittoihin... Värimaailmansa puolesta koru tosin sopii yhtä hyvin 5- kuin 55-vuotiaalle, ja minähän olen suunnilleen siinä välissä, joten ehkä on vielä toivoa.

Koska päässäni on otsikosta saakka soinut seuraava kappale ja jaettu kiusa on puoli kiusaa, toivon, että tämä video saa korvamadon kulkeutumaan jollekulle muullekin:



(Onko niin, että tuo kappale on soinut myös jossakin Pekka ja Pätkä -elokuvassa? Sellainen mielikuva minulla on. Kyllä, olen kasvanut laatuelokuvien parissa - meidän perheessä katsottiin Pekkaa ja Pätkää ja Uuno Turhapuroa, eikä sitten juuri muuta. Hienostunut makuni on siis muotoutunut jo varhain!)

Jouluuupuuu on raaaakennettuuu

Viime viikolla oli stressi ja ahistus, joten tarvitsin sijaistoimintoja, joiden parissa puuhastella kaikkien niiden asioiden sijasta, joita olisi oikeasti pitänyt tehdä. (Usein käytän esimerkiksi siivousta tai tiskausta, mutta tällä kertaa olin jo ehtinyt tiskata, ja täällä oli niin saastaista, että siivoaminen olisi ollut liian rankkaa.) Ryhdyin siis paskartelemaan kuusenkoristeita, jotta ympärivuodenkuusestani tulisi joulukuusen näköinen.

Halusin sellaisia perinteisiä virkattuja sydämiä, mutta käyttämäni koukku ja lanka eivät sopineet löytämiini ohjeisiin - hyviä patalappuja olisi tullut, mutta puolen metrin korkuisessa kuusessa ne tuntuivat vähän liioittelulta. Kehitin siis (hyvin yksinkertaisen, tiedetään) ohjeen ihan melkein itse, mikä on minun avaruudellisella hahmotuskyvylläni suuri saavutus! Kivasti sain aikaa tapettua, ja nyt on kuusellani sesongin mukainen juhlapuku yllä. Näin hienona se on:

kuusi: kirpputorilta second hand

valot: Tarjoustalon alennusmyynnistä neljä vuotta sitten vintagea

koristeet: ite tein

Vielä lähikuva koristuksista. Kyllä niistä muodon tunnistaa! Olen ylpeä!

 P.S. Kuinkahan syvää tyydytystä ne ihmiset lopulta saavat, jotka tulevat blogiimme hakusanalla päiväkahviseuraa? Mietinpä vain. Täytynee alkaa ihan piruuttaan viritellä lisää hakusanasyöttejä teksteihinsä, on aina yhtä mukavaa tuottaa pettymyksiä muille! Tästä lähtien mainitsen siis tissit ainakin joka toisessa kirjoituksessani. Joka toisessa pitää varmaan sitten tasapuolisuuden vuoksi sanoa penis. Tänään, jouluisen antamisen hengessä, tarjolla molemmat!

Tissejä ja peniksiä siis joka kotiin,

toivottaa Irja

Sydämellinen joulutervehdys

Joulunalusaikana jokainen kunnon emäntä laittaa kranssin oveen. Minäkin olen kunnon emäntä, ja kokosin siis oveeni tällaisen vähän Tim Burton -henkisen somisteen:

Ympäristö on lavastettu, koska en kehtaa heilua rappukäytävässä kameran kanssa.

Minä en muuten ymmärrä, kuinka niin monet kirjoittajat pyytelevät blogeissaan anteeksi kuvanlaatua ja valittelevat pimeää talviaikaa, jolloin ei muka saa otettua kunnollisia valokuvia. Kyllä minusta esimerkiksi tuo yllä oleva kuva on tosi hieno, ja niin ovat kaikki muutkin kuvat tässä blogissa. Ei harrastelijan tarvitse mitään osata. Paineeton puuhastelu on paljon mukavampaa!

Paskartelunurkka esittää: Lampunvarjostin

Useamman kuukauden ajan etsin sopivaa lampunvarjostinta lastenhuoneeseen. Sellaista ei tullut vastaan suurista huonekalukaupoista, pienistä sisustusliikkeistä eikä netistä. Lopulta päätin reippaana tyttönä tuunata varjostimen itse mieleisekseni.

Lampunvarjostin alta

TARVIKKEET:
1 halpa riisipaperivarjostin, ⌀ 50 cm (saa mm. Prismasta)
1 setti vesivärejä
1 sivellin

Riisipaperivarjostin kootaan palloksi, ja se ripustetaan narusta roikkumaan kattoon sopivalle maalauskorkeudelle. Vesivärillä maalataan mieleisiä kuvioita varjostimeen, kunnes se näyttää valmiilta. Annetaan kuivua yön yli. Kun väri on kuivunut, varjostimen voi asentaa kiinni lamppuun.

Lampunvarjostin sivusta

Vähäks on hieno! Ite tein!

Minulla on aika pieni koti ja aika paljon tavaraa. Sen sijaan minulla ei ole liikaa rahaa eikä juurikaan kärsivällisyyttä. Niinpä kotiini on kulkeutunut muutamia halpoja ja rumia hätäratkaisukalusteita, joista en ole alun alkaenkaan erityisesti pitänyt. Jotain on vain täytynyt keksiä, että edes tärkeimmät kulkureitit saisi pidettyä vapaina roinasta. Luontaisen pihiyden lisäksi myös opiskelijabudjetti on aikoinaan rajoittanut hankintojani. Ah, mitä lastulevyihanuuksia olen noina epätoivon hetkinä tullutkaan ostaneeksi! Ehjää ei silti viitsisi heittää pois (ei etenkään silloin, jos ei ole parempaa vaihtoehtoa tiedossa), joten toistaiseksi olen koettanut purra hammasta ja sietää epätäydellisyyttä.

Yhtä olen kuitenkin vihannut enemmän kuin muita. Kerran takavuosina olin jo niin epätoivoinen, että erään linnunnimisen myymäläketjun halvin lipasto lennähti kotiini säilömään niitä kapistuksia, joille ei enää ollut tilaa varsinaisessa vaatekaapissani. Lipasto ehkä yritti parhaansa, mutta turhaan - siankorvasta ei saa silkkikukkaroa, kuten vanha kansa sanoo (tai no, ainakin minun isäni, joka edustanee pikemminkin keski-ikäistä kansaa). Lipasto näytti halvalta, laatikoiden etupaneelit irtoilivat ja vaativat jatkuvaa pikaliimausta, ja huonosti viimeistellyt sisäpinnat rikkoivat sukkahousut jo siinä vaiheessa, kun niitä vasta penkoi laatikoista päälle pantavaksi.

Inhon sävyttämää yhteiseloamme jatkui viime kesään saakka. Sitten näin valon. Se tapahtui, kun Kodin kuvalehdessä oli kerrankin astetta kiinnostavampia sisustusideoita. Innoittavin niistä oli sellainen, jossa lipastolle oli annettu uusi elämä päällystämällä se vanhoista lehdistä leikatuilla kuvilla. (Joku kesän numero se oli, ja jonkun nimeltä mainitun taiteilijan ideoista ja teko-ohjeista oli kyse – mielelläni antaisin kunnian ideasta sille, jolle se kuuluu, mutta kun en vaan muista.) Olin aiemmin kesällä poiminut kirpputorilta matkaani pinon Suomen kuvalehtiä vuosilta 1937– 42 ihan vain siksi, että niitä on kiva katsella. Nyt päätin uhrata pari huonokuntoisinta taiteen alttarille ja ryhdyin töihin.

 

Homma meni suunnilleen näin:

1. Silppusin lehdet ja aloin tehdä palasista taiteellisia sommitelmia. Pikkuisen unohduin välillä myös lukemaan.
2. Sekoitin Eri Keeperiä ja vettä (suunnilleen kaksi osaa liimaa ja yksi osa vettä) ja ryhdyin sutimaan. Liimaseos alle ja lehtileikkeet päälle, ei mitään hiomista tai muuta hienosäätöä. Pyyhin vain rätillä pahimmat pölyt lipaston pinnasta ja annoin mennä.
3. Seuraavana päivänä sivelin pintaan kaksi kerrosta huonekalulakkaa (epämääräinen purkinpohja isäni varastoista, näytti kamalalta valkoiselta mönjältä, mutta toimi epäilyksistäni huolimatta ihan hyvin). Jälkimmäisen kerroksen tuntuessa melkein kuivalta lipastoa piti alkaa jo siirtää paikalleen (naapurit varmasti nauttivat, kello oli melko paljon) ja ryhtyä ihailemaan kättensä työtä.

Kahvoja en ole vielä saanut paikalleen, toimii tarpeeksi hyvin ilmankin (sisällä on nykyään vain sellaisia tavaroita, joita en tarvitse edes viikoittain). Ei haittaa, myöhemminkin ennättää... Kupruja ja pieniä kauneusvirheitä riittää, mutta niistä huolimatta entinen inhokkini on nykyään yksi suosikkiesineistäni. Ylistän sitä jokaiselle, joka jaksaa kuunnella, ja ellei suoraan käsketä olemaan hiljaa, ylistän, vaikkei minua kuunneltaisikaan.

Havainnollistava kuva projektista eri vaiheissaan:

 

 

 

Kollaasin kuvat on blogietiketin mukaisesti otettu huonossa valaistuksessa, minkä jälkeen niiden laatua on heikennetty entisestään tekemällä joitakin mielivaltaisia rajauksia ihan vain rajaustyökalun käytön ilosta ja pienentämällä kuvakokoa huomattavasti. Mutta hei: osasin tehdä kollaasin (eka kerta) ja lisätä kuvan (eka kerta)!

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Neuloksia

Varpun käsityönurkka esittää: Parittomat villasukat.

Syksyn tullen on taas mukava kaivella lankalaatikkoa ja suunnitella mitä kivaa sitä käsityöpuuskassaan voisikaan taas neuloa. Riittoisia jämävillalankoja löytyy useita kivanvärisiä keriä, mutta laatikosta löytyy jotain muutakin. Käyttöä on odottamassa kolme (3) valmista villasukkaa. Sukat ovat hyvässä kunnossa, ja ne kaikki ovat erilaisia. Yhdelläkään sukista ei ole paria.

Kausittainen puikkojenkilkuttelutarve lienee kaikuja esi-isiltämme. Talvesta ei selvinnyt ellei ollut tarpeeksi lämpimästi vaatetettu. Sama huoli kylmästä ajaa vielä nykyihmisenkin lankakauppaan ja puikko-ostoksille (puikkojakin pitää hankkia aina uudet, kun vanhojen sijainnista ei voi olla varma), ja parhaimmat meistä neulovatkin villapaitatolkulla lämmikettä koko suvulle. Voin vain todeta, että onnekseni elän keskuslämmityksen ja toppavaatteiden aikakaudella. Epäilemättä olisin muinaisina talvina kuollut kylmään, sillä minussa piilevä neulomisvietti tulee aina tyydytetyksi jo yhden sukan valmistuttua. Juuri kun on huokaissut helpotuksesta ja saanut sukan vihdoin valmiiksi kaikkine ärsyttävine kantalappuineen ja hermoon käyvine kavennuksineen, niin sitten pitäisikin kaikki aloittaa taas alusta!? Hell no.

Sinkkuvillasukat