Kirja-arvostelu: Raksa

Olin jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut Tuomas Vimman uusimmasta kirjasta nimeltä Raksa (julkaistu 2011, pokkari 2012). Kirjan remonttiaihe vaikutti todella mielenkiintoiselta, ja jokin Vimman kirjoitustyylissäkin taas vetosi, kun kirjaa pläräilin kaupassa. Olen lukenut hänen kaksi ensimmäistä kirjaansa (kolmatta en), ja niitä oli kaikesta yliampuvuudesta huolimatta hauska lukea, kun ne olivat sellaista höpöhöpöä. Vähän kuin chicklittiä, mutta unisex-tyylillä. 

Kuva: gummerus.fi

Raksa alkoikin lupaavasti, juonenkehittely oli onnistunut. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että kirja on toimitettu huonosti. Typoja riitti, ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän sen kieli alkoi ärsyttää minua. Minua nyppi sanojen kirjoitusmuoto ("kolleega", "slipooveri"), henkilöiden käyttämä puhekieli kirjoitettuna, ja muutamat räikeät epäjohdonmukaisuudet juonessa. En nyt odotakaan tarinan olevan mikään tosielämän dokumentti, mutta tuntui, että juonessa oli paljon rimanalituksia ja köykäisiä aasinsiltoja tapahtumien ja ihmisten välillä.

Kaikesta huolimatta kirjan imu vei minut mukanaan, ja luin pokkarin parissa päivässä. Kirjan lopetettuani olo oli kuitenkin taas vähän petetty (samoin kävi aiempienkin Vimman kirjojen kanssa). Miksi niin tökerö loppu? Kirja ei ollut missään vaiheessa hauska eikä romanttinen, vaikka takakansi niin vähän vihjasikin.

Palaan lukemaan taas omaa rakasta Jouni Hynystäni, jonka Karjalaista rulettia olen pitänyt yöpöydällä jo kuukauden. Sitä kirjaa ei ainakaan tule ahmittua muutamassa päivässä, vaan sitä nautitaan paloissa vähän kerrallaan (jäämmekin sitten pohtimaan että mitä se kertoo sen kirjan laadusta...).