Välillä pitää miettiä maallisia asioita, kuten nyt vaikkapa rahaa. Minäkin olisin mielelläni vähän rikkaampi. Näin neiti talonmiehenä* palkkakuitin lukema ei varsinaisesti päätä huimaa. Toisaalta perinteisesti hyvin tienaaviksi mielletyt alatkaan eivät kiinnosta minua yhtään. Mikä avuksi?
Pokeriammattilaiset voivat kuulemma tienata hirmuisen hyvin. Minulta vain puuttuu pokerinaama. Nettipokerikaan ei taida olla ratkaisu, koska en ole ikinä oppinut ymmärtämään pokerin logiikkaa. Rikos puolestaan ei ehkä kannata moraalisesti, mutta rahallisesti se lyö toisinaan leiville aika hyvin. Rikolliseksi olisin kuitenkin liian nössö. Murtuisin heti kuulusteluissa, jos virkavalta saisi minut käsiinsä. Sitä paitsi pelkäisin muita rikollisia niin paljon, että urani niissä piireissä tuskin muodostuisi menestykseksi. Blogikollegani Varpun patenttiratkaisu taas on suositella ns. maailman
vanhinta ammattia ratkaisuksi rahapulaan. Toistaiseksi en ole lämmennyt, mutta saattaahan sekin aika vielä tulla.
Sitten keksin. Alan tienata tällä blogilla! Minusta ja lifestylestäni tulee ilmiö! Sponsorit lähettävät lahjoja ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja ihmiset supisevat kadulla minut kohdatessaan että onko tuo nyt se Irja ja pyytävät yhteiskuviin, ja vastineeksi minä pyörin kaduilla järjestelmäkamera kädessäni ja otatan taiteellisia kuvia uudesta takistani edestä ja takaa ja kaikilta sivuilta ja julkaisen täällä ne kaikki ja kirjoitan jokaisen kuvan alle kolme sanaa (oikeasti kaksi, mutta ei yhdyssanoilla ole niin väliä).
Valitettavasti kohtasin pian todellisuuden. Ensin en muistanut blogin salasanaa, ja kun sen suurella vaivalla löysin, minulla ei ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Surkeaa! Kuvillakaan en voi asian puutetta paikata, koska en ikinä ota valokuvia. Minulla on paska kamera, iankaikkisen vanha puhelin ja lisäksi poseeraaminen on minusta erittäin kiusallista. Ei tule bloggaria Irjasta. Tulee väsynyt talonmies, joka torkkuu sorvin ääressä koko keskiviikkopäivän, koska on taas kerran valvonut ihan liian myöhään. Todellisuus, kuinka julma oletkaan!
Kyllä näiden viisaiden sanojen jälkeen voi taas hyvällä omallatunnolla olla muutaman kuukauden kirjoittamatta tänne. Käytän sen ajan vaikkapa loistavasti myyvän elämäntaitokirjan kirjoittamiseen. Tulen sitten tänne kertomaan, kun se on kirjakaupoissa ja voitte mennä ostamaan. Rahat mulle, viisaus muille!
*ammatti muutettu
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotakin muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotakin muuta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Hellä alapää
Tämän blogin taso on päässyt nousemaan jo liian korkealle, joten on aika minunkin taas kirjoittaa jotakin.
Kävin tänään noin vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa polkupyöräilemässä. Kymmenen kilometrin kokeilulenkki kulki yllättävän hyvin. Polkimet liitivät, ja vapauden tunne oli huumaava! Ainoastaan satulaosastolla tuntui aluksi hieman aralta, mutta lopulta kaikkeen tärinään turtui episiotomia-arvesta huolimatta. Luulen, että huomenna kipein ruumiinosani löytyykin hartiaseudulta, sillä jännästi selkää piti pitää aika suorassa ajon aikana. Huonoryhtinen selkärankani joutui pitkästä aikaa oikenemaan.
Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Vaikea kuvitella, että ensi viikolla alkavat taas koulut, ja uimavedetkin tuntuvat jo viilenneen (tosin omakohtaista kokemusta minulla ei vesistä ole, talviturkki on vielä heittämättä tältä vuodelta). Älä siis tule syksy ihan vielä, minä olen vasta pääsemässä kesän vauhtiin!
Kävin tänään noin vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa polkupyöräilemässä. Kymmenen kilometrin kokeilulenkki kulki yllättävän hyvin. Polkimet liitivät, ja vapauden tunne oli huumaava! Ainoastaan satulaosastolla tuntui aluksi hieman aralta, mutta lopulta kaikkeen tärinään turtui episiotomia-arvesta huolimatta. Luulen, että huomenna kipein ruumiinosani löytyykin hartiaseudulta, sillä jännästi selkää piti pitää aika suorassa ajon aikana. Huonoryhtinen selkärankani joutui pitkästä aikaa oikenemaan.
Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Vaikea kuvitella, että ensi viikolla alkavat taas koulut, ja uimavedetkin tuntuvat jo viilenneen (tosin omakohtaista kokemusta minulla ei vesistä ole, talviturkki on vielä heittämättä tältä vuodelta). Älä siis tule syksy ihan vielä, minä olen vasta pääsemässä kesän vauhtiin!
tiistai 4. joulukuuta 2012
Päivän (tai no, yön) sekalaiset
Olen jo vuosia sitten päätynyt huolellisten vertailujen tuloksena siihen, että Marlin glögi on parasta (koskee tiivistettä, ei niitä litran tölkkejä). Marlin mustikkaglögitiiviste oli kuitenkin pettymys, koska se ei maistunut glögiltä eikä oikein mustikaltakaan. En osta enää.
Lumien tulosta saakka olen kytännyt Helsingin latukarttapalvelusta, joko tässä lähimaastoissa pääsisi hiihtämään. Sairasta.
Maailmassa on heti paljon vähemmän vikaa, kun talvi näyttää talvelta! Se on tosin pieni miinus, että minulla ei oikein ole sopivaa takkia seuraaviksi kuukausiksi. Napit alkavat irvistellä heti, jos alle laittaa enemmän kuin yhden ohuen puseron. Jos ei halua palella ja lisää silti kerroksia, voi tietenkin vetää koko ajan vatsaa sisään ja olla hengittämättä, mutta pidemmän päälle se ei ole kovin mukavaa. Valitettavasti inhoan kaupoissa käymistä yleensäkin ja joulun alla aivan erityisesti. Pikadieetteihinkään en oikein luota (ja vaikka luottaisinkin, minulla ei ole niihin riittävästi itsekuria), joten näillä mennään.
Klassisen musiikin yleisö ikääntyy koko ajan, ja koska olen tällainen kultalusikka kermaperseessään kulkeva elitisti, se on mielestäni perin ikävää. Tein siis päivän hyvän työn ostamalla oopperaliput. (Pitää laskea oopperayleisön keski-ikää niin kauan kuin kykenee - ihan kohta olen itsekin keski-ikäinen, ja on aika siirtyä nuorison suosimiin paikkoihin rikastamaan niiden yleisöpohjaa.)
Unirytmini on taas vaihteeksi hieman viturallaan. Päivällä väsyttää, mutta suunnilleen kymmeneltä illalla piristyn, ja saatan valvoa normaalin aamukahden sijasta sujuvasti aamuneljään tai -viiteen. Nyt kello ei ole onneksi vielä yhtäkään, joten voin vielä kuvitella herääväni aamulla siedettävän pirteänä.
Lumien tulosta saakka olen kytännyt Helsingin latukarttapalvelusta, joko tässä lähimaastoissa pääsisi hiihtämään. Sairasta.
Maailmassa on heti paljon vähemmän vikaa, kun talvi näyttää talvelta! Se on tosin pieni miinus, että minulla ei oikein ole sopivaa takkia seuraaviksi kuukausiksi. Napit alkavat irvistellä heti, jos alle laittaa enemmän kuin yhden ohuen puseron. Jos ei halua palella ja lisää silti kerroksia, voi tietenkin vetää koko ajan vatsaa sisään ja olla hengittämättä, mutta pidemmän päälle se ei ole kovin mukavaa. Valitettavasti inhoan kaupoissa käymistä yleensäkin ja joulun alla aivan erityisesti. Pikadieetteihinkään en oikein luota (ja vaikka luottaisinkin, minulla ei ole niihin riittävästi itsekuria), joten näillä mennään.
Klassisen musiikin yleisö ikääntyy koko ajan, ja koska olen tällainen kultalusikka kermaperseessään kulkeva elitisti, se on mielestäni perin ikävää. Tein siis päivän hyvän työn ostamalla oopperaliput. (Pitää laskea oopperayleisön keski-ikää niin kauan kuin kykenee - ihan kohta olen itsekin keski-ikäinen, ja on aika siirtyä nuorison suosimiin paikkoihin rikastamaan niiden yleisöpohjaa.)
Unirytmini on taas vaihteeksi hieman viturallaan. Päivällä väsyttää, mutta suunnilleen kymmeneltä illalla piristyn, ja saatan valvoa normaalin aamukahden sijasta sujuvasti aamuneljään tai -viiteen. Nyt kello ei ole onneksi vielä yhtäkään, joten voin vielä kuvitella herääväni aamulla siedettävän pirteänä.
tiistai 28. elokuuta 2012
Olen ennustaja!
Näin viime yönä unta, että oli tullut ensilumi, ja nyt Ilta-Sanomien sivuilla julistetaan, että pohjoisessa tuli viime yönä lunta! OMG! (Jutussa kyllä todetaan, että tuntureilla ensilumi elokuussa ei ole mitenkään tavaton ilmiö. Sitä paitsi viritin illalla talvivalot yöksi loistamaan parvekkeelle ja pohdin nukkumaan mennessäni, onkohan nyt vielä tarpeeksi talvista... Mutta kyllä tässä silti on jotakin aivan maagillista!)
Päätin siis perustaa sivubisneksen, ja uneksin tästä lähtien tulevaisuudesta kaikille halukkaille. Tutustumistarjouksena elokuun ajan vain 150 euroa / uni + ppm. Soita heti! Voit myös jättää ongelmasi kommenttiboksiin. Irja auttaa!
Päätin siis perustaa sivubisneksen, ja uneksin tästä lähtien tulevaisuudesta kaikille halukkaille. Tutustumistarjouksena elokuun ajan vain 150 euroa / uni + ppm. Soita heti! Voit myös jättää ongelmasi kommenttiboksiin. Irja auttaa!
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Surullinen tapaus - katso kuva!
Pianoni päällä on joulukuusi, jonka alla asuu pääsiäistipuja. Nyt yksi on niiden joukosta poissa. Rupesin imuroimaan lattioita ja ajattelin siinä sivussa nopeasti imaista pianon päälle tipahtaneen irtoroskankin pois silmistä. Mutta voi - imuri nielaisi samalla myös yhden tipuista ahnaaseen kitaansa!
- Tyhjä paikka rivistössä.
- Tomuraja, joka todistaa, että jos hankalasta kohteesta hairahtuu pyyhkimään pölyjä, sitä ei kannata tehdä osittain, vaan parempi on jättää siivoamatta kokonaan. (Nuo tiput siis kaatuilevat pienestäkin kosketuksesta aivan holtittomasti, eikä niitä millään meinaa saada pysymään pystyssä, joten en viitsi nostella niitä kovin usein.) Aika surullinen näky tuokin.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Kisastudiosta, hyvää iltaa!
Kamalaa, kun pitää valvoa pitkin yötä katsomassa jalkapalloa, ja sitten vielä ottelun lopputulos on väärä! Ei nyt ehkä pelillisesti väärä, koska Italia kai kuitenkin pelasi paremmin kuin Englanti, mutta siinä mielessä väärä, että minulla on kansallisia ennakkoluuloja, joiden tähden en toivo Italian joukkueelle menestystä. (Ranska oli toinen - ja oikeastaan ensisijainen - epäsuosikkini, mutta nepä onneksi jo tipahtivatkin jatkosta.)
Nyt tulee sitten vaikeaa, kun oikeastaan kannatan melkein kaikkia välieräjoukkueita paitsi Italiaa. Espanjaa kannattaisin periaatteessa eniten, mutta tavallaan olisi vähän tylsää, jos sama joukkue veisi kolmet kisat peräkkäin.
Saksalla puolestaan on välieräjoukkueista parhaimman näköinen valmentaja. (Olen hivenen järkyttynyt siitä, että a) Löw on yli 50-vuotias ja b) että voin oikeasti pitää ketään yli 50-vuotiasta edes jokseenkin kuumana tapauksena. Syytän Saksan maajoukkueen imagokonsultteja - valmentajien pukeutuminen vaihtopenkillä on varmasti mietitty tarkoin, ja näihin kisoihin valittu tyyli toimii aika hyvin.)
Portugalin suhteen minulla on toisaalta se ongelma, että Cristiano Ronaldon tukka tuppaa olemaan vähän liian taidokkaasti aseteltu, mutta kestän senkin, jos herra näyttelee pelitaitojaan enemmän kuin itseään. (Jos joku nyt kuvittelee, että kotikatsomossani kannatettavat joukkueet valittaisiin muilla kuin urheilullisilla perusteilla, hän on väärässä. Urheilullisuus on vain kovin lavea käsite.)
Ei muuta tällä erää. Hyvää yötä!
Nyt tulee sitten vaikeaa, kun oikeastaan kannatan melkein kaikkia välieräjoukkueita paitsi Italiaa. Espanjaa kannattaisin periaatteessa eniten, mutta tavallaan olisi vähän tylsää, jos sama joukkue veisi kolmet kisat peräkkäin.
Saksalla puolestaan on välieräjoukkueista parhaimman näköinen valmentaja. (Olen hivenen järkyttynyt siitä, että a) Löw on yli 50-vuotias ja b) että voin oikeasti pitää ketään yli 50-vuotiasta edes jokseenkin kuumana tapauksena. Syytän Saksan maajoukkueen imagokonsultteja - valmentajien pukeutuminen vaihtopenkillä on varmasti mietitty tarkoin, ja näihin kisoihin valittu tyyli toimii aika hyvin.)
Portugalin suhteen minulla on toisaalta se ongelma, että Cristiano Ronaldon tukka tuppaa olemaan vähän liian taidokkaasti aseteltu, mutta kestän senkin, jos herra näyttelee pelitaitojaan enemmän kuin itseään. (Jos joku nyt kuvittelee, että kotikatsomossani kannatettavat joukkueet valittaisiin muilla kuin urheilullisilla perusteilla, hän on väärässä. Urheilullisuus on vain kovin lavea käsite.)
Ei muuta tällä erää. Hyvää yötä!
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Sano se kukkasin
Olin tänään sellaisessa tilaisuudessa, jossa äidit saivat kukkia. Kukkia oli enemmän kuin äitejä, joten lopulta kaikki muutkin saivat kukkasia, jos sattuivat olemaan sopivasti takahuoneessa.
Kotona siirsin jämäruusut ämpäristä (jonka kanssa oli muuten mukava kulkea bussissa) maljakkoon ja päätin mielenkiinnosta tutkia, mitä kimppu viestii kukkaiskielellä. Pöydälläni komeilee 13 kappaletta (Vihaan ja halveksun sinua!) punaisia ruusuja (intohimoinen rakkaus). Itse valitsin. Pohjimmiltani siis vihaan ja halveksun itseäni intohimoisesti. M.O.T.
Kotona siirsin jämäruusut ämpäristä (jonka kanssa oli muuten mukava kulkea bussissa) maljakkoon ja päätin mielenkiinnosta tutkia, mitä kimppu viestii kukkaiskielellä. Pöydälläni komeilee 13 kappaletta (Vihaan ja halveksun sinua!) punaisia ruusuja (intohimoinen rakkaus). Itse valitsin. Pohjimmiltani siis vihaan ja halveksun itseäni intohimoisesti. M.O.T.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Vaatimaton ehdotus
Olen taitoluistelun rautainen asiantuntija, joten Kansainvälisessä taitoluisteluliitossa otetaan varmasti huomioon seuraava sääntömuutosehdotukseni. (Olen kyllä itse luistellut hokkareilla 12-vuotiaasta saakka, mutta katson lajin arvokisoja vuosittain. Osaan myös sanoa, tykkäänkö näkemästäni vai en, vaikka en erotakaan lutzia flipistä ilman selostusta - mitäs noista, joutavia yksityiskohtia...) Kun lajissa nyt tehdään vähennyksiä kaatumisista ja sen sellaisesta, minusta liian kuluneen musiikin käyttö ohjelmien taustalla pitäisi myös sanktioida.
Otetaanpa nyt vaikka tämänvuotisten MM-kisojen vapaaohjelmaan päässeet naiset. Heistä kolme käytti joko lyhyt- tai vapaaohjelmassaan Rimski-Korsakovin Sheherazadea (ml. molempien Suomen edustajien vapaaohjelmat - tässä en voi ollenkaan vetää kotiinpäin, vaan on pakko sanoa, että herranen aika, miten tylsää). Musiikkia Black Swan -elokuvasta kuultiin kahdessa ohjelmassa. Karibian merirosvot riehuivat myös kahdesti, ja miesten puolella on näköjään luvassa lisää*... Vähän mielikuvitusta, kiitos!
No, mutta onnea Carolina Kostnerille! Kostner on kompuroinut monissa arvokisoissa niin harmittavasti, että melkein pelottaa katsoa, kun hänen vuoronsa tulee. Tänään meni kuitenkin putkeen, ja kotikatsomossakin piti suorastaan liikuttua, kun meni niin hyvin. Näihin voitokkaisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa!
*Edit: Mitäs perhanaa. Ne miehethän ovat jo kisanneet (ja taitavat tosiaan aina olla vuorossa ennen naisia...), ja huomenna on enää loppunäytös. Kylläpäs olenkin valistunut penkkiurheilija! Ei muuta kuin Yle Areenaan sitten vain, siinähän tuo yö meneekin mukavasti.
Otetaanpa nyt vaikka tämänvuotisten MM-kisojen vapaaohjelmaan päässeet naiset. Heistä kolme käytti joko lyhyt- tai vapaaohjelmassaan Rimski-Korsakovin Sheherazadea (ml. molempien Suomen edustajien vapaaohjelmat - tässä en voi ollenkaan vetää kotiinpäin, vaan on pakko sanoa, että herranen aika, miten tylsää). Musiikkia Black Swan -elokuvasta kuultiin kahdessa ohjelmassa. Karibian merirosvot riehuivat myös kahdesti, ja miesten puolella on näköjään luvassa lisää*... Vähän mielikuvitusta, kiitos!
No, mutta onnea Carolina Kostnerille! Kostner on kompuroinut monissa arvokisoissa niin harmittavasti, että melkein pelottaa katsoa, kun hänen vuoronsa tulee. Tänään meni kuitenkin putkeen, ja kotikatsomossakin piti suorastaan liikuttua, kun meni niin hyvin. Näihin voitokkaisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa!
*Edit: Mitäs perhanaa. Ne miehethän ovat jo kisanneet (ja taitavat tosiaan aina olla vuorossa ennen naisia...), ja huomenna on enää loppunäytös. Kylläpäs olenkin valistunut penkkiurheilija! Ei muuta kuin Yle Areenaan sitten vain, siinähän tuo yö meneekin mukavasti.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Mehupaasto
Arvoisat lukijat, tänään Varpun ja Irjan terveyshoitola suosittelee kevyttä mehupaastoa! Se virkistää ja rentouttaa, etenkin kun ennen paastoa on tehnyt yön rattoisina tunteina totaalityhjentävän ja muodikkaan detox-kuurin, eli hankkinut itselleen mahataudin! Eli olisihan se pitänyt arvata, tauti tuli minullekin. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen voiton puolella, kuumekin on laskenut ja äsken uskalsin jopa syödä lämmintä ruokaa vähän. Mutta sanonpahan vaan, että ei ollut kivaa tehdä tätä totaalityhjennystä, ei ollenkaan.
Koska kaikkia luonnollisesti kiinnostaa se, miten uusi pesukone on täällä osattu ottaa käyttöön, niin kerronpahan vielä sen, että koneesta saa ne loppupiippauksetkin pois! Iltalialaisvalmisteinen ruotsalaispesukone on siis hipihiljainen!
Koska kaikkia luonnollisesti kiinnostaa se, miten uusi pesukone on täällä osattu ottaa käyttöön, niin kerronpahan vielä sen, että koneesta saa ne loppupiippauksetkin pois! Iltalialaisvalmisteinen ruotsalaispesukone on siis hipihiljainen!
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Kerrassaan syvämietteinen teksti
Tänään käsittelemme mm. sankaruutta ja ihmisyyden perusolemusta. Tervetuloa nauttimaan!
Meillä oli töissä puhetta tästä ohjelmasta, jonka sisältöä esitellään Ylen sivuilla näin:
Tehtävästä kieltäytyneet on helppoa ja luonnollista nostaa jälkikäteen jalustalle ja päivitellä sitä, kuinka ihminen on sellainen ja tällainen ja maailma on paha. Kyynelehtiminen ja kyynisyys ovat kuitenkin ihan yhtä hedelmättömiä lopputulemia.
Minun ainakin on hyvin helppo samastua niihin ihmisiin, jotka painoivat nappia (oletan, että nappia, enhän minä tiedä, millä metodilla niitä iskuja annettiin), vaikka miettisivätkin, kuinka apua eihän näin voi tehdä mutta kun nuo kaikki muutkin ja ei kukaan edes sano mitään olenko minä nyt jotenkin tyhmä kun tämä tuntuu niin kamalalta no on kai tämä formaatti todettu turvalliseksi muutenhan tuotantoyhtiökin joutuisi hirveisiin vaikeuksiin niin että kai minä sitten painan. Useimmat ihmiset nyt eivät vain ole sankareita, jotka ovat valmiita taistelemaan oikeiksi kokemiensa asioiden puolesta suoraselkäisesti ja epäröimättä ja häpeää pelkäämättä vaikka uhrikuolemaan saakka.
Kiitos ja kunnia niille, jotka puhuvat, kun kukaan muu ei puhu, mutta... jos kaikki toimisivat sankarien tavoin, ei oikein mikään enää toimisi, kuitenkaan. Pelkkien edelläkävijöiden maailma olisi ihan mahdoton paikka. Ensinnäkin rohkean suoraselkäisesti voi olla myös umpiväärässä*, mistä seuraa sitten kaikenlaista ikävää. Ja jos kaikki keskittyisivät julistamaan omaa totuuttaan, kuka heitä oikein kuuntelisi? Eihän mikään muuttuisi, jos kukaan ei jäisi empimään ja arpomaan ja sivusta seurailisi, että mitähän tuo yksi aikoo, onkohan tämä hyvä juttu, hmm... ehkä minä sitten menen perässä, tai en menekään, tai ehkä sittenkin menen, ja sitten joku toinenkin ehkä liittyy mukaan, ja niin asiat muuttuvat: hil-jal-leen.
Päivän mietelause: So it goes. (Kurt Vonnegut)
* Käsitteiden määrittelyyn liittyvässä kattavassa haastattelututkimuksessamme 90% vastanneista määritteli "väärässä olemisen" poikkeamiseksi omista mielipiteistään. Loput pitivät kysymystä tyhmänä ja itseään viisaana.
Meillä oli töissä puhetta tästä ohjelmasta, jonka sisältöä esitellään Ylen sivuilla näin:
Voisiko kuolemasta tulla viihdettä televisiossa? 1960-luvulla Milgramin testi osoitti, että ihmiset pystyvät antamaan toisilleen kuolettavia sähköiskuja, kun jokin auktoriteetti määrää heitä tekemään niin. Sama koe toteutettiin uudelleen. Dokumentti jäljittelee testiä: 80 henkeä luulee osallistuvansa tv-visaan, jossa voi voittaa miljoonan. Kisa etenee yhä kovenevin sähköiskuin kanssakisaajille, joita koekaniinit eivät näe. Pystyykö tv-juontaja pakottamaan kilpailijoita/koekaniineja antamaan kovia sähköiskuja kanssakilpailijoiden rajuista tuskanhuudoista huolimatta? Vai ymmärtävätkö he lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä? (lähde)Dokumentin pystyisi näköjään Areenasta vielä katsomaankin, mutta enpä taida - jotenkin katsominen tuntuisi turhalta, koska tietenkään juontaja ei pysty pakottamaan kilpailijoita lopettamaan, vaan suurin osa kokeeseen osallistuneista antaisi tappavia iskuja. Luuliko joku oikeasti jotakin muuta?
Tehtävästä kieltäytyneet on helppoa ja luonnollista nostaa jälkikäteen jalustalle ja päivitellä sitä, kuinka ihminen on sellainen ja tällainen ja maailma on paha. Kyynelehtiminen ja kyynisyys ovat kuitenkin ihan yhtä hedelmättömiä lopputulemia.
Minun ainakin on hyvin helppo samastua niihin ihmisiin, jotka painoivat nappia (oletan, että nappia, enhän minä tiedä, millä metodilla niitä iskuja annettiin), vaikka miettisivätkin, kuinka apua eihän näin voi tehdä mutta kun nuo kaikki muutkin ja ei kukaan edes sano mitään olenko minä nyt jotenkin tyhmä kun tämä tuntuu niin kamalalta no on kai tämä formaatti todettu turvalliseksi muutenhan tuotantoyhtiökin joutuisi hirveisiin vaikeuksiin niin että kai minä sitten painan. Useimmat ihmiset nyt eivät vain ole sankareita, jotka ovat valmiita taistelemaan oikeiksi kokemiensa asioiden puolesta suoraselkäisesti ja epäröimättä ja häpeää pelkäämättä vaikka uhrikuolemaan saakka.
Kiitos ja kunnia niille, jotka puhuvat, kun kukaan muu ei puhu, mutta... jos kaikki toimisivat sankarien tavoin, ei oikein mikään enää toimisi, kuitenkaan. Pelkkien edelläkävijöiden maailma olisi ihan mahdoton paikka. Ensinnäkin rohkean suoraselkäisesti voi olla myös umpiväärässä*, mistä seuraa sitten kaikenlaista ikävää. Ja jos kaikki keskittyisivät julistamaan omaa totuuttaan, kuka heitä oikein kuuntelisi? Eihän mikään muuttuisi, jos kukaan ei jäisi empimään ja arpomaan ja sivusta seurailisi, että mitähän tuo yksi aikoo, onkohan tämä hyvä juttu, hmm... ehkä minä sitten menen perässä, tai en menekään, tai ehkä sittenkin menen, ja sitten joku toinenkin ehkä liittyy mukaan, ja niin asiat muuttuvat: hil-jal-leen.
Päivän mietelause: So it goes. (Kurt Vonnegut)
* Käsitteiden määrittelyyn liittyvässä kattavassa haastattelututkimuksessamme 90% vastanneista määritteli "väärässä olemisen" poikkeamiseksi omista mielipiteistään. Loput pitivät kysymystä tyhmänä ja itseään viisaana.
lauantai 7. tammikuuta 2012
Hyvää yötä vaan kaikille.
Terveisiä vinksahtaneiden unirytmien maasta. Sen lisäksi voin tuoda terveisiä myös Tampereelta, missä kävin jännittävällä lomamatkalla. Vähän kuin olisi ulkomailla ollut, paitsi että kommunikointi paikallisväestön kanssa oli helpompaa.
En kuitenkaan nyt kerro Tampereesta, vaan valitan siitä, kuinka epämääräisestä nukkumisesta on haittaa elämälle. Ei ole yhtään ikävää olla lomalla, mutta lomarytmistä tulee helposti vähän syyllinen olo.
En kuitenkaan nyt kerro Tampereesta, vaan valitan siitä, kuinka epämääräisestä nukkumisesta on haittaa elämälle. Ei ole yhtään ikävää olla lomalla, mutta lomarytmistä tulee helposti vähän syyllinen olo.
- Yökukkuminen on ihan mukavaa, mutta siitä seuraa se, että kun ei ole pakko nousta, ruumiin herääminen venyy ainakin puolillepäivin ja henki herää vasta sitten, kun iltapäivä jo hämärtyy.
- Sosiaalinen elämä kärsii, kun ei saa itseänsä säädylliseen aikaan liikkeelle tai edes ryhtymään harkitsemaan tapaamisista sopimisen aloittamista.
- On sääli, jos levännyt lomaminä menee ihmiskontaktien puutteessa hukkaan - olisi mukava näyttää muillekin, että osaan minäkin olla myös suhteellisen virkeä ja hyväntuulinen.
- Olisi ihan mukavaa nähdä päivänvaloa silloin harvoin, kun aurinko suvaitsee paistaa. Kesäyöt ovat jotenkin asia erikseen, talvella valo on tarpeen.
- Jos pitää nousta poikkeuksellisen aikaisin, esimerkiksi ennen kymmentä, alitajuinen stressaaminen tai jokin muu sisäinen vika (nytpitäiskyllämennänukkumaannukunkuitenkinpommiinkunenoletottunutheräämäänajoissa) saattaa herättää jo puoli kuuden maissa. Sitten valvotaan, ja juuri kun alkaisi unettaa, pitää ihan oikeasti nousta.
- Mukavin yö tällä lomalla oli ehkä se, jolloin minua väsytti jo puoliltaöin, menin heti nukkumaan ja ajattelin tyytyväisenä, että minähän saatan aamulla päästä jo vaikka kuinka aikaisin ylös. Heräsin kahdelta, valvoin yli viiteen ja nousin tavalliseen tapaan puolenpäivän maissa.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Vetoomus
On tapahtunut joulun ihme, ja hiiiiitaita aikoja elänyt mokkulani on aivan koko illan päästänyt minut nettiin suunnilleen niin kuin pitäisikin! Kirjoitan siis pikaisen vetoomuksen niin kauan kuin vielä voin. (No, pikaisen ja pikaisen, aina minä kuitenkin alan jaaritella...)
Tässä alkaa nyt väistämättä tulla joulu, joka tuo monille mukanaan myös loman ja vapauden. Minäkin jossain vaiheessa vetäydyn isäini asuinsijoille juhlimaan, ja koska minulla on hyvin paljon myöhäisempi päivärytmi kuin vanhemmillani, tulen luultavasti notkumaan koneella eräitäkin toveja, kun soihdut ovat sammuneet ja kaikki muu väki nukkuu. Lueskelisin mielelläni esimerkiksi joulunaluskiireissä vähemmälle jääneitä blogeja noina pimeinä öisinä tunteina.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että blogeissa alkaa käynnistyä perinteinen joulupako. Päivityksiä näyttäisi syötteenlukijassa olevan, mutta kun klikkailee itsensä innoissaan lueskelemaan hömppää, blogissa onkin vain kuva hyasintista lanttulaatikossa ja kaunokirjaimilla kirjoitettu hyvän joulun toivotus, palaillaan asiaan pyhien jälkeen, pusi pusi. (Kesällä suositaan kuvia grillimakkaroista ja kukkakedoista, vappuna ilmapalloista ja vuodenvaihteessa tähtisadetikuista. Itsenäisyyspäivän tienoilla puolestaan kynttilät paloivat kuvissa ikkunoilla ja liput liehuivat, itsenäisyyttä toivoteltiin - ja minulla oli tylsää.)
Oma tupa, oma lupa ja niin edelleen, mutta yhtä kaikki: pettymys toivorikkaalle lukijalle! Haluan oikeaa sisältöä enkä toivotuksia! On kai olemassa joku muukin, joka ei ihan koko joulua seurustele intensiivisesti ystävien ja sukulaisten kanssa, vaan ehtii välillä roikkua netissäkin. Niinpä vetoan teihin: kirjoittakaa, hyvät ihmiset, sitä ihan tavallista huttuanne, jos ylipäätään kirjoitatte blogiinne joulunpyhinä, niin minun ei tarvitse pettyä, kun tulen sitä lukemaan!
Tässä alkaa nyt väistämättä tulla joulu, joka tuo monille mukanaan myös loman ja vapauden. Minäkin jossain vaiheessa vetäydyn isäini asuinsijoille juhlimaan, ja koska minulla on hyvin paljon myöhäisempi päivärytmi kuin vanhemmillani, tulen luultavasti notkumaan koneella eräitäkin toveja, kun soihdut ovat sammuneet ja kaikki muu väki nukkuu. Lueskelisin mielelläni esimerkiksi joulunaluskiireissä vähemmälle jääneitä blogeja noina pimeinä öisinä tunteina.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että blogeissa alkaa käynnistyä perinteinen joulupako. Päivityksiä näyttäisi syötteenlukijassa olevan, mutta kun klikkailee itsensä innoissaan lueskelemaan hömppää, blogissa onkin vain kuva hyasintista lanttulaatikossa ja kaunokirjaimilla kirjoitettu hyvän joulun toivotus, palaillaan asiaan pyhien jälkeen, pusi pusi. (Kesällä suositaan kuvia grillimakkaroista ja kukkakedoista, vappuna ilmapalloista ja vuodenvaihteessa tähtisadetikuista. Itsenäisyyspäivän tienoilla puolestaan kynttilät paloivat kuvissa ikkunoilla ja liput liehuivat, itsenäisyyttä toivoteltiin - ja minulla oli tylsää.)
Oma tupa, oma lupa ja niin edelleen, mutta yhtä kaikki: pettymys toivorikkaalle lukijalle! Haluan oikeaa sisältöä enkä toivotuksia! On kai olemassa joku muukin, joka ei ihan koko joulua seurustele intensiivisesti ystävien ja sukulaisten kanssa, vaan ehtii välillä roikkua netissäkin. Niinpä vetoan teihin: kirjoittakaa, hyvät ihmiset, sitä ihan tavallista huttuanne, jos ylipäätään kirjoitatte blogiinne joulunpyhinä, niin minun ei tarvitse pettyä, kun tulen sitä lukemaan!
torstai 27. lokakuuta 2011
Kannanotto kantamiseen
Lapsettoman kannattaa aina ottaa kantaa kaikenlaisiin kasvatusasioihin, koska subjektiivinen kokemus ei ole päässyt sotkemaan hänen kylmän objektiivisesti muodostettuja näkemyksiään. Niinpä minäkin tahdon nyt kertoa, mitä ajattelen kantoliinoista. Ensi viikolla aion antaa asiantuntijalausunnon kertakäyttö- ja kestovaipoista, ja loppuhuipennuksena kirjoitan imetyksestä. Jotta kommenttilaatikkoomme saataisiin vipinää ja teurastus olisi täydellinen, käyn myös linkkaamassa jokaisen kirjoitukseni (provokatiivisella saatesanoilla, totta kai) Vauva-lehden ja Kaksplussan keskustelupalstoille ja poistan kommenttien valvonnan käytöstä. Or not.
Käsittääkseni lapsesta voi tulla ihan täyspäinen riippumatta siitä, kuljetetaanko häntä vaunuissa vai kannetaanko liinassa tai repussa tai mitä niitä nyt on. (Väärän termin valinnasta saattaa ilmeisesti saada köniin, joten en nyt täsmennä, tarkoitanko sellaista lapset tappavaa reppua vai parempaa reppua, koska en muista, kumpi on rintareppu ja kumpi kantoreppu ja vieläkö niitä on muitakin, eikä se minua tässä elämäntilanteessa sanottavasti kiinnostakaan, joten ei tarvitse tulla edes kertomaan.) En osaa pitää kumpaakaan kuljetustapaa toista parempana, jokainen kai tekee niin kuin käytännöllisimmäksi näkee.
Sitä minä sen sijaan ihmettelen, kuinka kukaan kantoliinoja käyttävä aikuinen voi pysyä täyspäisenä. Olen katsonut vierestä, kun ystäväni ovat yrittäneet kääriä lastaan niihin, ja se oli vaikeaa! Minä en osaa solmia edes kravattisolmua, ompelen nurjat ja oikeat puolet vastakkain juuri niin kuin ei pitäisi, neulon ainoastaan helppoja ohjeita ja menen välillä sekaisin niidenkin kanssa. Minulla on myös joitakin vaatteita, jotka puen toistuvasti väärin ylleni, ja sitten ovat helmat ja hermot solmussa. Miten ihmeessä kukaan pystyy arjessa operoimaan metrien mittaisen kangaskaistaleen - todennäköisesti myös kroonisessa univajeessa - ylleen niin, että siihen liitettävä lapsi ei kuristu, jää puoliksi ulkopuolelle tai putoa lattialle kesken operaation? En usko, että todellakaan olis mun juttu*!
* Tulkaa takaisin, miljonääriäidit Maria ja Nina! Minulla on ikävä!
Käsittääkseni lapsesta voi tulla ihan täyspäinen riippumatta siitä, kuljetetaanko häntä vaunuissa vai kannetaanko liinassa tai repussa tai mitä niitä nyt on. (Väärän termin valinnasta saattaa ilmeisesti saada köniin, joten en nyt täsmennä, tarkoitanko sellaista lapset tappavaa reppua vai parempaa reppua, koska en muista, kumpi on rintareppu ja kumpi kantoreppu ja vieläkö niitä on muitakin, eikä se minua tässä elämäntilanteessa sanottavasti kiinnostakaan, joten ei tarvitse tulla edes kertomaan.) En osaa pitää kumpaakaan kuljetustapaa toista parempana, jokainen kai tekee niin kuin käytännöllisimmäksi näkee.
Sitä minä sen sijaan ihmettelen, kuinka kukaan kantoliinoja käyttävä aikuinen voi pysyä täyspäisenä. Olen katsonut vierestä, kun ystäväni ovat yrittäneet kääriä lastaan niihin, ja se oli vaikeaa! Minä en osaa solmia edes kravattisolmua, ompelen nurjat ja oikeat puolet vastakkain juuri niin kuin ei pitäisi, neulon ainoastaan helppoja ohjeita ja menen välillä sekaisin niidenkin kanssa. Minulla on myös joitakin vaatteita, jotka puen toistuvasti väärin ylleni, ja sitten ovat helmat ja hermot solmussa. Miten ihmeessä kukaan pystyy arjessa operoimaan metrien mittaisen kangaskaistaleen - todennäköisesti myös kroonisessa univajeessa - ylleen niin, että siihen liitettävä lapsi ei kuristu, jää puoliksi ulkopuolelle tai putoa lattialle kesken operaation? En usko, että todellakaan olis mun juttu*!
* Tulkaa takaisin, miljonääriäidit Maria ja Nina! Minulla on ikävä!
tiistai 20. syyskuuta 2011
Näin hetki sitten ketun
Varastin* otsikon, koska se sopi niin hyvin tähän iltaan, ja voin minä Timo K. Mukkaakin ohimennen vähän mainostaa. Näin nimittäin hetki sitten ketun.
Tiedänhän minä, että nykyaikana on kaikenlaisia cityeläimiä. Citykanit kirmasivat ennen myös minun takapihallani (kirmaavat luultavasti edelleen, mutta takapiha vaihtui), ja olen kuullut kettujen vierailleen tuttujenkin ihmisten pihamailla. Minä olen kuitenkin betonielementtitalojen keskellä kasvanut luonnosta vieraantunut kaupunkilainen, joten kyllä minä vähän yllätyin, kun kettu tuli vastaan keskellä kerrostaloasutusta. Katsoin ensin, että kovinpa kettumaisen näköinen koira tuolla puskan takana seisoo, mutta kun etenimme kohti toisiamme kävelytietä pitkin, piti alkaa uskoa, että kettu se on. Ohitimme toisemme noin metrin päästä, eikä elukka arastellut yhtään. Varmaan se on pohjimmiltaan huono juttu, koska villieläinten ei kai pitäisi olla noin tottuneita ihmisiin, mutta kyllä minä kuitenkin mieluummin kettuja kävelyteillä kohtaan kuin esimerkiksi virityksiään testaavia mopopoikia, jotka kuuluvat jälleen päristelevän ikkunani alla.
Kettumaista illanjatkoa kaikille!
EDIT: Huomasin, että tänne on tultu useampaan otteeseen hakusanalla "roikkuva ovikoriste". Taiteellinen luomisvoimani heräsi heti, ja niinpä ikuistin ovikoristeena roikkuvan julman muistutuksen siitä, että luonnon ei pidä päästää ihmistä liian lähelle. Muistakaa tämä, repolaiset!
* Timo. K. Mukka - Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971. Toim. Toni Lahtinen. WSOY 2010.
Tiedänhän minä, että nykyaikana on kaikenlaisia cityeläimiä. Citykanit kirmasivat ennen myös minun takapihallani (kirmaavat luultavasti edelleen, mutta takapiha vaihtui), ja olen kuullut kettujen vierailleen tuttujenkin ihmisten pihamailla. Minä olen kuitenkin betonielementtitalojen keskellä kasvanut luonnosta vieraantunut kaupunkilainen, joten kyllä minä vähän yllätyin, kun kettu tuli vastaan keskellä kerrostaloasutusta. Katsoin ensin, että kovinpa kettumaisen näköinen koira tuolla puskan takana seisoo, mutta kun etenimme kohti toisiamme kävelytietä pitkin, piti alkaa uskoa, että kettu se on. Ohitimme toisemme noin metrin päästä, eikä elukka arastellut yhtään. Varmaan se on pohjimmiltaan huono juttu, koska villieläinten ei kai pitäisi olla noin tottuneita ihmisiin, mutta kyllä minä kuitenkin mieluummin kettuja kävelyteillä kohtaan kuin esimerkiksi virityksiään testaavia mopopoikia, jotka kuuluvat jälleen päristelevän ikkunani alla.
Kettumaista illanjatkoa kaikille!
EDIT: Huomasin, että tänne on tultu useampaan otteeseen hakusanalla "roikkuva ovikoriste". Taiteellinen luomisvoimani heräsi heti, ja niinpä ikuistin ovikoristeena roikkuvan julman muistutuksen siitä, että luonnon ei pidä päästää ihmistä liian lähelle. Muistakaa tämä, repolaiset!
 |
| Roikkuva ovikoriste, olkaa hyvä. |
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Anteeksi, Arttu Wiskari, mutta minun täytyy sanoa tämä.
Tekniikka ei ole ihmisen ystävä ollenkaan. Uudella koneellani on Paintista uusi versio, jota en osaa käyttää. Millä minä nyt teen taidettani? Sitten Bloggerin automaattinen tallennus hyökkäsi juuri sillä hetkellä, kun olin jollakin varomattomalla liikkeellä pyyhkäissyt pois aiemmin kirjoittamani tekstin. Paskiainen. Lisäksi pesukoneeni yrittää kovasti mennä rikki.
Tekniikasta minun ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa, vaan siitä, kuinka ostaessani kaalilaatikkoaineksia (ts. siirappia, jota huoltoaseman kaupantapaisessa ei edes ollut, joten lopulta korvasin siirapin chilikastikkeella) sain jälleen kerran kuunnella taustalla soivaa kappaletta Tuntematon potilas. Epäilen, että syyllinen oli Radio Nova.
Olen yrittänyt miettiä, miksi tuo kappale häiritsee minua, vaikka se on oletettavasti syntynyt aivan vilpittömin mielin ja suuresta sanomisen halusta.
Ensinnäkin siksi, että siinä alleviivataan niin kovasti. Eikö samaa tarinaa olisi voinut kertoa menemättä Raatteentielle asti? Kyllä muistisairas vanhus voi haluta pois, vaikka ei olisikaan sotaveteraani. Ennen kuin aletaan manata talvisodan henkeä esiin, kannattaa minusta harkita toisen ja kolmannenkin kerran, onko se todella tarpeen.
Minua kiusaa myös kertosäkeen loppu: "Tahtoisin lähteä kuin sotilas / terveisin tuntematon potilas." En tiedä, mitä muille ihmisille tarkoittaa "lähteä kuin sotilas". Minun mieleeni ilmaus tuo esimerkiksi tunnistamattomiksi silpoutuneita ruumiita, mielivaltaista kuolemaa, rampautuneita perheitä ja keskenkasvuisina tapettuja poikasia. En todellakaan tahtoisi lähteä kuin sotilas, ja minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan tahtoisi.
Tekniikasta minun ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa, vaan siitä, kuinka ostaessani kaalilaatikkoaineksia (ts. siirappia, jota huoltoaseman kaupantapaisessa ei edes ollut, joten lopulta korvasin siirapin chilikastikkeella) sain jälleen kerran kuunnella taustalla soivaa kappaletta Tuntematon potilas. Epäilen, että syyllinen oli Radio Nova.
Olen yrittänyt miettiä, miksi tuo kappale häiritsee minua, vaikka se on oletettavasti syntynyt aivan vilpittömin mielin ja suuresta sanomisen halusta.
Ensinnäkin siksi, että siinä alleviivataan niin kovasti. Eikö samaa tarinaa olisi voinut kertoa menemättä Raatteentielle asti? Kyllä muistisairas vanhus voi haluta pois, vaikka ei olisikaan sotaveteraani. Ennen kuin aletaan manata talvisodan henkeä esiin, kannattaa minusta harkita toisen ja kolmannenkin kerran, onko se todella tarpeen.
Minua kiusaa myös kertosäkeen loppu: "Tahtoisin lähteä kuin sotilas / terveisin tuntematon potilas." En tiedä, mitä muille ihmisille tarkoittaa "lähteä kuin sotilas". Minun mieleeni ilmaus tuo esimerkiksi tunnistamattomiksi silpoutuneita ruumiita, mielivaltaista kuolemaa, rampautuneita perheitä ja keskenkasvuisina tapettuja poikasia. En todellakaan tahtoisi lähteä kuin sotilas, ja minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan tahtoisi.
perjantai 26. elokuuta 2011
Oodi Candida albicansille
Ystävä,
Luulin, että olit minut kokonaan unohtanut,
en ollut sinua koskaan ennen tavannut
Tulitkin luokseni kun minulla on vaikeaa
antibiootit päällä ja muutenkin vituttaa
Nyt ei oloni ole yksinäinen,
mukanani on kutiava seuralainen
Toista kaltaistasi ei ole varmaan toista,
paitsi ehkä herpes, klamydia ja kuppa
Hiiva, sinä heiluva sieni.
Luulin, että olit minut kokonaan unohtanut,
en ollut sinua koskaan ennen tavannut
Tulitkin luokseni kun minulla on vaikeaa
antibiootit päällä ja muutenkin vituttaa
Nyt ei oloni ole yksinäinen,
mukanani on kutiava seuralainen
Toista kaltaistasi ei ole varmaan toista,
paitsi ehkä herpes, klamydia ja kuppa
Hiiva, sinä heiluva sieni.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Matemaattisia pähkinöitä
Irjan asunnossa on 26 asuinneliötä ja 25 huonekasvia. Lisäksi hänellä on juurtumassa rönsyliljan poikasia, jotka olisivat kypsiä istutettaviksi.
1. Millä todennäköisyydellä Irja onnistuu löytämään huonekasveilleen sijaiskodin,
a) johon kaikki hänen kasvinsa mahtuvat?
b) jonka varsinaiset asukkaat eivät suhtaudu niihin nuivasti - tai jopa vihamielisesti?
c) jossa ne säilyvät hengissä siihen saakka, että Irja voi jälleen ottaa ne luokseen?
d) joka täyttää kaikki em. ehdot?
2. Jos sijaiskoti löytyy ja Irja ryhtyy muuttamaan kasveja polkupyörällään, kuinka monta metriä hän onnistuu ajamaan
a) katkaisematta yhtään kasvia?
b) kiroilematta?
3. Jos sijaiskoti löytyy ja Irja saa lainata autoa muuttopuuhiinsa, kuinka monta litraa multaa ruukuista kaatuu matkan aikana auton
a) tavaratilaan?
b) takapenkeille?
1. Millä todennäköisyydellä Irja onnistuu löytämään huonekasveilleen sijaiskodin,
a) johon kaikki hänen kasvinsa mahtuvat?
b) jonka varsinaiset asukkaat eivät suhtaudu niihin nuivasti - tai jopa vihamielisesti?
c) jossa ne säilyvät hengissä siihen saakka, että Irja voi jälleen ottaa ne luokseen?
d) joka täyttää kaikki em. ehdot?
2. Jos sijaiskoti löytyy ja Irja ryhtyy muuttamaan kasveja polkupyörällään, kuinka monta metriä hän onnistuu ajamaan
a) katkaisematta yhtään kasvia?
b) kiroilematta?
3. Jos sijaiskoti löytyy ja Irja saa lainata autoa muuttopuuhiinsa, kuinka monta litraa multaa ruukuista kaatuu matkan aikana auton
a) tavaratilaan?
b) takapenkeille?
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Ja katso: täälläkin on tulppaaneita!
Olen viikon varrella aina välillä käynyt täällä katsomassa, olisiko blogimme päivittynyt salaperäisellä tavalla. Ei ollut, höh (Varpu: tämä on vihje! Kirjoita, niin minulla on jotakin luettavaa!). Teen sen sitten itse, koska on viikon ensimmäinen vapaailta, ja minä jaksan vihdoinkin tehdä jotakin ylimääräistä! Hurraa!
Kyllä tässä taitaa muuten keski-ikä lähetä, kun minua ei sitten vähääkään kiinnostaisi olla missään muualla kuin kotona, vaikka on lauantai. Ei sitä olisi nuoruutensa päivinä uskonut, että tähän vielä tullaan! Ajauduin kävelemään keskustan läpi, kun tulin kyläreissulta tuossa päivemmällä, ja olin tukehtua tungokseen. Ennen kuin ryhdyin purkamaan ahdistustani lyömällä satunnaisia vastaantulijoita, pakenin suosiolla kotiin siivoamaan. Nyt on sukset vintissä ja paksuimmat talvitakit säilötty sellaiseen... no, mikä se nyt on. Sellainen jännä pussi, josta imuroidaan ilmat pois. Hyvin kätevä, suosittelen! Olen siis alkanut vähitellen melkein hyväksyä, että kevät koittaaHitlerille Irjallekin. Merkiksi tästä hyväksynnästä laitan täten blogiimme puolipakollisen tulppaanikimpun kuvan™:
Kyllä tässä taitaa muuten keski-ikä lähetä, kun minua ei sitten vähääkään kiinnostaisi olla missään muualla kuin kotona, vaikka on lauantai. Ei sitä olisi nuoruutensa päivinä uskonut, että tähän vielä tullaan! Ajauduin kävelemään keskustan läpi, kun tulin kyläreissulta tuossa päivemmällä, ja olin tukehtua tungokseen. Ennen kuin ryhdyin purkamaan ahdistustani lyömällä satunnaisia vastaantulijoita, pakenin suosiolla kotiin siivoamaan. Nyt on sukset vintissä ja paksuimmat talvitakit säilötty sellaiseen... no, mikä se nyt on. Sellainen jännä pussi, josta imuroidaan ilmat pois. Hyvin kätevä, suosittelen! Olen siis alkanut vähitellen melkein hyväksyä, että kevät koittaa
Olen nyt näköjään keittänyt kananmunia 25 minuuttia, joten luulen, että ne saattavat olla tarpeeksi kovia. Pitänee mennä tarkistamaan tilanne. Huomenna (tai ensi viikolla, tai ensi huhtikuussa) palaan antamaan ihmiskunnalle ohjeita kirjahyllyn järjestelyä varten. Toivottavasti ihmiskunta malttaa odottaa!
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Koruaskartelua
Sain lahjaksi pari vuotta sitten Aarikan puuhelmikoruja, kaulanauhan ja rannekorun. Se rannekoru oli tosi kiva ja tykkään edelleen käyttää sitä, mutta pitkä sateenkaaren väreissä kukertava kaulanauha ei ollut minun tyyliseni. Koska ne puupallurat olivat kuitenkin periaatteessa ihan kivan värisiä, päätin tuunata niistä itselleni mieleisemmät korut.
Että näin. Olen ylpeä itsestäni.
 |
| Alkuperäinen kaulakoru oli suurin piirtein näin pitkä, paitsi tietty kirjava. (Kuva: Aarikka.com) |
 |
| Keltainen rannekoru on alkuperäinen, kirjavat rannekorut ovat minun tuunaamiani. |
 |
| Väkertämäni kaulakoru, puuhelmien välissä olevat lasihelmet hankin Tiimarista... |
maanantai 28. helmikuuta 2011
Tunnustamme
Me saatiin ensimmäinen tunnustus ikinä! Kuul! Se tuli Nöpöstiinalta, ja siinä oli kuva (jota Irja ei jaksa osata liittää, Varpu saa hoitaa sen), jossa sanotaan, että olemme gorgeous. Jee!
Meidän pitää myös kertoa itsestämme asioita, jotka tulevat tässä:
1) Milloin aloitit blogisi?
Irja: Lunttaan arkistosta ja sanon, että syyskuussa 2010. Tässä yhteydessä tunnustan myös, että minulla on ollut aiemminkin blogi, arviolta 2006-08, mutta sitä ei enää ole olemassa, eikä siitä moni tiennyt - ei Varpu, ei kukaan muu live-tuttu eikä kovin moni vieraskaan.
Varpu: Juu-u, samaan aikaan Irjan kanssa syyskuussa 2010 synnytimme tämän blogin kahden kätilön läsnäollessa. Blogin isästä ja äidistä ei ole varmuutta. Ja myös minulla on ollut oma salainen blogi vuodesta 2008, joka tosin pitkään on jo elänyt hiljaiseloa.
2) Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Irja: Blogimme käsittelee elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea. Useimmiten kirjoitan kuitenkin ärsyttävistä pikkuasioista. Kivi kengässä - kirjoitanpa siitä blogiin! Liian tunnistettavat asiat pyrin jättämään pois (vaikka piirränkin itsestäni erittäin näköisiä Paint-kuvia), ja myös työasioista yritän olla hyvin hiljaa.
Varpu: Blogi tosiaan käsittelee vähän kaikkia aiheita, mikään inhimillinen ei ole meille vierasta. Anonymiteetti on kuitenkin tärkeää. Se ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvinkin avoin (vrt. esim. säärikarvakirjoitus).
3) Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Irja: Minulla ei ole hovikuvaajaa eikä järjestelmäkameraa. Mikään taho ei ole myöskään lähettänyt minulle tuotelahjoja, pyytänyt kirjoittamaan uuteen monimediakonseptiin tai sponsoroinut Varpun ja minun tapaamisia, mistä olen hyvin, hyvin pettynyt! (Olen siis vankasti sitä mieltä, että tämä on ennen kaikkea muoti-/tyyliblogi. Turha väittää vastaan, kyllä on!)
Varpu: Myös huumori blogissamme on erityisen huonoa. Enkä muuten minäkään ole saanut mitään taloudellista hyötyä tästä vielä. Ja Irja on erittäin oikeassa siinä, kun sanoo tämän olevan tyyliblogi - tyyliä se on huonokin tyyli!
4) Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Irja: Toveripiirin painostus eli Varpu. Asia tuli joskus puheeksi, jotenkin, ja siitä se mopo sitten lähti keulimaan. Kyllä maailmaan aina tämän verran hölinää mahtuu!
Varpu: Terapian tarve sai aloittamaan kirjoittamisen. Onneksi Irja suostui myös kirjoittamaan, tähän blogiin tulee näin kahdella kirjoittajalla kivasti dialogia ja vuorovaikutteisuutta...
5) Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Irja: En oikeastaan mitään, vallitkoon täällä edelleen vapaus kirjoittaa mitä sattuu ja mistä sattuu. Ei, yhden jutun keksin: täällä pitäisi olla enemmän päivän asu -kuvia! Niin, ja keksin toisenkin. Tämä ei suoranaisesti liity blogiin, mutta välillisesti kyllä: kommentoisin mielelläni enemmän toisten blogeissa, mutta en saa aikaiseksi - luen blogilistaani Google Readerin avulla, mutta yhden toisen tilin kautta (eli sen, jota käytän ns. oikeassa elämässä), ja kirjautuminen Irja Sassin tiliin kommentoinnin vuoksi tuntuu jotenkin liian vaivalloiselta välivaiheelta.
Varpu: No siis enemmän glitteriä pitäisi olla tässä blogissa. Se on ainoa miinuspuoli. Muutenhan tämä on aivan yhtä täydellistä settiä kuten kirjoittajansakin. Eipäs vaan, ehdottomasti pitää saada lisää "päivän mietelauseita" kehiin!
Sopimusehdoissa sanottiin myös, että tämä tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin, mutta... me emme jaa. Anteeksi vain! Perustelen (minä = Irja) sillä, että luen hirveää määrää blogeja, mutta lähinnä ihan hiljaa itsekseni kommentoimatta juuri koskaan, ja tuntuisi jotenkin nololta mennä antamaan suoraan tunnustuksia, jos ei koskaan muulloinkaan sano mitään. Pitäisi vähän lämmitellä ensin! Ja Varpu on samaa mieltä, on monia hyviä blogeja, mutta kirjoittajat eivät tiedä että juuri minä stalkkaan heidän tekstejään. Kohotan siis maljan kaikille kirjoittajille netin syövereissä!
 |
| Ja tässä tämä Varpun liittämä kuva... |
1) Milloin aloitit blogisi?
Irja: Lunttaan arkistosta ja sanon, että syyskuussa 2010. Tässä yhteydessä tunnustan myös, että minulla on ollut aiemminkin blogi, arviolta 2006-08, mutta sitä ei enää ole olemassa, eikä siitä moni tiennyt - ei Varpu, ei kukaan muu live-tuttu eikä kovin moni vieraskaan.
Varpu: Juu-u, samaan aikaan Irjan kanssa syyskuussa 2010 synnytimme tämän blogin kahden kätilön läsnäollessa. Blogin isästä ja äidistä ei ole varmuutta. Ja myös minulla on ollut oma salainen blogi vuodesta 2008, joka tosin pitkään on jo elänyt hiljaiseloa.
2) Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Irja: Blogimme käsittelee elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea. Useimmiten kirjoitan kuitenkin ärsyttävistä pikkuasioista. Kivi kengässä - kirjoitanpa siitä blogiin! Liian tunnistettavat asiat pyrin jättämään pois (vaikka piirränkin itsestäni erittäin näköisiä Paint-kuvia), ja myös työasioista yritän olla hyvin hiljaa.
Varpu: Blogi tosiaan käsittelee vähän kaikkia aiheita, mikään inhimillinen ei ole meille vierasta. Anonymiteetti on kuitenkin tärkeää. Se ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvinkin avoin (vrt. esim. säärikarvakirjoitus).
3) Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Irja: Minulla ei ole hovikuvaajaa eikä järjestelmäkameraa. Mikään taho ei ole myöskään lähettänyt minulle tuotelahjoja, pyytänyt kirjoittamaan uuteen monimediakonseptiin tai sponsoroinut Varpun ja minun tapaamisia, mistä olen hyvin, hyvin pettynyt! (Olen siis vankasti sitä mieltä, että tämä on ennen kaikkea muoti-/tyyliblogi. Turha väittää vastaan, kyllä on!)
Varpu: Myös huumori blogissamme on erityisen huonoa. Enkä muuten minäkään ole saanut mitään taloudellista hyötyä tästä vielä. Ja Irja on erittäin oikeassa siinä, kun sanoo tämän olevan tyyliblogi - tyyliä se on huonokin tyyli!
4) Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Irja: Toveripiirin painostus eli Varpu. Asia tuli joskus puheeksi, jotenkin, ja siitä se mopo sitten lähti keulimaan. Kyllä maailmaan aina tämän verran hölinää mahtuu!
Varpu: Terapian tarve sai aloittamaan kirjoittamisen. Onneksi Irja suostui myös kirjoittamaan, tähän blogiin tulee näin kahdella kirjoittajalla kivasti dialogia ja vuorovaikutteisuutta...
5) Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Irja: En oikeastaan mitään, vallitkoon täällä edelleen vapaus kirjoittaa mitä sattuu ja mistä sattuu. Ei, yhden jutun keksin: täällä pitäisi olla enemmän päivän asu -kuvia! Niin, ja keksin toisenkin. Tämä ei suoranaisesti liity blogiin, mutta välillisesti kyllä: kommentoisin mielelläni enemmän toisten blogeissa, mutta en saa aikaiseksi - luen blogilistaani Google Readerin avulla, mutta yhden toisen tilin kautta (eli sen, jota käytän ns. oikeassa elämässä), ja kirjautuminen Irja Sassin tiliin kommentoinnin vuoksi tuntuu jotenkin liian vaivalloiselta välivaiheelta.
Varpu: No siis enemmän glitteriä pitäisi olla tässä blogissa. Se on ainoa miinuspuoli. Muutenhan tämä on aivan yhtä täydellistä settiä kuten kirjoittajansakin. Eipäs vaan, ehdottomasti pitää saada lisää "päivän mietelauseita" kehiin!
Sopimusehdoissa sanottiin myös, että tämä tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin, mutta... me emme jaa. Anteeksi vain! Perustelen (minä = Irja) sillä, että luen hirveää määrää blogeja, mutta lähinnä ihan hiljaa itsekseni kommentoimatta juuri koskaan, ja tuntuisi jotenkin nololta mennä antamaan suoraan tunnustuksia, jos ei koskaan muulloinkaan sano mitään. Pitäisi vähän lämmitellä ensin! Ja Varpu on samaa mieltä, on monia hyviä blogeja, mutta kirjoittajat eivät tiedä että juuri minä stalkkaan heidän tekstejään. Kohotan siis maljan kaikille kirjoittajille netin syövereissä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)