Kunnia aamutakeille

Hei, Irja täällä! Toivottavasti joku vielä muistaa minut! Minulla olisi paljonkin kerrottavaa muuttamisen ihanuudesta, internet-yhteyden hankkimisen vaikeudesta ja siitä, kuinka vihdoin internetin saavutettuaan saattaa huomata, että syötteenlukijassa on yli 500 lukematonta päivitystä.

En kuitenkaan kirjoita näistä aiheista, vaan kerron, miten vapaapäivinä kannattaa toimia:

Jos voit tehdä jonkin asian yöpuvussa, älä pukeudu. Tänään minä olen tehnyt yöpuku päällä ainakin seuraavia asioita: Syönyt aamiaista pitkän kaavan mukaan. Koonnut vaaterekin (mainitsemisen arvoinen projekti, koska onnistuin kokoamaan sen oikein vasta kolmannella yrittämällä). Järjestänyt vaatehuoneen (olen niin säälittävä nipo, että minun piti saada samanlaiset vaatteet samanlaisiin henkareihin...). Taistellut kaksi tuntia saadakseni ensin tietokoneen auki ilman, että se räjähtää (siltä se nykyään kuulostaa aina käynnistettäessä) ja ostaakseni sitten bussiliput lomamatkailutarkoituksiin (Luottokorttimaksu: ei onnistunut. PayPal-tilin luominen: onnistui ymmärrettyäni, että puhelinnumerostani puuttuu välilyönti. Ymmärsin sen vasta melko pitkän ajan kuluttua.)

Sitten soi ovikello. Hämmennyin (Ei kukaan nykyään soita ovikelloa varoittamatta! Se on varmasti joku moottorisaharaiskaaja!), mutta vedin aamutakin ylleni ja avasin oven. Sen takana oli uskonnollisia julistajia. Aloin välittömästi etsiskellä varastoistani kohteliasta torjuntaa - mutta minun ei tarvinnut torjua ketään! Koska olin aamutakissa kahden aikaan iltapäivällä, julistajat nähtävästi tulkitsivat, että olen sairaana. En edes valehdellut, vaan sanoin vain, että nyt ei ole kovin hyvä hetki (ei ollutkaan, olin viimeinkin päässyt maksamaan bussilippuja, ja pelkäsin istunnon vanhenevan kesken kaiken), ja he lähtivät pois annettuaan minulle vain yhden mainoslappusen! Ei keskustelua, ei kysymyksiä, vain paremman voinnin toivotukset! Aamutakit kunniaan!

Satuhäät

Tänään alkoi taas uusi Satuhäät-kausi YLE TV2:lla. Jee!

Ensimmäinen jakso oli tunteita herättävä, kuten odotettavissa olikin. Satu syntyi tänään juhannushäistä, kesästä kukkeimmillaan, nuoresta hääparista ja häitä edeltävistä vaikeuksista, jotka kuitenkin voitettiin hääpäivään mennessä (...kai).

Uusimman Satuhäät-jakson voi käydä katsomassa YLE Areenassa, ja lisätietoa illan hääparista löytyy täältä. Veikkaanpa muuten, että tuo kommenttipalsta ei tule tuollaisena elämään kovin pitkään, sen verran ronskia tekstiä anonyymit katsojat ovat sinne jo tähän mennessä kirjoittaneet...

Hieman tuli tämäniltaista jaksoa katsellessa sellainen likainen tirkistelyolo, kun päähenkilöt toivat elämänsä niin paljaana meidän katsojien arvosteltavaksi. Ohjelmaan tietysti valitaan mukaan henkilöitä, jotka herättävät ihmisissä reaktioita, mutta itselleni tuli ehkä jopa hieman surullinen olo tämän ensimmäisen jakson jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että tälle hääparille ja heidän perheelleen kuuluu tänäkin päivä hyvää.

Kuva: YLE TV2

Fredan ihme

Tämä päivä on ollut todella ainutlaatuinen. Kävelimme tänään päivällä seurueemme kanssa kaupungilla, kun Fredrikinkadulla Irja huomasi maassa aivan erityisen kusiläikän. Se oli aivan Suomen kartan muotoinen!

Kuvassa Irjan sormi osoittaa Ahvenanmaan uutta sijaintia

Olimme aivan ihmeissämme. Kuka onkaan mahtanut olla se geografinen taiteilija, joka sunnuntaiaamuyöstä baarista tultuaan on helpottanut oloaan Fredan jalkakäytävällä? Onko hän mahdollisesti ollut jonkun suuremman paikkatietojärjestelmän instrumentti, joka on profetoinut meille tiedon Ahvenanmaan (merkitty kuvassa linnunkakalla) uudesta sijainnista Perämerellä? Huikeaa!

Ja jotta tämä päivä olisi täydellinen, näin minä kotiin mennessäni matkalla Kari Peitsamon! Valtaisaa!

Pelastus

Tänään olen koko päivän ajan seuraillut netistä suoraa lähetystä chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaatiosta. Tätä kirjoittaessani jo kahdeksan miestä on päässyt maanalaisesta vankilastaan pitkän ja kapean putken kautta vapauteen. He ovat viettäneet 2,5 kk syvällä maan alla, josta ensimmäiset 17 päivää täysin ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Miehet ovat kuitenkin pysyneet järjissään, ja toivoa ovat jaksaneet pitää yllä heidän lisäkseen niin omaiset kuin pelastajatkin.

Koko tämä pelastuminen on mielestäni ihmeellinen. Olisinko minä jaksanut tsempata romahtaneen kaivoksen pohjalla pimeässä, kuumassa ja kosteassa loukossa edes 17 päivää vähällä ruoalla ja juomalla tietäen, että pelastuminen näin syvältä on epätodennäköistä? Tuskinpa. Luulen olevani enemmänkin pessimismiin taipuvainen luonne, jolle periksiantaminen on joskus turhan helppoa. Toisaalta tällaista tilannetta on hyvin vaikea edes kuvitella, niin äärimmäiset olosuhteet ovat kyseessä.

Suorassa lähetyksessä näytetään kaivosmiesten odottavia omaisia pelastuskuilun suulla (varsinainen BB-finaali siis...). Vaimot, lapset ja tyttöystävät ovat odottaneet miehiä kotiin kauan. Jos on odottanut mielitiettyään kotiin vaikka pidemmältä matkalta, niin tietää ehkä miltä kaipaus tuntuu. Mutta vaikka ikävä olisi kovakin, niin melko varmasti voi luottaa siihen, että toinen pääsee kotiin lentokoneella, laivalla tai junalla. Pelastuskapselia ei normaalioloissa tarvita, eikä toisen hengen puolesta tarvitse pelätä. Nämä kaivosmiehet ovat nykyajan merimiehiä tai sotilaita, joiden kotiinpaluuta saivat perheet ennen odotella vuosiakin. Tosin HMS Endeavourin kannelle tai Pultavan taistelukentille ei ollut suoraa kuvayhteyttä valokaapelin kautta.

Chilessä päivä alkaa sarastaa. Toivottavasti loputkin miehet pääsevät turvallisesti ylös.

edit. 14.10.: Kaikki pääsivät ylös.