Toisaalta yhtä usein ajatus siitä, että jotakin täytyy tehdä tiettyyn määräaikaan mennessä, saa minut täydellisesti lamaantumaan, vaikka asia periaatteessa olisi kuinka kiinnostava. Pakko tekee kaikesta vastenmielistä. Lykkään ja lykkään, ja lopulta saattaa käydä niin, että deadline menee ohi siinä vitkutellessa. (Olen jälkikäteen miettinyt suurella myötätunnolla esimerkiksi takavuosien soitonopettajiani. Olin niin laiska harjoittelija, että ihmettelen, kuinka kummassa tulin oppineeksi yhtikäs mitään.)
Toisaalta en siis tee mitään, ellei ole pakko, ja toisaalta en tee mitään, jos on pakko. Tämä varmasti selittää, että en vielä
P.S. Kwai-joen silta soi nyt taukoamatta päässäni. Jaetaanpa korvamatoa muillekin, jotta en olisi yksin tämän asian kanssa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti