Kotini yllä lepää kirous. Ei sitä mikään muu selitä, että yksikään kukkiva kasvi ei täällä selviä, tai jos nyt eteenpäin kituuttaa, niin ei ainakaan kuki. Johan nuo kesän ensimmäiset parvekekukat ehtivät suunnilleen kolme viikkoa kukoistaakin (tai no, ehkä viikon kukoistivat ja alkoivat sitten tehdä hidasta kuolemaa). Mehikasvejakaan parvekkeelleni on turha viritellä; rahapuu paahtui kuoliaaksi kahdessa päivässä. Sisällä ei mene sen paremmin. Vihreää kyllä piisaa, mutta esimerkiksi kiinanruusu ei ole kukkinut ainakaan kolmeen vuoteen, vaikka on leikattu ja lannoitettu ja ties mitä loitsuja luettu.
Kukista kukkahattuiluun. Lapset keksivät tyhmiä ideoita siinä missa aikuisetkin, mutta lapsia on usein helpompi kieltää. Joskus lapsia suorastaan pitää kieltää. (Juu, en usko sellaiseen kasvatukseen, jossa meidän kultapupuselle ei koskaan sanota ei. Kieltosana sanotaan niin kuin se on.) Niinpä en ymmärräkään, miksi ihmeessä vanhemmat antavat lapsensa leikkiä parvekkeella tähtäilemällä ohikulkijoita leikkiaseella. Pyssyt pois ja kehityskeskustelua tilalle. Ihan sama, mikä viiden pennin vesipistooli on kyseessä - aseella ei osoitella ihmisiä. Piste. Jos lapsi ei tuota asiaa tiedä tai tajua, se pitää kertoa hänelle. Aivan: kertokaa se hänelle! Niin sanoo Kuusiston Maunokin, ja Mauno kyllä tietää!
(En muuten tajua, miksi säännöllisin väliajoin lykin videoita tänne, vaikka muiden blogeissa kaiken maailman YouTube-upotukset ja Spotify-soittolistat ovat minusta yksinomaan tylsiä. Hah.)