sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaalitulos

Ainakin yksi asia on paremmin tämän illan jälkeen täysin riippumatta siitä, keitä armaan kotimaamme kunnanvaltuustoissa seuraavan neljän vuoden aikana istuu: julkisilla paikoilla tarvitsee väistellä enää ainoastaan feissareita, kun äänten metsästäjät vetäytyvät luoliinsa seuraaviin vaaleihin saakka. Kiitos, jo oli aikakin!

EDIT klo 21.38.
Ei tee ollenkaan hyvää verenpaineelle vaalilähetyksen seuraaminen. Tällä hetkellä vihaan ainakin puoluejohtajia, politiikan toimittajia, koko vaalistudioretoriikkaa, uusia valtuutettuja ja varavaltuutettuja ja valtuustojen ulkopuolelle jääneitä sekä ns. Suomen kansaa. AAAARGH. Ajattelin, että katselen tuota sen aikaa, että Solsidanin uusi jakso tulee Areenaan, mutta noiden perhanan vaalien takia Solsidankin tulee telkkarista vasta klo 23.15. AAARGH uudelleen. Taidan paeta Bollywoodiin ja juoda punkkupullon pohjan jääkaapista elokuvan seuraksi.

Ei kommentteja: