Makeisarvostelu

Arvioitava tuote: Fazerin Marianne Café Mocha

Fazerin omilla sivuilla kuvataan tuotetta näin: "Alkuperäinen punavalkoraidallinen Marianne on vuosien saatossa saanut rinnalleen useita sisaruksia: sinivalkoisen Marianne-toffeen, Marianne-rakeen ja Marianne-lakritsin. Tämän syksyn uutuus on hienostuneen kahvin makuinen Marianne Café Mocha."

Arvio: Tuote maistuu pahalta. Makeisessa yhdistyy kahvin, aaltopahvin ja vanhan tupakan maku. Tupakantumpin imeskely maistuisi varmaan samalta, paitsi että natsa ei tahmaannu hampaankoloon jumiin. Maussa ei ole mitään hienostunutta. Koska kaikki Marianne-karkkipussit ovat isoja, on minun nyt väkisin rouskutettava tämä Café Mocha -pussi tyhjäksi. Tuskallista.

Terveisin,

nimim. "Petetty kuluttaja"

Ikä on ikävä asia

Päivittäisten iltapäivälehtiotsikoideni ansiosta en voinut olla huomaamatta, että Jennifer Lawrence sai Oscar-pystin roolistaan Unelmien pelikirja -elokuvassa*. Aloin miettiä. Eikös kyseinen Lawrence ollut Nälkäpeli-elokuvankin pääosassa**? Ja taitaa siis olla myös aika nuori? Juu, syntymävuosi 1990. Mutta eikös siinä Unelmien pelikirjassa ole joku vähän... aikuisempi mies siinä toisessa pääroolissa? Juu, Bradley Cooper, syntymävuosi 1975. Hmm.

En yritä nyt tässä sanoa, että Jennifer Lawrence olisi liian nuori ihmiseksi tai huono näyttelijä tai että 15 vuotta olisi mahdoton ikäero uskottavan valkokangassuhteen pohjaksi tai yhtään mitään muutakaan sellaista. Lukemissani arvioissa sun muissa esittelyissä miespäähenkilö on kuitenkin esitelty ehkä kolmekymppisenä. Lawrencen roolihahmon iästä en ole saanut selkoa, mutta käsittääkseni elokuvassa ei ainakaan käsitellä näiden henkilöhahmojen ikäeroa mitenkään olennaisena tekijänä minkään kannalta; olettakaamme siis, että tämäkin olisi noin kolmekymppinen. (En ole tosiaan nähnyt elokuvaa, joten myönnän olevani vähän hataralla pohjalla nyt...)

Siis: 38-vuotias mies ja 22-vuotias*** nainen (no, kuvausten aikaan oletettavasti 37- ja 21-vuotiaat) esittämässä samanikäisiä henkilöhahmoja. Ja se on minulle vähän ongelma. Vaikka Lawrence olisi kuinka loistava, hänellä pitäisi olla ehkä 20 vuotta aikaa tehdä vastaavia rooleja - vaan eipäs olekaan, koska naisnäyttelijät ovat yli-ikäisiä romantillisiin sankarittaren rooleihin noin 27-vuotiaina. Miehet sen sijaan vain paranevat vanhetessaan. Aargh! (Vaikka kuinka Bollywoodia rakastankin, on kyllä pakko sanoa, että sama ilmiö näkyy siellä vielä väkevämpänä. Ikävää.)

Yada yada, mutta pakko oli sanoa. Saatan silti mennä katsomaan Unelmien pelikirjan, kunhan minulla taas joskus on ylimääräistä rahaa (elokuvaliput ovat sietämättömissä hinnoissa nykyään). Lisäbonuksena Anupam Kherillä - joka siis tuntuu esiintyvän noin joka toisessa Bollywood-elokuvassa - on rooli myös Unelmien pelikirjassa, joten pitänee mennä katsomaan ihan jo senkin takia!


* En katsonut Oscarien jakoa enkä ole nähnyt Unelmien pelikirja -elokuvaakaan, mutta enhän minä varsinaisesti elokuvan sisältöön tässä puutukaan. Kai. Lisäksi todettakoon, että pelikirja ei ole minusta mikään oikea suomen sana.
** Tätäkään elokuvaa en sivumennen sanottuna ole nähnyt. Kannattaa kirjoittaa vain asioista, joista ei tiedä mitään.
*** Jos joku nyt kiinnittää huomiota syntymävuosiin ja alkaa nipoilla: Cooper on syntynyt tammikuussa ja Lawrence elokuussa, osaan minä laskea!

Satuhäät

Minua pyydettiin kirjoittamaan uudesta Satuhäät-kaudesta jotain.

Näin neljän jakson perusteella voin sanoa että Satuhäät on aivan sairaan tylsä sarja tänä vuonna. Se on täynnä tavallisia epäkiinnostavia ihmisiä, joilla on tavalliset, mielenkiinnottomat häät. Missä kaikki draama, missä jännite?

I rest my case.

Kultakutri kävi täällä

Tällä hetkellä tunnen olevani joku kolmesta karhusta. Joku on syönyt haarukallani! Huomasin nimittäin äskettäin aterioivani ns. peruskouluhaarukalla (= haarukka, jonka varsi on mutkalla, koska humoristit useammassa oppilassukupolvessa ovat ruokatuntiensa ratoksi taivutelleet sitä erilaisiin asentoihin). Ei kuulu omiin harrastuksiini, enkä ole huomannut vieraidenikaan vääntelevän aterimiani epäilyttävästi. Kultakutri on selvästi saanut jostakin käsiinsä asuntoni avaimen. Vaihtoehtoinen selitys on, että täällä käy poissaollessani yläkoululaisia luokkaretkeilemässä.

Mielenkiintoinen elämäni

Ahkerimmin tupakoitsevalla naapurillani on uusi huppari. Entinen oli musta. Uusi on harmaa. Elämme jännittäviä aikoja.

Mikä vaivaa niitä ihmisiä, jotka istuutuvat bussissa toisen viereen niin leveästi, että ovat käytännössä jo naapurinsa sylissä?

Toivoisin, että minulla olisi kotiapulainen, jotta voisin torua jotakuta muuta kuin itseäni, kun kahvi maistuu pahalta. (Huuhdellessani pannua se oli yhtäkkiä täynnä saippuavaahtoa. Luulen, että nämä asiat liittyvät jotenkin toisiinsa.)

Ei muuta tällä erää.

Valomysteeri

Jouluvalot ovat tällä hetkellä elämässäni sen verran pinnalla, että jatkan vielä aiheesta. Olen nimittäin taas tänä syksynä miettinyt, kuinka käytännössä toimivat sellaiset kokovartalovalot, joiden ansiosta puu näyttää pimeässä suunnilleen tältä:

Kuinka valot saadaan paikalleen? Otetaanko ne kesäksi pois? Onko niiden laittaminen vaikeaa? Voiko puu kasvaa yli vaatteistaan? Vaihdetaanko palaneita lamppuja ikinä? Esimerkiksi Mannerheimintien (tai ehkä Topeliuksenkadun) varressa aika tarkkaan Tullinpuomin Shellin kohdalla on tuollainen puu, ja monena talvena olen miettinyt, miltähän se näyttää kesäisin. Kesällä en sitten muista katsoa. Tietääkö joku?

Nuori kapinallinen

Menin nyt syksyllä yhdelle kurssille. Siellä istutaan luokkahuoneessa ja seurataan, kuinka opettaja on aktiivinen kaikkien opiskelijoiden puolesta. Yleisesti ottaen olen sellainen perusaneeminen osallistuja. Teen tehtävät, otan itse selvää asioista, joita en ymmärrä, keskustelen parin ja ryhmän kanssa, mutta en sano vapaaehtoisesti mitään koko ryhmän kuullen tai kysy neuvoa, ellen ole aivan hukassa (yleensä asia joka tapauksessa selviää muutenkin).

Yhdessä suhteessa kuitenkin rikon kaavoja: minä vaihdan istumapaikkaa aika usein! Tavallisestihan homma menee niin, että kurssilaiset valuvat ensimmäiselle kokoontumiskerralle, kyräilevät ympärilleen, istuvat luokassa kohteliaan etäisyyden päähän muista paikalla olevista ja majoittuvat sitten samalle paikalle viikko toisensa jälkeen. Minäpä en! Tähän mennessä olen istunut jo

• eturivissä
• takarivissä
• ikkunan puolella ja 
• oven puolella.

Ooh! Tämä on suuri muutos minun elämässäni: normaalisti istun aina takarivissä (paitsi elokuvissa)!

(Itse asiassa aloitin vahingossa, kun tulin yhdelle kerralle vähän myöhässä enkä kehdannut kolistella koko luokan läpi. Sitten päätin jatkaa, koska onhan tuo paikkauskollisuus jotenkin kummallista.)

Ajan merkkejä ja kauneusvinkki

J**** se tulla jollottaa, tahdonpa sitä tai en: naapuruston ensimmäiset puna-sini-vihreät vilkkuvalot bongattu. (Minulla on kyllä ollut parvekevalot elokuun lopusta saakka, mutta se on aivan eri asia, koska ne ovat osa talvikauden yleisvalaistusta, eivät j****valot. Eivätkä ne vilku.)

Punainen hiusväri on uskollinen kumppanini elämän tiellä, mutta siitä hankala, että se haalistuu turhan nopeasti. Nyt olen vihdoin keksinyt, miten tukka säilyy punaisena pidempään: ei pidä pestä hiuksia! Sain vihdoinkin aikaiseksi vaihtaa suoristusaineen keskinkertaisesta yllättävän hyvään*. Aineessa on vain yksi vika: se pitää ohjeen mukaan suihkia kosteisiin hiuksiin ja kuivata sitten hiukset läpikotaisin ennen suoristusta. Arvatkaa vain, ehdinkö ja jaksanko sellaista aamukoomassa tehdä. (En myöskään uskalla jättää mitään vaihetta väliin, koska pelkään, että sitten aine ei enää toimi.) Olen siis huijannut itseni aika monena aamuna uskomaan kuivashampoon tehoon, ja koska pesen hiuksia paljon harvemmin kuin ennen, väri hiipuu hitaammin. Hurraa!


*John Frieda Frizz-Ease 3-Day Straight Semi-Permanent Styling Spray. Sponsorit: lähettäkää muutama laatikko minulle, ja lupaan kehua!

Hi-hat

Mitä se merkitsee?
Vastaus 1:

Vastaus 2:

kuva: http://www.fotopedia.com/items/flickr-2411029263

Hi-at
Mitä se merkitsee?
Vastaus: No ei mitään! Angst! Hiallinen pusero on viallinen pusero!

(Jostakin syystä minua siis riipii aivan ylenpalttisesti nähdä kirjoitettuna hiat silloin, kun on kyse hihoista. Erityisesti silloin, jos teksti on muuten aika yleiskielistä. Ja olen kuitenkin aika hyvin päässyt eroon irrationaalisesta inhosta sellaisia ilmauksia kohtaan, jotka minusta ovat "vääriä" vain siksi, etten niitä itse käytä. Hioja en vain voi sietää!

Jos joku nyt ottaa tämän henkilökohtaisesti, kommenttiboksissa saa kostaa ja kertoa, mikä minun kielenkäytössäni puolestaan on erityisen sietämätöntä. Tai sitten ihan vain avautua muista käsittämättömyyksistä kielessä. Kerro traumasi, kauhistellaan yhdessä!)

Kuin kaksi marjaa

Olen nähtävästi perinyt hiuslaatuni vanhempieni koiralta (tai koira minulta, mistäpä sen tietää). Perinnöllisyys on kyllä jännä juttu!

(Luonnossa yhdennäköisyys on ilmeisempi, mutta Paintilla ja itse itsestäni räpsimillä kuvilla tämä on parasta, mihin pystyn.)

Olenko normaali?

Irja kohtaa elämän, osa 476: Sähkölasku.

Pitkäveteisen jaarittelevan dokumentaarisen tosi-tv-sarjan tässä jaksossa Irja saa sähkölaskun ja alkaa pohtia, onkohan hänen sähkönkulutuksensa turvallisen keskimääräistä, pitäisikö hänen olla ylpeä säästäväisyydestään vai ryhtyä sammuttelemaan valoja ja alistua vihdoin energiansäästölamppujen käyttäjäksi. Irja päättää kysyä Googlelta apua, mutta Google saa kryptisillä ja osin vanhentuneilla vastauksillaan Irjan entistä hämmentyneemmäksi.

Irja päättää kirjoittaa asiasta blogiin ja toivoo, että mahdollisimmat monet paikalle sattuneista jakaisivat kommenttiosastolla näkemyksensä kotitalouksien (erityisesti yhden hengen asuttamissa kerrostalohuoneistoissa, mutta muutkin käyvät) normaalista sähkönkulutuksesta vuositasolla. (Irjan sähkönkulutukseksi vuonna 2012 on siis arvioitu 730 kWh. Vertailukohteita edellisiltä vuosilta ei oikein ole, koska edellisen vuoden aikana Irja muutti majaa kahdesti ja sähköyhtiötäkin kerran.)

P.S. Omistettu blogikollegalleni Varpu "Sokea" Vapaalle: ai ei muka ollut pilkkuja tuossa minun pullossani? Jos et minua usko, niin usko nyt edes kuvaa (jonka muuten otin vessassa sekä sinun kunniaksesi että siksi, että siellä oli paras valo):

Niille lukijoille, joiden kanssa en ole väitellyt hajuvesipullojeni ulkonäöstä, kerrottakoon, että kirjoitin sekä edellisessä kappaleessa että tuota kuvaa nimetessäni sanan pilkkuja ensiksi muotoon pilluja. Otsikon kysymys koskee ehkä elämääni muutenkin kuin suhteessa sähkönkulutukseen. Tai sitten minun pitäisi viimeinkin opetella se kymmensormijärjestelmä kunnolla.

Lomaraportti

Heippa vaan taas kaikille! Kesä oli ja meni, ja nyt saa jälleen pakertaa arkisissa askareissa seuraavat 11 kuukautta. Ennen kuin vajoamme syksyn loskaiseen epätoivoon, haluan esitellä teille muutamia aurinkoisia tuokiokuvia kesälomareissultani.

Love Boat.

Lomamatka alkoi mereltä. Aurinko lämmitti valkoista laivaa, joka seilasi satamasta satamaan sinisellä merellä. Kapteeni Stubing kutsui illalliselle pöytäänsä, ja Jack Dawson piirsi minusta muotokuvan. "Ja niin ovat monet meistä lokkeja..."

Ainakin neljän tähden hotelli.

Matkallani yövyin vain parhaimmissa hotelleissa. Kuvassa on skandinaavinen neljän tähden hotellini, hyvien liikenneyhteyksien (moottoritie) varrella. Aaltopelti on kestävä ja arkkitehtonisesti erittäin järkevä rakennusmateriaali.

Spa.

Lomallani arvostin myös spa-tyylisiä peseytymistiloja. Jos haluaa virkistyä, on tärkeää päästä harmonisiin rentoutumispaikkoihin.

Gare du Nord.

Lomalla ehdin myös koluta läpi eurooppalaisia metropoleja ja liikenteen solmukohtia.

Tärkeintä oli kuitenkin päästä rannalle löhöilemään. Talviturkkini heitin 28.7., ja ihan helvetillisen kylmäähän se vesi silloinkin oli. Ehkä ensi vuonna sitten uudestaan.

Sano se kukkasin

Olin tänään sellaisessa tilaisuudessa, jossa äidit saivat kukkia. Kukkia oli enemmän kuin äitejä, joten lopulta kaikki muutkin saivat kukkasia, jos sattuivat olemaan sopivasti takahuoneessa.

Kotona siirsin jämäruusut ämpäristä (jonka kanssa oli muuten mukava kulkea bussissa) maljakkoon ja päätin mielenkiinnosta tutkia, mitä kimppu viestii kukkaiskielellä. Pöydälläni komeilee 13 kappaletta (Vihaan ja halveksun sinua!) punaisia ruusuja (intohimoinen rakkaus). Itse valitsin. Pohjimmiltani siis vihaan ja halveksun itseäni intohimoisesti. M.O.T.

Linjoilla taas

Kah, edellisestä kirjoituksestani onkin vierähtänyt taas tovi. Onneksi Irja on pitänyt blogiamme jos ei nyt kuumana, niin ainakin haaleanlämpimänä!

Tulin tässä eräänä päivänä tavalliseen tapaani linja-autolla eli onnikalla töihin. Istuin bussin takaosassa, ja vaikka normaalisti tuijottelenkin kohteliaaseen tapaan ikkunasta ulos, osui katseeni sattumalta edempänä istuvaan huivipäiseen naiseen. Huivi oli vaaleakuvioinen, sellainen minkä ranskalaiset rouvat sitovat päähänsä suojellakseen papiljottikampaustaan. Ehkä se oli jopa Hermés'n huivi?

Sitten yht'äkkiä tajusin, kuka huivipäinen nainen on: kuningatar Elisabeth tietenkin! Hänen majesteettinsa oli sinä aamuna päättänyt suosia joukkoliikennettä, mikä näinä ilmastonmuutoksen aikoina onkin viisasta. En koskaan nähnyt millä pysäkillä hänen kuninkaallinen korkeutensa jäi pois, sillä jouduin nousemaan bussista ennen Elisabethia. Silti, päiväni pelasti tieto siitä, että sain matkustaa työmatkani kuninkaallisessa seurassa!


Kuva: bbc.co.uk



Käänteistä myynninedistämistä (jos kaikki julkisuus on hyvästä)

Marimekolla on nyt kyllä onnistuttu tekemään jotain harvinaisen perverssiä. Niillä on nimittäin tällainen uusi kangas:

En tiedä, mitä tuossa alimmassa hahmossa pitäisi nähdä, mutta minusta siinä on (elähtänyt) Pelle Hermanni, jolla on penis makkara nenän paikalla. Siis katsokaa nyt:

Tässä kuvassa on sitten ihan oikeasti makkara eikä penis. Tarkista vaikka googlesta, sieltä minäkin nämä kuvat hankin.

Kauniita unia, Pelle Hermannin (ja hänen kepakkonsa) kuvia!

Ehtoota!

Oivalsin ehkä kuukausi sitten yhden asian. 

päivä - päivällinen
ilta - illallinen

Hmm. Ehtoohan tarkoittaa iltaa, joten samaa systeemiä voi soveltaa siihenkin...

ehtoo - ehtoollinen

Niinpä: viimeinen ehtoollinen = viimeinen illallinen. Kas, sehän suorastaan käy järkeen! (Ja asian oivaltaminen tuntuu vähän samalta kuin silloin, kun osasi ensi kerran laskea än + yy + tee = NYT.)

Leonardo da Vinci, muokannut (vain vähän) Irja Sassi

Joulupäivää

Oi, on joulupäivä, ja telkkarista tuli juuri Ylpeyden ja ennakkoluulon kaikki jaksot putkeen. Vaikka ehdin katsoa vain kaksi viimeistä jaksoa, niin kyllä siinä katsellessa sielu lepää ja romantiikka kukkii. Ahhh!

Olin ollut tänä vuonna kiltti tyttö, sillä sain joululahjaksi shiatsutuolin.

Hierova tuoli

Hierova tuoli nytkyttää selkää, ja ottaa mukavasti lapaluiden välistä jännitystä pois. Mietin, että mitähän laitetta se hierova tuoli muistuttaa, ja keksinkin sen:

Karjaharja (kuva: tokki.fi)

Olen siis kuin onnellinen lehmä pihattonavetassa, ja voin nyt aina halutessani käydä selänrapsutusautomaatilla. Luulen että olen ollut entisessä elämässäni lehmä, sillä kuten karjaharjan valmistaja kertoo, "lehmät nauttivat kun niitä harjataan ja rapsutetaan, harjauksen ansiosta lehmien verenkierto paranee, ja ne ovat puhtaampia ja rauhallisempia". That's me!

Vetoomus

On tapahtunut joulun ihme, ja hiiiiitaita aikoja elänyt mokkulani on aivan koko illan päästänyt minut nettiin suunnilleen niin kuin pitäisikin! Kirjoitan siis pikaisen vetoomuksen niin kauan kuin vielä voin. (No, pikaisen ja pikaisen, aina minä kuitenkin alan jaaritella...)

Tässä alkaa nyt väistämättä tulla joulu, joka tuo monille mukanaan myös loman ja vapauden. Minäkin jossain vaiheessa vetäydyn isäini asuinsijoille juhlimaan, ja koska minulla on hyvin paljon myöhäisempi päivärytmi kuin vanhemmillani, tulen luultavasti notkumaan koneella eräitäkin toveja, kun soihdut ovat sammuneet ja kaikki muu väki nukkuu. Lueskelisin mielelläni esimerkiksi joulunaluskiireissä vähemmälle jääneitä blogeja noina pimeinä öisinä tunteina.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että blogeissa alkaa käynnistyä perinteinen joulupako. Päivityksiä näyttäisi syötteenlukijassa olevan, mutta kun klikkailee itsensä innoissaan lueskelemaan hömppää, blogissa onkin vain kuva hyasintista lanttulaatikossa ja kaunokirjaimilla kirjoitettu hyvän joulun toivotus, palaillaan asiaan pyhien jälkeen, pusi pusi. (Kesällä suositaan kuvia grillimakkaroista ja kukkakedoista, vappuna ilmapalloista ja vuodenvaihteessa tähtisadetikuista. Itsenäisyyspäivän tienoilla puolestaan kynttilät paloivat kuvissa ikkunoilla ja liput liehuivat, itsenäisyyttä toivoteltiin - ja minulla oli tylsää.)


Oma tupa, oma lupa ja niin edelleen, mutta yhtä kaikki: pettymys toivorikkaalle lukijalle! Haluan oikeaa sisältöä enkä toivotuksia! On kai olemassa joku muukin, joka ei ihan koko joulua seurustele intensiivisesti ystävien ja sukulaisten kanssa, vaan ehtii välillä roikkua netissäkin. Niinpä vetoan teihin: kirjoittakaa, hyvät ihmiset, sitä ihan tavallista huttuanne, jos ylipäätään kirjoitatte blogiinne joulunpyhinä, niin minun ei tarvitse pettyä, kun tulen sitä lukemaan!

Nimistä ja nilviäisistä

Silloin kun tätä blogia joskus aikojen alkuhämärissä luotiin, oli hirmuisen hankala päättää, millä nimellä täällä ryhtyisi esiintymään. Se oli selvää, että lainaisimme nimemme Hilja Valtosen hahmoilta. Minulla oli kuitenkin sellainen henkilökohtainen ongelma, että pidän Neiti talonmies -teoksesta varsin paljon, mutta Irja-nimestä en oikeastaan lainkaan. Lopulta päätin kestää, ja Irja minä nyt olen.

On kuitenkin nimiä, jotka ovat vielä Irjaakin ikävämpiä. Toiset sanat vain kuulostavat pahemmilta kuin toiset. Tursas on minusta ehkä suomen kielen rumin sana. Lausuttaessa se kuulostaa jotakuinkin siltä, kuin joku yrittäisi puhua mongertaa mustekala suussa ylimääräiset lonkerot suupielistä pursuillen. Niinpä en voisi ikinä antaa hypoteettiselle lapselleni nimeksi Ursula, koska tuo nimi vain kuulostaa puistattavan tursasmaiselta. Pahoittelut ja osanottoni kaikille Ursuloille!

Päivän mietelause: Ei nimi miestä pahenna. Naista se sen sijaan saattaa pahentaakin, joten vetoan tässä hartaasti kaikkiin vanhempiin: harkitkaa vakavasti, ennen kuin teette tyttäristänne nilviäisiä muiden korvissa!

Piinallista

Klikkaa mua -journalismi on sitten hieno asia. Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota erääseen otsikointitrendiin. Arvaatteko, mihin?

Otsikot: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Vartti, Yle, HS (.fi)

Toisinaan on tarpeen käyttää voimakasta verbiä. Aina ei välttämättä ole. Erityisen hyvin tämä korostui 20.11., kun Hesarin verkkosivulla oli sekä otsikko lehden omaan uutiseen kammottavasta mönjämiehestä että linkki Ilta-Sanomien uutiseen kasvihuonetyöntekijän tekemistä raiskauksista ja hyväksikäytöstä. Molemmissa puhuttiin piinaamisesta. Toisen uutisen kohdalla se oli minusta osuvampi sananvalinta kuin toisen.