Miksi ottaa kuvia, kun voi olla ottamattakin?

Kun ihmisiltä kysytään, mitä tavaroita he kotoaan pelastaisivat tulipalon sattuessa, valokuvat taitavat olla yksi perinteisistä vastauksista. Itse en osaa sanoa, mitä vastaisin. Olen sielultani hamsteri ja minulla on paljon tavaroita, joista pidän. Ehkä kaappaisin mukaan tietokoneen? Valokuvista ei taitaisi kuitenkaan olla niin väliksi.* Olen kyllä saanut paperikuvat jossakin reippauden puuskassa laitettua albumeihin, mutta en katsele niitä oikeastaan koskaan. Suurin osa filmikameralla otetuista räpsyistäni on kamalia, ja valtaosan niistä onnistuneemmistakin olen saanut pilattua esimerkiksi lotraamalla erikeeperillä** kuvat kuprulle.

Tietokoneen kuvakansiot ovat luku sinänsä. Otan kuvia aika vähän, mutta ne harvatkin on arkistoitu typerästi ja/tai jätetty käsittelemättä, ja lisäksi suurin osa koneelleni arkistoiduista kuvista on eri tavoilla huonoja. (Enkä todellakaan puhu mistään monimutkaisesta käsittelystä, vaan tarkoitan lähinnä rajaamista, samasta kohteesta otettujen tupla- tai triplakappaleiden poistamista ja tarkentumattomien viskaamista roskakoriin. Miten ihmeessä sellaiset ihmiset toimivat, jotka ottavat oikeasti paljon kuvia? Ehtivätkö he katsella niitä ikinä? Pysyvätkö kuvat järjestyksessä? Kuinka he muistavat, missä ne on otettu?) On aina yhtä antoisaa katsella lomakuvia, joista ei enää muista, missä on ne ottanut. Tuhat sanaa matkapäiväkirjasta (joita en jaksa pitää) kertoisi minulle varmasti enemmän kuin sata tuollaista kuvaa. Toisaalta... samapa tuo. Otan kuitenkin kaikkialla samanlaisia kuvia. Esimerkiksi tällaisia:

Paintilla saa tehtyä myös hienoja kollaaseja.

Yllä olevassa kollaasissa on paloposteja seitsemästä maasta. Miksi? Ei aavistustakaan. Kai niiden tallentaminen on oire jostakin.


* Nyt olen varma, että universumi kostaa, kotini palaa ensi yönä, jätän valokuvat roviolle ja sitten kaduttaa.
** Päätin, että tuo on yleisnimi, koska firman sivuilla tuotteesta käytetään näköjään (idioottimaista) kirjoitusasua ERi KEEPER. En varmasti ryhdy tuollaiseen pelleilyyn!

Syntilista

Kulttuurimatka Kanarialle on nyt tehty, ja hyvällä tahdolla minua voi sanoa päivettyneeksi (lue: minussa on kaksi punaista läikkää, koska levittelin yhtenä päivänä aurinkovoidetta vähän liian huolettomasti). Tunnistin saapuneeni Helsinki-Vantaalle heti huomatessani, että joku on oksentanut uloskäynnin eteen. No, ei se mitään. Minäkin olen tänään ollut sika. Vein sekajätteisiin säkin, jossa oli ainakin

• lasia
• metallia
• paperia
• pilaantuneita ruokia, joista osa vielä pakkauksissaan (Joulun jälkeen minua tervehti jääkaapissani noin puoli kiloa homejuustoa, ts. edam-juustoa, joka oli kasvattanut karvapeitteen. Sama oli tapahtunut taas. Kyllä minusta juuston pitäisi pärjätä viikko yksinään!)
• huonekasveja (Meni hermot pariin yksilöön, kun olivat onnettomat niin rumia.)

Uskon lajittelun ihmeelliseen voimaan, mutta tänään en vain jaksanut. Hyi minua. (Toisaalta sain vihdoinkin heitettyä mäkeen esimerkiksi vuonna... 2008? ostamani chilikastikkeen, jota olen uskollisesti kuljettanut mukana asunnosta toiseen. Jääkaapissa se olisi edelleen, ellen olisi antanut itselleni lupaa olla tyhjentämättä sisältöä asianmukaisesti ja pesemättä säilytysastiaa kierrätyskelpoiseksi.)

Terveisiä vessasta

Matkoilla joutuu samppanjan ja vaahtokarkkien lomassa miettimään välillä ihan tavallisiakin asioita. Missä on lähin ruokakauppa? Miten bussilippu ostetaan? Miten suihkusta tulee lämmintä vettä? Missä hemmetissä minä oikein olen, ei tällaista paikkaa ole kartan mukaan olemassakaan?

Myös vessa-asioita joutuu toisinaan muilla mailla pohtimaan vähän perusteellisemmin kuin tahtoisi. Kävin juuri pienellä lomalla. Vaikka turistiripulia ei tarvinnut pelätä ja wc-istuimetkin olivat tuttua länsimaista mallia, opin saniteettitiloista ja itsestäni pari kiehtovaa asiaa, jotka tahdon nyt jakaa kanssanne:

1. Jos on ihan pakko, minäkin kykenen pissaamaan puolijulkisella paikalla. (Oikeasti minulla on aika ujo rakko, ja halveksin yleisillä paikoilla lorottelijoita syvästi.) Kävi niin, että matkustin bussilla aika paljon kauemmaksi kuin aioin, päätin patikoida takaisin pittoreskia maisemareittiä, joka olikin suurelta osin remontissa, ja jouduin kiertoteille ja eksyksiin aika monta kertaa. Kun tajusin, että ihmisten ilmoille on vielä noin puolen tunnin matka, oli jo niin hirveä hätä, että itku meinasi tulla. Niinpä nöyrryin hakeutumaan puskiin toivoen, että kovin moni lenkkeilijä tai koiranulkoiluttaja ei osu paikalle ihmettelemään. Tämä kuului ehdottomasti matkani tähtihetkiin.
2. Vanhat talot ovat monella tavoin viehättäviä, mutta ties-millä-vuosisadalla nikkaroitu viemäröinti ei kuulu niiden viehättävimpiin piirteisiin. Kun ihan pientäkin hätää saa huuhtoa ainakin kolmesti alas ja paperi kummittelee silti edelleen näkyvissä, jokainen voi kuvitella, kuinka hyvin kiinteämmät tarpeet saa hävitettyä viemärien syvyyksiin. (Huuhtelujen välissä pitää luonnollisesti myös o-d-o-t-t-a-a kärsivällisesti, koska muuten vesisäiliö ei suostu jakamaan antimiaan, lorisee vain pilkallisesti.)

Lopuksi vielä kuva eräästä toalettihuoneesta, jossa matkallani asioin*:

Tässä vessassa huuhtelu pelasi muistaakseni oikein hyvin.

 *Muista en kyllä kuvia ottanutkaan. Joku raja sentään.

Lomaraportti

Heippa vaan taas kaikille! Kesä oli ja meni, ja nyt saa jälleen pakertaa arkisissa askareissa seuraavat 11 kuukautta. Ennen kuin vajoamme syksyn loskaiseen epätoivoon, haluan esitellä teille muutamia aurinkoisia tuokiokuvia kesälomareissultani.

Love Boat.

Lomamatka alkoi mereltä. Aurinko lämmitti valkoista laivaa, joka seilasi satamasta satamaan sinisellä merellä. Kapteeni Stubing kutsui illalliselle pöytäänsä, ja Jack Dawson piirsi minusta muotokuvan. "Ja niin ovat monet meistä lokkeja..."

Ainakin neljän tähden hotelli.

Matkallani yövyin vain parhaimmissa hotelleissa. Kuvassa on skandinaavinen neljän tähden hotellini, hyvien liikenneyhteyksien (moottoritie) varrella. Aaltopelti on kestävä ja arkkitehtonisesti erittäin järkevä rakennusmateriaali.

Spa.

Lomallani arvostin myös spa-tyylisiä peseytymistiloja. Jos haluaa virkistyä, on tärkeää päästä harmonisiin rentoutumispaikkoihin.

Gare du Nord.

Lomalla ehdin myös koluta läpi eurooppalaisia metropoleja ja liikenteen solmukohtia.

Tärkeintä oli kuitenkin päästä rannalle löhöilemään. Talviturkkini heitin 28.7., ja ihan helvetillisen kylmäähän se vesi silloinkin oli. Ehkä ensi vuonna sitten uudestaan.

Very small talk sekä oikean koon valinta

Kaipaatko elämysmatkaa? Kokeilepa matkustaa useampi tunti henkilöautossa kahdestaan sellaisen puolitutun kanssa, joka ei oma-aloitteisesti sano yhtään mitään ja reagoi toisen kommentteihinkin korkeintaan naurahtamalla. Ei, erehdyn: yhden vastakommentin sain irti melko spontaanisti. Ujoutta? Tympääntyneisyyttä? Oli mitä oli - voin kertoa, että se on joka tapauksessa pidemmän päälle vähän kiusallista. En voi itsekään väittää olevani kovin sujuva kevyessä rupattelussa, ja etenkin keskustelun aloittaminen on välillä säälittävän hankalaa, mutta kyllä minä nyt ainakin sitten jotakin hölötän, jos saan vastapuolelta virikkeitä! Nyt oli kuitenkin matkanteko hyvin, hyvin hiljaista.

Asiasta sellaiseen ilmiöön, joka on tänä kesänä riipinyt kielikorvaani erityisen pahasti. Jos ihminen matkustaa Latvian pääkaupunkiin, hän matkustaa Riikaan. Saavuttuaan perille hän on Riiassa. Matkan loputtua hän tulee pois Riiasta. Oikeat koot käyttöön ja väärät käytöstä pois! Muuten ei näytä eikä kuulosta hyvältä!

Kesäauto (x 3)

En ole ikinä ajatellut tuovani autoa ulkomailta, mutta elämä on täynnä yllätyksiä. En vain voinut vastustaa kiusausta, vaan palasin reissusta peräti kolmen uuden auton onnellisena omistajana.

Kaksi autoista on vieläpä hälytysajoneuvoja, joten lisäbonuksena elämä tuntuu nyt paljon turvallisemmalta!

Opettavainen matkakertomus, (viimeinen) osa 3 b)

Paluulennon välilaskulla minulla oli muutama tunti aikaa, joten ajattelin käydä hoitamassa myöhästyneeseen laukkuun liittyviä korvausasioita ja sen sellaisia, kun nyt sopivasti lentoyhtiön kotikentällä olin. Lopulta löysin oikean yhtiön tiskin, jonottelin neuvostoliittolaisen ajan, kunnes virkailija sai puhelunsa lopetettua. Minut neuvottiin kadonneista matkatavaroista vastaavalle tiskille. Valitettavasti tämä tarkoitti myös sitä, että joutuisin palaamaan turvatarkastuksen kautta takaisin. Mietin hetken, mutta menin kuitenkin: olihan minulla aikaa, ja olisi mukava saada käytännön asiat hoidettua saman tien.

Menin tiskille, jonotin entistäkin neuvostoliittolaisemman tovin, sanelin liiankin tutuksi tulleen reference numberini, ja virkailija katosi takahuoneeseen kysymään neuvoa vanhemmalta kollegalta. Lopputulos: sain numeron, johon soittaa Suomessa, nyt ei kannata tehdä mitään. Vähän tuli sellainen kiitos tyhjästä -olo, vaikka hieman lohduttikin virkailijan vakuuttelu, että näin kaikki käy helpommin: voin kertoa soittaessani tilinumeroni, ja rahat voidaan laittaa suoraan tilille, ei ongelmia!

Turvatarkastus oli kerrassaan riemastuttava kokemus. Jonotusjärjestelmä oli kopioitu suoraan karjapihalta: vapaamuotoista tunkeilua, jossa nopeimmat elävät. Minä olin ollut valveilla (ellei lennolla torkkumista lasketa) reippaasti yli vuorokauden, oli nälkä ja hiki ja kiukku, ja lopulta huomasin kiroilevani suomeksi mm. italialaisseurueelle, joka kiilasi ohitseni jonossa. Täti metallinpaljastimen luona käski (luonnollisesti paikallisella kielellä, joten en ymmärtänyt) minua riisumaan rannekoruni, joka oli ollut ongelmitta kädessäni kaikissa edellisissä turvatarkastuksissa. Riisuin korun, ja kädessäni ollut ökkömönkiäisen purema alkoi vuotaa verta. Puhuin lisää rumia ja hikoilin vielä muutaman litran.

Kotona soitin saamaani numeroon. Puhelu alkoi nauhoitetulla litanialla, jossa sain valita haluamani kielen. Suomea ei ollut niiden joukossa. Olin päätynyt SAMAAN SAAMARIN PAIKKAAN, johon olin soitellut koko reissun ensimmäiset päivät! Mitä ne siellä keskuskonttorilla edes ymmärtäisivät suomalaisista tilinumeroista, häh? Lannistuin, suljin puhelimen ja päätin yrittää ensi viikolla uudestaan.

P.S. Ettei totuus unohtuisi: vaikka matkakertomukseni valitut palat ovatkin koostuneet matkantekoon liittyvästä valituksesta, perillä oli kyllä mukavaa!

Opettavainen matkakertomus, osa 3 a)

Jos oli menolentoni kätevästi valittu, paluulento oli vielä lystikkäämpi tapaus: se lähti aamulla klo 7.10. Bussilla olisi kyllä päässyt yön halki oikealle paikkakunnalle, mutta aikaisempi vuoro kaikista kahdesta vaihtoehdosta olisi ollut perillä parikymmentä minuuttia ennen lennon lähtöä. Ehkäpä ei… Lentojen varaamisen jälkeen matkatoverini oli joutunut aikaistamaan paluutaan. Yksin en viitsinyt hotellihuonetta ottaa, joten valitsin vaihtoehdon ä(äliö): edellisiltana viimeistä edellisellä junalla perille (tässä oli sentään järjen hiven mukana, koska osasin tarkistaa, että pääsen vielä asemalta suoralla bussilla lentokentälle kolmella eri metrolinjalla harhailun sijaan), yö lentokentällä ja kirkkain silmin liikenteeseen. Oli muuten yksi elämäni epämukavimmista öistä muun muassa näistä syistä:

1. Check in -tiski avautui vasta aamuviideltä. Pääsin siis viettämään tuntikaupalla laatuaikaa aiemmin kadoksissa olleen matkalaukkuni kanssa sen sijaan, että olisin voinut huolehtia pelkistä käsimatkatavaroista.
2. Kentän kaikissa tuoliriveissä oli kiinteät kädensijat, joten niissä oli mahdotonta päästä makuuasentoon. Ainakin luulin niin, kunnes aamukolmen maissa eräs mies asettui muutaman penkin päähän minusta ja pani mukavasti pitkäkseen. Aivan vieressäni oli rikkinäinen tuoli, jota en ollut huomannut! Aargh!
3. Eräällä sedällä oli jäänyt lääkkeitä ottamatta, joten hän päätti viettää yötä raikuvasti huudahdellen ja villisti käsiään taputtaen. Lentokentällä nuo äänet kajahtelivat mukavasti. Ehkä hän oli tehnyt jotain muutakin, koska viihteen jatkuttua parin tunnin ajan häntä tultiin hakemaan noin kymmenen univormupukuisen herran voimin. (Epäilen kyllä, että vartijoilla oli vain tylsää, koska seurueen kulkiessa ohitseni huomasin, että setä oli suuresta äänestään huolimatta hyvin pieni mies (arvioisin alle 150-senttiseksi), eikä hän ollut nähtävästi tehnyt juurikaan vastarintaa – ihan vapaana hän siinä kulki ja rupatteli henkilökunnan kanssa.)

Tuli aamu, tai ainakin päätin, että nyt on aamu. Kuoriuduin neuleesta, johon olin yön ajaksi kääriytynyt. Kävin pesemässä kasvot ja lisäämässä deodoranttia, mutta aamutoimillani en havainnut, että neuleesta oli taas kerran tarttunut mustaa nukkaa kainaloihin (näin on käynyt ennenkin, mm. töissä). Huomasin asian vasta yli puoli vuorokautta myöhemmin, kun olin jo selvinnyt Suomeen, käynyt keskustassa kaupassa ja olin vihdoinkin bussissa matkalla kotiin. (Näytin siis vähän tältä.)

Opettavainen matkakertomus, osa 2

Matkakertomukseni tässä osassa kerron, miksi kannan tätä nykyä kaunaa erästä lentoyhtiötä kohtaan.

Saavun myöhään illalla perille, mutta laukkuni ei saavu. Kuvailen laukkua mukavalle sedälle, annan yhteystietoni ja jatkan matkaa.

Soitan seuraavana päivänä sedän antamaan numeroon. Laukustani ei ole kuulunut mitään. Myöhemmin tulee lento, jolla se ehkä voisi olla. Soittele uudestaan!

Soitan uudestaan. Ei, ei vieläkään mitään. Itse asiassa tämä ei edes ole oikea numero, vaan täällä voidaan nähdä vain, onko laukkuni tullut lopulliseen määränpäähän. Käyttämäni lentoyhtiön tavoittaa ihan toisesta numerosta.

Valitsen minulle annetun numeron… painan numeroa 2… painan numeroa 4… kuuntelen jonotusmusiikkia… kuuntelen lisää jonotusmusiikkia… joku vastaa. Matkatavara-asioita ei käsitellä minulle annetussa numerossa, vaan virkailija sanoo useaan otteeseen, että hän ei ymmärrä, miksi minä soitan. Lopulta saan häneltä uuden numeron.

Valitsen minulle annetun numeron… painan numeroa 3… painan numeroa 1… painan numeroa 47,5… kuuntelen jonotusmusiikkia… kuuntelen lisää jonotusmusiikkia… joku vastaa. Can you tell me the reference number? Matkatavara-asioista vastaava virkailija etsii, mutta ei löydä minkäänlaisia tietoja laukustani. Ilmoitamme kyllä, kun laukku löytyy! Olemme pahoillamme! Odotellaan nyt! Voit soittaa huomenna uudestaan!

Soitan huomenna uudestaan. Can you tell me the reference number? Matkatavara-asioista vastaava virkailija etsii, mutta ei löydä minkäänlaisia tietoja laukustani. Ilmoitamme kyllä, kun laukku löytyy! Olemme pahoillamme! Odotellaan nyt!

Soitan uudestaan. Can you tell me the reference number? Laukkua ei edelleenkään ole koneen mukaan olemassa. Onko minulta kysytty listaa laukun sisällöstä tunnistusta varten? Ei ole? Voisinko kirjoittaa 10-12 kohdan listan ja faksata sen numeroon se-ja-se? Onneksi isäntäväelläni sattui olemaan faksi, muuten en tiedä, mitä olisin tehnyt... Oikeasti: faksata? Mikä vuosi nyt on, 1984? Kirjoitan listan, faksaan sen ja odottelen edelleen.

Soitan huomenna uudestaan. Tässä olisi reference number, onko laukkua kuulunut? Odotan… odotan… Valitettavasti ei ole… ei, hetkinen, nyt täällä on jotakin! Kyllä, laukku on löytynyt Helsingistä (!!!). Se on oikeassa maassa myöhään tänä iltana. Soitamme sinulle huomenna aamupäivällä! Kuulemiin!

Minulle ei soiteta huomenna aamupäivällä. Soitan siis itse. Laukku on tullut aamulennolla oikealle paikkakunnalle ja on kuljetusfirman hallussa. Tämän päivän aikana se kyllä saapuu! Ei tarvitse odotella, kuljetusfirma soittaa kyllä etukäteen ja voit sanoa, koska olet paikalla!

Isäntäni on sitä mieltä, että haemme laukun itse lentokentältä emmekä jää odottelemaan toimitusta. Hän etsii minulle erilaisia numeroita, joista kolmessa ei vastata ja yksi ohjaa loputtomaan luuppiin, joka soittajan valittua 1… 4… 9… ½… palauttaa ääninauhan ensimmäiseen kohtaan, jonka jälkeen voi taas valita 1… 4… 9… ½… Päivä kuluu, joka ilta nyrkkipyykätyt rintaliivit hikoavat vielä vähän lisää, laukkua ei kuulu.

Kuljetusfirma ei soita etukäteen, mutta illansuussa kadulle ilmestyy auto, joka huudattaa torvea hullun lailla. Laukku on tullut kotiin! Minulla on vaatteita! Jee!

Tarinan opetus: ”Can you tell me the reference number?” Oh yes, I can! Nyt ja aina!

Opettavainen matkakertomus, osa 1

Olin matkoilla. Opiksi ja ojennukseksi ihmiskunnalle - ja erityisesti itselleni - kerron nyt matkani varrelta muutamia yksityiskohtia. Varoitus niille, jotka katsovat vain kuvat: kuvia ei ole, koska koneeni on hidas p***a ja nettiyhteyteni vielä hitaampi p***a. Kerron yksityiskohtaisesti, koska tämä on minulle terapiaa; jaan kuitenkin kertomukseni useampaan osaan, koska joku raja sentään.

Matkustimme kohteeseen, johon pääsisi Suomesta myös suoralla lennolla. Koska halusimme säästää rahaa, emme ostaneet suoraa lentoa, vaan lensimme kahdella lennolla maan pääkaupunkiin. Kun tuli aika miettiä, miten siirrymme lopulliseen määränpäähämme, huomasimme, että voimme a) viettää yön lentokentällä (noin kahdeksan tuntia) ja mennä aamujunalla tai b) luottaa siihen, että 50 minuutin vaihtoaika riittää ja selviämme illan viimeiseen bussiin, joka on perillä aamulla varhain. Valitsimme vaihtoehdon b). Lento oli myöhässä – emme ehtineet. Bussiliput olimme luonnollisesti ostaneet etukäteen.

Mitä tästä opimme?
Jos matka ei lopu lentokentälle, mieti perille siirtymisen kaikki yksityiskohdat jo lentolippua ostaessasi.

Onneksi emme turvautuneet ensin harkitsemaamme strategiaan, jossa toinen meistä jää vastaanottamaan matkalaukkuja ja toinen juoksee viivyttämään bussia. Ensinnäkin olimme vasta juuri ja juuri ulkona koneesta, kun olisi pitänyt jo olla jonottamassa bussiin. Toisekseen matkalaukkuni ei ylipäätään saapunut perille. Siitä ei myöskään ollut minkäänlaista merkintää miltään lentokentältä – computer said NO*.

Mitä tästä opimme?
Olin vahingossa aika viisas, kun kaivoin viime tingassa yhden mekon laukustani Helsinki-Vantaalla ja siirsin sen käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkalaukku ei selviäisikään perille.

Oli tullut aika pohtia, mitä nyt tehdään. Yö lentokentällä tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, kunnes matkalla vessaan näin kyltin, joka opasti autovuokraamojen luo. Ehdotin, että vuokraamme auton ja ajamme läpi yön suoraan perille. Ehdotus oli puoliksi retorinen, sillä en uskonut, että matkatoverini innostuisi. Olin väärässä. Vuokrasimme siis auton. Ensimmäiset puoli tuntia etsimme oikeaa tietä vuokraamon surkean kartan varassa (yhtiön mainokset peittivät strategisesti suurimman osan teiden numeroista). Olimme oikealla tiellä noin aamukahdelta. Perille pääsimme jonkin verran seitsemän jälkeen - sinänsä turhaan, koska vuokraamo aukeni vasta kahdeksalta. Odottelu ei kuitenkaan mennyt täysin hukkaan, sillä sain ostettua hammasharjan. Pysähdysten määrä: 0,5 (pakollinen tankkaus; vain kuski nousi autosta ulos).

Mitä tästä opimme?
Hätä keinot keksii! Onneksi minun ei kuitenkaan tarvinnut ajaa – olisin ollut hengenvaarallinen kuski… Pysyin sentään hereillä lähes koko matkan, mikä on pieni ihme (kuskin vaatimuksesta piti yrittää; yleensä nukahdan aina vähänkin pidemmillä ajomatkoilla).

Päivän mietelause: Suorin tie paras.

* Rakastan internet-yhteyttäni kiihkeästi. Kokeilin huvikseni, kuinka kauan tuon videon latautuminen kestää. 15 minuuttia ei riitä! Arvatkaapa, kuinka kätevää on esimerkiksi maksaa laskuja tällä rakkineella tällä hetkellä? Yhteys myös katkeilee milloin sattuu - tätäkään en saanut kertaistumalla julkaistua, enpä tietenkään. Mokkula: kun muutan seuraavan kerran, lennät seinään (ehkä jopa aikaisemmin)!

Irjan opas elämään, luku 1: Pakkaaminen.

1. Tee monta vuotta harkitsemasi investointi ja hanki aikuisten ihmisten matkalaukku (kaupan halvin malli, josta sai 30 prosenttia alennusta) ilmastointiteipillä paikattujen urheilukassien ja uskollisen rinkan rinnalle. Kuljeta se kotiisi kätevästi polkupyörän tavaratelineellä. Havaitse välittömästi, että olisi kannattanut suosiolla käyttää 15 euroa enemmän ja ostaa isompi. No, kun tavaraa mahtuu vähemmän, ylipaino on epätodennäköisempää...
2. Aloita ajoissa. On hyvä ryhtyä miettimään mukaan lähteviä tavaroita jopa niinkin aikaisin kuin lähtöä edeltävänä päivänä. Näin voit matkapäivän aamuna huiskia pyykkinarulta suoraan laukkuun kuivia vaatteita, jotka painavat vähemmän kuin kosteat eivätkä myöskään homehdu yhtä herkästi, jos matkatavarat esimerkiksi saapuvat kohteeseen muutaman päivän myöhässä.
3. Tiskaa astiat ennen lähtöä. Jos et kuitenkaan ehdi tiskata, älä ainakaan jätä astioita tiskialtaaseen likoamaan. "Parempi kuivua kuin homehtua", kuten meillä päin sanotaan.
4. Etsi lentotietoja sähköpostistasi 20 minuutin ajan. Toivo, että matkatoveri on printannut kaikki tarvittavat matkadokumentit.
5. Kasaa kaikki, mitä voit kuvitella reissussa tarvitsevasi, matkalaukun päälle epätoivoa herättäväksi röykkiöksi. Mene kirjoittamaan pakkaamisesta sen sijaan, että alkaisit karsia tavaroita.
6. Matkaan lähde!

(Valitettavan) tarttuva kesähitti

Radio Suomi edustaa minulle kesää. Minut vietiin lapsena aina koko kesälomaksi mökille pakkosiirtolaan (...mikä saattaa selittää monta asiaa henkisestä tilastani nykyään). Siellä ei todellakaan ollut televisiota - ei edes sähköjä. Paristoja siellä oli, joten radio sentään soi. "Kesä ja kärpäset, sinä talven jälkeen huokaiset, ja Radio Suomi soi..." Ohjelmatarjonnan viihdehuippu oli Knalli ja sateenvarjo (joka ei kyllä olekaan ihan huono, eipä sillä). Ja Kansanradio! Ei Suomessa tarvita Jerry Springeriä - meillä on Kansanradio!

Eksyin taas. Piti aloittaa siitä, että minulla on nykyään sen verran iso koti, että jotenkin hiljaisuus tuntuu välillä häiritsevältä. Täytyy siis saada ääntä täyttämään tyhjää tilaa. Muuton jälkeen oli sen verran ongelmallista päästä tiedon valtateille, että totuin laittamaan radion päälle taustahälyksi rutiininomaisen tietokoneen käynnistämisen sijaan. Ja kun nyt on kesä ja muutenkin olen sielultani mummo (kotinikin näyttää huolestuttavasti mummolalta, on pitsiset päiväpeitot ja kaikki), tulee edelleen välillä kuunneltua Radio Suomea.

Äsken Radio Suomessa soi yksi kappale, joka on soinut päässäni säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 1997 saakka. Olin silloin kesän Saksassa jonkin sortin oppilasvaihdossa, asuin perheessä ja"kävin koulua", ts. käväisin tunneilla silloin, kun minulla ei ollut muuta ohjelmaa. Kerran, kun meillä oli muuta ohjelmaa, keskustelimme luultavasti erilaisista tavoista ilmaista kansallistunnetta. Ainakin keskustelua elävöitettiin kuuntelemalla musiikkia, jossa oli aiheeseen sopivaa sanoitus.

Tuon kesän ansiosta osasin saksaa lukion loppuvaiheessa aika hyvin. Nyt olen autuaasti unohtanut sekä sanaston että rakenteet, ja aseella uhattuna osaan änkyttää puhuvani saksaa huonosti. Silti osaan edelleen kertosäkeen Die Toten Hosen -yhtyeen kappaleesta "Sascha ...ein aufrechter Deutscher" (...jota en siis todellakaan ole kuunnellut näiden vuosien aikana; kappaleen nimi ja esittäjäkin piti varta vasten googlettaa esiin). Kiitos muistutuksesta, Radio Suomi - tässä teillekin korvamato, joka on kulkenut mukanani jo 14 vuotta!

Robert Pattinson

Terkut lämpimästä Keski-Euroopasta! Aurinko paistoi ja lämmintä oli. Vappu Suomessa olikin sitten vähän kalseampi. Sima onnistui hyvin, ja oli parhaimmillaan n. 10 päivää pullotuksesta (pullot olivat siis koko ajan jääkaapissa).

Tässä muutamia makupaloja reissusta:

Kukkapenkki loistossaan.

Uusi kesäasuntomme.

Ja sitten koko matkan kohokohta, eli tarina siitä kuinka melkein tapasin Robert "Twilight" Pattinsonin:

Olimme illalla hengaamassa Berliinin keskustassa. Potsdamer Platzin Sony Centerillä oli paljon ihmisiä jonottamassa tai odottamassa jotain. Paikalla oli myös mainosvaloja ja mainos-Volkswageneita, ja pian kävikin ilmi, että paikalla juhlistettiin elokuvan "Vettä elefanteille" Berliinin ensi-iltaa. Ajattelimme, että hehe, taitaa olla itse pääosanesittäjät kaupungissa, kun noin kova väkimäärä on leffateatterin edustalla odottamassa, että eipä noita näyttelijöitä Suomessa koskaan nähdä. Me kuitenkin jatkoimme matkaamme härdellistä välittämättä eteenpäin.

Päädyimme lopulta Bebelplatzille, jossa katsoimme sitä poltettujen kirjojen muistomerkkiä. Huomasin, että aukion vieressä sijaitsevan viiden tähden hotellin Hotel de Romen edessä parveili ihmisiä. Ulko-oven edessä oli portieeri, punainen matto ja samettiköysiä, ja vähän matkan päässä oli lisää niitä em. mainos-volkkareita. Laskin mielessäni 1+1, ja päättelin, että siinähän ne ihmiset odottavat Reese Witherspoonia ja Robert Pattinsonia astuvaksi ulos hotellistaan mennäkseen sinne Potsdamer Platzille ensi-iltaan!  Päätin, että minäkin haluan jäädä odottamaan jos edes vilauksen näistä maailmantähdistä näkisin.

Hotel de Romen edusta, ja melkein Robert Pattinson.

No, odottelimme siinä jännittyneinä jotain tapahtuvaksi n. 15 min ajan. Lopulta portieeri kuitenkin sanoi jotain oven vierustalla oleville ihmisille, ja rupesi laitamaan ovia kiinni. Ihmiset lähtivät kävelemään pois hotellin luota. Kävi ilmi, että eipä ne näyttelijät siitä ovesta ulos tulekaan, ne taisivat lähteäkin jo muuta kautta hotellista. Odotus huipentui siis lievään antikliimaksiin. Mutta rakkaat lukijani, miettikää tätä: hetken ajan minulla oli mahdollisuus nähdä Robert Pattinson ja Reese Witherspoon elävinä!

Korso

Hämmentävää, mutta totta: Aloitin tämän päivän matkustamalla Korsoon. Kuvitelkaa - legendaariseen Korsoon! Kuten olettaa saattaa, aamupäivästä Korsossa tuli hyvä, vaikka tipat silmissä ja pupillit laajentuneina en meinannut nähdäkään oikeita juna-aikatauluja paluumatkaa odotellessani. Aurinko paistoi silti Korsolle!

Korso.

Lomaterveiset, lomaterveiset, lo-ma-ter-vei-set*

Varpu käski kirjoittaa jotain meidän blogiin, ja koska olen nöyrä ja kuuliainen tyttö, minähän kirjoitan!

Kirjoittamalla tähän aikaan saan kehoni myös kätevästi lomarytmiin, jossa valvotaan yöt ja nukutaan päivät. Jos joku ei tuosta ymmärtänyt, kehua retostelen vielä ihan erikseen: minä olen LO-MAL-LA. Miettikääpä sitä, kun luette tätä aamulla työpaikoillanne (siis kyllähän nyt ihan kaikki perehtyvät meidän blogimme sisältöön heti ensimmäiseksi maanantaiaamuna sen sijaan, että tekisivät esimerkiksi töitä)! Minä olen kotona kääntämässä kylkeä! Hahaa! (Saatan olla kyllä myös kotona niistämässä nenää ja kiroamassa julmaa kohtaloani. Juuri tekemäni diagnoosin mukaan minulla on joko luulotauti tai influessan ensioireita.)

Asiaan. Kävin opintomatkalla läntisessä naapurimaassamme. Nyt kerron teille asioita, joita matkallani opin:

1. Ruotsalaiset pukeutuvat niin yhdenmukaisen trenditietoisesti, että se ei ole enää edes huvittavaa, vaan melkeinpä pikkuisen surullista.
2. Siksi(kin) tyylitietoisten bloggaajien "Ah-kunpa-pääsisin-jälleen-Tukholmaan-shoppailemaan-siellä-on-kaikkea-ja täällä-ei-mitään" -huokailut ovat minulle suuri mysteeri.
3. Ruotsalaiset osaavat kuitenkin tehdä aika kivoja kahviloita. Helsingissä - ainakaan ydinkeskustassa - ei ole yhtään kivaa kahvilaa. Jos joku tietää sellaisen, kerro heti minullekin!
4. Jos hukkaa tavaroitaan reissun päällä, kannattaa tarkastaa oma matkalaukku huolellisesti ainakin kolmeen kertaan. 
5. Lagerhaus on ihan mahtava paikka (tätä en oppinut, tiesin sen jo). Olen rampannut siellä joka ikisellä Tukholman-reissullani jo melkoisen pitkään, ja aina se jaksaa viihdyttää. Minulla on esimerkiksi maailman hienoin saippuateline, joka on ostettu Lagerhausista. Minun piti ihan tuon telineen vuoksi ostaa palasaippuakin, vaikka en koskaan käytä sellaisia (palasaippuat ovat ällöjä ja epähygieenisiä, sanoo minun mieleni).

Jos tämä ei ole sinusta hieno, vika on ehdottomasti katsojan silmässä.

EDIT-tuokio vielä enemmän keskellä yötä: Opin juuri lisää asioita. Jos hankkii pitkän harkinnan jälkeen uuden kosmetiikkatuotteen, joka on ostajan mittapuulla vieläpä melko hintava, kannattaa tarkistaa pakkauksen kyljestä ainakin kolmetoista kertaa, että tuotteen sävy on juuri se, mikä pitikin. Liian tumma meikkipuuteri = ei ollenkaan hyvä. Minä toivotan nyt hyvää yötä sanoen, että voihan PERSE.

*Otsikko on tarkoitus rallatella tätä tarttuvaa sävelmää mukaillen.

Kilpailun palkinto

Onnea vielä kerran nimimerkille Fabuleuse tiukan Uppsala-kilpailun voitosta! Palkinnoksi hän tulee saamaan upean ja mahtavan aidon uppsalalaisen Pelle Svanslös -lyijykynän kumipäällä!!!!

Pekka Töpöhäntä -kynä

Ja oh la laa, tämä teksti taisi olla tämän blogin 100. kirjoitus! 

Kilpailu

Monissa suosituissa blogeissa on tapana pitää säännöllisin väliajoin arvontoja ja muita kilpailuja, ja näin on asian laita myös meidän blogissamme. Tämän kilpailun voittaja saa palkinnoksi (hyvin) pienen yllätyslahjan, jonka minä henkilökohtaisesti hankin.

Kysymys kuuluu: Minkä kaupungin siluetti on kuvattuna tässä erään hotellihuoneen sisäikkunassa?

Mikä kaupunki?

Vastaukset voi laittaa tämän kirjoituksen kommenttikenttään, ja ensimmäisenä oikein vastannut voittaa!

Toisaalta ja toisaalta

Dear Eki*,
tulin juuri lomalta ja avasin melkein ekax tietokoneen. Oonx normaali?
nimim. Irccu97
(Itse asiassa konetta ei tarvinnut edes avata, koska se oli nähtävästi ollut valmiustilassa viikon ajan. Hävettää vähän. Ihan oikeasti minun kyllä piti lukea sähköpostit, joten olen suhteellisen normaali.) 

Toisaalta olen melko positiivisella mielellä:
+ Join vielä eilen kahvia meren rannalla aurinkolasit päässä. Ei ollut villatakki yllä. Oli hiki. Muisto lämmittää edelleen.
+ Olen tänään istunut kolmessa lentokoneessa, mutta vaihdot menivät kokonaisuuden järjettömyyteen nähden varsin sujuvasti. Viimeinen lento oli perillä jopa hieman etuajassa. (Minun kannattaa antaa varata lomalennot. Tulee hyvin näppärät reitit. Lentojen kautta tuottamani päästöt myös häiritsevät lievästi.)
+ Ei tule pahaa lomaltapaluuahdistusta, joka pilaisi viimeiset vapauden hetket, kun ehtii ennen arjen alkua käydä kotona vain nukkumassa.
+ Kotona minua odotti tieto uudesta asunnosta.

Toisaalta olen hieman nihkeällä mielellä:
- Pääsin jännittävistä lentoreiteistäni huolimatta perille, mutta matkatavarani ovat edelleen Keski-Euroopassa. Likapyykkejä maltan juuri ja juuri odotella, mutta en tiedä, kuinka voin mennä töihin ilman suoristusrautaa ja ripsiväriä.
- Lomaltapaluuahdistusta tai ei, aamulla on mentävä töihin. Alle kahdeksan tunnin kuluttua pitäisi itse asiassa olla jo siellä.
- Olen ehkä saanut asunnon, mutta talo, jossa se sijaitsee, on vielä rakenteilla. Missähän minä ennen sen valmistumista vielä ehdin asua? Isän ja äidin vierashuoneessa?

Näitä jään nyt puntaroimaan. Hyvää yötä!


*...kai kaikki muistavat Suosikin legendaarisen Bees & Honey -palstan?

Loppiaisulkoilua Nuuksiossa

Tänään kävimme pienellä nuotioretkellä Nuuksiossa. Pakkasta oli muutama aste, metsä oli täynnä lunta ja aurinkokin pilkahti välillä. Oli tosi mukava talvipäivä!

Polku vie metsään

"On the Rocks"

Nuotiomakkarat kuuluivat tietysti asiaan.

Puro ei ollut kokonaan jäässä.

Tuuli tiputteli puitten oksilta lunta retkeilijöiden niskaan

Haukkalammen uudet vessat ovat hienot!

Matkaraportti

Olen palannut tänne urbaaniin tohinaan Lapista. Lomamatka oli räkätaudista huolimatta kiva. Lunta pohjoisessa oli tosin vähemmän kuin täällä etelärannikolla, mutta pakkasta ei ollut onneksi liikaa (bambu- ja villasilkkipitkikset olivat aivan must, ihanan lämpimät ja mukavat yllä!). Erämaan reunoilla kaamoksessa oli rauhallista näin sesongin ulkopuolella.

Kuten moni tietääkin, tullaan Lapissa juhlimaan glamourisia Winter Wonderland -häitä ensi helmikuussa. Tässä hengessä yövyin itsekin yhden yön Rovaniemellä hotelli Pohjanhovissa, tosin en sviitissä kuten Tuksu tänä syksynä, vaan ainoastaan superior-huoneessa. Poreammetta ei huoneessa ollut, mutta herkkulautanen ja miniskumppapullot kuitenkin.

Arjen glamouria

Kävin tietenkin myös itse talven ihmemaassa tulevia häitä fiilistelemässä (en Saariselällä kuitenkaan):

Tulevien häiden taikaa

Yöjunalla matkustaminen oli muuten aika vaivatonta, mutta miksi, miksi, MIKSI siinä sängyn vieressä pitää olla digitaalikelloksi nimetty valonheitin aivan pään vieressä? Kuinka kukaan saa nukuttua sellaisessa häikäisyssä? Menomatkalla kärvistelin koko matkan vasemmalla kyljelläni nukkuen, mutta paluumatkalla viisastuin vahingosta, ja teippasin heti aluksi kellon päälle paperilapun. Ah sitä ihanaa pimeyttä ja unissa kieriskelyn vapautta!

Makuuvaunun lasersädetyskello.