Säärikarvat

Jaloissani kasvaa karvaa. Kun käyn suihkussa ja kuivaan sääreni, näen karvoja. Kun vaihdan vaatteita, karvat pilkistävät lahkeiden alta. Kun raavin nilkaani, pisteliäät karvat pahentavat kutinaa. 

Tajuan ilman kalenteriakin, että edellisestä epiloinnista on vierähtänyt jo liian paljon aikaa. Hyvänä puolena tässä on se, että ainakin ihokarvat ovat nyt tarpeeksi pitkiä epilaattoria varten (pitkä karva = helppo tarttua). Huonona puolena voisin mainita ällöttävän karvoituksen, jolle ei kuitenkaan millään viitsisi tehdä mitään. Epilointi tuntuu näin vuosienkin kokemuksen jälkeen yhä epämiellyttävältä, ja jalkojen jo valmiiksi kuiva iho on aina vähän aikaa punoittava ja arka operaation jälkeen. Kuivaa ihoa pitäisi kuoria ja kosteuttaa säännöllisesti, etteivät karvat alkaisi kasvaa sisäänpäin, mutta eipä sitä oikein tule tehtyä... Tiedoksenne, muutamat karvayksilöt kasvavat tälläkin hetkellä jaloissani sisäänpäin. Karvojen höyläämistä en jaksa harrastaa, sitä hinkutusta kun pitäisi tehdä melkein joka päivä jotta lopputulos olisi siisti. Vahausta en ole kokenut yhtä tehokkaaksi ja nopeaksi menetelmäksi kuin epilointi. Karvanpoistomyrkyt ovat taas niin tuhtia tavaraa, että karvoja poistettaessa taitaa mennä koko orvaskesi samalla. Menetelmistä jäljelle jää vain epilointi.

Vaikka meillä kaikilla kasvaakin karvaa jaloissa, ja se on mitä luonnollisinta, koen (tähän länsimaiseen kauneusihanteeseen kasvaneena) siistimmäksi paljaan ihon säärissä. Ehkä siis kuitenkin, velvollisuudentunnosta itseäni, kanssaihmisiäni ja tämän blogin lukijoita kohtaan menen seuraavaksi epiloimaan säärikarvani pois. Sitä ennen laitan tähän Irjan iloksi kuvan karvakavereistani.

Säärikarvat - luonnollinen osa naisen elämää!