tiistai 12. lokakuuta 2010

Säästövinkkejä

Pää sekaisin ilman päihteitä: ota päiväunet. Jo ihan vaan viidentoista minuutin muuttuminen puoleksi, puoleksitoista tai kolmeksi tunniksi sekoittaa ajantajun tehokkaammin kuin hilpeinkään baari-ilta. Jos itsensä saisikin sohvalta pystyasentoon seitsemän(toista) torkkuherätyksen jälkeen, toimintakyky joka tapauksessa lamaantuu ja refleksit hidastuvat koko loppuillaksi. Koherenttien lauseiden muodostaminen on lähes mahdotonta (minun piti tässä välissä myös varmuuden vuoksi tarkistaa, muistanko oikeasti, mitä sana koherentti tarkoittaa). Parhaassa tapauksessa pöhnäinen olotila heijastuu myös ulkoiseen olemukseen: naama on turvoksissa ja kuola poskella.

Halvat huvit: aina yhtä viihdyttävä lukihärö. Näin taannoin jossakin kirjoitettavan zumba-kurssista. Luin sanan kuitenkin toistuvasti väärin, ja ihmettelin kovasti, mikä kumman zombie-kurssi. Kuka nyt sellaiselle tahtoisi mennä ja miksi? Totuuden paljastuttua jaksoin hihitellä tuolle koko illan, etenkin, kun merkitysten yhdistyttyä mielessäni pystyin vain näkemään sieluni silmillä salin täynnä zumbaavia zombieita.

Ei kommentteja: