torstai 14. lokakuuta 2010

Ärsyttävä tapa

Tiedättekös, milloin minua ärsyttää? Kun istun auton kyydissä, ja kuski ryhtyy hamuilemaan turvavyötään kiinni vasta, kun on päästy liikkeelle. Hei, sinä maailman paras kuski (siltä varalta, että et myöskään osaa lukea tekstin todellisia merkityksiä: tuo oli sarkasmia), joka tunnistit itsesi äskeisestä! Minulla olisi yksi aika yksinkertainen kysymys:

MIKSI?  

Aivan turha selittää, että kyse olisi ajan säästämisestä. Ei ole. Ja niin kiire ei saa ollakaan, että ehtisi sulkea turvavyönsä vasta muun liikenteen seassa. Se on ärsyttävää ensinnäkin siksi, että se vaikuttaa poikkeuksetta ylimieliseltä: "Kyllä minä olen niin hyvä kuski, että voin huoletta puuhailla muita asioita autoa ajaessani!" Lisäksi se voi tehdä pelkääjän paikalla istumisesta oikeasti pelottavaa. Ei-ehkä-aivan-kuvitteellinen esimerkki ei-välttämättä-kovin-kaukaa menneisyydestä: syksyn ensimmäinen lumisade, umpeen pyryttänyt pimeä tie, suurimmalla osalla vastaantulijoista vielä kesärenkaat alla. Ja sinne sitten pitää mennä ajamaan yhdellä kädellä. Ahisti. Lisäahistusta tuo vielä se, jos kuskiin ei ole niin läheisissä väleissä, että toiminnasta kehtaisi huomauttaa hänelle suoraan. Siinä sitten vain istuu käsiensä päällä ja puree huulta, kunnes pääsee nettiin tilittämään.

Ei kommentteja: