Aikuinen nainen mä oon

No niin (palkintopallilla tyylittömimmät avausfraasit -sarjassa vuodesta toiseen). Varpun hullut mummot innoittivat minut miettimään ikäkysymyksiä, eikä hyvää inspiraatiota koskaan pidä päästää hukkaan.

Suurin osa ihmisistä luultavasti tuntee itsensä sisimmässään nuoreksi (joitakin keski-ikäisinä syntyneitä ehkä lukuunottamatta, mutta unohtakaamme nuo syntymävanhat tällä kertaa). Minua taas ulkopuolisetkin ovat perinteisesti pitäneet nuorempana kuin ikävuosiltani olen. Kertaakaan ei ole taidettu veikata vanhemmaksi, ei koskaan. Alaikäiseksi on sen sijaan epäilty säännöllisesti 90-luvun lopulta viime aikoihin saakka.

Kaikki muuttui, kun täytin 30. Sen jälkeen minulta ei ole kysytty henkilöllisyystodistusta kertaakaan. Siihen asti se tapahtui ainakin joka kolmannella kerralla, teinpä sitten mitä hyvänsä, mikä edellyttää 18 vuoden ikää. Ensin en huomannut. Sitten alkoi vähitellen mietityttää. Hei ihan oikeesti, Siwan kassa, ootko sä muka sitä mieltä että mä näytän yli 18-vuotiaalta? Ja eiks teidän pitäis kysyä kaikilta, jotka näyttää alle 23-vuotiailta? Enks mä muka näytä, hä? Mikä nyt on muuttunut, aina ennenkin on kysytty?

Noin vuosi sitten podin melko kokonaisvaltaista kolmenkympin kriisiä ehkä puolen vuoden ajan: Olin ammatillisella harharetkellä. En halunnut tehdä mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen, mutta kaikki vaihtoehdot, jotka pystyin kuvittelemaan, ahdistivat. Mietin jatkuvasti kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita olin jo tullut tärvänneeksi, ja olin mielestäni kaikin puolin elämäni ehtoopuolella. Aika latteaa, mutta latteatkin kriisit ovat ikäviä, kun niiden keskellä elää... Kun sitten vielä sain syytä ajatella, että fysiikkani on nyt yhtäkkiä romahtanut niin, että kaikki muutkin sen huomaavat, seurasi jokaista Alkon-reissua tai vastaavaa hysteerinen peiliin tuijottelu. Onks toi ryppy? No niin, nyt sen sitten huomaa, etten ole ikinä uskonut silmänympärysvoiteeseen, voi ei! Botox, täältä tullaan! Tuo hius on harmaa. Ihan varmasti on harmaa. Ei ole tavallista juurikasvua ollenkaan. Onneksi ostan viinaa aika harvoin, joten ihan jokaista iltaa en peilin edessä sentään viettänyt.

Pahin kriisi hellitti vähitellen, mutta toisinaan askarrutti siitä huolimatta, miksi ei kukaan enää ole kiinnostunut henkkareistani. Sitten se kirkastui. Minähän näytän ihan ikäiseltäni, tai ainakin 25-vuotiaalta - ja onneksi näytän! Menee sitä mihin hyvänsä, missä oikea nuoriso kokoontuu sankoin joukoin, minä totisesti erotun joukosta (eikä kyse ole vain siitä, että minulla on ihan oikeita ryppyjä ja ihan oikeita harmaita hiuksia). Ja niin on hyvä.

Katsotaanpa muutamia esimerkkejä perusteinin vaatetuksesta (jee, pääsen taas tekemään listaa, minä tykkään listoista):

• Leggingsit. Käytin vasta viime kesänä ko. vaatekappaletta julkisella paikalla ensimmäistä kertaa ikinä, ja silloinkin äärimmäisen epätrendikkäitä capriversioita. Ainoastaan yhden sellaisen tunikan alla, jota perusteini pitäisi jo melko pitkänä mekkona, ja ainoastaan ympäristön ja reisieni suojelemiseksi (liialta vilauttelulta pyöräilyn yhteydessä / verille hankautumiselta hellesäällä). Muuten en käytä, edelleenkään.
• Lyhyt paita leggingseihin yhdistettynä. Siis ei mikään napapaita, mutta joka tapauksessa sellainen, että pylly näkyy. Ikinä en käyttäisi. Minä sen sijaan olen niin vanha, että kaapistani löytyy napapaitojakin (tai ei niitä ole sellaisina hankittu, mutta minkä minä sille voin, että vaatteet kutistuvat ajan kaapissa). Ilmeisesti lama-ajan lapsena kasvaminen on vaikuttanut minuun sen verran, että en myöskään osaa heittää mitään pois - taas uusi vanhuuden aikuisuuden merkki.
• Lyhyt (teko)nahkatakki. Mielellään niin, että koko ystäväpiirillä on lähes samanlaiset, ja kaikilla näkyy paita tai tunika (Gina Tricot, 7,90 €) takin alta. Ei vain ole minun tyyliäni, ja olen jo niin vanha, että hankin vain oman tyylisiäni vaatteita.
• Vaihtoehto leggingseille: meleeratut harmaat college-housut. Siis julkisella paikalla, ei treeneissä tms. Todella hämmentävää. Sain yliannostuksen meleerattua harmaata yläasteella, enkä ole voinut sen jälkeen palata niihin aikoihin.
• Enemmänkin bling-bling-osastoa edustava laukku esimerkiksi em. harmaisiin collegehousuihin yhdistettynä.Ihan yhtä hämmentävää.
• Jos päällä on hame, se on erittäin lyhyt. Kesällä ihmettelin monta kertaa, miten mekkoina myydään sellaisia luomuksia, jotka minusta kuuluvat pikemminkin tunikoiden luokkaan. Ja ihmiset vielä kulkevat niissä paljain reisin (jos helma loppuu noin 40 senttiä polven yläpuolella, ei paljain säärin kulkeminen ole minusta riittävän kuvaava ilmaus).
• Trendinuttura tai hiustenpidennykset tai melkein mitä hyvänsä - joka tapauksessa hiukset, joita on laitettu, jopa yli puolen tunnin ajan jopa arkiaamuisin. En käsitä enkä ehdi, vaan nukun mieluummin vähän pidempään.

Pitänee siis olla vain tyytyväinen, jos en näytä teiniltä muiden silmissä. Muoti ajoi ohi, eikä harmita yhtään. (Voi toki olla, että en vain suostu näkemään, millainen vanha naakka olen, ja olen kehittänyt hyvät defenssit.)