Muistan, kun näin vuonna 1985 valmistuneen "Hotelli Firenzessä" -elokuvan ensimmäisen kerran. Olin teini-ikäinen (tämä siis joskus 90-luvun loppupuolella), ja sattumalta osuin telkkarin ääreen elokuvan esityksen aikaan. Olin yksin kotona, ja sain rauhassa eläytyä tarinan intensiiviseen kerrontaan, ihmissuhteisiin ja upeisiin maisemiin Italiassa. Ja mikä kutkuttavan ihana tunne olikaan, kun tarinan päähenkilöt, Lucy ja George, saivat kuin saivatkin toisensa elokuvan lopussa. Helena Bonham Carterin esittämä Lucy oli kaunis ja päättäväinen sankaritar suurine silmineen, ja Julian Sandsin George oli sopivan älykäs ja hyvännäköinen sankarin rooliin.
Myös tämä viikko sitten telkkarista tullut uudempi versio oli kauniisti kuvattu, ja näyttelijät olivat hyviä. Elokuva tosin alkoi jo hieman pahaenteisesti, kun aluksi Lucy kirjautuu yksin hotelliin Firenzessä, ja tapahtuma-aikana on 1920-luku. Forsterin kirjan tapahtumathan sijoittuvat 1900-luvun alkuun, ja tässä elokuvassa niihin palattiin takaumien kautta Lucyn muistellessa elämäänsä. Ihan kivasti juonessa päästiin siihen, että Lucy tajuaa rakastavansa Georgea, ja ryntää hakemaan hänet uimalammelta. Ensimmäinen kunnon järkytys katsojalle aiheutetaan sillä, että George näyttää kelluvan lammella hukkuneena. Siis mitäh! Lucy kahlaa kirkuen auttamaan Georgea, joka kuitenkin sitten nostaa itse päänsä vedestä, ja ottaa Lucyn syleilyynsä. Okei, kaikki siis hyvin tähän asti. Sitten näytetään kiihkeää lakanoissa pyörimistä Englannissa ja Firenzessä, jonne pari on karannut mennäkseen naimisiin (ja tähän loppuu niin alkuperäinen romaani kuin tuo vanhempi elokuvakin). Mutta sitten katsojaa isketään avokämmenellä päin naamaa; kiihkeä seksikohtaus Firenzessä feidataan kuvaan ensimmäisen maailmansodan taistelukentältä, ja siinä näytetään George makaamassa kuolleena juoksuhaudassa. SIIS MITÄ V*TTUA!?!?!? Kenen idea oli tappaa tämän romanttisen ihanuuden pääparista toinen??? Olipa tosi kiva juttu, ja jäipä todella hyvä mieli katsojalle. Tilanne on verrattavissa siihen, jos Mr. Darcy olisikin paljastunut vaimonhakkaajaksi Ylpeyden ja ennakkoluulon lopussa, tai niin, oishan sekin tietysti voitu siinä tappaa, ja Elisabeth olisi jäänyt leskeksi.
Wikipedia osasi kertoa, että vaikka E. M. Forster on itsekin kirjoittanut tarinalle lisäosan (julkaistu vuonna 1958), niin ei siinäkään George todellakaan kuole kummassakaan maailmansodassa. ITV:ltä on kommentoitu Wikipedian mukaan uutta versiota näin:
Laura Mackie, ITV director of drama, has said that this adaptation "captures the spirit of Forster’s most memorable novel, but delivers it in a fresh, engaging way for a modern audience."
Kiitti vaan, ei olisi todellakaan tarvinnut minua varten tuottaa tuoretta näkemystä modernille yleisölle, olisin halunnut sen vanhan ja turvallisen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti