Päätin ottaa ilon irti näistä pakkaskeleistä, ja otin luistimeni esille. Kävin eilen illalla luistelemassa läheisen koulun valaistulla kentällä. Vaikka olin sitonut luistinten nauhat niin löysälle kuin uskalsin, alkoi jalkoja puristaa helvetillisesti n. 2 minuutin luistelun jälkeen. Välillä piti käydä ihan nojailemassa pikkupoikien jääkiekkomaalia vasten, jotta sain veren kiertämään jalkapohjissa. Piti myös ottaa pitkiä liukuja, joiden aikana toisen jalan saattoi nostaa jäästä irti = vähemmän painetta jalkapohjassa. Ihmisellä on ilmeisesti lukuisia käyttämättömiä mutta herkästi kipeytyviä lihaksia jaloissa, joiden olemassaolosta ei ole tietoinen muuten kuin luistellessa. Kipukin kuitenkin lieveni kun jalat alkoivat tottua luisteluun, eikä lopussa sattunut enää yhtään. Enkä kaatunut kertaakaan, mistä olen kovin ylpeä.
Luistimeni ovat sitä paitsi jo vintagea, elleivät peräti antiikkia. Luistelin tällä samalla parilla 6. luokalla piirinmestaruushopeaa nopeusluistelukilpailuissa. Silloin ne olivat vielä äitini luistimet, mutta sen jälkeen olen sosialisoinut ne itselleni (ja jos äiti haluaa luistella, niin saa luvan käyttää retkiluistimiaan). Luistimet pitäisi kyllä viedä teroitettavaksi, ettei tarvitsisi pelkillä piikeillä lykkiä menemään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti