Kävin tänään hiihtämässä. Hanget hohtivat ja talitintit (ja/tai jotkin muut elukat, olen tehokkaasti unohtanut tutuimpienkin lintujen äänet) sirkuttivat. Tuli punaiset posket - ja erittäin kova hiki. Paluusta on muutama tunti aikaa, ja mitä tekee Irja? Istuu haisevissa kamppeissa tietokoneen äärellä jaksamatta mennä suihkuun. Heti palattua ei viitsi, kun on jano, ja jälkihikeä puskee, ja muutenkin on kiva antaa rauhassa hengityksen tasaantua. Tässä vaiheessa on jo aika vaikea keksiä kunnollista veruketta. Ei vain huvita. Pitäisi pestä hiukset ja kaikkea, ja luultavasti ajella ainakin sääret, ja aina on niin kylmäkin, kun lopulta pitää tulla suihkusta pois... Viu viu viu. Lisähaastetta tuo vielä se, että vakaa aikomukseni on värjätä hiukset vielä tänään (olen luonnollisesti lykännyt tätäkin toimenpidettä parin viikon ajan, ja juurikasvu on jo melko törkeän näköinen). Se vasta rasittavaa onkin – suihkuun menoa pitää siis lykätä vielä tavallistakin kauemmin.
Hygienia on hyvä asia. Liikunta on myös hyvä asia. Suihkussa voin käydä, liikkumassa voin myös (ainakin joskus) käydä, mutta molempien yhdistäminen on nähtävästi minulle liikaa. Sama pätee ruoanlaittoon: minä voin juuri ja juuri valmistaa ruokaa ja syödä sen, tai syödä (valmista) ruokaa ja tiskata sen jälkeen astiat, mutta kaikista näistä toimista en millään pysty suoriutumaan samaan syssyyn.
Illatkin ovat välillä vaikeaa aikaa. Menen keskimäärin aivan liian myöhään nukkumaan, saan hitaasti unen päästä kiinni, ja aamuisin herääminen on minulle hyvin pitkä ja tuskallinen prosessi. Aika usein iltaisin käy vielä niin, että olen kirjan tai tietokoneen äärellä ja huomaan olevani hyvin, hyvin väsynyt. En voi kuitenkaan mennä nukkumaan, koska hampaat ja kasvot ovat vielä pesemättä; se on periaate, josta en kerta kaikkiaan voi tinkiä. Sen sijaan, että pakottaisin itseni kylpyhuoneeseen ja olisin viiden minuutin kuluttua nukkumassa, saatan siis nuokkua pöydän äärellä epämääräisessä horteessa hyvinkin tunnin (tai puolentoista, tai parin tunnin) verran, koska hampaiden pesu vain tuntuu ylivoimaisen työläältä sillä hetkellä. Aamulla sitten kiitän viisauttani, kun silmäpussit ulottuvat polviin.
Jos minulta joskus tulevaisuudessa kysytään vaikkapa työhaastattelussa erityistaitoja, täytyy muistaa sanoa, että olen erittäin hyvä lykkäämään asioita. Laittaisin sen myös cv:hen, mutta en viitsi kaivaa tiedostoa esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti