Luulin tänään syöneeni iltapalaksi juustolla ja paprikalla vuorattua näkkileipää ja jogurttia ja marjamössöä ja sen sellaista. Olin väärässä. Söin ilmeisesti MATOJA. Ai miksikö minä niin luulen? No siksi, että kun olin pistellyt poskeeni viimeisen leivänpalan, lautasella näkyi perin eläväinen pikku muru. Se oli pieni ja ruskehtava ja KIEMURTELI, ja sitten minä tajusin, mikä se oli, ja heitin sen lavuaariin ja huuhdoin viemäristä alas.
Haluaisin kovin paljon tietää, mistä tuo kutsumaton vieras ilmaantui. Tarkistin paprikan - kaikki kunnossa. Tarkistin leipäpaketin - päiväys kohdallaan (kerrankin), ei elämää eikä ylimääräistä liikehdintää. Jääkaapissa oli hiljaista. Voisiko marjamatonen muka elää talven yli pakastimessa ja virkistyä jääkaapin hyväilevässä lämmössä? En oikein usko (enkä haluakaan uskoa, jäävät muuten marjat kohta syömättä). Mysteeri. Pahinta on kuitenkin se, että tällä hetkellä tuntuu koko ajan siltä, että nielussani kiemurtelee jotakin ylimääräistä.
Päivän mietelause: Aikainen mato tulee syödyksi. Valitettavasti.
2 kommenttia:
Ilmaista proteiinia! Madot on kuulemma ihan peruspöperöä jossain päin maailmaa.
Mutta joo, tuskin mäkään haluaisin tulla vainoharhaiseksi poskieni sisäpuolisesta tilasta ja suolieni oudosta kutinasta...
Niinhän sitä sanotaan, mutta kyllä sitä vain on oman kulttuurinsa vanki näissä(kin) asioissa... En aikoinaan pystynyt katsomaan Madventuresiakaan mm. juuri siksi, että siinä syötiin niin ällöjä asioita. Yögh.
Lähetä kommentti