sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Syntilista

Kulttuurimatka Kanarialle on nyt tehty, ja hyvällä tahdolla minua voi sanoa päivettyneeksi (lue: minussa on kaksi punaista läikkää, koska levittelin yhtenä päivänä aurinkovoidetta vähän liian huolettomasti). Tunnistin saapuneeni Helsinki-Vantaalle heti huomatessani, että joku on oksentanut uloskäynnin eteen. No, ei se mitään. Minäkin olen tänään ollut sika. Vein sekajätteisiin säkin, jossa oli ainakin
  • lasia
  • metallia
  • paperia
  • pilaantuneita ruokia, joista osa vielä pakkauksissaan (Joulun jälkeen minua tervehti jääkaapissani noin puoli kiloa homejuustoa, ts. edam-juustoa, joka oli kasvattanut karvapeitteen. Sama oli tapahtunut taas. Kyllä minusta juuston pitäisi pärjätä viikko yksinään!)
  • huonekasveja (Meni hermot pariin yksilöön, kun olivat onnettomat niin rumia.)
Uskon lajittelun ihmeelliseen voimaan, mutta tänään en vain jaksanut. Hyi minua. (Toisaalta sain vihdoinkin heitettyä mäkeen esimerkiksi vuonna... 2008? ostamani chilikastikkeen, jota olen uskollisesti kuljettanut mukana asunnosta toiseen. Jääkaapissa se olisi edelleen, ellen olisi antanut itselleni lupaa olla tyhjentämättä sisältöä asianmukaisesti ja pesemättä säilytysastiaa kierrätyskelpoiseksi.)

Ei kommentteja: