Lintu lensi (melkein) oksalle

En ole tiennytkään, miten pashoja (ässä oli hutilyönnin tulosta, mutta jätin sen, kun pasha sopii niin mukavasti näihin pääsiäispyhiin) ääniä pystyn päästämään. Sitten koitti tämä aamu valtavine järkytyksineen.

Istuin työpöydän ääressä avoimen tuuletusikkunan vieressä, kun varpunen lehahti ikkunalaudalleni sirkuttamaan. Siis asunnon sisäpuolelle. Ajattelin - sinänsä ihan järkevästi - että saisi mennä saman tien ulos, ympäriinsä poukkoilevaa lintua olisi todella hankala ohjata takaisin pihalle tuuletusikkunan kautta. Ennen kuin pääsin ajatuksen loppuun, havaitsin kirkuvani hillittömästi. Siis sellaisella volyymilla, että itsekin säikähdin, ja useampi naapuri saattoi jo seistä hätänumeroa näpyttelemässä. Pikkulinnun tähden! Ja minä en siis mitenkään pelkää lintuja; korkeintaan ärsyynnyn kaupunkilaispuluille ja -lokeille, jos ne alkavat tunkea piknikeille mukaan. No, ainakin tuo kauhua elämääni kylvänyt varpusparka kääntyi kannoillaan ja poistui. Toivottavasti lintu ei saanut kovin pahaa traumaa.

Olen todistettavasti jopa syönyt samassa pöydässä varpusen kanssa, eikä pelottanut yhtään.

Meillä oli muuten alaluokilla koulussa musiikkiliikuntaa. Se ei ollut koskaan suosikkiaineitani. Kerran meidän piti leikkiä ja laulaa tuota otsikossa siteeraamaani laulua. Meillä oli tyttö-poika-parit (poikabakteereja!), ja laulun edetessä parit vaihtuivat jatkuvalla syötöllä (elämän realiteetit huomioivaa tapakasvatusta?). En jäänyt kaipaamaan musiikkiliikuntaa, kun se kolmannella luokalla jäi taakse.

Ah, lapsuuden kultaisia muistoja! Ah, elämän rikkautta! Ah, likaista tukkaa, jossa on harmaa juurikasvu ja jota en millään viitsisi mennä värjäämään tai edes pesemään, vaan jaarittelen mieluummin blogissa!