Kolme viimeisintä näkemääni elokuvaa:
Iltapäivä Toscanassa. Paljon taiteellista puhetta ja kummallisten tunteenpuuskien kirjomaa vaeltelua Italian maaseudulla. Elokuva kertoo varmasti jotakin olennaista ihmissuhteiden ja taiteen perimmäisestä olemuksesta. Nukahdin elokuvan keskivaiheilla aika pitkäksi aikaa.
Le Havre. Kaurismäkeläinen kaunis satu, jossa ihmiset ovat hyviä toisilleen. Ei minusta mitenkään huono, mutta ei kyllä mestarillinenkaan - elokuvan lopussa minua vähän ärsytti, kun osa ihmisistä yritti taputtaa. Miksi? Koska palkitun ja kiitetyn ja Hesarissakin kehutun ohjaajan uusimmasta teoksesta on lupa liikuttua, vaikka elokuva ei edes olisi tekijänsä parhaimmistoa? Please. Eivät suomalaiset taputa elokuvissa paitsi ehkä joskus festarinäytöksissä, älkää nyt viitsikö teeskennellä! Nukahdin elokuvan keskivaiheilla, mutta en kovin pitkäksi aikaa.
Bad Teacher. Opettaja haluaa rikkaan miehen ja isommat tissit, näyttää puolet lukuvuodesta oppilailleen elokuvia krapulassa, teeskentelee ja petkuttaa estoitta ja ryhtyy (jollakin tasolla) töihin vasta tajutessaan, että kokeissa pärjänneistä oppilaista voi saada rahaa rintaleikkaukseen. Jaksoin erinomaisesti katsoa koko elokuvan, eikä nukuttanut yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti