Se on sitten kevät

Ei, minä en aio puhjeta kevään ylistykseen, vaikka se tuntuukin vähän niin kuin kuuluvan asiaan täällä blogimaailmassa*. Tänään tuo vuodenajoista julmin ei sentään ole niin p****stä kuin yleensä, koska eilen tuli uutta lunta, ja ulkona näyttää ihan talvelta. Noin ylipäätään kevät on kuitenkin mielestäni ehkä viidenneksi mukavin kaikista vuodenajoista, ja nytpä kerron, miksi.

1. Keväällä on rumaa. Kun hanget korkeat nietokset alkavat madaltua, ne muuttuvat harmaiksi, ruskeiksi, hiekoitushiekan kirjavoittamiksi ja liian usein myös haiseviksi (en aio ryhtyä käymään täällä suurta koirankakkakeskustelua, mutta täytyy sanoa, että välillä ymmärrän kakkasotaa yleisönosastoilla käyviä erittäin hyvin).
2. Keväällä jalat ovat koko ajan märät. Kesäkenkiä ei voi vielä käyttää ihan jo siksikin, että mieli ei pysy säiden muuttumisen mukana, ja aamulla talvisaappaat tulee laitettua vanhasta muistista jalkaan. Sitten vesi tulee kengistä läpi ja lisäksi jalat hikoilevat liian kuumissa kengissä, joten illalla jalkineita riisuttaessa aromit ovat melko muhevat.
3. Keväällä aurinko paistaa, ja koko talven ajan päälle kiskotut vaatteet näyttävät äkkiä auttamattoman nuhjuisilta ja koti sietämättömän likaiselta. Luonnonvalo paljastaa myös sen, että edellisinä kuukausina hämärässä eteisessä kelvollisilta vaikuttaneet väriyhdistelmät eivät oikeastaan soinnu lainkaan toisiinsa.
4. Keväällä aurinko voi myös lämmittää kotia sen verran, että tulee mieleen valita sunnuntaipäivän kotihousuiksi edellisenä kesänä käytetyt lököttävät caprihousut. Kun niitä pukee päälleen, saakin todeta, että housut eivät todellakaan lökötä enää: talvinen massakausi joulutorttu- ja laskiaispulladieetteineen on tuottanut tulosta, ja ylänappi menee kiinni vain vatsaa sisään vetämällä ja lievällä väkivallalla. Tilanteesta järkyttyneenä pakottauduin tekemään virallisen punnituksen, ja kävinkin vaa'alla tekemässä henkilökohtaisen ennätykseni. Saa-ke-li. Nyt on ruvettava käyttämään farkkuja ainakin kerran viikossa, kunnes tilanne on normalisoitunut. Hameen kanssa on helppo elää: jos nappi vähän kiristää, vyötärön kohta vain hiissautuu vaivihkaa ylemmäksi. Farkut eivät valehtele.

Sen minä vielä tarkistan, että kai kaikki tietävät, mistä tuo otsikko on lainattu? Lukekaa Marja-Liisa Vartiota; se on sitten hyvä kirjailija!

* Kuinkahan monta tulppaanikimpun kuvaa olen viime aikoina eri blogeissa nähnyt? Täytyy tosin tunnustaa, että minäkin ostin yhden, kun kaveri painosti. Ensin maljakko vuodatti vedet lipastolle, jonka pinta meni jännästi kuprulle. Kolmen päivän kuluttua ostamisesta tulin kotiin, ja lattia oli täynnä tulppaanin terälehtiä. Kyllä oli paljon iloa siitä kimpusta.