(Mari)skool

Minä pidän tavaroista: hassuista tavaroista, vanhoista tavaroista, rumista tavaroista, kirjavista tavaroista, muovisista, lasisista, peltisistä, paperisista tavaroista... Erästä esinettä en kuitenkaan ymmärrä, ja se on Mariskooli. Monet ihan järkevätkin ihmiset säilövät niitä kaapeissaan, ja hämmentävän monet käyttävät niitä näkyvinä sisustuselementteinä. Useilla minun tuttavistani on sellainen. Äidilläni taitaa olla useampikin.

Minä en halveksi ketään hänen Mariskoolinsa tähden. Ihmettelen silti, mitä varten Mariskoolit ovat a) ylipäätään olemassa b) niin suosittuja.

Ymmärrän epäkäytännölliset esineet, jos ne ovat hienoja. (Minullakin on niitä, paljon...) Mutta kun Mariskooli ei ole hieno! Minusta se näyttää jotain epämääräistä rupitautia kantavalta lasimaljalta, jota ei kehtaa heittää pois, koska isotäti antoi sen aikoinaan ylioppilaslahjaksi.

Ymmärrän myös käytännölliset esineet, jotka eivät ole hienoja. Mutta kun Mariskooli ei ole edes käytännöllinen! Mitä sillä oikein pitäisi tehdä? Ruoansäilytysastioissa pitäisi olla kansi. Epämääräisen pikkusälän säilyttämiseen maljamainen muoto ei taas ole ollenkaan omiaan; nupit ja nepit vain röykkiöityvät ikävästi ja tarrautuvat kiinni toisiinsa. Onko se kenties tarjoiluastia? No, minulla ei ole edes ruokapöytää, joten hienotkaan tarjoiluastiat eivät nouse tarvehierarkiassani kovin korkealle, Mariskooleista nyt puhumattakaan...

En ymmärrä, mutta eipä onneksi tarvitsekaan. Muut eläkööt tavallaan, kunhan minä saan rauhassa täyttää kotini kyseenalaisen oman makuni mukaisesti. Jään siis kiittämään onneani, että olen itse välttynyt Mariskooleilla lahjovilta isotädeiltä...