lauantai 4. joulukuuta 2010

Sukkahousujen puutteen seuraukset, osa 1

Vaikka sukkahousut ovatkin kamala keksintö ja aina epämukavat jalassa, minun on kai tunnustettava tosiasiat ja sanottava ääneen, että käytän niitä aika paljon (hame päällä tulee näillä säillä vähän vilu paljain säärin). Haluaisin kuitenkin, että sukkahousuni edes näyttäisivät minulta. Eniten käytän siis mustia, koska ne sointuvat synkeään maailmankatsomukseeni, mutta toisinaan kaipaan kirkkaita värejä. Viime aikoina olen kehittänyt päähänpinttymän siitä, että minun täytyy saada vihreät sukkahousut. Kunnollista, räikeää vihreää, ei mitään sammalta tai oliivia. Eikä niitä löydy mistään. Olen alistunut käymään jopa Stockmannilla sukkahousuja metsästämässä. Kolmesti. Turussa, Itäkeskuksessa ja keskustassa. Nada. Ei ole.

Kävin kuitenkin etsimässä vielä tänään. Ei löytynyt. Sen sijaan ostin värien himooni kypsien aikuisten vaatteita. Näitä toimivan puvuston peruspilareita saa KappAhlin lastenosastolta. Uusi yöpukuni, saanko esitellä:


Täydellinen heräteostos, jonka nappasin kassalle jonottaessani hetken mielijohteesta mukaan. Eikä kaduta yhtään - tästä tuli välittömästi virallinen kotiasuni. Vähän kinnasi ensi alkuun (vaatteen varsinaisella kohderyhmällä ei välttämättä oleteta olevan esimerkiksi rintoja), mutta trikoohan joustaa, ja kun sitä pesun jälkeen vähän venytteli, tulos oli jo suorastaan mukava. Voitte nyt sielunne silmin kuvitella, miltä näyttää Irja Sassi kokoa 158/164 edustavassa vaatteessa. (Oikea vastaus: IHANALTA.)

Päivän mietelause on tällä kertaa runo. Voitte kuvitella naulan tilalle sukkahousut; huomenna aion nimittäin kertoa, mitä muuta niiden puutteesta seurasi kuin hienoja kotiasuja (oli taas tulossa melkoisen pitkä kirjoitus, joten laitoin sen naps poikki ).

Päivän mietelause:
For want of a nail the shoe was lost. 
For want of a shoe the horse was lost. 
For want of a horse the rider was lost. 
For want of a rider the battle was lost. 
For want of a battle the kingdom was lost. 
And all for the want of a horseshoe nail.

2 kommenttia:

kunnankirjuri kirjoitti...

IHANA yökkäri/kotiasu! Me want too!

neiti talonmies kirjoitti...

Hei kulta, säkin täällä! Mä ajattelin, että olen kyllä aivan kummallinen ihminen, kun roikun blogissa lauantai-iltana tähän aikaan, mutta pitihän se arvata, kenet täältä voi myös löytää ;)

Mutta eikö olekin hieno - suosittelen! Ja maksaakin vain 14,90!