Päivän kysymys

Jääkiekko, tuo herrasmieslajien kuningas, on puhuttanut tiettyjä kansanosia viime päivinä, koska eräs mies vaihtoi työpaikkaa.

Minun puolestani ihmiset saavat olla töissä missä tahtovat, ja jos toiset haluavat siitä keskustella, antaa mennä vain. Tapaus kuitenkin johdatti minut pohtimaan jääkiekon syvintä olemusta, koska lueskelin juuri Hesarin sivuja, ja silmiini pisti tämän jutun alku. Se menee näin:

Jokaisella jääkiekkoa seuraavalla on jonkinlainen mielipide Jarkko Ruudusta. Usein kuvio menee niin, että mitä vähemmän lajia ymmärtää, sen vahvempi on näkökulma.
(Teksti netti-HS 10.9.2011, kursivointi minun.)

Yllä siteeraamani aloituskappaleen jälkeen jutussa esitellään tapauksia, joissa Jarkko Ruutu antaa ja saa kaukalossa turpiin ja on kaukalon ulkopuolella reilu mies. Minulla ei ole mielipidettä Jarkko Ruudusta. Miehen pelityylistä on kuitenkin päässyt syntymään sellainen vahvahko mielikuva, että aika aggressiivisella otteella mennään, mikä ei minusta kovin mahtava meriitti ole. Onko jutun kirjoittajan mielestä sitten niin, että tällainen näkökulma kertoo siitä, että en todella ymmärrä lajia, vai kuinka kursivoimani kohta oikein pitäisi ymmärtää?

Jätetäänpä Ruutu sivuun ja puhutaan yleisemmällä tasolla. Minun on hyvin vaikea ymmärtää kiekkokaukaloissa rehottavaa väkivaltaa, jonka kaukalon laidat jollakin salaperäisellä tavalla pyhittävät. (Ketään ei ehkä yllätä, että nyrkkeily on minusta brutaali laji.) Esimerkiksi YouTubesta löytyy pilvin pimein "Top Ten NHL Bloody Corpses On Ice" -tyyppisiä koosteita. Minusta se on aika sairasta, vaan yritäpä arvostella ilmiötä ns. jääkiekkoihmisten kuullen. "Toi nyt vaan kuuluu lajiin! Tappelut on just viihdyttäviä! Ei lätkä oo mikään neitilaji!"

Olen lakannut seuraamasta jääkiekkoa jo vuosia sitten kaikkien ikäluokkien kaikilla sarjatasoilla erilaiset puulaakisarjat mukaan lukien. Sekä katsomossa että kentällä on aina liikaa niitä, jotka nauttivat kovista taklauksista ja joista on hauskaa katsella, kun pelaajat heittävät hanskat jäälle ja alkavat mätkiä toisiltaan hampaita suusta - ja se on kyllä harmi. Minä olen aina viihtynyt luistimilla, ja vaikka osumatarkkuuteni onkin surkea, myös jääkiekkoa etäisesti muistuttava kiekon sohiminen kaverien kanssa on aika hauskaa. Jääkiekko voisi periaatteessa tarjota muutakin kuin verukkeen koko Suomen kansalle olla kolme päivää kännissä kuudentoista vuoden välein. Jos vaikkapa luistelutaito ja pelisilmä alkaisivat vähitellen olla niitä ominaisuuksia, joista kannattajat puhuvat palvovimmin, minäkin ehkä saattaisin jotkut arvokisat katsella. No, minähän en lajia ymmärrä, joten eipä minua kukkahattuineni siellä katsomossa kukaan kaipaa...

Niin, se päivän kysymys. Kilpaillaanko jääkiekossa viime kädessä siitä, kenellä on vahvimmat nyrkit?