Minulla on uusi harrastus: olen viime päivinä istunut pitkiä toveja lattialla painelemassa dvd-soittimeni eject-painiketta. Ai miksikö? No siksi, että se kirottu laite toimii muuten oikein mainiosti, mutta luukku ei suostu aukeamaan. Dvd-soitin, jonka sisälle ei saa laitettua levyä - pikantti lisä sisustukseen! Toistaiseksi olen uskonut, että jos henkeni on minulle kallis, minun ei pidä ryhtyä sorkkimaan sähkölaitteiden sisuskaluja ruuvimeisselillä tai millään muullakaan välineellä. Olen kuitenkin aika varma siitä, että a) vika olisi korjattavissa, mutta b) korjaus maksaisi niin paljon, että samalla rahalla ostaisi jo uuden laitteen. Niinpä tilanne turhauttaa suuresti. Saisinhan minä varmasti jostain käytetynkin, ainakin halvalla ellen ilmaiseksi. Ei tekisi kuitenkaan mieli tuottaa yhtään enempää elektroniikkajätettä kuin on pakko, joten jatkan harrastustani toistaiseksi. Kyllä se vielä aukeaa!
Jos tuo harrastus alkaa tympiä, olen jo miettinyt rinnalle samantyyppisiä vaihtoehtoja. Ja niitähän riittää, kun pitää periaatteenaan, että a) kaikki käytetään loppuun ja b) teknisiä laitteita ei osteta kuin äärimmäisen pakon edessä, koska siitä tulee sokeaksi ja / tai karvoja kämmeniin. Esimerkkejä potentiaalisista harrastusvälineistä:
Minulla on 32-tuumainen kuvaputki-tv. Ostettaessa se oli oikein kelpo laite (tai niin minun veljeni ainakin sanoi, ja uskon paljon mieluummin tuttujen suosituksia kuin vaivaudun tekemään omia tutkimuksia), mutta nykyään jo yksistään sen koko herättää litteisiin näyttöihin tottuneissa kansalaisissa lähinnä säälin sekaista huvittuneisuutta. Onhan se iso - en uskalla yksin siirtää sitä mihinkään, koska siinä hajoaisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä selkä, televisio tai molemmat, ja yli puolen metrin syvyyskin aiheuttaa tiettyjä sisustuksellisia haasteita. Mutta kun se pääsääntöisesti toimii (mitä nyt scart-liitintä pitää välillä käydä tökkimässä paikoilleen, kun heinäsirkkaparvea muistuttava sivuääni käy sietämättömäksi), ja digiboksiakaan minulla ei ole, joten tällä katseluaktiivisuudella uutta ei todellakaan kannata hankkia.
Minulla on myös vhs-nauhuri, joka alkaa muuttaa värejä seepiansävyisiksi ja kitistä epämiellyttävästi, jos käyttö jatkuu yhtäjaksoisesti liian pitkän ajan (liian pitkä aika = mitä hyvänsä puolesta tunnista neljään tuntiin). Mutta kun minä käytän sitä niin harvoin, että ei tekisi mieli uuttakaan ostaa, ja aikoinaan vaivalla nauhoitettuja tallenteita en ole myöskään valmis hävittämään... Videokirjastossani on kuitenkin kymmeniä ellei satoja elokuvia, ja katson minä niitä kuitenkin joskus. Niitä hetkiä varten on hyvä olla välineet valmiina.
- - -
Ei herra isä, miten pitkä vuodatus tästä oli tulossa - yritin lukea tekstini kerran alusta loppuun ja uuvuin itsekin ennen puolimatkaa... Olen kuitenkin ns. liekeissä, joten tahdon tilittää tästä aiheesta kaiken. Niinpä laitan tekstin poikki, itseni pitkälleen ja ajastan nokkelana tyttönä loput huomisaamuksi! Kätevää! (Koska olen tekniikan ihmenainen, ajastusyritykset saattavat ehkä jatkua aamunsarastukseen saakka. Katsotaan, miten käy...)
Nyt minä kumminkin julkaisen - so long, farewell, auf Wiedersehen, goodbye!
1 kommentti:
Kyllä sitä rakkinetta voi tökkiä ja ronkkia ruuvimeisselillä, kunhan ottaa ensin töpselin pois seinästä! On nimittäin kokeiltu :) Eikä tullu edes permanenttia. Ei siitä tosin mitään hyötyäkään ollut... korkeintaan sen verran, että sain agressioita purettua ja sen jälkeen täysin rikkinäisestä laitteesta luopuminen oli helpompaa kuin ehkä toimivasta...
Lähetä kommentti