tiistai 12. lokakuuta 2010

Tekniikan edelläkävijä tilittää, osa 2

Vuonna 1991 sain joululahjaksi mankan, jossa oli kaksidekkinen c-kasettinauhuri, radio ja cd-soitin. Se oli hieno laite, ja käytän sitä vielä nykyäänkin, jos vain jaksan kaivaa sen esiin sohvan alta. Mankkaa useammin, ts. ehkä kerran kuussa, käytän kuitenkin ultramodernia levysoitin-radio-yhdistelmääni (ASA Studio 3704, peräisin arviolta 70-luvulta). Sekin toimii mainiosti, jos ei piittaa siitä, että radiota kuunnellessaan ei kannata juuri liikkua - jos menee radioaaltojen tielle, syntyvä rätinä peittää herkästi varsinaisen ohjelman alleen. (Fysikaalisesti aika uskottava selitys minun mielestäni.) Lp-levyjen kuuntelu on hivenen helpompaa, kunhan muistaa väännellä volyymi- ja muita säätimiä varovasti - ne rätinät, edelleenkin. Epäilen yhdeksi häiriöäänten lähteeksi kaiuttimien johtoja: pituutta niissä on metrikaupalla, joten vuosien varrella hiusmurtumia on luultavasti tullut vähän sinne sun tänne. Lisään rakeisen kuvan rätisevästä kullanmurustani, koska se nyt vain on niin suloinen kaikista oikuistaan huolimatta:

Bonuksena havainnollinen otos huomaamattoman elegantista kaiuttimesta (korkeus 45 cm), joita on siis kaksin kappalein.

Elin viitisen vuotta ilman mikroaaltouunia ja pärjäsin ihan hyvin. Kesästä saakka olen kuitenkin jälleen ollut kyseisen laitteen onnellinen (ja tämän yksilön ehkä viides) omistaja. Vähän tuppaavat nappulat jäämään jumiin, ja pintakin on 90-luvun kultaisten vuosien jälkeen päässyt kellastumaan, mutta toivon, että ulkonäön säihkyvyys ei ole suoraan verrannollinen laitteen ulkopuolelleen välittämään säteilyyn. Joka tapauksessa olen järkeillyt, että jos käytän laitetta keskimäärin kerran viikossa ja en päivystä ihan mikron edessä ruoan lämpenemistä odotellessani, minulle ei ehdi kasvaa häntää vielä tällä vuosikymmenellä.

Leivänpaahtimeni on samalla lapsuudenystäväni. Vanhempani olivat jo hävittämässä vanhaa uskollista, mutta minä ehdin onneksi väliin. Se on punainen ja se on valmistettu DDR:ssä, ei sitä saa tuhota! Voi olla, ettei se aivan läpäisisi nykyisiä sähköturvallisuusmääräyksiä, mutta kyllä se on tähän mennessä leivät ruskistanut. Joskus jopa mustuttanut (hyvä keino testata palovaroitinta, muuten. Vinkki: kannattaa etsiä valmiiksi tuoli palovaroittimen alle, niin se on helpompi päästä vaientamaan ennen kuin korvista alkaa vuotaa verta).

Olisi kyllä hienoa, jos vieläkin saisi soittaa puheluja keskusneidin kautta. Minulla ei kuitenkaan ole fonografia tai lankapuhelinta, vaan kehitysmaihin suunnattu ajaton klassikko Nokia 1100. Ostin sen kesällä 2004, kun edellinen puhelimeni putosi sängyltä ja kuoli. Kännykälläni voi soittaa puheluja sekä kirjoittaa ja vastaanottaa tekstiviestejä. Siinä on myös taskulamppu ja matopeli (jota en tosin ole ikinä pelannut). Näyttö alkaa hiljalleen osoittaa väsymisen merkkejä, mutta akku on vielä alkuperäinen. Pelkään jo ennakolta hetkeä, jolloin puhelimestani aika jättää. Nykyään kännykät ovat niin monimutkaisia, että en minä osaa sellaisia ostaa! Enkä sitä paitsi usko, että monikaan tällä hetkellä myytävistä puhelimista jaksaisi kulkea rinnallani kuusi vuotta kestäen mm. useita putoamisia parvisängystä.

P.S. Olen ehkä muutosvastarintainen ja haluton hankkimaan uutta, jos entinen vielä jotenkin toimii, mutta en sentään itsetuhoinen. Kaikki rätisevät, vikisevät tai muuten epäilyttävät sähköiset pikku ystäväni ovat siis irti pistorasiasta aina, kun eivät ole käytössä.

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Mullakin oli Nokian 1100! Sen nimi oli Ville. Se oli kerrassaan käyttökelpoinen vekotin. Mutta se vain kyllästyi minuun tai elämäänsä tai kumpaankin... Sen jälkeen menin puhelinliikkeeseen ja pyysin halvinta ja yksinkertaisinta Nokian mallia. "Miksi juuri se, eikö jonkun muun valmistajan puhelin kelpaisi?" Ei kelpaa, kun Nokialaiset puhuu samaa kieltä kuin minä, me ymmärretään toisiamme. Olen sukulaisteni Samsungeja ja Ericsoneja yms. vilkuillut, ja niiden valikot on ihan hepreaa (vaikka ovatkin mukamas suomea). Sitäpaitsi, toimivaa ei kannata korjata, tai vaihtaa, siitä tulee vaan ongelmia!

neiti talonmies kirjoitti...

Nöpöstiina: Aamen - se yhteen painikkeeseen perustuva tekniikka on jotenkin mukavasti humanistiyhteensopiva. Mulla on elämäni aikana ollut kolme kännykkää, ja kaikki ovat toimineet samalla logiikalla kuin tuo 1100 - heti, jos pitää käyttää jonkun muun puhelinta, olenkin sitten pulassa...