lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kadonnut: identiteetti (poliittinen)

Puhuin tänään Varpun kanssa vaalikoneista, jotka olivat kuulemma ehdotelleet hänelle hyvin kummallisia vaihtoehtoja äänestyskohteiksi. En ollut vastannut vielä yhteenkään vaalikoneeseen, mutta kotiin palattua piti kokeilla. Ei tullut yhtä jänniä tuloksia kuin Varpulla, mutta kyllä niistä ihan vääränlaisia tyyppejä silti tarjoiltiin.

Millaisia johtopäätöksiä noista tuloksista oikein voi tehdä? Että minulla on huonot mielipiteet? Omasta mielestäni? Ehkä minun pitäisi vain äänestää jotakuta sellaista, jonka kanssa en ole lainkaan samaa mieltä, kun kerran näennäisesti samanmielisimmät ehdokkaat vaikuttavat kerrassaan mahdottomilta. Ja tietysti voin vaalien lähestyessä turvautua myös vaihtoehtoiseen vaalikoneeseen, jos epätoivo iskee...

Jakomielisissä tunnelmissa
Irja - tai sitten joku ihan muu

P.S. Vaalikoneiden perimmäinen tarkoitus ei ehkä ole saada pieni ihminen tuntemaan itsensä mitättömäksi, mutta ainakin minä alan aina niiden kysymyksiin vastatessani hävetä tietämättömyyttäni ja passiivisuuttani - noin puoleen kysymyksistä tekisi mieli vastata "en osaa sanoa". Olenko tosiaan ainoa, joka ei aktiivisesti mieti vaikkapa transaktioveroa?

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kaunis olo

Törmäsin jossain lääkäriblogissa sellaiseen faktaan, että tänään on tuberkuloosipäivä, tai jotain.(Eikös olekin lähdeviitteet kohdallaan? Perustelen myös usein näkemyksiäni sanomalla, että "luin jostain" sen, mitä nyt ikinä tahdonkaan totuutena esittää. Ei kaikkia pikkuasioita voi muistaa...) Samassa yhteydessä törmäsin siihenkin tosiseikkaan, että se sellainen rokotuskuoppa (no se jännä jälki reidessä tai käsivarressa, tiedättehän) on peräisin juurikin tuberkuloosirokotteesta.

En muistanut nähneeni omaa tubikuoppaani pitkään aikaan. Tuli ihan ikävä, joten ryhdyin etsimään sitä iltani ratoksi. Siinäpä sitten menikin tovi, koska minun reisiini on mitään lupia kysymättä muuttanut raskausarpia ja kuoppia ja kaikenlaista kummallista rosoa ja kirjavuutta siinä määrin sitten viime näkemän, ettei siitä joukosta enää yksi rokotusarpi paljon erotu. Ärsyttäähän se.

Minä uskon reklamaatioon, mutta mihin tästä voi valittaa? Äidilläkin on jo puhelin kiinni tähän aikaan, joten en voi edes soittaa palautepuhelua viallisista geeneistä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Koruaskartelua

Sain lahjaksi pari vuotta sitten Aarikan puuhelmikoruja, kaulanauhan ja rannekorun. Se rannekoru oli tosi kiva ja tykkään edelleen käyttää sitä, mutta pitkä sateenkaaren väreissä kukertava kaulanauha ei ollut minun tyyliseni. Koska ne puupallurat olivat kuitenkin periaatteessa ihan kivan värisiä, päätin tuunata niistä itselleni mieleisemmät korut.

Alkuperäinen kaulakoru oli suurin piirtein
näin pitkä, paitsi tietty kirjava. (Kuva: Aarikka.com)

Keltainen rannekoru on alkuperäinen,
kirjavat rannekorut ovat minun tuunaamiani.

Väkertämäni kaulakoru, puuhelmien välissä
olevat lasihelmet hankin Tiimarista...
Että näin. Olen ylpeä itsestäni.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kaikki muutos on pahasta

Eksyin pitkästä aikaa Suomalaiseen kirjakauppaan, ja se oli järkyttävä kokemus. Kauppa oli uudistunut. Brrrrh.
  • Siellä oli mustat seinät. Miksi? Jotta vampyyrit tuntisivat olonsa kotoisaksi?
  • Se näytti enemmän levy- tai askartelukaupalta kuin kirjakaupalta. Eikä siellä sähköhärpäkeosastolla edes myyty sähkökirjoja tai niiden lukulaitteita vaan konsolipelejä ja ties mitä muuta sälää, josta en mitään ymmärrä, mutta jolta toivoisin kirjakaupassa varjeltuvani.
  • Yritin etsiä paria aivan tiettyä teosta, mutta se oli mahdoton tehtävä. Kirjoja oli siellä täällä, eivätkä läheskään kaikki olleet aakkosjärjestyksessä hyllyssä. (Joku saattaa sanoa, että voihan siellä kysyä myyjältä apua, mutta minä en voi. Minusta kirjakaupassa pitäisi pystyä löytämään hakemansa teos suunnilleen samalla logiikalla kuin kirjastoissakin. Jos niin ei ole, minä menen kaupasta pois ja asioin jossakin muualla.)
Niin että pitäkää tunkkinne. Muutos järkyttää minua syvästi sekä asiakkaana että ihmisenä, joten menen kilpailevaan puljuun, tai divariin, tai ostan kirjani netistä. (Tai teen vielä viisaammin enkä osta yhtään uutta kirjaa vaan hankkiudun eroon muutamista entisistäkin... Ei sentään, joku raja. Kyllä kirjoille pitää aina olla tilaa.)

Päivän mietelause: Ennen kaikki oli paremmin.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Se on sitten kevät

Ei, minä en aio puhjeta kevään ylistykseen, vaikka se tuntuukin vähän niin kuin kuuluvan asiaan täällä blogimaailmassa*. Tänään tuo vuodenajoista julmin ei sentään ole niin p****stä kuin yleensä, koska eilen tuli uutta lunta, ja ulkona näyttää ihan talvelta. Noin ylipäätään kevät on kuitenkin mielestäni ehkä viidenneksi mukavin kaikista vuodenajoista, ja nytpä kerron, miksi.
  1. Keväällä on rumaa. Kun hanget korkeat nietokset alkavat madaltua, ne muuttuvat harmaiksi, ruskeiksi, hiekoitushiekan kirjavoittamiksi ja liian usein myös haiseviksi (en aio ryhtyä käymään täällä suurta koirankakkakeskustelua, mutta täytyy sanoa, että välillä ymmärrän kakkasotaa yleisönosastoilla käyviä erittäin hyvin).
  2. Keväällä jalat ovat koko ajan märät. Kesäkenkiä ei voi vielä käyttää ihan jo siksikin, että mieli ei pysy säiden muuttumisen mukana, ja aamulla talvisaappaat tulee laitettua vanhasta muistista jalkaan. Sitten vesi tulee kengistä läpi ja lisäksi jalat hikoilevat liian kuumissa kengissä, joten illalla jalkineita riisuttaessa aromit ovat melko muhevat.
  3. Keväällä aurinko paistaa, ja koko talven ajan päälle kiskotut vaatteet näyttävät äkkiä auttamattoman nuhjuisilta ja koti sietämättömän likaiselta. Luonnonvalo paljastaa myös sen, että edellisinä kuukausina hämärässä eteisessä kelvollisilta vaikuttaneet väriyhdistelmät eivät oikeastaan soinnu lainkaan toisiinsa.
  4. Keväällä aurinko voi myös lämmittää kotia sen verran, että tulee mieleen valita sunnuntaipäivän kotihousuiksi edellisenä kesänä käytetyt lököttävät caprihousut. Kun niitä pukee päälleen, saakin todeta, että housut eivät todellakaan lökötä enää: talvinen massakausi joulutorttu- ja laskiaispulladieetteineen on tuottanut tulosta, ja ylänappi menee kiinni vain vatsaa sisään vetämällä ja lievällä väkivallalla. Tilanteesta järkyttyneenä pakottauduin tekemään virallisen punnituksen, ja kävinkin vaa'alla tekemässä henkilökohtaisen ennätykseni. Saa-ke-li. Nyt on ruvettava käyttämään farkkuja ainakin kerran viikossa, kunnes tilanne on normalisoitunut. Hameen kanssa on helppo elää: jos nappi vähän kiristää, vyötärön kohta vain hiissautuu vaivihkaa ylemmäksi. Farkut eivät valehtele.
Sen minä vielä tarkistan, että kai kaikki tietävät, mistä tuo otsikko on lainattu? Lukekaa Marja-Liisa Vartiota; se on sitten hyvä kirjailija!

* Kuinkahan monta tulppaanikimpun kuvaa olen viime aikoina eri blogeissa nähnyt? Täytyy tosin tunnustaa, että minäkin ostin yhden, kun kaveri painosti. Ensin maljakko vuodatti vedet lipastolle, jonka pinta meni jännästi kuprulle. Kolmen päivän kuluttua ostamisesta tulin kotiin, ja lattia oli täynnä tulppaanin terälehtiä. Kyllä oli paljon iloa siitä kimpusta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

(Mari)skool

Minä pidän tavaroista: hassuista tavaroista, vanhoista tavaroista, rumista tavaroista, kirjavista tavaroista, muovisista, lasisista, peltisistä, paperisista tavaroista... Erästä esinettä en kuitenkaan ymmärrä, ja se on Mariskooli. Monet ihan järkevätkin ihmiset säilövät niitä kaapeissaan, ja hämmentävän monet käyttävät niitä näkyvinä sisustuselementteinä. Useilla minun tuttavistani on sellainen. Äidilläni taitaa olla useampikin.

Minä en halveksi ketään hänen Mariskoolinsa tähden. Ihmettelen silti, mitä varten Mariskoolit ovat a) ylipäätään olemassa b) niin suosittuja.

Ymmärrän epäkäytännölliset esineet, jos ne ovat hienoja. (Minullakin on niitä, paljon...) Mutta kun Mariskooli ei ole hieno! Minusta se näyttää jotain epämääräistä rupitautia kantavalta lasimaljalta, jota ei kehtaa heittää pois, koska isotäti antoi sen aikoinaan ylioppilaslahjaksi.

Ymmärrän myös käytännölliset esineet, jotka eivät ole hienoja. Mutta kun Mariskooli ei ole edes käytännöllinen! Mitä sillä oikein pitäisi tehdä? Ruoansäilytysastioissa pitäisi olla kansi. Epämääräisen pikkusälän säilyttämiseen maljamainen muoto ei taas ole ollenkaan omiaan; nupit ja nepit vain röykkiöityvät ikävästi ja tarrautuvat kiinni toisiinsa. Onko se kenties tarjoiluastia? No, minulla ei ole edes ruokapöytää, joten hienotkaan tarjoiluastiat eivät nouse tarvehierarkiassani kovin korkealle, Mariskooleista nyt puhumattakaan...

En ymmärrä, mutta eipä onneksi tarvitsekaan. Muut eläkööt tavallaan, kunhan minä saan rauhassa täyttää kotini kyseenalaisen oman makuni mukaisesti. Jään siis kiittämään onneani, että olen itse välttynyt Mariskooleilla lahjovilta isotädeiltä...

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Perjantai-ilta

Perjantai-illan kunniaksi olen kuunnellut Anna Puun "Linnuton puu" -kappaletta ja vollannut sen tahdissa. Oh well.

Jotta ilta ei menisi ihan märisemiseksi, niin bilefiilikseen pääsee Andrea True Connectionilla (tällä videolla on biisistä lyhennetty versio ja vähän suttuinen äänenlaatu, mutta itse musavideo on huippu). Meidän äidillä oli samanlainen kampaus hääkuvassaan kuin tällä laulajattarella, mutta onneksi äiskällä ei ollut mikroshortseja 70-luvulla...

torstai 10. maaliskuuta 2011

Neljä vuodenaikaa

Asteikolla 1-10 ruoanlaitto tai ruoasta keskusteleminen asettuvat minun arvottaminani jonnekin heikon kolmosen hujakoille. Siksi olenkin hieman hämmentynyt siitä, kuinka paljon olen viime aikoina kirjoitellut ruoasta ja syömisestä. Sama linja jatkuu tänäänkin: minun maailmani neljä vuodenaikaa, saanko esitellä!

Joulutorttukausi alkaa viimeistään marraskuussa ja jatkuu ainakin loppiaiseen asti; joka tapauksessa niin pitkälle, että viimeiset torttutaikinat on pakastimesta käytetty. Glögi liittyy olennaisena osana vuoden tähän jaksoon. (Glögi kuuluisi kaikkiin muihinkin jaksoihin, mutta sitä on heinäkuun helteillä vähän vaikea löytää kaupoista.)

Usein joulutorttukausi ehtii mennä jonkin verran limittäin laskiaispullakauden kanssa. Tämä kausi käynnistyy heti, kun ahneimmat kauppiaat kehtaavat laittaa laskiaispullia tyrkylle. Jos joku tai jokin herättää uinuvan kotileipurini, kausi saattaa alkaa aikaisemminkin - esimerkiksi vuoden 2010 laskiaispullakausi alkoi edellisen vuoden marraskuussa.

Laskiaispullakautta seuraa mämmikausi. Koska mämmin syöntiin kuuluu ehdottomasti joko saavillinen vaahdotettua vaniljakastiketta tai kunnon keko vaniljajäätelöä, mämmikaudesta on luontevaa laskeutua jäätelökauteen, joka lasketaan täydellisesti alkaneeksi kesän ensimmäisestä irtojäätelöstä (muu jäätelönkulutus kuuluu pikemminkin normaalin lohtu-, kosto- tai huvisyömisen piiriin).

Syksyisin on pari kuukautta aikaa elää uutta, terveempää elämää jäätelö- ja joulutorttukauden välissä. Sitten illat tummuvat ja mieli mustuu hiljalleen, ja kaikki alkaa alusta.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Bzzzzzz...

Kohtasin herhiläisen, vaikka on vasta maaliskuu. Se edusti poliittista lajiketta, mikä selittänee sinnikkyyden.

alkuperäinen kuva täältä
Minä halusin käydä kaupassa mahdollisimman ripeästi (tyhmä ajatus muutenkin, pitää vain jatkossakin suosia arki-iltojen viimeisiä aukiolotunteja), koska tukka oli likainen ja nälkä kamala, ja kiusaannuin jo kauppaan mennessäni puolueilmapallojen ja painetun vaalipropagandan jakelijoista, jotka olivat tehokkaasti piirittäneet koko sisäänkäynnin. Kiersin pidempää reittiä ja välttelin katsekontaktia, ja menomatka sujuikin hyvin.

Täydet ostoskassit hidastivat liikkumista, joten paluumatkalla en onnistunut enää pakenemaan. Herhiläinen havaitsi minut ja pörräsi perääni kertomaan, että vaalit lähestyvät tyrkyttäen samalla kirjallisia ohjelmanjulistuksia. "Joomätiedäneikiitos", sanoin minä ja jatkoin matkaa kuvitellen päässeeni rauhaan. Mutta. Olin ostanut laskiaispullia (neljä viikossa ei ole kovin paljon, eihän?) ja laittanut ne päällimmäiseksi kassiini, etteivät vain litistyisi matkalla. Tuo kiusallinen otus huomasi sen ja alkoi huudella. "Hyviä pullia olet ostanut!" Minä mumisin jotain epämääräistä ja painelin selkä köyryssä menemään. Selkäni takaa kuului: "Keitätkö kahvit, jos tullaan juomaan?" Jotain muutakin se sanoi, mutta keskityin pakenemaan, joten en kuullut kaikkea.

Minä en nyt ihan ymmärrä, kuulkaas. Miksi minä haluaisin äänestää ihmistä, joka hakee kontaktia äänestäjään kommentoimalla tämän ostoksia? Entä jos päällimmäisenä olisi ollut vaikkapa pikkuhousunsuojapaketti? "Hyviä suojia olet ostanut! Lainaatko minullekin, jos tulee tarvetta?" Yksityisalue, pääsy kielletty! Irti mun tavaroista (kahvinkeitin mukaan luettuna)!

Muutenkaan en kyllä ymmärrä ehdokkaiden intoa myydä itseään kadulla. Minä en arvosta hiukkaakaan ns. henkilökohtaista kontaktia, vaan etsin mieluummin ehdokkaani vaikkapa vastaamalla vaalikoneisiin ja tutkailemalla tarjontaa itsenäisesti, mahdollisimman kaukana ihmisistä ehdokasnumeroiden takana. Tekisivät varsinaisia töitään tai viettäisivät mieluummin vaikka laatuaikaa läheistensä kanssa - minä en periaatteesta äänestä ketään, jolla on aikaa luuhata kadulla häiritsemässä ihmisiä!

Feissareiden kanssa en pysähdy keskustelemaan ikinä, vaikka jäsenyys periaatteessa kiinnostaisikin. Lipaskeräyksetkin ovat kiusallisia. Hankin itse tietoa järjestöstä ja liityn netissä / laitan avustukseni suoraan keräystilille, kiitos vain. Olen tainnut täälläkin avautua myös siitä, kuinka kirjat riittävät minulle; en halua edes kuulla kirjailijan lukevan teoksiaan ääneen, saati sitten selittelevän niitä tai etenkään näkemyksiään elämästä ja maailmasta. Katusoittajille en anna rahaa koskaan, kerjäläisistä nyt puhumattakaan. Ja jos haluaisin palvelukseeni vaikkapa gigolon, en varmasti hankkisi sitä kadulta (en kyllä tiedä, minkä verran miesprostituoituja Helsingin kadunkulmissa päivystää, joten voi olla, etten sieltä löytäisi, vaikka tahtoisinkin). Joko minä olen kummallinen erakko tai maailmassa on virheitä. Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

P.S. Minä en sano nimiä, mutta otsikosta nokkelimmat saattavat pystyä päättelemään minua ärsyttäneen kevätpörräisen nimikirjaimet. Arvatkaa, äänestänkö?

torstai 3. maaliskuuta 2011

Petos lautasella

Luulin tänään syöneeni iltapalaksi juustolla ja paprikalla vuorattua näkkileipää ja jogurttia ja marjamössöä ja sen sellaista. Olin väärässä. Söin ilmeisesti MATOJA. Ai miksikö minä niin luulen? No siksi, että kun olin pistellyt poskeeni viimeisen leivänpalan, lautasella näkyi perin eläväinen pikku muru. Se oli pieni ja ruskehtava ja KIEMURTELI, ja sitten minä tajusin, mikä se oli, ja heitin sen lavuaariin ja huuhdoin viemäristä alas.

Haluaisin kovin paljon tietää, mistä tuo kutsumaton vieras ilmaantui. Tarkistin paprikan - kaikki kunnossa. Tarkistin leipäpaketin - päiväys kohdallaan (kerrankin), ei elämää eikä ylimääräistä liikehdintää. Jääkaapissa oli hiljaista. Voisiko marjamatonen muka elää talven yli pakastimessa ja virkistyä jääkaapin hyväilevässä lämmössä? En oikein usko (enkä haluakaan uskoa, jäävät muuten marjat kohta syömättä). Mysteeri. Pahinta on kuitenkin se, että tällä hetkellä tuntuu koko ajan siltä, että nielussani kiemurtelee jotakin ylimääräistä.

Päivän mietelause: Aikainen mato tulee syödyksi. Valitettavasti.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Turvoksissa

Olen vähän kerrassaan kehitellyt tammikuussa lanseeraamaani Irjan ihmedieettiä kohti täydellisyyttä. Nyt alan olla jo aika lähellä. Näin tänään:

klo 7.30: Aika riittää joko hiusten kuivaamiseen tai aamiaisen syömiseen, ei molempiin. Jätetään aamupala väliin.
klo 9: Juodaan kupillinen kahvia.
n. klo 12: Työperäinen force majeure -tyyppinen tilanne. Lounas jää väliin. Juodaan kupillinen kahvia.
n. klo 14: Force mineure -tyyppinen tilanne vie huomion. (Onko mineure sana? Sovitaan, että on.), ja eräs aikaikkuna ehtii sulkeutua. Ei vieläkään ruokaa, mutta kupillinen kahvia.
klo 15.30-16.30: Odotellaan seuraa kipeästi kaivattuun iltapäivälounasaamiaishetkeen. Seuralla kestää.
klo 17.30: Ostetaan roiskeläppäpizza ja ahmitaan se samalla, kun juostaan raitiovaunuun.
klo 20.00: Illallinen. Syödään hyvin paljon.
klo 21.30: Kaksi kostoksi ostettua laskiaispullaa (kosto siitä, että illalliseen kuuluva jälkiruoka jäi allergian vuoksi syömättä).

Tilanne nyt: ähky.

E, en ole raskaana, mutta sivuprofiilini perusteella voisin kyllä olla.