sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Piinallista

Klikkaa mua -journalismi on sitten hieno asia. Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota erääseen otsikointitrendiin. Arvaatteko, mihin?


Otsikot: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Vartti, Yle, HS (.fi)

Toisinaan on tarpeen käyttää voimakasta verbiä. Aina ei välttämättä ole. Erityisen hyvin tämä korostui 20.11., kun Hesarin verkkosivulla oli sekä otsikko lehden omaan uutiseen kammottavasta mönjämiehestä että linkki Ilta-Sanomien uutiseen kasvihuonetyöntekijän tekemistä raiskauksista ja hyväksikäytöstä. Molemmissa puhuttiin piinaamisesta. Toisen uutisen kohdalla se oli minusta osuvampi sananvalinta kuin toisen.

Ai niin, otsikko.

Ensimmäinen adventti, eikä minulla ole partiolaisten joulukalenteria. Ikävää. Adventtisunnuntai antaa joka tapauksessa sopivasti luvan vältellä töitä haeskella joulutunnelmaa pimeään marraskuiseen iltapäivään esimerkiksi katselemalla  tunnelmallista elokuvaa kynttilöiden loisteessa.

Sorruin jopa päivän kunniaksi tutkimaan, olisiko minulla jotakin enemmän tai vähemmän jouluista elokuvaa. Kaksi näyttäisi olevan: The Holiday ja Love Actually (Rakkautta vain). Ainoa ongelma tässä on se, että en oikeastaan pidä kummastakaan...

The Holiday on sen verran kökkö ja pitkäpiimäinen, ettei minulla ole siitä mitään erityistä sanottavaa. Love Actually -elokuvalle puolestaan olen kantanut kaunaa siitä saakka, kun sen näin. Minulle markkinoitiin kyseistä elokuvaa kerrankin suhteellisen onnistuneena romanttisena komediana, jossa on sekä lämpöä että särmikkyyttä ja jonka ihan järkevinäkin pitämäni ihmiset vakuuttivat saavan hymyn katsojan huulille. Valitettavasti se oli katala valhe.

Minä katson kyllä sille päälle sattuessani myös ällöttävän siirappisia hyvän mielen elokuvia. Mutta kun Love Actually -elokuva ei ollut sellainen! Minua esimerkiksi häiritsee suuresti elokuvan "romanssi" sellaisten ihmisten välillä, joilla ei ole yhteistä kieltä. Mitä ihmettä? Älkää nyt ainakaan viitsikö väittää tuota rakkaudeksi! Pahin pettymykseni koski kuitenkin onnellista loppua, joka tuollaisessa elokuvassa kuuluu asiaan. Melkein kaikille käy hyvin, juu, mutta ei niille, joille pitäisi käydä. Vääryys! Minusta kiinnostavin hahmo koko elokuvassa oli Laura Linneyn esittämä Sarah, ja kuinkas hänelle käykään? Yksinäisyys (romantillisessa mielessä siis) ja toisten puolesta uhrautuminen vaikuttaisivat jatkuvan hamaan ikuisuuteen. Jee! Mitä ihmeen käsikirjoittamista tuo tuollainen on? Hyvän mielen elokuvassa vain paskiaisille saa käydä huonosti!

Jatkan siis leffalaatikkojen penkomista. Jos ei muuta löydy, voin aina katsoa pari jaksoa Jeevesiä, ja maailma on taas mallillaan.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Päivän ilonaihe

Lähikirjaston vaihtuminen on saanut minut tänä syksynä lukemaan sarjakuvia muutenkin kuin satunnaisesti: kirjasto on lähempänä kuin ennen, siellä on kattavampi valikoima kaikkea ja aikuisten sarjakuvat ovat omalla osastollaan (joten ei tarvitse sarjakuvahyllyllä kompastella nenäänsä kaiveleviin ja Karvista tavaaviin lapsosiin tai otsatukkansa alla lymyileviin manga-teineihin... Hei, olen Irja ja olen koppava ja ennakkoluuloinen täti-ihminen). Melkein harmittaa, etten ole ottanut sarjakuvia säännölliseksi tavaksi jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään ja niin edelleen - onpahan ainakin paljon teoksia, joihin voin vielä tutustua!

Lukuharrastukseni on jo joitakin vuosia painottunut aika eskapistisesti. Ehkä juuri siksi olen koukuttunut varsinkin Fables-sarjaan (mistä kiitos kirjablogeille - niiden kautta löytää aika paljon lukutärppejä, vaikka välillä tuntuukin, että kaikki kirjoittavat samoista teoksista vuoron perään). Olen elänyt sen verran kauan ilman televisiota, etten enää jaksa keskittyä seuraamaan hyviäkään tv-sarjoja, mutta sarjakuvat ovat näköjään eri asia: on vain kiva, että luettavaa riittää pidemmäksikin aikaa.

Sitten se päivän ilonaihe: tässä ensilunta odotellessa ilahduin kovasti, kun havaitsin, että Fables-sarjan Snow Queenin etunimi on Lumi. Kieli-intoilijana olen iloinen, kun törmään suomeen yllättävissä yhteyksissä, ja lumi on paitsi kaunis asia myös aika kaunis sana!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa..?

Minulla on syötteenlukuohjelmassa otsikolla "Oikeastaan aika tylsää" kansio sellaisille blogeille, joihin en oikein osaa suhtautua. Välillä niissä on sen verran kiinnostavia juttuja, että en viitsi lukemista kokonaan lopettaakaan. Tähän vuodenaikaan taas ymmärrän oikein hyvin, miksi olen nimennyt tuon kansion tuolla tavoin.

Jos näitä blogeja uskoo, esimerkiksi joulu on aivan nurkan takana. En tajua. Nythän on vielä marraskuu! Ei ala joulu marraskuussa! Minun kokoonpanostani puuttuu kokonaan sellainen osanen, joka saa ihmisen tunnelmoiden vaihtamaan jouluverhot ikkunoihin, liimaamaan käpytonttuja ja satiininauhoja risukransseihin ja askartelemaan joulukortteja. Sesonkisisustus - siis mikä? Minulla on ollut samat verhot (alun perin vanhempieni 70-luvun lopulla ostamat) ikkunoissa noin seitsemän vuoden ajan, enkä vaihtaisi niitä nytkään, mutta uuteen asuntoon ne ovat valitettavasti liian lyhyet. Nyyh. Jos kerran verhoistaan tykkää, miksi niitä pitäisi monta kertaa vuodessa vaihtaa? Askartelu ahdistaa ylipäätään, en ole ikinä lähettänyt joulukortteja, ja joululahjat (ne kaikki kolme) saatan tänäkin vuonna hankkia vasta aatonaattona. Vaikeinta minun on kuitenkin toisten jouluvalmisteluja ihmetellessäni käsittää, kuinka paljon aikaa, energiaa ja innostusta jotkut saavat laitettua kotinsa jouluistamiseen tai pääsiäistämiseen tai syksyistämiseen tai keväistämiseen.

Välillä mietin, onko minussa kovastikin vikaa, kun ei vain kiinnosta. Toisaalta olen viime aikoina huomannut itsessäni pieniä muutoksen merkkejä. Olen esimerkiksi hiljakkoin ostanut pöytäliinan. Nyt minulla on niitä peräti kolme kappaletta (mikä tosin edelleen tuntuu vähän turhalta humputtelulta - mielestäni yksi riittäisi oikein hyvin). Vielä minustakin kelpo emäntä saadaan! (Mutta samoja verhoja pidän silti kesät talvet.)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Synkkä ja myrskyinen Yö

Vietin sunnuntai-iltaani tekemällä töitä, mikä oli hivenen ankeaa, vaikka työstäni tykkäänkin. Siksipä kuuntelin YouTubesta tunnelmaa keventävää taustamusiikkia. Yhdessä vaiheessa tulin klikkailleeksi itseni niiden videon jälkeen tarjoiltavien suositusten (tai mitä nyt ovatkaan) avulla Brita Koivusesta Laila Kinnusen ja Olavi Virran kautta Kari Tapioon. Kaikki edellä mainitut artistit auttoivat tehokkaasti sunnuntaiangstin selättämisessä.

Mutta. Kari Tapion jälkeen minulle ehdotettiin Yö-yhtyeen kappaletta Rakkaus on lumivalkoinen. Yö?! Mitä tämä tällainen oikein on? Eikö mikään ole enää pyhää? Mitähän tuolta vielä ehdotetaankaan? Arttu Wiskaria? En minä tuota kappaletta kuunnellut, en todellakaan, mutta sieluuni jäi tahra. (Joku voisi tietysti huomauttaa, että musiikkia voisi kuunnella muualtakin kuin YouTubesta, etenkin kun koko levyhyllyni sisältö löytyy tämän samaisen tietokoneen kovalevyltä, mutta turha tässä on ryhtyä saivartelemaan.)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Wc-kori, osa II

Olin tässä taannoin vieraana häissä, joissa oli naisten saniteettitiloihin tuotu wc-kori häävieraita varten. Se sisälsi oikeaoppisesti mm. laastaria, nenäliinoja, kipulääkettä (ei-maksatoksista), siteitä, vanupuikkoja, käsivoidetta, sekä lisäksi hiuslakkaa ja kynsilakkaa.

Testiryhmä kiittää vessakoria erityisesti hiuslakasta, sillä onnistuin jostain syystä rikkomaan sukkahousuni kahdesti saman illan aikana ja hiuslakka esti suuremmat tuhot. Testiryhmä moittii kuitenkin vessakoria kortsujen puutteesta. Jos häissä olisi käynyt flaksi, niin miten sitten muka olisi pitänyt korrektisti toimia? Ottaako hääpari vastuun, jos jotain sattuu, mitä häh???? 

Wc-kori

torstai 10. marraskuuta 2011

Pitäisikö matematiikkaa opettaa kouluissa?

Sain eräältä missi- ja kauneusbisneksessä työskentelevältä ystävältäni alla olevat videolinkit. Ne olivat niin hulvattomia (järkyttäviä) että päätin jakaa ne teidän kanssanne.

Ensimmäisessä videossa Miss USA -kandidaateilta kysytään mielipidettä siihen, pitäisikö evoluutioteoriaa opettaa lapsille kouluissa. On niin amerikkalaista, että tuollaista kysytään misseiltä. Ja jotenkin on järkyttävää, että siitä on tosiaankin tehty mielipidekysymys, kun tarjolla olisi uskomusten sijaan ihan vankkaa tiedettä ja todistettuja faktoja. Jos ette jaksa/halua katsoa videota kokonaan, niin pari ensimmäistä minuuttia riittää kyllä, lupaan sen...



Toinen video on hulvaton komediakommentti tuohon oikeaan missikyselyyn. Niin, pitäisikö sitä matikkaa opettaa lapsille koulussa? Hihiii...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tarina vailla loppua (Irja vs. tekniikka)

Pesukoneeni on pitkään kitissyt oudolla tavalla. En ole aikoihin uskaltanut käyttää kovimpia linkousnopeuksia, koska olen pelännyt koneen hajoavan lopullisesti.

Jos pesukoneen kieli on vihreä, kone on sairas.
Sitten sain kuulla riittävän luotettavana pitämältäni taholta äänen johtuvan siitä, että pesukoneen hihna on liian löysällä. Sitä pitäisi vain kiristää, ja ongelma korjaantuisi. "Hah", minä ajattelin, "etpäs pääsekään hajoamaan - minä tiedän, mitä sinulle pitää tehdä!" Irja 1 - tekniikka 0.

Kone avattiin (käytän passiivia, ettei tarvitsisi paljastaa, että en minä sitä avannut vaan valjastin isäni avaamaan koneen kylässä käydessään, koska minulla ei ollut sopivan kokoisia lenkkiavaimia eikä oikein kyllä innostustakaan), mutta kävi ilmi, että hihnaa ei voi kiristää, vaan pitäisi ostaa uusi. Irja 1 - tekniikka 1.

Kone jatkoi kitinäänsä, kunnes eräänä päivänä sain ostettua 7-millisen lenkkiavaimen (tätä suoritusta ei saa väheksyä - olin jo pari kertaa käynyt Clasulla kääntymässä kannoillani, koska onnistuin löytämään kaikkea muuta paitsi etsimääni, enkä löytänyt edes myyjää, jolta kysyä) ja avasin koneen ihan itse. Tutkin hihnaa tarkasti, otin talteen kaikki mahdolliset numerokoodit, selvitin taidokkaalla salapoliisityöllä (lue: keltaisilta sivuilta) liikkeen, jossa myydään varaosia pesukoneisiin, ja menin paikalle esiintymään asiantuntevana asiakkaana. Irja 2 - tekniikka 1.

Ensin kävi ilmi, että koneeni on hankala tapaus, joten sopivia hihnoja ei ole varastossa. Sitten selvisi, että en ollutkaan kovin asiantunteva asiakas, vaan minun pitäisi tutkia pesukoneen sisälmyksiä vielä kerran, koska sinne ja vain sinne on piilotettu numerosarja, jonka avulla sopiva hihna voidaan tilata. Palasin nöyrästi kotiin tutkimaan asiaa. Irja 2 - tekniikka 2.

Hihna tilattiin. Minä odottelin. Torstaina pääsin lopulta hakemaan kauan kaivatun kumirinkulan, josta maksoin 35 euroa (mikä ei mielestäni ole ihan vähän). Avasin koneen jälleen kerran - ja totesin, että hihna oli vääränlainen: numerokoodit eivät täsmänneet, ja pituudessa oli aika lailla eroa, vaikka vanhan hihnan venymisenkin ottaisi huomioon. Irja 2 - tekniikka 3.

Tänään vanhempani olivat käymässä, ja isäni sai jälleen ilon ja kunnian tukea aikuista tytärtään arjen haasteissa. Päätimme yhdessä tuumittuamme kokeilla, mitä tapahtuisi, jos uuden hihnan survoisi kuitenkin paikoilleen. Se onnistui! Rumpukin pyöri sulavasti ympäri! Nyt alkoi homma toimia! Irja 3 - tekniikka 3.

Pikaohjelma olisi hyvä keino testata korjattua konetta. Laitoin pyykit sisään ja koneen päälle. Hihna kesti, rumpu pyöri... ja sama vanha kitinä alkoi taas. Tee se itse -malli kannattaa - jos vain oikeasti tietää, mitä tekee... Irja 3 - tekniikka 4.

Haluaako joku ostaa pesukoneen hihnan? Voisin myydä kolmellakympillä, tai vaikka kahdella... tai no, kun tarkemmin ajattelen: enpä taida myydä. Kuristan tuon kodinkoneen siihen hihnaan heti, kun se ei osaa pitää varaansa. Sitten olemme vihdoinkin tasoissa!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tänä iltana vihaan erityisesti teleoperaattoreita ja pankkeja.

Puhelinlaskuni oli yllättävän suuri. Aloin tutkia asiaa, ja syytän sitä poikaa, joka melkein myi minulle uuden puhelimen tuossa hiljattain. Kun en ostanut, palasimme markkinointituokion alkutilanteeseen, jossa annoin pojalle luvan päivittää nykyistä liittymääni. Varmistin, että eihän se maksa mitään. "Ei maksa", sanoi poika, "ja kannattaa kyllä päivittää, ettei vain tarvitse maksaa laskussa ylimääräistä". Nyt puhelinlaskuani kasvattaa kohta "palvelutilaus". Haistakaapa!

Lisäksi operaattorin poika tarkisti liittymäni "ilmaista" päivitystä suorittaessaan ohimennen, että onhan sähköpostiosoitteeni sejase, ja lasku-sana mainittiin ja jotain jotain, ja minä sanoin juu, koska sähköpostiosoitteeni on sejase. Tämän jälkeen olen saanut puhelinlaskuni automaattisesti sähköpostitse, mikä on p*rseestä muun muassa siksi, että minulla ei ole printteriä enkä todellakaan muistaa maksaa laskuja, joita en saa paperilla.

Pankkeja taas vihaan siksi, että pankkini on ottanut käyttöön ihastuttavan lisävahvistuksen, joka lisää tietoturvaa ja johon tarvitaan vain suomalainen kännykkäliittymä, ooh ja aah! Lisävahvistus on ilmainen, ihanaa! Se on myös pakollinen, koska joitakin laskuja ei vain pysty maksamaan ilman, vaan systeemi menee lukkoon, jos yrittää. Tänäänkin minun piti käyttää vain kolme avainlukua erästä isompaa laskua maksaessani. Kätevää! Verkkopankki helpottaa asiointia minkä ehtii! Kyllä nyt asiakasta hellitään!

Varpu täällä taas, moi

Tjaah, onkin tässä jo tovi kulunut siitä kun viimeksi tänne blogiin mitään kirjoitin. Hyvä että Irjalla runosuoni pulppuaa. Minulla ei ole paljon ollut annettavaa yhteiskunnalle tahi lukijoillemme. Viime viikot ovat kuluneet tasaisesti rytmillä "töihin-kotiin-töihin-kotiin-töihin-kotiin-töihin-kotiin-töihin-kotiin-juhliin-kotiin". Ja sitten onkin sykli alkanut taas alusta. Tyhjiin on imetty nainen.

Kiire ja ikä alkaa näkyä naamassa. Tänä aamuna peilistä katsoi silmäpusseista päätellen Vesa Keskinen. Olisi pitänyt ostaa sitä kallista turvotusta ehkäisevää silmänympärysseerumia kun sitä minulle kosmetologilla yritettiin kaupata.

Normaaliaikaan palaamisen kunniaksi ostin tänään vaaleanpunaisen led-valosarjan. Se on ihana, tuo kotiin vienoa bordellimaista tunnelmaa. Laitan toivoni valoon, kaamoksesta on selvittävä jotenkin.