keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Hiki

Hikoilu on asia mikä aiheuttaa minulle päänvaivaa. Tästä asiasta olen onneksi pystynyt Irjan kanssa puhumaan, mutta ajattelin jakaa hikoiluongelmani yksityiskohdat kaikkien lukijoidemme kanssa (pahoittelen).

Murrosiästä asti olen hikoillut enemmän tai vähemmän runsaasti, vuodenajasta riippumatta. Tuskanhiki on vielä lisäbonus. Hikoilua seuraa myös epämiellyttävä haju. Vaikka käynkin suihkussa aamuisin ja iltaisin, ja peseydyn joka kerta happamalla pesunesteellä, niin silti kainaloissani asuu pahaa hajua tuottava itsepintainen bakteeriyhdyskunta. Kainalokarvat, nuo piikikkäät ystävämme, pidän poissa säännöllisellä höyläämisellä. Epilointia en uskalla kuvitellakaan kainaloihin, sen verran tuskallista jo säärienkin käsittely epilaattorilla on. Hajuun vaikuttaa tietysti myös käyttämäni vaatetus, etenkin jos puuvillapuseroon on ehtinyt pinttyä märän koiran haju (tämä on ihan oma kiehtova aiheensa, ehkäpä palaan pyykinkäsittelyyn myöhemmin).

Käytin monta vuotta Revlonin tuoksutonta Mitchum-dödöä (deodorantti-antiperspirantti). Pikkuhiljaa sen saatavuus kaupoista alkoi heikentyä, enkä tiedä myydäänkö sitä enää missään. Sen ainesosien käyttö varmaan kiellettiin EU:ssa. Noh, en ollutkaan ihan tyytyväinen tuon dödön tehoon loppuaikoina, sillä viimeistään iltaan mennessä kainalot olivat usein aivan hikiset, eikä hajukaan ollut enää raikkain mahdollinen.

Seuraavaksi päätin kokeilla kristallikivideodoranttia. Ostin luontokaupasta sellaisen kovan kristallimöhkäleen, mikä sisältää bakteerikasvua hidastavia "luonnollisia" mineraalisuoloja (ei siis alumiinia eikä alkoholia). Luin netistä ohjeen, että kiveä pitää kostutuksen jälkeen hangata kainaloon 10-15 sekunnin ajan. Tein näin aina aamuin ja illoin siihen saakka, kunnes tiputin kiven lattialle. Siitä lohkesi irti teräväreunainen pala, joten kainalon hinkkaaminen säröisellä kivellä ei tuntunut enää niin mukavalta. En huomannut, että hajuhaitat olisivat vähentyneet, ja hikimäärä tietysti pysyi entisellään, kun antiperspiranttisia ominaisuuksia ei ollut.

Kristallikiven jälkeen käytin nestemäistä kirstallideodoranttia. Roll-onin käyttäminen suihkun jälkeen oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin kiven hinkkaaminen ihoon. Tämäkin deodorantti sisälsi luonnollisia mineraalisuoloja, ja muut ainesosat olivat luomua. Tämänkään tuotteen hajunpito ei valitettavasti ollut päiväsaikaan toivotunlainen. Olin valmis hyväksymään suuremman hikimäärän ilman hajua, mutta se on ilmeisesti mahdottomuus minun kainaloillani.

Sisuunnuin, ja kävelin vähän aikaa sitten apteekkiin ostamaan "vahvinta mitä talosta löytyy". Farmaseutin kanssa juteltuani päätin kuitenkin jättää ne kaikista tujuimmat aineet hyllyyn, ja valitsin hajusteettoman alumiinisuoloja ja alkoholia sisältävän deodorantti-antiperspirantin (pH 4). Toistaiseksi olen ollut ihan tyytyväinen. Vaikka välillä hikoilenkin kuin sika, on haju pysynyt parin päivän ajan poissa. Alumiini huokosissa on näköjään toimiva vaihtoehto, joskaan ei ehkä se terveellisin. Tämä kiehtova ihmiskoe on kuitenkin vielä kesken, joten lopullisia dödövertailun tuloksia jäämme jännityksellä odottamaan (not).

Dödöt rivissä

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Minä en isältäni muuta perinyt, kuin taipumuksen runsaaseen hikoiluun. Luojan (tai kenen lie) kiitos siitä, että hajuhaitat pysyvät ihan tavallisella marketin dödöllä pois! (Omasta mielestäni haisen kyllä märältä koiralta.)Mutta litimäräksi muutun pienenkin ponnistelun tuloksena. Kainalot onkin sitten ainoa paikka joka pysyy kuivana, selkä, vatsa, käsivarret, kaula, kaikki paikat märkinä. Jopa rintsikoista ja alushousuista saa vääntää hikeä riisuuduttuaan. Odotan siis ensi tiistain muuttoamme suorastaan innolla... Isot karvaiset muuttomiehetkin hikoavat vähemmän kuin minä! Kiva.

kunnankirjuri kirjoitti...

Iyyh, kokonaisvaltainen hikoileminen ei ole koskaan hauskaa (paitsi saunassa ja urheillessa). Tsemppiä muuttoon, kun kerralla hikoilee kaikki tavarat uuteen paikkaan, niin sitten se onkin jo ohi!