tiistai 5. marraskuuta 2013

Valokuvat ovat aina olleet tämän blogin parasta antia.

Niin nytkin. Haluan silti esitellä teille syksyn satoa, jota en muistanut tuoreeltaan käydä täällä näyttämässä. Arvatkaas, missä tällaisia kasvaa?


No minun päässäni, tietenkin! Olen minä ennenkin aika monihaaraisia hiuksia päästäni löytänyt, mutta tuo oli kyllä jo ikuistamisen arvoinen.

Arvatkaapa, miten paljon olen panostanut hiuksiini tuon jälkeen? Aika paljon: olen jo ostanut hiusvärin kylppäriin odottamaan ja harkinnut saksien ottamista käteen. (Kuvat on siis otettu syyskuussa. Vastahan siitä on pari kuukautta... Kyllä, kuvat - olin niin järkyttynyt, että panostin kunnolla ja otin ainakin viisi. Tämä oli niistä paras.)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Soittotunneille siitä, lapset!

Tiedättekö, miksi musiikin harrastaminen pitäisi aloittaa nuorena? Ei suinkaan siksi, että soittotekniikka ehtisi hioutua huippuunsa ja lapsitähti tuikkia mahdollisimman monta vuotta. Nuoruus on valttia siksi, että tarpeeksi pienet lapset voivat laulaa ja soittaa miten kammottavalla tavalla hyvänsä, mutta yleisön suosio on joka tapauksessa taattu.

Ylpeät sukulaiset vilkuttelevat lavalle ja ottavat videoita ja kyynelehtivät, kun Reino-Justiina tekee selvää lapsikuoromusiikin helmistä puolitoista tahtia muista perässä (mutta toisaalta puoli sävelaskelta oman stemmansa yläpuolella). Tekee hirveän hyvää itsetunnolle, jos saa onnistumisen kokemuksia esiintymistilanteista, ennen kuin teiniangsti ja itsekritiikki puskevat päälle. Sellaista kasvava ihmistaimi tarvitsee!

Sortuneet haaveet

Välillä pitää miettiä maallisia asioita, kuten nyt vaikkapa rahaa. Minäkin olisin mielelläni vähän rikkaampi. Näin neiti talonmiehenä* palkkakuitin lukema ei varsinaisesti päätä huimaa. Toisaalta perinteisesti hyvin tienaaviksi mielletyt alatkaan eivät kiinnosta minua yhtään. Mikä avuksi?

Pokeriammattilaiset voivat kuulemma tienata hirmuisen hyvin. Minulta vain puuttuu pokerinaama. Nettipokerikaan ei taida olla ratkaisu, koska en ole ikinä oppinut ymmärtämään pokerin logiikkaa. Rikos puolestaan ei ehkä kannata moraalisesti, mutta rahallisesti se lyö toisinaan leiville aika hyvin. Rikolliseksi olisin kuitenkin liian nössö. Murtuisin heti kuulusteluissa, jos virkavalta saisi minut käsiinsä. Sitä paitsi pelkäisin muita rikollisia niin paljon, että urani niissä piireissä tuskin muodostuisi menestykseksi. Blogikollegani Varpun patenttiratkaisu taas on suositella ns. maailman vanhinta ammattia ratkaisuksi rahapulaan. Toistaiseksi en ole lämmennyt, mutta saattaahan sekin aika vielä tulla.

Sitten keksin. Alan tienata tällä blogilla! Minusta ja lifestylestäni tulee ilmiö! Sponsorit lähettävät lahjoja ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja ihmiset supisevat kadulla minut kohdatessaan että onko tuo nyt se Irja ja pyytävät yhteiskuviin, ja vastineeksi minä pyörin kaduilla järjestelmäkamera kädessäni ja otatan taiteellisia kuvia uudesta takistani edestä ja takaa ja kaikilta sivuilta ja julkaisen täällä ne kaikki ja kirjoitan jokaisen kuvan alle kolme sanaa (oikeasti kaksi, mutta ei yhdyssanoilla ole niin väliä).

Valitettavasti kohtasin pian todellisuuden. Ensin en muistanut blogin salasanaa, ja kun sen suurella vaivalla löysin, minulla ei ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Surkeaa! Kuvillakaan en voi asian puutetta paikata, koska en ikinä ota valokuvia. Minulla on paska kamera, iankaikkisen vanha puhelin ja lisäksi poseeraaminen on minusta erittäin kiusallista. Ei tule bloggaria Irjasta. Tulee väsynyt talonmies, joka torkkuu sorvin ääressä koko keskiviikkopäivän, koska on taas kerran valvonut ihan liian myöhään. Todellisuus, kuinka julma oletkaan!

Kyllä näiden viisaiden sanojen jälkeen voi taas hyvällä omallatunnolla olla muutaman kuukauden kirjoittamatta tänne. Käytän sen ajan vaikkapa loistavasti myyvän elämäntaitokirjan kirjoittamiseen. Tulen sitten tänne kertomaan, kun se on kirjakaupoissa ja voitte mennä ostamaan. Rahat mulle, viisaus muille!

*ammatti muutettu

perjantai 4. lokakuuta 2013

Makeisarvostelu

Arvioitava tuote: Fazerin Marianne Café Mocha

Fazerin omilla sivuilla kuvataan tuotetta näin: "Alkuperäinen punavalkoraidallinen Marianne on vuosien saatossa saanut rinnalleen useita sisaruksia: sinivalkoisen Marianne-toffeen, Marianne-rakeen ja Marianne-lakritsin. Tämän syksyn uutuus on hienostuneen kahvin makuinen Marianne Café Mocha."

Arvio: Tuote maistuu pahalta. Makeisessa yhdistyy kahvin, aaltopahvin ja vanhan tupakan maku. Tupakantumpin imeskely maistuisi varmaan samalta, paitsi että natsa ei tahmaannu hampaankoloon jumiin. Maussa ei ole mitään hienostunutta. Koska kaikki Marianne-karkkipussit ovat isoja, on minun nyt väkisin rouskutettava tämä Café Mocha -pussi tyhjäksi. Tuskallista.

Terveisin,
nimim. "Petetty kuluttaja"

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hellä alapää

Tämän blogin taso on päässyt nousemaan jo liian korkealle, joten on aika minunkin taas kirjoittaa jotakin.

Kävin tänään noin vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa polkupyöräilemässä. Kymmenen kilometrin kokeilulenkki kulki yllättävän hyvin. Polkimet liitivät, ja vapauden tunne oli huumaava! Ainoastaan satulaosastolla tuntui aluksi hieman aralta, mutta lopulta kaikkeen tärinään turtui episiotomia-arvesta huolimatta. Luulen, että huomenna kipein ruumiinosani löytyykin hartiaseudulta, sillä jännästi selkää piti pitää aika suorassa ajon aikana. Huonoryhtinen selkärankani joutui pitkästä aikaa oikenemaan.

Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Vaikea kuvitella, että ensi viikolla alkavat taas koulut, ja uimavedetkin tuntuvat jo viilenneen (tosin omakohtaista kokemusta minulla ei vesistä ole, talviturkki on vielä heittämättä tältä vuodelta). Älä siis tule syksy ihan vielä, minä olen vasta pääsemässä kesän vauhtiin!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Vielä ehtii!

Siis ehtii kirjoittaa heinäkuussa blogiin! Kyllä tätä hetkeä on varmasti odotettu!

Suuren päivän kunniaksi kerron, kuinka jätehuolto kannattaa hoitaa. Ottakaa mallia!
  1. Biojätteitä ei kannata tyhjentää, ennen kuin astia on täynnä. Siinä vaiheessa pussi on yleensä mädäntynyt puhki, joten sen päälle on hyvä laittaa toinen, ehjä pussi.
  2. Tuplapussi viedään sitten eteiseen odottamaan, että joku viitsisi sen tyhjentää. Joku ei viitsi, ennen kuin on aika lähteä pienelle viikonloppumatkalle. Silloin joku ei enää ehdi.
  3. Matkalta palatessa toinenkin pussi on antanut periksi sisällä lilluvalle nestelastille, ja eteisen matto haisee pahalta. Pure hammasta, lisää kolmas biopussi ja pese matto. Älä vie biojätteitä ihan vielä.
  4. Pussi on vuotanut taas. Onneksi matto on sentään turvassa narulla kuivumassa. Sullo biojätteet ihan tavalliseen muoviseen sekajätepussiin, joka on ehtinyt tässä välissä täyttyä. Jätä säkki eteiseen.
  5. Matto on puhdas. Laita se takaisin lattialle. Lähde töihin. Palaa kotiin ja huomaa, että myös muovipussi on pettänyt ja eteisen lattia on jälleen saastainen. 
  6. Lisää uusi muovipussi edellisen päälle ja päätä, että ihan varmasti aamulla saat roskat vietyä.
Pähkinänkuoressa: pätevä kotitalousihminen ja suuri luonnonystävä pakkaa biojätteet kolmeen biojätepussiin ja kahteen muovipussiin. Ja maailma pelastuu!

(Olen joskus miettinyt, että aikamoista roskaa sitä on ehtinytkin tänne blogiin kirjoitella. Jatkossa ajattelin kirjoittaa paitsi roskaa, myös roskasta. Tyyli ennen kaikkea!)

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Parvekeraportti ja maanantain mielipide

Kotini yllä lepää kirous. Ei sitä mikään muu selitä, että yksikään kukkiva kasvi ei täällä selviä, tai jos nyt eteenpäin kituuttaa, niin ei ainakaan kuki. Johan nuo kesän ensimmäiset parvekekukat ehtivät suunnilleen kolme viikkoa kukoistaakin (tai no, ehkä viikon kukoistivat ja alkoivat sitten tehdä hidasta kuolemaa). Mehikasvejakaan parvekkeelleni on turha viritellä; rahapuu paahtui kuoliaaksi kahdessa päivässä. Sisällä ei mene sen paremmin. Vihreää kyllä piisaa, mutta esimerkiksi kiinanruusu ei ole kukkinut ainakaan kolmeen vuoteen, vaikka on leikattu ja lannoitettu ja ties mitä loitsuja luettu.

Kukista kukkahattuiluun. Lapset keksivät tyhmiä ideoita siinä missa aikuisetkin, mutta lapsia on usein helpompi kieltää. Joskus lapsia suorastaan pitää kieltää. (Juu, en usko sellaiseen kasvatukseen, jossa meidän kultapupuselle ei koskaan sanota ei. Kieltosana sanotaan niin kuin se on.) Niinpä en ymmärräkään, miksi ihmeessä vanhemmat antavat lapsensa leikkiä parvekkeella tähtäilemällä ohikulkijoita leikkiaseella. Pyssyt pois ja kehityskeskustelua tilalle. Ihan sama, mikä viiden pennin vesipistooli on kyseessä - aseella ei osoitella ihmisiä. Piste. Jos lapsi ei tuota asiaa tiedä tai tajua, se pitää kertoa hänelle. Aivan: kertokaa se hänelle! Niin sanoo Kuusiston Maunokin, ja Mauno kyllä tietää!



(En muuten tajua, miksi säännöllisin väliajoin lykin videoita tänne, vaikka muiden blogeissa kaiken maailman YouTube-upotukset ja Spotify-soittolistat ovat minusta yksinomaan tylsiä. Hah.)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Yliannostus

Eilen vähän pelotti. Odottelin pahaa aavistamatta junaa matkustaakseni periferiasta pääkaupunkiin, kun asemalle alkoi valua omituista väkeä. Matkan aikana niitä tuli joka pysäkiltä lisää. Johonkin jengiin ne vaikuttivat pukeutumisensa perusteella kuuluvan, ja juttujen perusteella olivat selvästi kokoontumisajoihin menossa. Lopulta junassa näytti tältä:


En erityisemmin nauti massatapahtumista enkä juoksemisesta, mikä ehkä kertoo jotakin suhteestani Naisten kymppiin. En minä sitä kuitenkaan vastusta - liikunnan järkevyyden periaatteessa ihan ymmärrän, ja ainakin teoreettisella tasolla myös sen, että eivät kaikki ole kaltaisiani ihmisvihaajia. Sitä en sen sijaan tajua, miksi naisille suunnatun tapahtuman pitää näyttää niin... no, tuolta kuin tuossa kuvassa yllä. (Sama kirous on useasti myös estänyt minua ostamasta urheiluvaatteita. Mieluummin liikun 1990-lukulaisissa t-paidoissa kuin niissä väreissä, joita vaatevalmistajat yrittävät minulle tyrkyttää.)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Munalla töihin, mutta joku raja sentään.

Tänään minusta tuntui, että muumien tuotteistaminen on ehkä mennyt vähän liian pitkälle, kun näin kaupassa muumimunia. Siis ei mitään pääsiäisen jämäyllätysmunia, vaan kanasta tulleita. Kai. Toivottavasti. En nimittäin voinut pakkausta tarkastellessani välttyä mielikuvalta, jossa Muumimamma päkistää kloaakistaan* munia suomalaisten aamiaispöytiin. Muumit ovat valkoisia ja pyöreitä, "kanan"munat ovat yleensä** valkoisia ja pyöreitä - voiko tämä olla sattumaa? (En ostanut. En tainnut olla kohderyhmää.)

Kanaloissahan yritetään kai hedelmöittymisen riskit minimoida, ettei omelettia tehdessä tulisi alkioita vastaan (vaikka vahinkojakin välillä sattuu, ja sitten epäonninen kuluttaja voi päästä purkamaan järkytystään keskustelupalstoille ja iltapäivälehtiin), mutta kuinka ovat asiat Muumitalossa? Ei Muumitaloa ainakaan lukita yöksi, joten kuka takaa, etteivät Muumipappa ja Muumimamma pääse kohtaamaan lihan ilojen merkeissä, ja mitäs aamiaismunista sitten paljastuukaan?

Näihin mielikuviin, näihin tunnelmiin.


* Kävin muistin virkistykseksi kirjahyllylläni tutkimassa muumien anatomiaa. Minusta kloaakki tuntuu ihan loogiselta rakenteelta, koska eipä siellä alakerrassa mitään muutakaan näy.
** Ruskeista munista Nipsu ehkä tietäisi jotain.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Huomio, puutarhaihmiset! Nyt kommenttiboksiin pätemään!

Sisäinen mummoni hinkuu laittamaan parveketta kesäkuntoon. Se raukka ei vain oikein osaa. Tällä hetkellä parvekkeellani on 0 kukkaa, mikä näyttää tylsältä ja ankealta, koska en ole kyennyt ratkaisemaan mm. seuraavia pulmia:
  • Nakkelin viime vuonna kylvämättä jääneitä auringonkukansiemeniä pystyynkuolleista kanervista tyhjentyneisiin ruukkuihin aika reilulla kädellä, kun ajattelin, etteivät ne kaikki kuitenkaan idä. Itivätpä, mokomat.
    • Minkä verran auringonkukkia voi jättää yhteen ruukkuun (sellaiseen ihan perusruukkuun, halkaisija ehkä 18 cm)? Kylvöohjeessa väitettiin, että niiden pitäisi olla ainakin 10 sentin päässä toisistaan, mutta kai se koskee vain erityisen ujoja yksilöitä?
    • Minkä kokoisina ne ylimääräiset sitten pitäisi siirtää muiden seurasta omilleen?
    • Missä vaiheessa taimeni pärjäävät parvekkeella ympäri vuorokauden?
    • Suostuuko auringonkukka ylipäätään kukkimaan a) ruukussa parvekkeella sekä b) melko laiskassa hoidossa?
  • Koska parvekkeella viihtyvät sisäkukat uskaltaa siirtää ulos? Esimerkiksi jukkapalmuni ja muutama rönsylilja olivat ulkoruokinnassa viime kesän ja viihtyivät mainiosti. Mutta ovatko yöt vielä liian kylmiä? (En todellakaan rupea kasveja joka ilta edestakaisin kuskaamaan, ihan riittävän rasittavaa on viedä ne kesäksi ulos ja tuoda taas talveksi sisälle.)
  • Milloinkas ne muut sitten kannattaisi laittaa? Ovatko kaikki parvekerehut edes myynnissä vielä? Joko on pelargonioiden aika? Entäs köynnökset? Mikä ylipäätään kestäisi hengissä minun parvekkeellani, joka on lasitettu ja iltapäivisin sekä iltaisin hyvin, hyvin kuuma paikka?
Olen yrittänyt käydä kaiken maailman puutarhapalstoilla, mutta en jaksa lukea niitä. Haluan täsmävastauksia! Niin että voisiko joku kertoa, mitä minun kannattaisi kasvattaa, miten ja milloin? Punaiset ja oranssit kukat ovat hyviä, ja sellaiset, jotka kasvavat, vaikka ei olisi koko ajan nyppimässä kuivuneita kukintoja pois. Vastaamaan vaivautuneille lupaan piirtää Paintilla kuvan kesän kauneimmista kukkasista!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tikusta asiaa

Kerronpa teille sunnuntain kunniaksi vitsin. (Yhden harvoista muistamistani. Tämän lisäksi repertuaariini kuuluu lähinnä Barbie-vitsejä, joille yleensä itse nauran makeimmin.)

Tiku ja Taku olivat metsäretkellä. Heillä oli oikein rattoisa päivä. He marjastivat, sienestivät, nikkaroivat käpylehmiä ja pulikoivat metsälammessa. Retken ehdoton kohokohta oli kuitenkin makkaranpaisto Tikun nenässä.

Jos luet tätä unettomuuden riivaamana, voin lämpimästi suositella myös näitä oravia:



(Tämä teksti on kirjoitettu tilastojen kaunistelemiseksi. Täällä on ollut niin hiljaista nyt keväällä, että pitää saada huhtikuu näyttämään vähän vilkkaammalta blogikuulta ennen kuin vappu hyökkää niskaan.)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Päivän muotivinkki

Kun jalassa on sellaiset kengät, jotka hankaavat kantapäistä aika paljon, kannattaa laittaa punaiset sukkahousut, koska niissä veri ei näy.

(Ne ovat muuten aivan kivat kengät, joten en aio antaa periksi. Kyllä ne vielä pehmenevät. Vuonna 2023 ne ovat varmasti jo oikein mukavat jalassa.)

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Spoileri, mikä se on?

Säännöllisin väliajoin joku kummastelee lukutapojani, kun käy ilmi, että selailen ihan surutta kirjaa eteenpäin, jos jokin yksityiskohta käy liikaa askarruttamaan tai teos on vaikkapa rakennettu siten, että näkökulmat vaihtuvat jatkuvasti, enkä jaksa odotella, että kerronnassa palataan takaisin mielenkiintoni herättäneeseen tilanteeseen. En minä nyt välttämättä tahdo vaikkapa dekkarin loppuratkaisua etukäteen selvittää, mutta olen joskus senkin käynyt tarkistamassa.

Minä taas kysyn, miksi ihmeessä kirjaa pitäisi lukea "järjestyksessä". Selailutekniikka on hirveän vapauttavaa! Miksi edetä kirjan rakenteen ehdoilla ja odottaa sivutolkulla sitä, että jokin edellä pedattu yksityiskohta suvaitaan paljastaa lukijalle? Rakenne voi olla silti hieno, en minä sitä, mutta voihan sitä arvostaa antamatta sen kuitenkaan rajata lukukokemustaan. Sitä paitsi lukemisen arvoisessa kirjassa on toivon mukaan muitakin tasoja kuin juoni - kun ei tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu, on helpompaa keskittyä nauttimaan niistä.

Olen itse asiassa alkanut soveltaa tätä lähestymistapaa myös elokuviin: aina välillä käyn etukäteen lukemassa mahdollisimman seikkaperäisen juoniselostuksen ennen kuin päätän, katsonko koko leffaa. Kertaakaan ei ole harmittanut, että näin tuli tehtyä. Kannattaa kokeilla!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Elämme kovia aikoja

Aion taas esittää jokavuotisen mielipiteeni ja todeta, että kevät ei kyllä ole mistään kotoisin. Ainakaan auringon ei pitäisi paistaa silloin, koska mitä nähtävää tässä vuodenajassa muka on? Harmaata. Ruskeaa. Hiekoitushiekkaa. Lumen alta paljastunutta epämääräistä törkyä. Kalvakoita ihmisiä. Katupölyä silmissä, korvissa, nenässä, suussa ja luultavasti kaikissa muissakin ruumiinaukoissa. Sitten kun alkaa vihertää ja maisema näyttäisi periaattessa jo hieman siedettävämmältä (vaikka se kevään ensi vihreä onkin vihreän sävyistä rumimpia), on siitepölyaika parhaimmillaan. Ei muuta kuin silmät verestäen kohti kesää.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Onnen hinta = kolme euroa

Näin viime vuonna pääsiäisen aikaan yhdessä tanskalaisperäisessä krääsäkaupassa puutarhatontun. Se oli vähän ruma, tietenkin, mutta jotakin kovin kotoisaa siinä silti oli. Lisäksi se oli halpa. Alkoi tuntua, että parvekkeelleni pitäisi saada oma tonttu. En kuitenkaan ostanut. Olisi pitänyt: myöhemmin alkoi kaduttaa, mutta eihän niitä enää silloin valikoimissa ollut.

Kuluneen vuoden mittaan olen aika ajoin käynyt tarkistamassa, olisiko tonttuja tullut kaupan, mutta turhaan (kyllähän aina kalliita jostain saisi, mutta minä arvostan halpaa hintaa). Oloni on ollut tyhjä ja sisustukseni viimeistelemätön, koska parvekkeeltani on selvästi puuttunut jotakin aivan olennaista.

Pari viikkoa sitten odotus vihdoin palkittiin, kun kevätvalikoimissa oli kuin olikin kolmella eurolla pieni pala onnea. Katsokaa nyt! Voiko olla mitään hienompaa!

Pena Puutarhatonttu kotiparvekkeensa ovella.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kiitos kännistä!

Olen viime aikoina joutunut kirjoittamaan aika paljon, ja se on taas kerran pistänyt miettimään, että ihan oikeasti pitäisi vaivautua ottamaan kunnon kymmensormijärjestelmä käyttöön. Kirjoitan kyllä kelvollisella nopeudella, en paljon näppäimistöä katsele ja käytän kaikkia sormia - ja juuri siksi ei millään viitsisi hidastaa tahtia hetkeksi, jotta saisi korjatun systeemin hyppysiinsä... Vaan kun oikeasti pitäisi. Tämä nykyinen käytäntöni kun johtaa siihen, että lyöntivirheitä tulee ihan hirvittävän helposti, ja niiden korjailuun kuluu aivan liikaa aikaa. Tai siis virheitä tulee "heposti", kuten ensin kirjoitin. Käynnistä tjulee tulee känni. Ja niin edeleen edelleen.

Lopuksi tahtoisin vielä kiittää itseäni mainiosta verosuunnittelusta ja verottajaa päiväni piristämisestä. Ensin päivän postia tutkiessa harmitti, kun luvattoman pitkään viipyneet kirja- ja dvd-tilaukseni eivät vieläkään olleet saapuneet (jos eivät tule vielä pääsiäisen jälkeenkään, tulen tänne haukkumaan kyseisen nettikaupan), mutta tänään saapunut veroehdotus ilahdutti mieltä oikein tehokkaasti. Palautuksia tulee! Minun mittapuullani paljon! Jee! (Kyllähän minä tuon tiesinkin, mutta määrä tuli silti yllätyksenä. Ei muuta kun joulukuuta odottelemaan sitten vain - tällä hetkellä pankkitilini saldo on melko murheellinen, eikä tämänhetkisillä palkoilla ole muutosta luvassa kovin pian...)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huolestuttavaa

Epäilen, että minusta on tulossa säntillinen kunnon ihminen. Todistusaineistoa:
  • Silitin eilen vaatteita vapaaehtoisesti.
  • Menin myös kymmenen maissa nukkumaan.
  • Olen jo monen viikon ajan
    • syönyt aamiaista oikeastaan päivittäin
      • vaikka aamulla pitäisi lähteä liikkeelle ennen kukon röhkinää
    • nauttinut käytännössä joka päivä lämpimän ruoan
      • jonka olen usein ihan itse valmistanut (enkä välttämättä edes puolivalmisteista).
Ihan täydellinen en sentään vielä ole, vaan esimerkiksi postin käsittelyssä on edelleen vähän hiomista. Siirrellessäni papereita pinosta toiseen löysin mm. viisi avaamatonta Plussa-pistetiedotetta, lukuisia viime vuoden puolella vanhentuneita tarjouskuponkeja ja pari avaamatonta raporttia afrikkalaisen "kummilapseni" tilasta mukaan lukien joulukortin, jonka olisin voinut hänelle lähettää.*

*Aikoinaan tuollainen "kummilapsi" tuntui hyvältä idealta, mutta enpä tiedä. En jaksa aina pitää yhteyttä edes ystäviini, joten olen kirjoittanut tämänhetkiselle tuettavalleni en-tiedä-kuinka-monen vuoden aikana tasan 0 kertaa. (Ja tuonkaltaisen tukemisen järkevyyttä / järjettömyyttä ylipäätään en tahdo edes ryhtyä pohtimaan...)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Naapurini taitaa rakastaa minua nyt

Olin päivän ja yön ja sitä seuraavan päivän poissa kotoa. Lähtiessäni olin valitettavasti jättänyt herätyskelloni soittelemaan iloista sävelmää heti puoli seitsemän jälkeen. Sekä aamulla että illalla, käsittääkseni puolisen tuntia kerrallaan. Ja kun minä kerran kuulen mainiosti seinänaapurini mikroaaltouunin kilahdukset, kuvittelisin herätyskellon äänenkin kantautuvan ihan mukavasti rakenteista läpi... Sori vaan.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ikä on ikävä asia

Päivittäisten iltapäivälehtiotsikoideni ansiosta en voinut olla huomaamatta, että Jennifer Lawrence sai Oscar-pystin roolistaan Unelmien pelikirja -elokuvassa*. Aloin miettiä. Eikös kyseinen Lawrence ollut Nälkäpeli-elokuvankin pääosassa**? Ja taitaa siis olla myös aika nuori? Juu, syntymävuosi 1990. Mutta eikös siinä Unelmien pelikirjassa ole joku vähän... aikuisempi mies siinä toisessa pääroolissa? Juu, Bradley Cooper, syntymävuosi 1975. Hmm.

En yritä nyt tässä sanoa, että Jennifer Lawrence olisi liian nuori ihmiseksi tai huono näyttelijä tai että 15 vuotta olisi mahdoton ikäero uskottavan valkokangassuhteen pohjaksi tai yhtään mitään muutakaan sellaista. Lukemissani arvioissa sun muissa esittelyissä miespäähenkilö on kuitenkin esitelty ehkä kolmekymppisenä. Lawrencen roolihahmon iästä en ole saanut selkoa, mutta käsittääkseni elokuvassa ei ainakaan käsitellä näiden henkilöhahmojen ikäeroa mitenkään olennaisena tekijänä minkään kannalta; olettakaamme siis, että tämäkin olisi noin kolmekymppinen. (En ole tosiaan nähnyt elokuvaa, joten myönnän olevani vähän hataralla pohjalla nyt...)

Siis: 38-vuotias mies ja 22-vuotias*** nainen (no, kuvausten aikaan oletettavasti 37- ja 21-vuotiaat) esittämässä samanikäisiä henkilöhahmoja. Ja se on minulle vähän ongelma. Vaikka Lawrence olisi kuinka loistava, hänellä pitäisi olla ehkä 20 vuotta aikaa tehdä vastaavia rooleja - vaan eipäs olekaan, koska naisnäyttelijät ovat yli-ikäisiä romantillisiin sankarittaren rooleihin noin 27-vuotiaina. Miehet sen sijaan vain paranevat vanhetessaan. Aargh! (Vaikka kuinka Bollywoodia rakastankin, on kyllä pakko sanoa, että sama ilmiö näkyy siellä vielä väkevämpänä. Ikävää.)

Yada yada, mutta pakko oli sanoa. Saatan silti mennä katsomaan Unelmien pelikirjan, kunhan minulla taas joskus on ylimääräistä rahaa (elokuvaliput ovat sietämättömissä hinnoissa nykyään). Lisäbonuksena Anupam Kherillä - joka siis tuntuu esiintyvän noin joka toisessa Bollywood-elokuvassa - on rooli myös Unelmien pelikirjassa, joten pitänee mennä katsomaan ihan jo senkin takia!


* En katsonut Oscarien jakoa enkä ole nähnyt Unelmien pelikirja -elokuvaakaan, mutta enhän minä varsinaisesti elokuvan sisältöön tässä puutukaan. Kai. Lisäksi todettakoon, että pelikirja ei ole minusta mikään oikea suomen sana.
** Tätäkään elokuvaa en sivumennen sanottuna ole nähnyt. Kannattaa kirjoittaa vain asioista, joista ei tiedä mitään.
*** Jos joku nyt kiinnittää huomiota syntymävuosiin ja alkaa nipoilla: Cooper on syntynyt tammikuussa ja Lawrence elokuussa, osaan minä laskea!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Ohjeita tupakoitsijoille

Tiedättekö, milloin minua ärsyttää? Kun tupakkaa poltteleva ihmisyksilö ei vaivaudu toimittamaan tumppejaan roskikseen, vaan pitää oikeutenaan nakella ne pitkin katuja. Erityisen huonosti ymmärrän ihmisiä, jotka eivät muuten roskaa, mutta tekevät poikkeuksen tupakantumppien kohdalla. Roska kuin roska!

Olen joskus väitellyt aiheesta ja saanut perusteluksi, että jämät voisivat sytyttää roskiksen sisällön palamaan, joten ne on siksi hierottava kengänkannalla katuun ja jätettävä niille sijoilleen. Ei käy! Toimintaohje savukkeen jälkikäsittelyyn:
  1. Sammuta kunnolla.
  2. Sijoita roskikseen tahi tuhkikseen.
Onko muka vaikeaa?

Päivän mietelause:  
- Mitä Barbie sanoi sytytettyään tupakan? 
- Ken vois liekin sammuttaa.
 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Romanttista maanantai-iltaa

Olin hiljattain vahvasti mieltä asioista ja julistin, että viimeisten 20 vuoden aikana ei ole tehty ainuttakaan hyvää romanttista komediaa. Ei yhtäkään, kuulitteko! Ennen kaikki oli paremmin! Sitten mietin hetken ja suostuin pikkuisen perääntymään. En paljon kuitenkaan. Aihetta perusteellisesti pohdiskeltuani sain aikaan listan, jolla on 10 1/2 hyvää romanttista elokuvaa vuosilta 1993-2013 (ja sitäkin varten piti tosiaan luopua vaatimuksesta, että kyseessä olisi nimenomaan romanttinen komedia). Tällainen siitä tuli (aakkosjärjestyksessä):
  • Bridget Jones - elämäni sinkkuna (2001) 
  • Clueless (1995)
  • Notting Hill (1999)
  • Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994)
  • Poika (2002)
  • Rakkautta ennen aamua (1995)
  • Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) 
  • Tahraton mieli (2004)
  • Vähät rakkaudesta (2003)
  • 10 Things I Hate About You (1999)
  • (500) Days of Summer (2009)
Pakko todeta:
  • Before Midnight on nyt vuoden alussa esitetty ainakin Berliinin filmifestivaaleilla ja Sundancessa - ja mikä vielä parempaa, sitä on kehuttu kovasti (erittäin hyvä uutinen, koska olen odottanut jatko-osaa kieli pitkällä ja olisi kamalaa, jos se olisi huono). En tiedä, kuinka maltan odottaa Suomen ensi-iltaa!
  • En pidä Hugh Grantista erityisen paljon, joten olen hivenen hämmentynyt siitä, kuinka monessa listani elokuvista tuo mies esiintyy. 
  • (500) Days of Summer on listalla se puolikas; muistan kyllä pitäneeni elokuvasta kovasti, kun sen ensi kertaa näin, mutta jostakin syystä en ole pystynyt katsomaan sitä uudelleen, vaikka olen monta kertaa aloittanut.
Mitä unohdin? Kertokaa, niin voin katsoa! (Näistäkin saa ihan vapaasti tykätä, mutta minä en tykkää, joten ne on tarkoituksella jätetty listaltani pois:
  • Holiday (2006)
  • Rakkautta vain (2003)
  • Titanic (1997)
  • Valtaosa Julia Robertsin tähdittämistä elokuvista (Notting Hill on harvinainen poikkeus)
  • Kaikki elokuvat, joiden pääosassa on Adam Sandler.)

torstai 14. helmikuuta 2013

Turhuuden turhuus

Yritin tänään yhdessä puhelinkeskustelussa hahmotella, mitkä ovat kaikkein turhimpia merkkipäiviä. Jäin vielä pohtimaan aihetta, joten päätin jakaa kasaamani listan kaikelle kansalle (turhin ensimmäisenä):
  1. Naistenpäivä
  2. Ystävänpäivä
  3. Äitienpäivä ja isänpäivä
Ei sytytä. Minusta nuo kaikki ovat lähinnä tekosyitä tehtailla rumaa krääsää markkinoille ja markkinoida aggressiivisesti kanssaihmisistä välittämisen ja tavaran hankkimisen välistä yhteyttä. (Naistenpäivään ei onneksi kuulu isommin mitään krääsää, mutta ovat ne leikkokukatkin minusta aika turhia.)

Olen muutenkin todennut, että en tykkää yhtään siitä ajatuksesta, että ihmisiä pitäisi muistaa lahjoilla. Minulle sopisi oikein hyvin sellainen systeemi, että kenellekään ei enää koskaan annettaisi joulu-, syntymäpäivä- tai paljon mitään muitakaan erikseen nimettyjä lahjoja. Niistä seuraa aivan turhia paineita ja hätähankintoja, joista ei ole oikeasti iloa. Muuten-vain-muistamista (materialla tai ilman) saisi kyllä vapaasti harjoittaa aina kun huvittaa.

Hetkinen, yksi unohtui, mutta en jaksa enää muokata listaa uusiksi. Halloween on kyllä turhista turhin juhlapäivän kaupallistus (tuontitavarana siis, Ameriikassa tehkööt ihan mitä tahtovat)!

Täältä tähän. Onneksi ihan pian on aivan arkinen perusperjantai!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Uusi elämä sukkahousuille

Ylläni on sellainen kirous, että rikon sukkahousuja enemmän kuin ehdin ostaa. Rahanmeno harmittaa, joten en välttämättä raaski heittää rikkinäisimpiäkään yksilöitä roskikseen, vaan jemmaan niitä siltä varalta, että niille löytyisi vielä jotain käyttöä. Ja löytyyhän sitä!

Esimerkiksi ulkoillessa on joskus sellainen tilanne, että ei viitsisi kaula paljaana paahtaa, mutta kaulaliina on kuitenkin turhan kuuma, koska liikkuessa tulee hiki. Ratkaisu: tee sukkahousuista kauluri! Koska materiaali venyy hienosti myös kommandopipoksi, iltalenkkiin voi halutessaan lisätä jännitystä vaikkapa ryöstämällä lähikioskin. Illalla kasvoja pestessä taas ei tarvita kalliita hiuspantoja, koska hiukset saa hyvin pidettyä poissa kasvoilta sukkahousujen avulla.

Näin jatkat risojen sukkahousujesi käyttöikää, säästät rahaa ja maailma pelastuu:


Tarvikkeet: sakset, sukkahousut.
1. Leikkaa katkoviivan osoittamasta kohdasta.
2. Valmis!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Sisustushaaste

Onko sinulla kotonasi rumia esineitä? Enkä nyt tarkoita mitään etäisiltä sukulaisilta saatuja mauttomia vaaseja, joita ei ole koskaan edes otettu pakkauksesta ulos, vaan sellaisia tavaroita, jotka ovat jatkuvasti esillä ja käytössä. Minulla ainakin on! Esimerkiksi kylpyhuonettani on jo vuosien ajan uskollisesti koristanut tämä silmänilo:

Todellisuus on vielä rumempi kuin valokuvassa.
Kyseisessä vessapaperitelineessä kaikki inhokkivärini yhdistyvät riitasointuiseksi kokonaisuudeksi. Tuo kapine häiritsee minua aina, kun suomukset hetkeksi putoavat silmiltäni ja todella näen, mitä hirvitystä pyyhenaulakossani roikotan. Telineen hävittäminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska se on ehjä ja ajaa asiansa. Näillä mennään.

Nyt heitänkin sisustushaasteen kaikille tänne eksyneille. Kerro, mikä on sinun kotisi rumin käyttöesine. Voit ottaa valokuvan ja/tai kuvailla sanallisesti, mikä sinua rumakkeessasi häiritsee. Ajattele, mikä mainion terapeuttinen mahdollisuus jakaa tuskansa muiden kanssa!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Syvällinen tekstianalyysi

Olen pariin kertaan maininnutkin, että tässä alkuvuodesta olen katsellut uutterasti periodidraamoja. Niistä keksin, että vaihteeksi voisi viettää aikaa myös alkuteosten parissa. Nappasin hyllystäni Austenin Mansfield Parkin, koska olen tainnut lukea sen vain kerran aikaisemmin. Tekstistä on hauska bongailla nykyenglannista poikkeavia kirjoitusasuja. Toisinaan myös merkitykset ovat hieman muuttuneet. Tämä kohta olikin minusta viihdyttävä:
'I am afraid you are very tired, Fanny,' said Edmund, observing her, 'why would you not speak up sooner? This will be a bad day's amusement for you, if you are to be knocked up. [...]'
Hetken aikaa on hauskaa tuon perusteella leikitellä ajatuksella, että Fanny Price, tuo laimea ja hyveellinen arkajalka, todella olisi heittäytymässä kielletyn nautinnon syövereihin. Vaan eipä tietenkään. Hän on vain liian heikko ja hauras kestääkseen kävelyä puistossa (!).

No, muistaakseni Fanny vähän terästäytyy loppua kohden, joten enköhän minä tuon loppuun lue. (Saattaa tosin olla, että ei ole ihan parin päivän projekti; esimerkiksi dialogi on sen verran koukeroista, että ainakaan iltalukemiseksi tuo ei oikein sovi. Mieli ei pysy perässä, kun silmät uhkaavat lupsua kiinni, ja myöhemmin täytyy lukea sama teksti uudelleen. Ehkä olisi pitänyt kaivaa kirjastosta suomennos, mutta eihän sellaista viitsi, kun tuo kerran oli valmiina hyllyssä...)

torstai 31. tammikuuta 2013

Satuhäät

Minua pyydettiin kirjoittamaan uudesta Satuhäät-kaudesta jotain.

Näin neljän jakson perusteella voin sanoa että Satuhäät on aivan sairaan tylsä sarja tänä vuonna. Se on täynnä tavallisia epäkiinnostavia ihmisiä, joilla on tavalliset, mielenkiinnottomat häät. Missä kaikki draama, missä jännite?

I rest my case.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pyykkäystä

Irja kaipaili vinkkejä haisevien pyyhkeiden syndroomaan. Tässä muutamia ajatuksia, jotka heräsivät pienessä päässäni:

Parasta olisi pestä pyykki korkeassa lämpötilassa. Itse pesemme pyyhkeet välillä 90°C:ssa, joka kerta kuitenkin vähintään 60°C:ssa. Kemiallis-fysikaalinen fakta on se, että puuvillakuidut eivät puhdistu alle kuudenkymmenen asteen, vaikka käyttäisi mitä pesuainetta.

Parasta olisi pestä pyykki pesuaineella, jossa olisi fosfaattia pehmintimenä. Valitettavasti ympäristöpropagandan takia fosfaatti on käytännössä hävinnyt pesuaineista pois, ja tilalle on tullut klähmäävä ja pesukoneen likaava zeoliitti. Valitsen siis pesuaineen, jossa ei ole zeoliittia. Ja vaadin fosfaattia takaisin pesuaineisiin, sillä esim. pääkaupunkiseudun vedenpuhdistusprosessilla ei olisi mitään ongelmia saada jätevesistä kaikkea fosfaattia talteen (ehkä jollain pienellä maaseutupaikkakunnalla puhdistus ei ole vielä niin tehokasta).

Itse tykkään käyttää jauhemaista pesuainetta, sillä minulla on sellainen fiilari, että se pesee mekaanisen hankauksen takia paremmin (mutta tämä on ihan mutu-tuntumaa vain).

Joskus olemme käyttäneet koiralta haisevien t-paitojen kanssa väkiviinaetikkaa huuhteluaineena. Vahva etikka voi kuitenkin höyrystyä korkeissa lämpötiloissa, joten itse kokeilisin etikkaa vain max. kuudenkymmen asteen pesuohjelmalla. Etikka kuitenkin tuo (minun mielestäni) hyvän hajun pyykkiin.

Parasta olisi myös huolehtia pesukoneen röörien puhtaudesta. Sitruunahappokäsittelyllä olen saanut raikastettua pesukoneen.

Lopuksi olisi parasta kuivata pyykki mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Kokemuksesta voin sanoa, että jos pyykki hautuu päivätolkulla kosteassa kylppärissä, niin se koiran haju ei lähde ikinä pois. Siispä viemme pyykit kuivumaan taloyhtiön kuivaushuoneeseen heti pesuohjelman valmistumisen jälkeen. Kuivaushuoneessa pyykki kuivuu muutamassa tunnissa, kun sen ripustaa oikein.

Ystävällisin terveisin nimim. "Mielipiteistään Varma ja Pätevä Pyykkäri" :)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Häpeällinen tunnustus

Päädyin sittenkin katsomaan elokuvan, jota haukuin jo valmiiksi. Piti viikonloppuna mennä toverin kanssa elokuviin, mutta ensin piti etsiä molemmille sopivia vaihtoehtoja (ei ollut ihan helppoa; olen joskus nirso valikoiva) ja kun sitten saavutimme yhteisymmärryksen, lippuja kyseiseen elokuvaan ei ollutkaan enää saatavilla. Annoin pitkin hampain ennakkoluuloilleni periksi, ja Anna Kareninaksi meni. Vähän harmittaa sanoa, ettei oikeastaan harmita.

Plussat:
+ Pidin elokuvan toteutustavasta (teatterimiljööllä kikkailu ja visuaalinen runsaus) varsin paljon. (Pidän Bollywood-elokuvistakin, joten mitä muutakaan voi odottaa... Yliampuvuus on hieno asia!)
+ Myös sivuosien roolitus miellytti minua monessa suhteessa.
+ Lisään tämän kohdan, jotta plussia ja miinuksia olisi yhtä monta (ja koska kokonaisuus kallistui mielessäni enemmän sinne myönteisen puolelle).

Miinukset:
- Keira Knightley on yhä vain puunaamainen tuijottelija. Ellei teos olisi tuttu entuudestaan, Annan ratkaisu tuntuisi elokuvassa täysin perustelemattomalta.
- Vronskin hiukset näyttävät siltä, että niille on tehty epäonnistunut kotiblondaus. Vronski on muutenkin enemmän muikisteleva poikanen kuin kohtalokas rakastaja.
- Kaikilla mieshahmoilla on viikset ja/tai pulisongit, mikä on teoksen tapahtuma-ajan huomioiden ehkä perusteltua, mutta valkokankaalla hyvin epäesteettistä.

Päivän mietelause: Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö. Onneksi minulla ei ole maata myytäväksi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hei kaikki taitavat pyykkärit!

Apuanne kaivataan! Minulla on pari käsipyyhettä, joita olen pessyt ihan riittävän korkeissa lämpötiloissa monenlaisilla pesuaineilla. Ovat ihan laadukasta materiaalia eivätkä edes kovin vanhoja.

Niissä on kuitenkin yksi ongelma: haju. Aina kun toivorikkaana kaivan ne liinavaatekaapista tositoimiin, käy samalla tavalla: jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen näihin pyyhkeisiin kuivatut kädet haisevat siltä, kuin niitä olisi marinoitu jääkiekkohanskoissa pari tuntia. (Jos et tiedä, miltä jääkiekkohanskoissa haudutetut kädet haisevat, ole onnellinen.) Oi nokkelat Martat ja niksikkäät Pirkat: kertokaa minulle, mikä vie hajun pois!


(Varpu: voisitko kirjoittaa tänne esimerkiksi Satuhäiden uusista jaksoista, niin tämä blogi käsittelisi muitakin asioita kuin henkilökohtaisen hygieniani puutteita?)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Urheileminen on noloa

Ainakin silloin minua hävettää, kun tulen hiihtoladulta ihmisten ilmoille odottelemaan bussia ja huomaan, että

a) höyryän siistien bisnespukeutujien keskellä kuin keskikokoinen geysir, koska hiihtotakkini ei edelleenkään hengitä lainkaan (Olen viime keväänä näköjään tehnyt pyhän lupauksen hankkia uusia urheiluvaatteita. Joo, ostinhan minä kesällä koiranulkoilutushousut...)
b) haisen sangen pahalta, koska ruumiinlämpö aktivoi mukavasti vaatteisiin vuosien varrella varastoituneet aromit.

Yritin vältellä ruuhkabusseja, mutta en ihan onnistunut. Toisaalta ei ole minun vikani, jos ihmiset lähtevät perjantaisin töistä naurettavan aikaisin. Kärsikööt sitten nenissään.

torstai 24. tammikuuta 2013

Miksi ottaa kuvia, kun voi olla ottamattakin?

Kun ihmisiltä kysytään, mitä tavaroita he kotoaan pelastaisivat tulipalon sattuessa, valokuvat taitavat olla yksi perinteisistä vastauksista. Itse en osaa sanoa, mitä vastaisin. Olen sielultani hamsteri ja minulla on paljon tavaroita, joista pidän. Ehkä kaappaisin mukaan tietokoneen? Valokuvista ei taitaisi kuitenkaan olla niin väliksi.* Olen kyllä saanut paperikuvat jossakin reippauden puuskassa laitettua albumeihin, mutta en katsele niitä oikeastaan koskaan. Suurin osa filmikameralla otetuista räpsyistäni on kamalia, ja valtaosan niistä onnistuneemmistakin olen saanut pilattua esimerkiksi lotraamalla erikeeperillä** kuvat kuprulle.

Tietokoneen kuvakansiot ovat luku sinänsä. Otan kuvia aika vähän, mutta ne harvatkin on arkistoitu typerästi ja/tai jätetty käsittelemättä, ja lisäksi suurin osa koneelleni arkistoiduista kuvista on eri tavoilla huonoja. (Enkä todellakaan puhu mistään monimutkaisesta käsittelystä, vaan tarkoitan lähinnä rajaamista, samasta kohteesta otettujen tupla- tai triplakappaleiden poistamista ja tarkentumattomien viskaamista roskakoriin. Miten ihmeessä sellaiset ihmiset toimivat, jotka ottavat oikeasti paljon kuvia? Ehtivätkö he katsella niitä ikinä? Pysyvätkö kuvat järjestyksessä? Kuinka he muistavat, missä ne on otettu?) On aina yhtä antoisaa katsella lomakuvia, joista ei enää muista, missä on ne ottanut. Tuhat sanaa matkapäiväkirjasta (joita en jaksa pitää) kertoisi minulle varmasti enemmän kuin sata tuollaista kuvaa. Toisaalta... samapa tuo. Otan kuitenkin kaikkialla samanlaisia kuvia. Esimerkiksi tällaisia:
Paintilla saa tehtyä myös hienoja kollaaseja.
Yllä olevassa kollaasissa on paloposteja seitsemästä maasta. Miksi? Ei aavistustakaan. Kai niiden tallentaminen on oire jostakin.


* Nyt olen varma, että universumi kostaa, kotini palaa ensi yönä, jätän valokuvat roviolle ja sitten kaduttaa.
** Päätin, että tuo on yleisnimi, koska firman sivuilla tuotteesta käytetään näköjään (idioottimaista) kirjoitusasua ERi KEEPER. En varmasti ryhdy tuollaiseen pelleilyyn!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Elokuva, jota en aio katsoa

Kun kerran olen kaiken maailman adaptaatioista täälläkin intoillut*, voisi kuvitella, että olisin intomielin menossa katsomaan Anna Karenina -elokuvaa. En ole. Olen ajatellut jättää elokuvan väliin etupäässä seuraavien epäkohtien tähden (Mitä? Miksi ei muka voisi kritisoida elokuvaa, jota ei ole nähnyt?):
  • Keira Knightley. Bend It Like Beckham oli minusta sympaattinen elokuva (vaikka tykkäsinkin siitä toisesta sankarittaresta enemmän), ja Sovituksessakaan Knightley ei minua häirinnyt. Noin muuten on sitten häirinnyt enemmänkin. En vain jaksa katsella näyttelijää, joka tekee roolityönsä lähinnä mutristelemalla huuliaan. (Keira Knightleyn takia olen myös jättänyt katsomatta sen vuoden 2005 Ylpeys ja ennakkoluulo -leffaversion. Elizabeth Bennet, muka? Pyhäinhäväistys!)
  • Kieli. Tolstoi on jotakin niin perivenäläistä, että minun mielessäni Anna Kareninan henkilöhahmot eivät kerta kaikkiaan voi puhua englantia. Teatterissa jokin muu kieli menee vielä läpi, mutta valkokankaalla - ei, ei, ei! (Hmm. Tässä vaiheessa tein vähän taustatyötä, ja kappas: ovatkin tehneet ratkaisun, jossa tapahtumat on sijoitettu teatteriin. Tältä perustelulta taisi vähän pudota pohja pois. No, Knightley on edelleen yhtä ärsyttävä!)

*Loppujen lopuksi Parade's End oli minusta ehkä turhankin tiivistetty ja siksi sirpaleisuudessaan vaikeaselkoinen. Tiedä sitten, oliko vika Ylen ostamassa lyhemmässä versiossa, minussa vai tekijöissä; en joka tapauksessa olisi pysynyt kärryillä alkuunkaan, ellen olisi käynyt tutustumassa alkuperäisteosten (mahdollisimman seikkaperäisiin) juoniselostuksiin.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kultakutri kävi täällä

Tällä hetkellä tunnen olevani joku kolmesta karhusta. Joku on syönyt haarukallani! Huomasin nimittäin äskettäin aterioivani ns. peruskouluhaarukalla (= haarukka, jonka varsi on mutkalla, koska humoristit useammassa oppilassukupolvessa ovat ruokatuntiensa ratoksi taivutelleet sitä erilaisiin asentoihin). Ei kuulu omiin harrastuksiini, enkä ole huomannut vieraidenikaan vääntelevän aterimiani epäilyttävästi. Kultakutri on selvästi saanut jostakin käsiinsä asuntoni avaimen. Vaihtoehtoinen selitys on, että täällä käy poissaollessani yläkoululaisia luokkaretkeilemässä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nuorison vika

Nukuin tänään pommiin. Se oli nykynuorison vika. Ja vähän Ylenkin. Kävi nimittäin niin, että  surffailin eilen Areenassa etsimässä katsottavaa, ja vähän epäilevillä mielin päätin katsoa pari ensimmäistä jaksoa sarjasta The Inbetweeners. Se oli minusta... aika hauska! Sarjassa yhdistyy monta hyvän tv-sarjan piirrettä:
  • lyhyet jaksot (aina voi katsoa "vielä yhden")
  • huumori (...joka on useimmiten varsin alatyylistä, mutta minulla onkin teini-ikäisen pojan sofistikoitunut huumorintaju)
  • teinit, jotka ovat niin aidosti... no, teinejä (nautin paitsi nuortenkirjallisuuden lukemisesta myös monista tv-sarjoista ja elokuvista, joiden ensisijaiseen kohderyhmään en todellakaan ikäni puolesta kuulu)
  • monien brittisarjojen tavoin lyhyet tuotantokaudet, joita ei myöskään pitäisi olla tulossa lisää (En jaksa enää tutustua pitkiin tv-sarjoihin; jos jotakin ryhdyn seuraamaan, haluan katsoa jokaisen jakson, ja tuotannon jatkuessa aina vain taso tuppaa jossakin vaiheessa lässähtämään. Lyhyet töllötysprojektit ovat antoisampia.)
Menin sitten YouTubeen katsomaan, olisiko jaksoja tarjolla enemmänkin. Oli niitä. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden loppuun. Sitten katsoin vähän toistakin kautta. Sitten olikin jo myöhä (tai aikainen), ja menin lopulta nukkumaan.

Heräsin klo 9.42 kännykkä tyynyn vierellä (olisi sittenkin pitänyt laittaa varaherätyskello soimaan). Keskustassa olisi pitänyt olla klo 10.15. Otti aivoon. Olin kuitenkin perillä klo 10.35. Tarpeen vaatiessa pystyn aamulla nopeaankin toimintaan!

(Ihmiseksi, jolla ei tosiaan televisiota ole, minulla on aiheesta ehkä liiankin paljon sanottavaa. Pitäisiköhän olla huolissaan..? Oh well. Taidanpa asiaa miettiessäni katsoa muutaman jakson lisää.)

Huono asia ja vähän parempi asia

Ei hyvä:
Käyttäessään hakukoneita on todennäköisempää löytää etsimänsä, jos alistuu suosiolla kirjoittamaan yhdyssanat väärin.

Ihan hyvä:
En ole suhtautunut kovinkaan suurella tunteella ns. Yle-veroon, mutta törmäsin yhteen avautumiseen, jonka kirjoittaja ei ollut asiasta innoissaan. Sain sen verran voimakkaan vastareaktion, että piti tulla ihan tänne kirjoittamaan.

Yllättävän monet ovat kyselleet, aionko hankkia television, kun "nyt joudun kuitenkin maksamaan". No en aio, ja tuollainen muotoilu on sitä paitsi lähtökohtaisesti vähän harhaanjohtava (Yle ≠ televisio). Ensinnäkin verorahat aika usein menevät sellaisiin asioihin, joista veronmaksajalle itselleen ei ole välitöntä hyötyä. Minusta on silti paljon turhempiakin asioita - ehkä jopa verovaroilla tuettuja - kuin julkisen palvelun yleisradiotoiminta. Lisäksi olen iloinen siitä, että enää maksuvelvoite ei koske kotitaloutta, vaan yksilöitä. Tv-lupaa vielä maksaessani otti kyllä aivoon joutua yhden hengen taloutena maksamaan suhteessa enemmän kuin pariskunnat. Onneksi näin ei enää ole.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Syntilista

Kulttuurimatka Kanarialle on nyt tehty, ja hyvällä tahdolla minua voi sanoa päivettyneeksi (lue: minussa on kaksi punaista läikkää, koska levittelin yhtenä päivänä aurinkovoidetta vähän liian huolettomasti). Tunnistin saapuneeni Helsinki-Vantaalle heti huomatessani, että joku on oksentanut uloskäynnin eteen. No, ei se mitään. Minäkin olen tänään ollut sika. Vein sekajätteisiin säkin, jossa oli ainakin
  • lasia
  • metallia
  • paperia
  • pilaantuneita ruokia, joista osa vielä pakkauksissaan (Joulun jälkeen minua tervehti jääkaapissani noin puoli kiloa homejuustoa, ts. edam-juustoa, joka oli kasvattanut karvapeitteen. Sama oli tapahtunut taas. Kyllä minusta juuston pitäisi pärjätä viikko yksinään!)
  • huonekasveja (Meni hermot pariin yksilöön, kun olivat onnettomat niin rumia.)
Uskon lajittelun ihmeelliseen voimaan, mutta tänään en vain jaksanut. Hyi minua. (Toisaalta sain vihdoinkin heitettyä mäkeen esimerkiksi vuonna... 2008? ostamani chilikastikkeen, jota olen uskollisesti kuljettanut mukana asunnosta toiseen. Jääkaapissa se olisi edelleen, ellen olisi antanut itselleni lupaa olla tyhjentämättä sisältöä asianmukaisesti ja pesemättä säilytysastiaa kierrätyskelpoiseksi.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loppiaista

Koska Irja arvatenkin on nyt juomassa juhlamokkaa ja syömässä korvapuusteja hernekeittolounaan päälle, täytyy minunkin välillä raapustella tänne blogiin jotakin.

Ajattelin tulla ääneen taivastelemaan sitä, että nyt alkoi jo neljäs vuosi, kun tämä blogi on pystyssä! Onkohan meillä Irjan kanssa nyt sitten pumpulihäät, nahkahäät vai mitkä? Anyways, on tässä kovasti juhlan aihetta kuitenkin!

perjantai 4. tammikuuta 2013

Rumia sanoja. Katso myös kuva!

Olen joskus jo täällä maininnut, että tursas on mielestäni ruma sana. Vielä pahempi on kuitenkin päräyttävä. Siinä on niin paljon vikaa, etten tiedä, mistä aloittaisin. En siis aloita. Toteanpa vain, että kuudes aistini ohjaa suhtautumaan epäluuloisesti ihmisiin, jotka määrittelevät asioita päräyttäviksi.

Tässä vielä todistusaineistoksi kuva päräyttävästä tursaasta. Onko muka kaunis näky, häh?


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

...ja kypsää uutta vuotta

Kuunnellaanpas vähän Abbaa vuoden alkajaisiksi!



Minun mielessäni tuon kappaleen kertosäe kulkee aina ja ehdottomasti:
Happy new year
Happy new year
May we all have a beer
Rimmaisi niin mukavasti! Sopisi sävelkulkuunkin ja kaikkea! Ja niin minä yllätyn aina uudelleen, kun ne laulavatkin jotakin ihan muuta. En kai ole ainoa?