keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Soittotunneille siitä, lapset!

Tiedättekö, miksi musiikin harrastaminen pitäisi aloittaa nuorena? Ei suinkaan siksi, että soittotekniikka ehtisi hioutua huippuunsa ja lapsitähti tuikkia mahdollisimman monta vuotta. Nuoruus on valttia siksi, että tarpeeksi pienet lapset voivat laulaa ja soittaa miten kammottavalla tavalla hyvänsä, mutta yleisön suosio on joka tapauksessa taattu.

Ylpeät sukulaiset vilkuttelevat lavalle ja ottavat videoita ja kyynelehtivät, kun Reino-Justiina tekee selvää lapsikuoromusiikin helmistä puolitoista tahtia muista perässä (mutta toisaalta puoli sävelaskelta oman stemmansa yläpuolella). Tekee hirveän hyvää itsetunnolle, jos saa onnistumisen kokemuksia esiintymistilanteista, ennen kuin teiniangsti ja itsekritiikki puskevat päälle. Sellaista kasvava ihmistaimi tarvitsee!

Sortuneet haaveet

Välillä pitää miettiä maallisia asioita, kuten nyt vaikkapa rahaa. Minäkin olisin mielelläni vähän rikkaampi. Näin neiti talonmiehenä* palkkakuitin lukema ei varsinaisesti päätä huimaa. Toisaalta perinteisesti hyvin tienaaviksi mielletyt alatkaan eivät kiinnosta minua yhtään. Mikä avuksi?

Pokeriammattilaiset voivat kuulemma tienata hirmuisen hyvin. Minulta vain puuttuu pokerinaama. Nettipokerikaan ei taida olla ratkaisu, koska en ole ikinä oppinut ymmärtämään pokerin logiikkaa. Rikos puolestaan ei ehkä kannata moraalisesti, mutta rahallisesti se lyö toisinaan leiville aika hyvin. Rikolliseksi olisin kuitenkin liian nössö. Murtuisin heti kuulusteluissa, jos virkavalta saisi minut käsiinsä. Sitä paitsi pelkäisin muita rikollisia niin paljon, että urani niissä piireissä tuskin muodostuisi menestykseksi. Blogikollegani Varpun patenttiratkaisu taas on suositella ns. maailman vanhinta ammattia ratkaisuksi rahapulaan. Toistaiseksi en ole lämmennyt, mutta saattaahan sekin aika vielä tulla.

Sitten keksin. Alan tienata tällä blogilla! Minusta ja lifestylestäni tulee ilmiö! Sponsorit lähettävät lahjoja ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja ihmiset supisevat kadulla minut kohdatessaan että onko tuo nyt se Irja ja pyytävät yhteiskuviin, ja vastineeksi minä pyörin kaduilla järjestelmäkamera kädessäni ja otatan taiteellisia kuvia uudesta takistani edestä ja takaa ja kaikilta sivuilta ja julkaisen täällä ne kaikki ja kirjoitan jokaisen kuvan alle kolme sanaa (oikeasti kaksi, mutta ei yhdyssanoilla ole niin väliä).

Valitettavasti kohtasin pian todellisuuden. Ensin en muistanut blogin salasanaa, ja kun sen suurella vaivalla löysin, minulla ei ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Surkeaa! Kuvillakaan en voi asian puutetta paikata, koska en ikinä ota valokuvia. Minulla on paska kamera, iankaikkisen vanha puhelin ja lisäksi poseeraaminen on minusta erittäin kiusallista. Ei tule bloggaria Irjasta. Tulee väsynyt talonmies, joka torkkuu sorvin ääressä koko keskiviikkopäivän, koska on taas kerran valvonut ihan liian myöhään. Todellisuus, kuinka julma oletkaan!

Kyllä näiden viisaiden sanojen jälkeen voi taas hyvällä omallatunnolla olla muutaman kuukauden kirjoittamatta tänne. Käytän sen ajan vaikkapa loistavasti myyvän elämäntaitokirjan kirjoittamiseen. Tulen sitten tänne kertomaan, kun se on kirjakaupoissa ja voitte mennä ostamaan. Rahat mulle, viisaus muille!

*ammatti muutettu

perjantai 4. lokakuuta 2013

Makeisarvostelu

Arvioitava tuote: Fazerin Marianne Café Mocha

Fazerin omilla sivuilla kuvataan tuotetta näin: "Alkuperäinen punavalkoraidallinen Marianne on vuosien saatossa saanut rinnalleen useita sisaruksia: sinivalkoisen Marianne-toffeen, Marianne-rakeen ja Marianne-lakritsin. Tämän syksyn uutuus on hienostuneen kahvin makuinen Marianne Café Mocha."

Arvio: Tuote maistuu pahalta. Makeisessa yhdistyy kahvin, aaltopahvin ja vanhan tupakan maku. Tupakantumpin imeskely maistuisi varmaan samalta, paitsi että natsa ei tahmaannu hampaankoloon jumiin. Maussa ei ole mitään hienostunutta. Koska kaikki Marianne-karkkipussit ovat isoja, on minun nyt väkisin rouskutettava tämä Café Mocha -pussi tyhjäksi. Tuskallista.

Terveisin,
nimim. "Petetty kuluttaja"