torstai 31. tammikuuta 2013

Satuhäät

Minua pyydettiin kirjoittamaan uudesta Satuhäät-kaudesta jotain.

Näin neljän jakson perusteella voin sanoa että Satuhäät on aivan sairaan tylsä sarja tänä vuonna. Se on täynnä tavallisia epäkiinnostavia ihmisiä, joilla on tavalliset, mielenkiinnottomat häät. Missä kaikki draama, missä jännite?

I rest my case.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pyykkäystä

Irja kaipaili vinkkejä haisevien pyyhkeiden syndroomaan. Tässä muutamia ajatuksia, jotka heräsivät pienessä päässäni:

Parasta olisi pestä pyykki korkeassa lämpötilassa. Itse pesemme pyyhkeet välillä 90°C:ssa, joka kerta kuitenkin vähintään 60°C:ssa. Kemiallis-fysikaalinen fakta on se, että puuvillakuidut eivät puhdistu alle kuudenkymmenen asteen, vaikka käyttäisi mitä pesuainetta.

Parasta olisi pestä pyykki pesuaineella, jossa olisi fosfaattia pehmintimenä. Valitettavasti ympäristöpropagandan takia fosfaatti on käytännössä hävinnyt pesuaineista pois, ja tilalle on tullut klähmäävä ja pesukoneen likaava zeoliitti. Valitsen siis pesuaineen, jossa ei ole zeoliittia. Ja vaadin fosfaattia takaisin pesuaineisiin, sillä esim. pääkaupunkiseudun vedenpuhdistusprosessilla ei olisi mitään ongelmia saada jätevesistä kaikkea fosfaattia talteen (ehkä jollain pienellä maaseutupaikkakunnalla puhdistus ei ole vielä niin tehokasta).

Itse tykkään käyttää jauhemaista pesuainetta, sillä minulla on sellainen fiilari, että se pesee mekaanisen hankauksen takia paremmin (mutta tämä on ihan mutu-tuntumaa vain).

Joskus olemme käyttäneet koiralta haisevien t-paitojen kanssa väkiviinaetikkaa huuhteluaineena. Vahva etikka voi kuitenkin höyrystyä korkeissa lämpötiloissa, joten itse kokeilisin etikkaa vain max. kuudenkymmen asteen pesuohjelmalla. Etikka kuitenkin tuo (minun mielestäni) hyvän hajun pyykkiin.

Parasta olisi myös huolehtia pesukoneen röörien puhtaudesta. Sitruunahappokäsittelyllä olen saanut raikastettua pesukoneen.

Lopuksi olisi parasta kuivata pyykki mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Kokemuksesta voin sanoa, että jos pyykki hautuu päivätolkulla kosteassa kylppärissä, niin se koiran haju ei lähde ikinä pois. Siispä viemme pyykit kuivumaan taloyhtiön kuivaushuoneeseen heti pesuohjelman valmistumisen jälkeen. Kuivaushuoneessa pyykki kuivuu muutamassa tunnissa, kun sen ripustaa oikein.

Ystävällisin terveisin nimim. "Mielipiteistään Varma ja Pätevä Pyykkäri" :)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Häpeällinen tunnustus

Päädyin sittenkin katsomaan elokuvan, jota haukuin jo valmiiksi. Piti viikonloppuna mennä toverin kanssa elokuviin, mutta ensin piti etsiä molemmille sopivia vaihtoehtoja (ei ollut ihan helppoa; olen joskus nirso valikoiva) ja kun sitten saavutimme yhteisymmärryksen, lippuja kyseiseen elokuvaan ei ollutkaan enää saatavilla. Annoin pitkin hampain ennakkoluuloilleni periksi, ja Anna Kareninaksi meni. Vähän harmittaa sanoa, ettei oikeastaan harmita.

Plussat:
+ Pidin elokuvan toteutustavasta (teatterimiljööllä kikkailu ja visuaalinen runsaus) varsin paljon. (Pidän Bollywood-elokuvistakin, joten mitä muutakaan voi odottaa... Yliampuvuus on hieno asia!)
+ Myös sivuosien roolitus miellytti minua monessa suhteessa.
+ Lisään tämän kohdan, jotta plussia ja miinuksia olisi yhtä monta (ja koska kokonaisuus kallistui mielessäni enemmän sinne myönteisen puolelle).

Miinukset:
- Keira Knightley on yhä vain puunaamainen tuijottelija. Ellei teos olisi tuttu entuudestaan, Annan ratkaisu tuntuisi elokuvassa täysin perustelemattomalta.
- Vronskin hiukset näyttävät siltä, että niille on tehty epäonnistunut kotiblondaus. Vronski on muutenkin enemmän muikisteleva poikanen kuin kohtalokas rakastaja.
- Kaikilla mieshahmoilla on viikset ja/tai pulisongit, mikä on teoksen tapahtuma-ajan huomioiden ehkä perusteltua, mutta valkokankaalla hyvin epäesteettistä.

Päivän mietelause: Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö. Onneksi minulla ei ole maata myytäväksi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hei kaikki taitavat pyykkärit!

Apuanne kaivataan! Minulla on pari käsipyyhettä, joita olen pessyt ihan riittävän korkeissa lämpötiloissa monenlaisilla pesuaineilla. Ovat ihan laadukasta materiaalia eivätkä edes kovin vanhoja.

Niissä on kuitenkin yksi ongelma: haju. Aina kun toivorikkaana kaivan ne liinavaatekaapista tositoimiin, käy samalla tavalla: jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen näihin pyyhkeisiin kuivatut kädet haisevat siltä, kuin niitä olisi marinoitu jääkiekkohanskoissa pari tuntia. (Jos et tiedä, miltä jääkiekkohanskoissa haudutetut kädet haisevat, ole onnellinen.) Oi nokkelat Martat ja niksikkäät Pirkat: kertokaa minulle, mikä vie hajun pois!


(Varpu: voisitko kirjoittaa tänne esimerkiksi Satuhäiden uusista jaksoista, niin tämä blogi käsittelisi muitakin asioita kuin henkilökohtaisen hygieniani puutteita?)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Urheileminen on noloa

Ainakin silloin minua hävettää, kun tulen hiihtoladulta ihmisten ilmoille odottelemaan bussia ja huomaan, että

a) höyryän siistien bisnespukeutujien keskellä kuin keskikokoinen geysir, koska hiihtotakkini ei edelleenkään hengitä lainkaan (Olen viime keväänä näköjään tehnyt pyhän lupauksen hankkia uusia urheiluvaatteita. Joo, ostinhan minä kesällä koiranulkoilutushousut...)
b) haisen sangen pahalta, koska ruumiinlämpö aktivoi mukavasti vaatteisiin vuosien varrella varastoituneet aromit.

Yritin vältellä ruuhkabusseja, mutta en ihan onnistunut. Toisaalta ei ole minun vikani, jos ihmiset lähtevät perjantaisin töistä naurettavan aikaisin. Kärsikööt sitten nenissään.

torstai 24. tammikuuta 2013

Miksi ottaa kuvia, kun voi olla ottamattakin?

Kun ihmisiltä kysytään, mitä tavaroita he kotoaan pelastaisivat tulipalon sattuessa, valokuvat taitavat olla yksi perinteisistä vastauksista. Itse en osaa sanoa, mitä vastaisin. Olen sielultani hamsteri ja minulla on paljon tavaroita, joista pidän. Ehkä kaappaisin mukaan tietokoneen? Valokuvista ei taitaisi kuitenkaan olla niin väliksi.* Olen kyllä saanut paperikuvat jossakin reippauden puuskassa laitettua albumeihin, mutta en katsele niitä oikeastaan koskaan. Suurin osa filmikameralla otetuista räpsyistäni on kamalia, ja valtaosan niistä onnistuneemmistakin olen saanut pilattua esimerkiksi lotraamalla erikeeperillä** kuvat kuprulle.

Tietokoneen kuvakansiot ovat luku sinänsä. Otan kuvia aika vähän, mutta ne harvatkin on arkistoitu typerästi ja/tai jätetty käsittelemättä, ja lisäksi suurin osa koneelleni arkistoiduista kuvista on eri tavoilla huonoja. (Enkä todellakaan puhu mistään monimutkaisesta käsittelystä, vaan tarkoitan lähinnä rajaamista, samasta kohteesta otettujen tupla- tai triplakappaleiden poistamista ja tarkentumattomien viskaamista roskakoriin. Miten ihmeessä sellaiset ihmiset toimivat, jotka ottavat oikeasti paljon kuvia? Ehtivätkö he katsella niitä ikinä? Pysyvätkö kuvat järjestyksessä? Kuinka he muistavat, missä ne on otettu?) On aina yhtä antoisaa katsella lomakuvia, joista ei enää muista, missä on ne ottanut. Tuhat sanaa matkapäiväkirjasta (joita en jaksa pitää) kertoisi minulle varmasti enemmän kuin sata tuollaista kuvaa. Toisaalta... samapa tuo. Otan kuitenkin kaikkialla samanlaisia kuvia. Esimerkiksi tällaisia:
Paintilla saa tehtyä myös hienoja kollaaseja.
Yllä olevassa kollaasissa on paloposteja seitsemästä maasta. Miksi? Ei aavistustakaan. Kai niiden tallentaminen on oire jostakin.


* Nyt olen varma, että universumi kostaa, kotini palaa ensi yönä, jätän valokuvat roviolle ja sitten kaduttaa.
** Päätin, että tuo on yleisnimi, koska firman sivuilla tuotteesta käytetään näköjään (idioottimaista) kirjoitusasua ERi KEEPER. En varmasti ryhdy tuollaiseen pelleilyyn!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Elokuva, jota en aio katsoa

Kun kerran olen kaiken maailman adaptaatioista täälläkin intoillut*, voisi kuvitella, että olisin intomielin menossa katsomaan Anna Karenina -elokuvaa. En ole. Olen ajatellut jättää elokuvan väliin etupäässä seuraavien epäkohtien tähden (Mitä? Miksi ei muka voisi kritisoida elokuvaa, jota ei ole nähnyt?):
  • Keira Knightley. Bend It Like Beckham oli minusta sympaattinen elokuva (vaikka tykkäsinkin siitä toisesta sankarittaresta enemmän), ja Sovituksessakaan Knightley ei minua häirinnyt. Noin muuten on sitten häirinnyt enemmänkin. En vain jaksa katsella näyttelijää, joka tekee roolityönsä lähinnä mutristelemalla huuliaan. (Keira Knightleyn takia olen myös jättänyt katsomatta sen vuoden 2005 Ylpeys ja ennakkoluulo -leffaversion. Elizabeth Bennet, muka? Pyhäinhäväistys!)
  • Kieli. Tolstoi on jotakin niin perivenäläistä, että minun mielessäni Anna Kareninan henkilöhahmot eivät kerta kaikkiaan voi puhua englantia. Teatterissa jokin muu kieli menee vielä läpi, mutta valkokankaalla - ei, ei, ei! (Hmm. Tässä vaiheessa tein vähän taustatyötä, ja kappas: ovatkin tehneet ratkaisun, jossa tapahtumat on sijoitettu teatteriin. Tältä perustelulta taisi vähän pudota pohja pois. No, Knightley on edelleen yhtä ärsyttävä!)

*Loppujen lopuksi Parade's End oli minusta ehkä turhankin tiivistetty ja siksi sirpaleisuudessaan vaikeaselkoinen. Tiedä sitten, oliko vika Ylen ostamassa lyhemmässä versiossa, minussa vai tekijöissä; en joka tapauksessa olisi pysynyt kärryillä alkuunkaan, ellen olisi käynyt tutustumassa alkuperäisteosten (mahdollisimman seikkaperäisiin) juoniselostuksiin.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kultakutri kävi täällä

Tällä hetkellä tunnen olevani joku kolmesta karhusta. Joku on syönyt haarukallani! Huomasin nimittäin äskettäin aterioivani ns. peruskouluhaarukalla (= haarukka, jonka varsi on mutkalla, koska humoristit useammassa oppilassukupolvessa ovat ruokatuntiensa ratoksi taivutelleet sitä erilaisiin asentoihin). Ei kuulu omiin harrastuksiini, enkä ole huomannut vieraidenikaan vääntelevän aterimiani epäilyttävästi. Kultakutri on selvästi saanut jostakin käsiinsä asuntoni avaimen. Vaihtoehtoinen selitys on, että täällä käy poissaollessani yläkoululaisia luokkaretkeilemässä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nuorison vika

Nukuin tänään pommiin. Se oli nykynuorison vika. Ja vähän Ylenkin. Kävi nimittäin niin, että  surffailin eilen Areenassa etsimässä katsottavaa, ja vähän epäilevillä mielin päätin katsoa pari ensimmäistä jaksoa sarjasta The Inbetweeners. Se oli minusta... aika hauska! Sarjassa yhdistyy monta hyvän tv-sarjan piirrettä:
  • lyhyet jaksot (aina voi katsoa "vielä yhden")
  • huumori (...joka on useimmiten varsin alatyylistä, mutta minulla onkin teini-ikäisen pojan sofistikoitunut huumorintaju)
  • teinit, jotka ovat niin aidosti... no, teinejä (nautin paitsi nuortenkirjallisuuden lukemisesta myös monista tv-sarjoista ja elokuvista, joiden ensisijaiseen kohderyhmään en todellakaan ikäni puolesta kuulu)
  • monien brittisarjojen tavoin lyhyet tuotantokaudet, joita ei myöskään pitäisi olla tulossa lisää (En jaksa enää tutustua pitkiin tv-sarjoihin; jos jotakin ryhdyn seuraamaan, haluan katsoa jokaisen jakson, ja tuotannon jatkuessa aina vain taso tuppaa jossakin vaiheessa lässähtämään. Lyhyet töllötysprojektit ovat antoisampia.)
Menin sitten YouTubeen katsomaan, olisiko jaksoja tarjolla enemmänkin. Oli niitä. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden loppuun. Sitten katsoin vähän toistakin kautta. Sitten olikin jo myöhä (tai aikainen), ja menin lopulta nukkumaan.

Heräsin klo 9.42 kännykkä tyynyn vierellä (olisi sittenkin pitänyt laittaa varaherätyskello soimaan). Keskustassa olisi pitänyt olla klo 10.15. Otti aivoon. Olin kuitenkin perillä klo 10.35. Tarpeen vaatiessa pystyn aamulla nopeaankin toimintaan!

(Ihmiseksi, jolla ei tosiaan televisiota ole, minulla on aiheesta ehkä liiankin paljon sanottavaa. Pitäisiköhän olla huolissaan..? Oh well. Taidanpa asiaa miettiessäni katsoa muutaman jakson lisää.)

Huono asia ja vähän parempi asia

Ei hyvä:
Käyttäessään hakukoneita on todennäköisempää löytää etsimänsä, jos alistuu suosiolla kirjoittamaan yhdyssanat väärin.

Ihan hyvä:
En ole suhtautunut kovinkaan suurella tunteella ns. Yle-veroon, mutta törmäsin yhteen avautumiseen, jonka kirjoittaja ei ollut asiasta innoissaan. Sain sen verran voimakkaan vastareaktion, että piti tulla ihan tänne kirjoittamaan.

Yllättävän monet ovat kyselleet, aionko hankkia television, kun "nyt joudun kuitenkin maksamaan". No en aio, ja tuollainen muotoilu on sitä paitsi lähtökohtaisesti vähän harhaanjohtava (Yle ≠ televisio). Ensinnäkin verorahat aika usein menevät sellaisiin asioihin, joista veronmaksajalle itselleen ei ole välitöntä hyötyä. Minusta on silti paljon turhempiakin asioita - ehkä jopa verovaroilla tuettuja - kuin julkisen palvelun yleisradiotoiminta. Lisäksi olen iloinen siitä, että enää maksuvelvoite ei koske kotitaloutta, vaan yksilöitä. Tv-lupaa vielä maksaessani otti kyllä aivoon joutua yhden hengen taloutena maksamaan suhteessa enemmän kuin pariskunnat. Onneksi näin ei enää ole.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Syntilista

Kulttuurimatka Kanarialle on nyt tehty, ja hyvällä tahdolla minua voi sanoa päivettyneeksi (lue: minussa on kaksi punaista läikkää, koska levittelin yhtenä päivänä aurinkovoidetta vähän liian huolettomasti). Tunnistin saapuneeni Helsinki-Vantaalle heti huomatessani, että joku on oksentanut uloskäynnin eteen. No, ei se mitään. Minäkin olen tänään ollut sika. Vein sekajätteisiin säkin, jossa oli ainakin
  • lasia
  • metallia
  • paperia
  • pilaantuneita ruokia, joista osa vielä pakkauksissaan (Joulun jälkeen minua tervehti jääkaapissani noin puoli kiloa homejuustoa, ts. edam-juustoa, joka oli kasvattanut karvapeitteen. Sama oli tapahtunut taas. Kyllä minusta juuston pitäisi pärjätä viikko yksinään!)
  • huonekasveja (Meni hermot pariin yksilöön, kun olivat onnettomat niin rumia.)
Uskon lajittelun ihmeelliseen voimaan, mutta tänään en vain jaksanut. Hyi minua. (Toisaalta sain vihdoinkin heitettyä mäkeen esimerkiksi vuonna... 2008? ostamani chilikastikkeen, jota olen uskollisesti kuljettanut mukana asunnosta toiseen. Jääkaapissa se olisi edelleen, ellen olisi antanut itselleni lupaa olla tyhjentämättä sisältöä asianmukaisesti ja pesemättä säilytysastiaa kierrätyskelpoiseksi.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loppiaista

Koska Irja arvatenkin on nyt juomassa juhlamokkaa ja syömässä korvapuusteja hernekeittolounaan päälle, täytyy minunkin välillä raapustella tänne blogiin jotakin.

Ajattelin tulla ääneen taivastelemaan sitä, että nyt alkoi jo neljäs vuosi, kun tämä blogi on pystyssä! Onkohan meillä Irjan kanssa nyt sitten pumpulihäät, nahkahäät vai mitkä? Anyways, on tässä kovasti juhlan aihetta kuitenkin!

perjantai 4. tammikuuta 2013

Rumia sanoja. Katso myös kuva!

Olen joskus jo täällä maininnut, että tursas on mielestäni ruma sana. Vielä pahempi on kuitenkin päräyttävä. Siinä on niin paljon vikaa, etten tiedä, mistä aloittaisin. En siis aloita. Toteanpa vain, että kuudes aistini ohjaa suhtautumaan epäluuloisesti ihmisiin, jotka määrittelevät asioita päräyttäviksi.

Tässä vielä todistusaineistoksi kuva päräyttävästä tursaasta. Onko muka kaunis näky, häh?


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

...ja kypsää uutta vuotta

Kuunnellaanpas vähän Abbaa vuoden alkajaisiksi!



Minun mielessäni tuon kappaleen kertosäe kulkee aina ja ehdottomasti:
Happy new year
Happy new year
May we all have a beer
Rimmaisi niin mukavasti! Sopisi sävelkulkuunkin ja kaikkea! Ja niin minä yllätyn aina uudelleen, kun ne laulavatkin jotakin ihan muuta. En kai ole ainoa?