Olettakaamme, aivan huvin ja esimerkin vuoksi, että jossain metropolin reuna-alueilla asuu eräs nainen, joka sattumoisin on myös äiti. Tämän naisen lapsi kulkee kaupungilla äidin mukana vaunuissa. Äiti on siis niitä ihmisiä, jotka julkeasti käyttävät hyväkseen meidän yhteisiä verorahojamme kulkeakseen ilmaiseksi joukkoliikennevälineissä.
Säännöllisin väliajoin tästä aiheesta käydään keskustelua lehtien yleisönosastolla. Yleensä joku eläkeiässä oleva henkilö valittaa lastenvaunujen kanssa liikkuvien ihmisten matkustusoikeudesta. Miksi terveiden ja nuorten ihmisten pitäisi saada matkustaa ilmaiseksi, kun vähävaraiset eläkeläisetkään eivät saa? Lisäksi vaunut tukkivat linja-autojen, raitiovaunujen ja lähijunien käytäviä, eli vaikeuttavat maksavien asiakkainen liikkumista. Kaiken lisäksi matkustusmukavuus kärsii, kun vaunuissa istuva lapsi alkaa kuitenkin huutaa kesken matkan.
Tämä esimerkkimme hypoteettinen äiti on hyvin tietoinen asiasta käydystä keskustelusta ja vallitsevasta kielteisestä asenneilmapiiristä ilmaismatkustajia kohtaan. Joka kerta kun hän joutuu matkustamaan jollain joukkoliikennevälineellä lapsen kanssa jonnekin, tuntee hän piston sydämessään. Nainen tietää, että heidän läsnäolonsa saattaa hyvinkin ärsyttää ihmisiä, ja hän yrittää suoriutua matkastaan mahdollisimman nopeasti ja hiljaisesti. Lapsen hyssyttelyä varten on tutti- ja leluarsenaali mukana, eikä nainen lähde ruuhka-aikoina liikenteeseen ollenkaan (ellei sitten esim. lääkärissäkäyntiä varten ole pakko lähteä).
Nainen myös miettii mielessään, että onko lastenvaunujen kanssa ilmaiseksi matkustaminen todella niin suuri synti ja väärin. Hän ymmärtää hyvin vähävaraisten mielipahan, sillä matkalippujen hinnat ovat aika kalliita (nainen ei ole suurituloinen itsekään, mutta tällä seikalla ei ole niin merkitystä). Kuitenkin esimerkiksi eläkeläiset pääsevät aina haluamansa bussin kyytiin. Heillä ei ole sitä vaaraa, että kyytiin ei mahtuisikaan, jos bussissa matkustaa valmiiksi jo kahdet tavalliset tai yhdet leveät kaksosrattaat. Jos bussin keskiosa on täynnä, niin äiti ja lapsi joutuvat odottamaan seuraavaa vuoroa. Samoin liikenteessä on vielä paljon lähijunia, jotka eivät ole matalalattiaisia. Korkeisiin junavaunuihin ei pääse yksin lastenvaunujen kanssa ilman apua, joten äiti välttelee niillä kulkemista. Lähijunien aikatauluihin onkin merkattu tiedot niistä junista, joiden pitäisi olla matalalattiaisia. Mutta vaikka yrittäisi kuinka tähdätä matalalattiajunaan, niin merkattu vuoro saatetaan kuitenkin liikennöidä korkeavaunuisella junalla. Tällöin äiti joutuu joko pyytämään ventovieraiden apua, tai odottamaan seuraavaa matalalattiaista junaa, joka saattaa aikataulun mukaan tulla vasta tunnin päästä. Vanhanmalliset raitiovaunut ovat myös liian hankalia vaunuille, tosin niihin on moneen lisätty matalampi keskiosa liikuntarajoitteisia sekä pyörätuoli- ja lastenvaunumatkustajia varten.
Äiti ei siis pysty suunnittelemaan matkustusaikatauluaan tarkasti, ja matkaan täytyy lähteä todella hyvissä ajoin, että suuremmalla todennäköisyydellä ehtii perille. Toisaalta lapsen kanssa matkustaminen ei voi koskaan olla kovin tarkkaan aikataulutettua, joten tämäkin asia on oikeastaan vain järjestelykysymys. Ja loppujen lopuksi kaikki edellä mainitut hankaluudet ovat voitettavissa kärsivällisyydellä, niin äidin itsensä kuin kanssamatkustajienkin. Ainoa asia mistä ei voi tinkiä, on lapsen turvallisuus. Siksi lapsen kanssa matkustava henkilö ei voi käydä leimaamassa matkakorttiaan bussin edessä (junissa ja raitiovaunuissa leimauksen voi jo tehdä keskivälikössä). Jos halutaan että lastenvaunuilijat maksavat bussissakin matkansa, niin tällöin leimauslaitteet on tuotava myös bussin keski- ja takaosiin. Ja bussimatkastaankin maksaa mieluummin silloin kun on tilaa matkustaa ja vuoroja kyllin tiheästi. Siispä metropolin liikennöitsijöille tässä toive: avorahastus ja nivelbusseja liikenteeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti