keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Maistuis varmaan sullekin

Tänä iltana minuun iski inspiraatio, ja päätin tehdä ihan itse vispipuuroa kanssablogistini innoittamana. Kaivoin siis mannasuurimot esiin. Tässä vaiheessa inspiraationi hieman laantui, koska satuin huomaamaan parasta ennen -päiväyksen pussin kyljessä: 17.01.08. No, kuiva-aineiden päiväyksethän ovat vain viitteellisiä, eikä pussissa näkynyt edes jauhokuoriaisia tai muita vastaavia pikku ystäviä. Etenin siis jääkaapille ja tartuin puolukkasurvospurnukkaan. Mutta voi: puolukat olivat homeessa*! Vaihdoin siis suunnitelmaa.

Kokkausinspiraatio oli matkalla valunut tipotiehensä, joten päästin itseni helpolla ja nautin lopulta iltapalakseni mehukeittoa köyhän miehen myslillä (sis. ohrahiutaleita, parasta ennen 02/2010 sekä vehnäleseitä, parasta ennen 23.5.2010) sekä raejuustolla (parasta ennen 20.10.2010, mutta hei, se purkki oli avaamaton) terästettynä. Hyvää kotiruokaa tuoreista aineksista, nam!

Terveisin Irja, kotikeittiömestari ja elintarvikehygieenikko vailla vertaa

* Ai heitinkö puolukat sitten pois? No en tietenkään, ei hyviä aineita pidä tuhlata! Kuorin vain pintakerroksen biojätteisiin ja aion toteuttaa vispipuurovisioni sitten, kun homeen muisto ei ole enää tuore. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi vuonna; ei se ole niin justiinsa. Mummokin aina vain leikkasi vanhentuneesta leivästä homeet pois, ja minä olen mitä ilmeisimmin sukuuni tullut...

P.S. Mulla on maha vähän kipeä. En ymmärrä, miksi.

3 kommenttia:

kunnankirjuri kirjoitti...

Kai sä kuitenkin niinku for real tiesit, että jos hometta tulee purkin/leivän/juuston pinnalle, niin silloin se koko purkki/leipä/juusto on sisältä niin täynnä homerihmastoa, että se tarvii lisää elintilaa ulkomaailmasta... :P

Auttaiskohan hiilitabletit mahakipuun?

neiti talonmies kirjoitti...

No homeista leipää mäkään en oikeasti syö, mutta puolukoiden tai vaikka juuston suhteen en kyllä ole niin tarkka, ja olen kumminkin isommilta myrkytystiloilta säästynyt - mahaankaan ei enää satu. Ajattelen ehkä, että puolukoiden happamuus jollain salaperäisellä tavalla neutraloi sen homeen, ja olisihan se harmi, jos pintavaurioiden takia menisi litratolkulla luonnon antimia haaskuuseen... Että suuhun vain!

Ehkä sua kuitenkin helpottaa, että vieraille en noita homeessa käyneitä elintarvikkeita tarjoile, joten täällä voi tulla turvallisesti käymään myös ilman omia eväitä ;)

Nöpöstiina kirjoitti...

Ihanaa, joku muukin uhmaa elintarvikelakia! Tai jotain yleistä (hölmöä) käsitystä, että ruoka olisi muka pilalla jos päivämäärä niin väittää... No, vieraille ei pidä vanhentuneita tarjota, eikä lapsilleen tunnustaa, mutta muuten juustosta vaan homereuna pois ja hillosta pinta. Parinvuoden takaiset kuivatuotteet kelpaa, jos ne ei itsekseen liiku eikä välttämättä haise sahanpurulle... Neiti talonmiehessä on selvää uudisraivaajan mielenlaatua! Hiilitabletteja kannattaa kuitenkuin pitää varalta kotona :)