tiistai 30. elokuuta 2011

Matkalla askeesiin

Pyrin nykyään kohti yksinkertaisempaa elämäntapaa karsimalla materiaa. Se käy niin, että kun olen käyttänyt jotakin tavaraa, heitän sen roskiin. Viimeisen viikon sisällä olen päivän päätteeksi arkistoinut mappi ö:hön jo kaksi sateenvarjoa, kolmet alushousut ja yhdet rintaliivit. Polkupyöräkin oli perjantaina vähällä lentää tunkiolle, mutta vein sen kuitenkin vielä huoltoon. Heti on seesteisempi olo, kun tavaran määrä vähenee!

Tänään hävitin tällaisen.
Toinen, totuudenmukaisempi tulkinta: olen toisaalta pihtari, toisaalta hamsteri. Pihtari siksi, että minulla on taipumus ostaa halpaa ja hajoavaa, ja hamsteri siksi, että en raaski heittää edes halpaa rojua menemään, vaikka esine kuinka olisi elinkaarensa päässä. Esimerkiksi sateenvarjon, josta tänään lopullisesti luovuin (kuva yllä), olen jo kerran heittänyt roskikseen hermostuttuani Helsingin tuuliin ja niissä kääntyilevään sontikkaan. Paluumatkalla kuljin saman roskiksen ohi, tulin katumapäälle ja ongin sateenvarjon kuitenkin mukaani.

Istuttuani yhden elokuvan ajan katkennut kaarituki kylkeen porautuneena alan sentään minäkin uskoa, että voi joskus olla järkevää karsia omaisuuttaan ennen kuin vaatteet lahoavat ylle. (Samaa teemaa sivuaa myös se, että löysin hiljattain alusvaatelaatikostani rintaliivit, jotka olen ostanut lukiossa. Käyttökertoja 2000-luvulla ehkä kaksi, ja nekin pyykkipäivinä joskus vuosituhannen alussa. Miksi minä niitä edelleen säästän, on itsellenikin suuri mysteeri... Juu, en heittänyt vielä pois, olen vasta päivittelyvaiheessa. Sen kuitenkin lupaan, että seuraavassa muutossa ne eivät lähde mukaan.)

perjantai 26. elokuuta 2011

Oodi Candida albicansille

Ystävä,

Luulin, että olit minut kokonaan unohtanut,
en ollut sinua koskaan ennen tavannut

Tulitkin luokseni kun minulla on vaikeaa
antibiootit päällä ja muutenkin vituttaa

Nyt ei oloni ole yksinäinen,
mukanani on kutiava seuralainen

Toista kaltaistasi ei ole varmaan toista,
paitsi ehkä herpes, klamydia ja kuppa

Hiiva, sinä heiluva sieni.


torstai 25. elokuuta 2011

Menneisyyden varjoja

Koska säästän suunnilleen kaiken, minulla on myös valikoima c-kasetteja laatikossa kirjahyllyn päällä. (Ja varastossa lisää, mutta ne tahdon unohtaa, koska varasto pitäisi siivota. Sekin oli niitä asioita, jotka hoidan "sitten kesällä" - niin, kesällä 2014 kenties?) Viikonloppuna niitä tarvitaan eräissä salaperäisissä rituaaleissa, joten pidin pienet penkojaiset. Kyllä minä omistan varsinaisia aarteita! Oli aitoja, kaupasta ostettuja kasetteja: Nukkumatin suosikit, Auvo 2. - erittäin kliffaa, äidin opiskelijaboksia sulostuttaneita Straussin valsseja 70-luvun rahinoilla... Lisäksi oli koko liuta teinivuosina käännytystyötä tehneiden metallistiluokkatoverieni vaikutuksesta syntyneitä kokoelmakasetteja: Sepulturaa, Panteraa, Black Sabbathia...

Muuten oli hauskaa penkoessa, mutta sitten löysin kasetin, jolla soitan pianoa noin vuonna 1996, ja erehdyin vieläpä kuuntelemaan sitä. Kyllä minä tavallaan muistan, miten ne äänitykset syntyivät: konsertti läheni, ja minä saavuin soittotunnille korvat luimussa valmiiksi häveten. Olin taaskin pontevasti aikonut harjoitella koko viikon, mutta aikomukseksi jäi, ja en jälleen kerran osannut yhtään enempää kuin edellisellä tunnilla, ja voi ei meidän piti äänittääkin tänään ja mä en osaa sitä kappaletta edes ulkoa. Silti olisin tahtonut kuvitella soittoni kuulostaneen paremmalta - noina aikoina minä kuitenkin olin ns. urani huipulla! Vaan ei. Parhaimmillaan ihan sisäsiistiä ja varovaista pimputtelua höystettynä eiku-eiku-eiku-kohdilla, kun en ollut viitsinyt treenata niitä vaikeimpia juoksutuksia kuntoon. Musiikillinen näkemys - ai mikä? Haydnin (oletan, että se oli Haydnia), rääkkäämisen minä vielä jotenkin ymmärrän, en ole ikinä pitänyt Haydnin soittamisesta, mutta samassa haaksirikossa upposivat myös ainakin Bach ja Debussy, jotka eivät olisi sitä ansainneet. Oi voi...

En hävittänyt kasettia, mutta aion unohtaa sen ja elvyttää jälleen kauniit muistot mahtavasta musiikillisesta menneisyydestäni. Palataan noihin tallenteisiin sitten, kun olen menettänyt kuuloni.

* Näitä en kuitenkaan ole itse ostanut, vaan ne ovat kulkeutuneet kotiini luultavasti samalla tapaa kuin noin kolmasosa vanhempieni kirjahyllyn alkuperäisestä sisällöstä: olen aikoinani vienyt ne huoneeseeni, ja siitä ne sitten ovat valuneet muuttokuormaan, kun minä kotoani läksin.

tiistai 23. elokuuta 2011

Kommunikointi = taitolaji

Tulin eilen bussilla kotiin, koska polkupyöräni oli varikolla. Jossain vaiheessa matkaa samaan looshiin saapui sellainen vanhempi tyylikäs täti, joka kommentoi reippaasti istuvansa nyt tähän, kun kyyti keikuttaa niin kovasti, ja ryhtyi rupattelelemaan niitä näitä. Minä hymyilin ja nyökyttelin. Täti vaikeni. Myöhemmin sama täti kommentoi kuskin ajotyyliä ja matkan joutumista leppoisasti. Minä sanoin joo ja hymyilin - en ollenkaan tahtonut olla tyly, mutta kun en vain keksinyt mitään sanottavaa, taisin olla. Small talk, sen minä osaan!

Tänään kävin noutamassa polkupyöräni varikolta. Liikkeessä oli kireä tunnelma. Asiakas oli tyytymätön, ja henkilökunnalla oli defenssit päällä. Tilanne olisi voinut lientyä ihan jo sillä, että jompikumpi olisi muuttanut äänilajia, mutta molemmat osapuolet olivat poteroituneet tiukasti asemiinsa, ja keskustelu jumi pahemman kerran. Yritin sulautua seinään. Kesken kaiken asiakas alkoi kuitenkin hakea minusta vahvistusta omalle kannalleen ja vähintään vaatia minua jonkinlaiseksi yleisöksi. Minä peräännyin ja vikisin kuinka mä en kyllä nyt mitenkään haluaisi sekaantua tähän huiskien pontevasti käsilläni. Ei koske minua! Etkö tunne sääntöjä - ei puhuta vieraille ihmisille! Tuo on kiusallista! Minä en halua olla täällä! Sain asiani hoidettua, mutta konflikti jatkui edelleen. Kuinkahan niille kävi?

P.S. Onko joku nähnyt elokuvan Iltapäivä Toscanassa? Minusta se oli niin monessa suhteessa tekotaiteellista p*skaa, että kiinnostaisi tietää, millä perusteilla se voi ihmisten mielestä olla näkemisen arvoinen. Terveisin "Irja, elokuvissa nukkunut"

torstai 18. elokuuta 2011

Vinkkejä kiireiseen aamuun

Huomasin blogimme tilastoista, että joku oli eksynyt Varpun ja Irjan kammariin hakusanoilla "vinkkejä kiireiseen aamuun". No, tässäpä niitä vinkkejä nyt sitten tulee, jos joku viimeksi joutui lähtemään täältä tyhjin käsin.

VINKIT:

1.) Laita herätyskello soimaan.
2.) Etsi edellisenä iltana seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, niin ei tarvitse penkoa likapyykkikoria aamulla.
3.) Älä tilaa Hesaria, sen lukemisessa menee liian kauan.
4.) Älä suotta odottele kahvin tippumista. Juo sen sijaan kaakaota, jonka voi liuottaa vedenkeittimessä kiehautettuun veteen.
5.) Kulje sandaaleissa ympäri vuoden, näin sinun ei tarvitse etsiä ehjiä ja puhtaita sukkia aina aamuisin.
6.) Älä hanki lapsia.
7.) Pese tukka aina iltaisin. Aamulla tukka on kuitenkin jo melkein kuiva, joten sinun ei tarvitse föönata (ja latvat tykkää!)
8.) Lopeta meikkaaminen. Puuteria ehdit taputella naamalle bussissakin, ja ripsarin laittaa silmiin työpöydän ääressä jos on pakko.
9.) Hanki iso käsilaukku, jossa kannat kaiken varalta aina kaikkea mahdollista mukana. Näin sinun ei tarvitse aamuisin erikseen keräillä tarpeellisia tavaroita mukaan.
10.) Jos myöhästyt, voit aina vedota siihen että sinulla oli kiireinen aamu.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Meille tulee vauva!

Olen nyyhkinyt onnenkyyneleitä tämän uutisen johdosta:


Paljon onnea Vickan ja Daniel!!!

Ja paljon onnea myös minulle, mulla on nimittäin tänään synttärit. Tunnen nyt olevani tuksuiässä, vaikka olenkin huomattavasti Johannaa nuorempi. Glamour vain kasvaa iän myötä.



tiistai 16. elokuuta 2011

Ajansäästövinkkejä ja muita jännittäviä ilmiöitä

Odotatko vierasta, jonka tarkasta saapumisajasta ei ole varmuutta? Mene suihkuun - vieras tulee heti!

Jonotatko asiakaspalvelunumeroon? Oletko jonottanut jo ikuisuuden? Ryhdy syömään - siellä vastataan heti, kun suu on oikein täynnä!

Toimivan netin kunniaksi liitän tekstiini myös kuvia. (Vaihdoin palveluntarjoajaa, ja olen ollut 3G-verkossa yhtäjaksoisesti jo yli puolen tunnin ajan. Hurraa! Jos joku kaipaa hitaita reaktioita, pitkiä jonotusaikoja ja tietämätöntä asiakaspalvelua, voin suositella edellistä operaattoriani mitä lämpimimmin.) Osaako joku kertoa, mitä seuraavassa kuvassa on? Tarkoitan siis noita pisarajuttuja, jotka kiiluivat yössä epäilyttävästi - minun piti ihan mennä mökin pihalle tarkistamaan, että mitä ihmettä. Päivällä niitä ei ollut. Pahkahikeä? Koivun pissaa?

Salaperäinen ilmiö Savonmaan yössä.

Kasvupaikka.
Kyllä luonto on sitten ihmeellinen. Eilenkin metsässä kasvoi puita. Uskomatonta!

maanantai 15. elokuuta 2011

3+1 ketuttavaa asiaa

Yksi. Pyöräkaistat, jotka on piirretty keskelle ajotietä. INHOAN. Ahdistun muutenkin kantakaupungissa ajamisesta, koska kevyen liikenteen väylät loppuvat aina kummallisissa paikoissa, ja sitten eksyn rakennustyömaille, myöhästyn tapaamisista ja kiroilen kadunkulmissa. Lisäksi en liikenteellisesti vähänkin vilkkaammissa paikoissa hahmota, mistä suunnista joku voi ajaa päälleni, joten jos minut laitetaan moottoriajoneuvojen sekaan, siinä on oma ja toisten henki vaarassa. En minä uskalla odotella liikennevaloissa, että joku urpo rysäyttää selkääni, kun piti alkaa lukea tekstiviestiä ratissa. Ratkaisu: ajan pyörällä jalkakäytävillä ja olen paha ihminen.

Kaksi. Mekot ja muut yläosat, joissa on vetoketju, jota ei saa itse suljettua. Miten vaikeaa se kylkivetskari on ommella niin, ettei tarvitse reväyttää puolta kroppaa yrittäessään hivuttaa sitä saumakohtien yli? Aina voi tietysti lähteä ihmisten ilmoille kylkiläskit iloisesti esillä ja pyytää vastaantulijoilta apua itsensä verhoamiseen. Toinen vaihtoehto on sulkea vetoketju jo valmiiksi ja yrittää sitten pukeutua, jolloin vaate jää yleensä rintojen päälle jumiin. Siinä on sitten kädet pystyssä ja pää umpisukkelossa mukava miettiä, mitä seuraavaksi.

Kolme. Esimerkin voima (linkkaisin Varpun kirjoitukseen, mutta tällä etanayhteydellä se kestäisi niin kauan, että en viitsi ruveta) sai minut yrittämään kainaloiden epilointia. Muistelin kokeilleeni sitä joskus aiemminkin, mutta luopuneeni harrastuksesta syystä tai toisesta. Nyt muistan olla yrittämättä enää ikinä - ei todellakaan ollut mun juttu. Olen ehkä luuseri, joka ei kestä kipua ja vaivaa, mutta minusta siinä vaiheessa, kun tulee verta, on lupa luovuttaa. Nimim. "Kainalot arkoina kolmatta päivää"

Plus yksi. Huomenna pitää mennä töihin, ja koska en ole melkoisen pitkään aikaan siellä ollut, ajatus työpaikalle raahautumisesta riipii sielua pahemman kerran.

P.S. Meillä on näköjään Varpun kanssa jossain määrin simultaaninen mieli, koska oli taas päivitystarve iskenyt samana päivänä. Siksipä ajastan tämän huomiselle. Jos luet tätä silloin, lähetä voimauttavia ajatuksia minun puoleeni, koska ensimmäinen työpäivä on aina se vaikein!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Uusinta tekstiiliteknologiaa

Sängyssä unenpöpperössä maatessani tuijottelin makuuhuoneen uusia verhojani. Mietin, että näinköhän olen ostanut uusinta uutta teknistä kehitystä edustavat kaasuverhot, sillä verhokankaan liepeessä on merkintä "100% CO". Ja sitten mietin, että eikö hiilimonoksidi (CO) ole vähän riskialtis raaka-aine kodeissa käytettäväksi? Häkä on kuitenkin tunnettu hiljaisena tappajana. Mutta ehkä Marimekko on keksinyt jonkin nerokkaan tavan korvata yhä kalliimmaksi käyvä puuvilla hiilimonoksidilla. Mutta minä en siitä mitään tiedä, parempi siis ruveta uudestaan nukkumaan.

100% hiilimonoksidia.

torstai 11. elokuuta 2011

Viikon luontokuva

Ensiksi ryhdyin avautumaan asiakaspalvelunumeroihin soittamisen ihanuudesta ja siitä, kuinka vaikeaa on saavuttaa siedettävän nopea internet-yhteys Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Tulin niin huonolle tuulelle, että pyyhin tekstin pois.

Sitten ryhdyin kirjoittamaan sotaa käsittelevistä kirjoista, koska jostain syystä olen pohdiskellut niitä viime aikoina - kevyttä kesäluettavaa, tai jotain..? Alkoi masentaa, ja lisäksi aloin epäillä, että joku satunnainen surffailija kuitenkin lukisi harhaan, selvittäisi asuinpaikkani  ja tulisi hakkaamaan minut kuoliaaksi Vänrikki Stoolin tarinoiden valurautakantisella laitoksella. Pyyhin tekstin pois.

Sitten muistin, että minulla on hienoja kuvia kamerassa ja uusi kone, joka suostuu kameran kanssa yhteistyöhön huomattavasti entistä sujuvammin. Päätin katsella niitä kuvia vähän aikaa, ja enää ei ketuta eikä masenna. Katsokaa nyt tuotakin:

Terapeuttista seuraa etenkin livenä, mutta myös kuvissa.
Pikkusisko on jo kasvanut aika lailla, mutta yhtä hieno se on edelleen!

Epiloinnin ihanuudesta

Rakkaat lukijani,

Haluan kertoa teille vapautuksen sanaa! Elämääni on löytynyt valo! Tajusin nimittäin, että on parempi uskaltautua epiloimaan kainalokarvat pois, kuin elää tuskallisessa höyläilyn maailmassa.

Innoittajani tässä epilointiasiassa on ollut sisareni, joka on epiloinut omat kainalonsa jo ties kuinka kauan. Minäkin olen jo pitkään epiloinut säärikarvani, mutta kainaloihin en ole uskaltanut epilaattorilla koskea. Sillä sattuuhan se kuitenkin jonkin verran, ja kainalot ovat herkät. Noin kuukausi sitten kyllästyin lopulta siihen, että kainaloni olivat lähes päivittäisen höyläämisen jäljiltä punaisen läikikkäät. Ja aina kainaloissa tuntui olevan häiritsevän pieni karvansänki jäljellä. Tartuin epilaattoriin, ja epiloin kaikki karvat kainaloista. Kyllähän se vähän kirpaisi, mutta ei se ylivoimaisen tuskallista ollut. Kainalot punoittivat hetken aikaa, mutta jo seuraavana aamuna iho oli normaalin näköinen.

Ja nyt, kainaloiden iho on normaalin värinen ja pehmeä. Ei heti kasvavaa häiritsevää sänkeä (sänki kasvaa toki myöhemmin, mutta harvalukuisempana), eikä ikävää punoitusta! Suosittelen!

Kainalo höyläämisen jälkeen (vas.) ja epiloinnin jälkeen (oik.).

perjantai 5. elokuuta 2011

Tänään tarjolla teinejä ja tiedonvälitystä

Istun vanhempieni kodissa ja tarkkailen pillurallia pimenevässä elokuun illassa. Musiikki jumputtaa ja teinit kiertävät kehää (osittain ehkä vielä teinimmät kuin ennen, koska nykyään on mopoautot, joissa alaikäiset pääsevät ihan laillisesti kuskin paikalle). Tässä vierashuoneen ikkunan edustalla on pillurallin kääntöpaikka, jossa on mukava hoitaa nestetasapainoa tai pysähtyä virkistävälle savukkeelle. Oi, nuoruus!

Täällä periferiassa pääsee myös internettiin huomattavasti sujuvammin kuin kotosalla. Ei auttanut uuden koneen hankinta - kotonani yhteys on vain yksinkertaisesti surkea. Toivottavasti tekniikan pojat tekevät asialle jotain, alkaa mennä hermo! Esimerkiksi virusturvaa ladatessani kone ilmoitti, että minun yhteydelläni prosessi vie nelisen tuntia. Täällä taisi mennä saman verran minuutteja. Sama mokkula, sama kone. Päätin siis käydä Hesarin sivuilla, koska nyt saan ne pitkästä aikaa auki.
Hesarin luetuimmat joskus tässä tunnin sisällä.
Nälänhätä jossain kaukana? Surullista ja monimutkaista, kuka nyt sellaisesta tahtoo lukea. Rotta paahtoleivässä? No mutta elintarvikehygieniahan on tärkeä asia, tuosta haluan tietää lisää! Ja niin rotat ja raiskaukset ja lippalakit ovat samassa listassa kauniisti peräkkäin sen mukaan, mitä ihmiset (minä mukaan luettuna... äh) klikkaavat, ja koska tietyt otsikot ovat siististi listalla, niitä klikataan helposti uudestaan, ja lehdessä saadaan arvokasta tietoa siitä, mikä lukijoita kiinnostaa, ja seuraavana päivänä voidaan kirjoittaa vaikka hiiristä ja murhista ja vanhoista kalsareista, jotka myös ovat ihan okei.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Makuuhuoneen sisustusta

Kävipä niin, että kesälomalla iski hinku uudistaa makuuhuoneen sisustusta. Koska en kuitenkaan koskaan saa leveämpää sänkyä, enkä keksi minkälainen tapetti olisi kiva, päätin tyytyä uusiin ikkunaverhoihin. Niitä katselinkin jonkin aikaa eri kaupoista, mutta mieleistä kuosia ei oikein tullut vastaan. Lopulta löysin K-Raudan alennuskorista Vallila Interiorin verhoja huomattavalla alennuksella. Tein kuten kunnon sulovilénit tekevät; hamstrasin kun kerran halvalla sai. Kun vielä Irja oli sattumoisin kauppareissulla mukana hyväksymässä verhojen kuosin, päätin ostaa kolme pitkää vihreää Nimipäivä-verhoa.

Viime perjantai-iltana ripustin verhot roikkumaan makuuhuoneen ikkunoihin. Ensimmäinen huomio: Verhot olivat n. 15 cm liian lyhyet. Toinen huomio: Kuosi alkoi vaikuttaa sitä kamalammalta mitä pidempään sitä katselin. Verhot eivät sopineet makuuhuoneeseen. Ei verhoissa sinänsä mitään vikaa ollut, ne eivät vain sopineet ympäristöönsä ollenkaan. Punainen päiväpeittokin alkoi vaikuttaa rumalta. Ahdistuin.

Meille oli tulossa sunnuntaina vieraita, mikä lisäsi sisustusahdistustani entisestään. Päätin, että kulissit täytyy pitää yllä, ja lauantaiaamuna syöksyin paniikissa mutta päättäväisenä Marimekon myymälään. Ostin 7 m Jätski-kangasta. Anttilasta ostin uuden päiväpeiton. Kotona otin esille vanhan ja uskollisen valurautaisen Husqvarnani, jolla surruttelin verhokankaisiin siistit käänteet. Ylijäämäpaloista aloin ommella tyynynpäällysiä. Siinä vaiheessa ompelukoneeni hihna katkesi. Onneksi jäljellä oli enää kolmen sivun ompelu, joten tein tyynyt valmiiksi hieman vaivalloiseen tyyliin pyörittämällä ompelukonetta käsin.

Uskollinen palvelijani.

Makuuhuoneen uusi ilme valmistui kuin valmistuikin ajoissa ennen sunnuntaita. Kyllä ihminen näköjään saa aikaiseksi vaikka mitä kun motivaatiota (=paniikki) löytyy!

Uudet verhot, tyynyt ja päiväpeitto.

tiistai 2. elokuuta 2011

Irjan opas elämään, luku 2: Postipaketin lähettäminen.

Pitäisi ehkä paeta vuorille, tai jonnekin niistä paikoista, joissa tässä nyt on tullut lomailtua. Sivilisaatio nostaa verenpainetta. Päivän sana: ITELLAAAAARGH!

Astelin reippaana tyttönä kauppakeskukseen hoitamaan kaikki rästissä olevat asiat. Palautin monta kassillista pulloja (ei, en ole ratkennut kesällä ryyppäämään, mutta vissyä on kulunut runsaasti), kävin palauttamassa kirjoja, ostin biojätepusseja, menin postiin... Siellä minun intoni kuoli. Piti lähettää paketti ulkomaille. Olen lähettänyt postipaketin viimeksi ehkä... 1900-luvulla?

Ongelma 1: Kaikissa silmiini osuneissa paketeissa oli kukkia, muumeja, paolaivanatrumpin oletettavasti hianoa designia, mutta normaalit, rumat, halvat paketointimateriaalit loistivat poissaolollaan. Mihin ne on piilotettu?

Ongelma 2: Postitoimistossa (Mikähän se muuten oikeastaan on nimeltään? Postikonttori? Itellan toimipiste? Helvetin esikartano?) oli pöytä, jonka yllä killuvassa kyltissä luki "Paketoi ja punnitse". Hämmennyin. Miksi minun pitäisi punnita lähetykseni? Eivätkö ne tee sitä siellä tiskillä? Onko tässä jossakin automaatti, josta saisi tulostettua sopivan postimerkin jonottamatta tiskille? En minä löydä! Auttakaa!

Ongelma 3: Muutenkin hämmentävän paketointipisteen luona oli erilaisia osoitelipukkeita, joista olisi kai pitänyt löytää omaan lähetykseen sopiva. Niitä oli ainakin kahdeksaa lajia. Lisäksi oli valikoima tarroja, joista olisi pitänyt myös osata valita. Vastakkaisella seinällä oli lisää lipukkeita. Mistä minä tiedän, mikä noista on oikea, enhän minä osaa viimeisimpien uudistusten jälkeen lähettää edes tavallista kirjettä? Eihän noissa ole liimapintaakaan - millä ne oikein pitäisi kiinnittää? Enkö muka voi vain kirjoittaa pakettini kylkeen vastaanottajan nimeä ja osoitetta?

Ongelma 4, joka katkaisi kamelin selän: Postin seinällä oli juliste, jossa joku pitkätukkainen juippi soitti antaumuksella kitaraa. Julisteen teksti: "Helppoa kuin paketin lähettäminen." Piruilevatkin vielä! Ettäs kehtaavat! Haistakaa ite, minä lähden kotiin!