Kirjallisuusasiaa toveri Runebergin kunniaksi*

Koska tykkään Evelyn Waugh'n kirjoista, lainasin taannoisella kirjastoreissulla yhden suomennetun kertomuskokoelman, joka näytti sisältävän sellaisiakin kertomuksia, joita omasta hyllystäni ei löydy. Ajattelin myös, että voisi olla mukavaa lukea välillä jotakin suomeksi käännettyä. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että tämä nimenomainen teos (Työ Hyllytetty** ja muita kertomuksia, Kustannus Hymnia 2004) jää minulta lukematta loppuun.

Olen joskus vähän turhankin nipo oikeinkirjoitusasioissa, joten yritin hillitä itseni ensimmäisen yhdys sanan kohdalla. Tekevälle sattuu ja niin edelleen. Yhdys sana ongelmia esiintyi kuitenkin kiusallisen usein (rugby joukkue, lauantai ilta, joka päiväinen...), eivätkä ne olleet ainoita lipsahduksia. Vuorosanojen välimerkit ovat johdonmukaisesti väärissä paikoissa. Pilkutus on muuten vapaata***, mutta lauseenvastikerakenteisiin pilkut on yleensä muistettu laittaa. Nipo nipo. Minusta kustannusyhtiössä on kuitenkin hutiloitu pahemman kerran, jos painoon pääsee tällaisia lauseita:

Kun herra Metcalfe oli lopettanut huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus; kuusi pientä kellot tikittivät istutettujen azaleoiden ja kevätesikoiden keskellä. (s. 57)

On olemassa Englannin Maaseudun Suojelu Yhdistys. Voisimme esittää asiamme heille. Voisimme lähestyä Maakunta Neuvostoa. (s. 58)

He istuivat toisiaan vastapäätä toisiaan dreijan ääressä. [- -] Usein iltapäivisin he lauloivat toisilleen katkelmia perinteisistä kansasävelmistä vikkelien sormien työstäen savea. (s. 59-60)

Tämänkin ehkä vielä kestäisi, jos kielessä olisi muita ansioita. Harmittaa siis, että lukija saa koko ajan tuntea lukevansa nimenomaan englannista käännettyä kirjaa. Kieli ei solju, vaan lauserakenteet ovat jatkuvasti kovin vaikeaselkoisia ja kömpelöitä. Waugh'n kertomuksia kannattaa kyllä lukea, mutta tätä käännöstä en valitettavasti pysty suosittelemaan. (Siksi en viitsi mainita kääntäjää tässä, ettei hänen nimelleen tule ikäviä hakukoneosumia.)


*Tai sitten jonkun muun, koska näytän ajastavan näitä tekstejä ihan miten sattuu.

**Jos Kustannus Hymniassa ei tiedetä, että suomenkielisissä otsikoissa kirjoitetaan vain ensimmäinen sana ja erisnimet isolla alkukirjaimella, ei oikoluvulta kai voi kovin paljoa odottaakaan.

***Kaunokirjallisuudessa kyllä aika yleisestikin nakellaan välimerkkejä vapautuneesti kielenhuollon normeista piittaamatta. Niin se menee. Joskus se on perusteltua ja teoksen rytmin ja kerronnan kannalta ehdottoman merkityksellistä. Toisinaan kuitenkin tuntuu siltä, että joku ei nyt vain osaa (tai vaihtoehtoisesti kuvittelee tekevänsä suurempaa taidetta kuin tekeekään...). Eikö voitaisi sopia, että rikotaan sääntöjä vasta sitten, kun ne hallitaan ja niiden rikkomiseen on todella syytä?