keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa..?

Minulla on syötteenlukuohjelmassa otsikolla "Oikeastaan aika tylsää" kansio sellaisille blogeille, joihin en oikein osaa suhtautua. Välillä niissä on sen verran kiinnostavia juttuja, että en viitsi lukemista kokonaan lopettaakaan. Tähän vuodenaikaan taas ymmärrän oikein hyvin, miksi olen nimennyt tuon kansion tuolla tavoin.

Jos näitä blogeja uskoo, esimerkiksi joulu on aivan nurkan takana. En tajua. Nythän on vielä marraskuu! Ei ala joulu marraskuussa! Minun kokoonpanostani puuttuu kokonaan sellainen osanen, joka saa ihmisen tunnelmoiden vaihtamaan jouluverhot ikkunoihin, liimaamaan käpytonttuja ja satiininauhoja risukransseihin ja askartelemaan joulukortteja. Sesonkisisustus - siis mikä? Minulla on ollut samat verhot (alun perin vanhempieni 70-luvun lopulla ostamat) ikkunoissa noin seitsemän vuoden ajan, enkä vaihtaisi niitä nytkään, mutta uuteen asuntoon ne ovat valitettavasti liian lyhyet. Nyyh. Jos kerran verhoistaan tykkää, miksi niitä pitäisi monta kertaa vuodessa vaihtaa? Askartelu ahdistaa ylipäätään, en ole ikinä lähettänyt joulukortteja, ja joululahjat (ne kaikki kolme) saatan tänäkin vuonna hankkia vasta aatonaattona. Vaikeinta minun on kuitenkin toisten jouluvalmisteluja ihmetellessäni käsittää, kuinka paljon aikaa, energiaa ja innostusta jotkut saavat laitettua kotinsa jouluistamiseen tai pääsiäistämiseen tai syksyistämiseen tai keväistämiseen.

Välillä mietin, onko minussa kovastikin vikaa, kun ei vain kiinnosta. Toisaalta olen viime aikoina huomannut itsessäni pieniä muutoksen merkkejä. Olen esimerkiksi hiljakkoin ostanut pöytäliinan. Nyt minulla on niitä peräti kolme kappaletta (mikä tosin edelleen tuntuu vähän turhalta humputtelulta - mielestäni yksi riittäisi oikein hyvin). Vielä minustakin kelpo emäntä saadaan! (Mutta samoja verhoja pidän silti kesät talvet.)

Ei kommentteja: