Olin kultturelli ja kävin (taas) elokuvissa Nukuin viime yönä kolmisen tuntia, joten päästän teidät pahasta enkä ryhdy näissä sielun voimissa analysoimaan varsinaista elokuvaelämystä. Sen sijaan kerron kymmenen minuutin identiteettikriisistä, jonka salin hiljenemistä odotellessani koin.
Ennen elokuvan alkua tapoin aikaa lukemalla kirjaa. Ihmisethän eivät nykyään lue kirjoja, onhan se nyt vähän vanhanaikaista, eikä mulla vaan kerta kaikkiaan ole aikaa, siis mun pitää käydä töissä ja bodypumpissa! Mutta kas: kun nyt nostin katseeni, havaitsin välittömässä läheisyydessäni viisi naisihmistä, joista jokainen a) luki kirjaa b) oli liikkeellä ilman seuralaista c) oli arviolta kolmissakymmenissä. Siis vähän kuten minäkin (paitsi että minuthan tietenkin arvioidaan nuoremmaksi). Eikä siinä mitään, lukeminen kannattaa aina. Mutta: kaikilla viidellä oli myös enemmän tai vähemmän a) mun silmälasit (tosin minulla oli piilarit päässä, mutta noin niin kuin periaatteessa) b) mun hiukset c) mun vaatteet d) mun kengät. Minun identiteetti! Ja minä istuin viidennessä rivissä! Niitä saattoi olla koko teatteri täynnä!
En hetkeäkään usko esimerkiksi siihen, että samantyyppiset ihmiset kenties ovat kiinnostuneita samantyyppisistä elokuvista, ja siitä johtuen saattavat päätyä myös samaan näytökseen. Etenkin, kun on kyse festivaalinäytöksistä. Ei - tässä on selvästi takana jokin salaliitto. Aion nähdä asiasta ensi yönä unta. Kyllä se alitajunta sitten ilmaisee, mistä tässä kaikessa on kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti