tiistai 23. huhtikuuta 2013

Spoileri, mikä se on?

Säännöllisin väliajoin joku kummastelee lukutapojani, kun käy ilmi, että selailen ihan surutta kirjaa eteenpäin, jos jokin yksityiskohta käy liikaa askarruttamaan tai teos on vaikkapa rakennettu siten, että näkökulmat vaihtuvat jatkuvasti, enkä jaksa odotella, että kerronnassa palataan takaisin mielenkiintoni herättäneeseen tilanteeseen. En minä nyt välttämättä tahdo vaikkapa dekkarin loppuratkaisua etukäteen selvittää, mutta olen joskus senkin käynyt tarkistamassa.

Minä taas kysyn, miksi ihmeessä kirjaa pitäisi lukea "järjestyksessä". Selailutekniikka on hirveän vapauttavaa! Miksi edetä kirjan rakenteen ehdoilla ja odottaa sivutolkulla sitä, että jokin edellä pedattu yksityiskohta suvaitaan paljastaa lukijalle? Rakenne voi olla silti hieno, en minä sitä, mutta voihan sitä arvostaa antamatta sen kuitenkaan rajata lukukokemustaan. Sitä paitsi lukemisen arvoisessa kirjassa on toivon mukaan muitakin tasoja kuin juoni - kun ei tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu, on helpompaa keskittyä nauttimaan niistä.

Olen itse asiassa alkanut soveltaa tätä lähestymistapaa myös elokuviin: aina välillä käyn etukäteen lukemassa mahdollisimman seikkaperäisen juoniselostuksen ennen kuin päätän, katsonko koko leffaa. Kertaakaan ei ole harmittanut, että näin tuli tehtyä. Kannattaa kokeilla!

2 kommenttia:

äiti raitapaita kirjoitti...

Sitäpaitsi, jos tietää loppuratkaisun, niin onhan se silti ihan jännä saada selville, että miten siihen ratkaisuun on päädytty...

Mä luen samoja kirjoja (ja katson samoja leffoja) uudestaan ja uudestaan. Yhtään ei haittaa vaikka Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (sitä bbc:n sarjaa, ei tätä karmean huonoa elokuvaa) katsoessa, että osaa vuorosanat ulkoa! Eikä lukukokemusta häiritse, että tietää mitää seuraavassa lauseessa sanotaan.

neiti talonmies kirjoitti...

Nimenomaan - jos vähän varastaa, voi jo ekalla luku- tai katsomiskerralla päästä nauttimaan siitä fiiliksestä, mikä muuten odottaa vasta uusintakierroksilla! (Lisäksi voi halutessaan teeskennellä olevansa syvällinen ihminen, joka tahtoo pystyä keskittymään sisällön hienoimpiin vivahteisiin juonivetoisen ahmimisen sijaan ;)