Voi Weiner, minkä teit!

Välillä elämä vaatii hömpän lukemista. (Minusta hömppä on sympaattisempi termi kuin chick lit ja sitä paitsi suomea, joten käytän sitä. Sellaista tipukirjallisuutta nyt kuitenkin tässä tarkoitan.) Valitettavasti hyvää hömppää on maailmassa aivan liian vähän. Paremman puutteessa kulutan kyllä kehnompaakin höttöä, mutta mieluummin sitä antaisi lukiessaan vallan ihan muille tunteille kuin myötähäpeälle. En myöskään ole tippaakaan kiinnostunut muovimuotimaailmaan sijoittuvista juonikuvioista tai merkkilaukuista - ruohonjuuritasolla on paljon kiinnostavampaa. Tämäkin vähän rajaa valikoimaa.

Joihinkuihin hömpisteihin voi sentään onneksi aina luottaa. Kotimaisen hömpän kuningatar on tietysti Hilja Valtonen. Harmi vain, että uusia julkaisuja taitaa olla turha odottaa... Ulkomaisista kertojista taas Marian Keyes on yleensä ollut varma valinta. Vähänkö muuten oli kivaa, että kuuden vuoden tauon jälkeen viimeinenkin Walshin perheen tyttäristä sai nyt syksyllä "oman" kirjansa! (Toivottavasti joku täällä vierailevistakin on niin vihkiytynyt asiaan, että osaa jakaa iloni!)

Toinen ulkomainen luottokertojani on ollut Jennifer Weiner. Koska Weinerin uran alkupään teokset olivat minusta niin virkistävää luettavaa, olen kovasti yrittänyt pitää hänen uudemmastakin tuotannostaan, mutta voi: se on koko ajan hankalampaa. Särmät ovat hioutuneet, huumoria on koko ajan vähemmän, ja lopulta sitä vain veivataan ihmissuhteita otsa rypyssä ja kasvetaan sisäisesti. Weinerin viimeisimmästä kirjasta The Next Best Thing on jo pakko todeta, että se oli pähkinänkuoressa tylsä.

Joka ikisessä Weinerin teoksessa sankaritarta tai jotakuta keskeisimmistä henkilöhahmoista määrittävät ainakin seuraavat ominaisuudet - jotka ovat ilmeisesti samalla myös kirjailija Weinerin ominaisuuksia:

• oliivinvärinen iho
• ylipainoinen
• juutalainen
• asuu Philadelphiassa
• isä ottanut ikävästi hatkat jossakin vaiheessa lapsuutta
• pitää uimisesta
• taitava kokki

The Next Best Thing ammentaa vahvasti kirjailija Weinerin omista kokemuksista tv-sarjatuotantojen ihmeellisessä maailmassa. Kirjan päähenkilö puolestaan on käsikirjoittaja, joka kirjoittaa omaan elämäänsä pohjautuvaa tv-sarjaa. Melkoista navankaivelua tämäkin.

Minä puolestani olen sitä mieltä, että kymmenen julkaistun kirjan jälkeen Weinerin olisi korkea aika katsoa vaihteeksi peilin ulkopuolelle ja yrittää sanoa jotakin uutta. Sitä odotellessa!