tiistai 20. marraskuuta 2012

Inventaario

Viime aikoina on tuntunut enenevissä määrin siltä, että minulla ei ole mitään päälle pantavaa - tai oikeastaan jalkoihin. Nyt reipastuin tekemään pientä tutkimusta vaatekaapissani. Siellä oli
  • 21 paria rikkinäisiä mustia sukkahousuja
  • 3 paria ehjiä mustia sukkahousuja, joista 
    • yhdet superpaksut 
    • yhdet kuviolliset.
Käytännössä minulla on siis yhdet mustat perussukkahousut. Ei ihme, että on pukeutuminen ollut aika turhauttavaa. Inventaarion seurauksena tein myös pari päätöstä:
  • Taidan mennä ostoksille.
  • Hankin edelleenkin sukkahousuni mieluiten halvalla mutta en ikinä enää osta niitä Primarkista, oli hinta mikä hyvänsä (syysretkillä Brittein saarille ostin tuosta Irlannin ihmeestä halpojen hintojen sokaisemana ties kuinka monet parin punnan sukkahousut, joista kaikki hajosivat ensimmäisellä tai viimeistään toisella käyttökerralla).
Osaa risoista voi vielä ihan hyvin käyttää, jos laittaa kahdet päällekkäin, mutta osasta kyllä on aika lopullisesti ajanut ohitse. En millään raaski heittää tuollaista määrää materiaalia roskikseen,  joten nyt kaipaisin Niksi-Pirkkaa kertomaan, mitä rikkinäisistä sukkahousuista kannattaisi tehdä. Ideoita otetaan kommenttiboksissa vastaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

iPadille tulee hyvä näyttösuoja noista. Estää heijastukset ja naapurikaan ei bussissa näe lukea sun salaisuuksia. Paitsi siitä reiän kohdalta tietty.

neiti talonmies kirjoitti...

Hmm, multa vain puuttuu se iPad... Ehkä sovellan ideaa läppäriin, kyllähän sukkahousut venyy!