Hesari uudisti nettisivunsa maksua vastaan katseltaviksi. Muutos tuli voimaan aika nopeasti, joten eilen menin vanhasta muistista lehden sivuille katselemaan päivän otsikot. Yhtä klikkasinkin, ja kas: viikkokiintiöstä oli viidesosa mennyt. Normaalisti klikkaan jo päivässä useampaa kuin viittä uutisotsikkoa, joten ilmaisten uutisten kiintiö tuntui aika pieneltä. Poistin siis lehden sivut selaimeni suosikeista ja päätin ruveta vierailemaan ahkerammin Ylen uutissivuilla.
Mikäpä siinä; Hesarilla on toki oikeus päättää, että kaikki talossa tuotetut sisällöt ovat maksullisia. MUTTA. Facebookissa linkattuja juttuja saa käsittääkseni vapaasti lukea. (En nyt ryhdy tarkistamaan lehden sivuilta, koska tiedosta pitäisi luultavasti maksaa.) Blogeissa linkattuja sen sijaan ei selvästikään saa - menin klikkaamaan yhdessä blogissa yhtä linkkiä, ja oho, olinkin Hesarissa, ja taas kului kiintiötä. Hesarin väelle tiedoksi (olen ihan varma, että siellä joku seuraa blogiamme kiihkeästi), että minusta tuo on aika tyhmää. Olette kovasti nykyaikaisia siellä ja suositte sosiaalista mediaa, mutta ette kumminkaan tajua, että Facebook ≠ kaikki sosiaalinen media. Mikä logiikka tuossa oikein on olevinaan?
Ei tunnu kauhean harkitulta ratkaisulta sekään, että sivujen ulkoasun uudistus ja maksulliseksi ryhtyminen osuivat täsmälleen samaan saumaan. Entisestä Hesarin verkkoversiosta en maksaisi. Sivuilla oli tasa-arvoisen näköisesti aseteltuja otsikoita, joista äkkinäinen surffailija saattoi päätyä yhtä lailla pidempään artikkeliin, jossa oli ihan taustatietoja ja kaikkea, lyhennelmään päivän lehdessä ilmestyneestä jutusta, kiireessä huitaistuun kolmen rivin tekstintynkään videolinkin alla kuin klikkaa mua -hengessä laadittuun hetken kuumimman kohujulkkiksen avioerouutiseen. Ei välttämättä suoranaista laatujournalismia siis. Nyt sitten pitäisi ostaa sika säkissä ja ryhtyä maksamaan sisällöistä - jotka eivät olekaan samoja kuin ennen.
Olisiko kuitenkin kannattanut houkutella lukijoita uudenlaisen netti-Hesarin pariin antamalla lukevan yleisön ensin rauhassa tutustua siihen edes viikon verran? (Joo, tutustumistarjouksena saisi lukea kuukauden eurolla, mutta tuo summa ei taida paljon lehden budjetissa tuntua. Lukijalle kokeilu sen sijaan maksaa ainakin rekisteröitymisen vaivan, joka on välillä yllättävän iso. Lisäksi asiakkuus jatkuu testikuukauden jälkeen automaattisesti kestotilauksena, jonka peruminen on aina kirottu riesa.)
Lopuksi vielä risuja siitä, että Hesarissa ei tunneta sanomalehtitermistöä. "Lue
ilmaiseksi viisi artikkelia viikossa." Miksi myös kolumnien lukeminen
sitten verottaa artikkelikiintiötä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti