Nyt en kyllä tykkää yhtään (mistään)

Terveisiä vankilasta alias kotoani. Luettelen nyt satunnaisessa järjestyksessä asioita, joiden ansiosta tämä päivä on ollut tyhmä päivä:

• Tuomitsin itseni kotiarestiin ihan itse; tänä viikonloppuna minulla ei ole oikeutta sosiaaliseen elämään ennen kuin olen hankkiutunut eroon huomattavan suuresta joukosta tylsiä, mutta pakollisia työtehtäviä. Oma valinta, siis. Mutta. Siitä huolimatta minulla on nyt TYLSÄÄ. Ja ulkonakin on niin pimeää koko ajan, että ilta tuntuu vähintään vuorokauden mittaiselta.
• Olen myös hieman katkera siitä, että kukaan ystävistäni ei ole ottanut asiakseen kutsua minua mihinkään tai ehdotella mitään tekemistä (kotiaresti toimii siis niin, että minä en saa aktiivisesti hankkia itselleni tekemistä, mutta jos joku ehdottaa, voin kyllä joustaa). Paskiaiset. Kukaan ei muutenkaan ikinä ehdota mitään nykyään. (Itsehän istun yhtä lailla kotona marisemassa, että mitään ei tapahdu, mutta nyt on hei marraskuu, silloin saa vähän luistella vastuusta ja syytellä muita.)
• Kävin kyllä tylsyyttä vältelläkseni (ja osittain olosuhteiden pakosta, kyllä tässä pitäisi vähitellen jotain löytää) katsomassa yhtä asuntoa, mikä oli kovin turhauttava kokemus. Miten asunto, joka on pinta-alaltaan 140 % nykyisestäni, voi vaikuttaa ihan yhtä pieneltä, ellei pienemmältä? Ja maksaa silti ihan hävyttömän paljon? (Ja minä puhun nyt vuokrista, omistusasuntoja en uskalla edes ajatella, saati sitten käydä katsomassa.)
• Lisäksi maksimoin kurjuutta käymällä Itäkeskuksessa, ja on aina yhtä kivaa käydä kauppakeskuksessa lauantai-iltapäivisin. (Olen aika huono vanki, tiedän, mutta ei tuo tekeminen ollut sosiaalista, vaikka poistuinkin kotoani...)
• Äiti soitti minulle vähän ennen yhdeksää. Ensinnäkin. Äitini on yleensä siihen aikaan nukkumassa. Toisekseen. Ensimmäisenä hän kysyi, missä minä olen, ja vähänkö on ärsyttävää vastata siihen, että kotona, kun kerran on tylsää ja haluaisi olla jossakin muualla. Ja ainakaan sellaiseen vastaukseen ei pidä reagoida ihmetyksellä, ja erityisesti ei silloin, jos sattuu olemaan sen lauantaina kotona möllöttäjän äiti. Äiti hei:
• Jos minulla on lauantaina ns. elämää (eli villeimmillään ehkä elokuvissa käymistä), niin en minä silloin yleensä edes vastaa puhelimeen, koska en kuule sitä.
• Muutenkin jo ärsyttää, että ei ole oikein mitään kivaa kalenterissa kuin yhtenä viikonloppuna ennen joulua. Sinun ei pidä tytärtäsi hänen elämänsä ankeudesta muistutteleman.
• Ja kun puhelin soi noinkin myöhään ja soittaja on, kuka on, alan heti ajatella, että jotain pahaa on sattunut, koska äiti on kyllä jo nukkumassa. Joten soita vain minulle, mutta seuraavan kerran vaikka sunnuntaina, jooko?
• Sitten ärsyttää sekin, että ei ole kovin hyvin kotiaresti minua töiden ääreen ruoskinut, joten huomenna on aika hekumallinen ToDo-lista odottamassa.
• Ai niin, vielä yksi ihana asia: olen saanut oikein tehokkaasti valmistauduttua talviuniin. Niinpä ehkä isoin hameeni, joka normaalioloissa ei pelkästään pyöri päällä, vaan melkeinpä putoaa yltä ilman vyötä, on nyt ihan sopiva. Ja jotta tilanne ei varmasti jäisi minulle epäselväksi, kävin sovittelemassa alusvaatteita siellä Itäkeskuksessa. Tuli niin hyvä tunne sisimpään, että laitan ehkä maanantaina nimenmuutoksen vireille. Irja Sassista tulee Moby Dick. Jos kaipaavat perusteluja, menen sovituskoppiin ja otan kuvan. Enemmän kuin tuhat sanaa, ja niin edelleen.

Soitinostoksilla

Olinpa tässä pari päivää sitten ostoksilla tuossa meidän saksan-siwassamme eli Lidlissä. Yleensä ostan sieltä vain tietyt vakiotuotteet, eli kivennäisvettä, pizzaa, juustoja yms. tavanomaisia aineksia. Käyn usein ne tarjouslaaritkin läpi, ja joskus sieltä saattaa löytyä jotain tarpeellistakin. Viime kerralla sitten yllätyin aivan täysin. Hyllyssä oli myytävänä trumpetti. Ihan oikea soiva b-trumpetti kotelon kera (hopeoitu suukappale, kultamessinkinen suuputki, ruostumattomasta teräksestä venttiilit, ihan asiallinen peli aloittelevalle harrastajalle siis). Päätin sitten ostaa sen isälleni isänpäivälahjaksi. Isä on nuorena soitellut jonkin verran kornettia, joten arvelen sen jotain trumpetillakin osaavan soittaa.

Harvoin olen trumpettia marketista ostanut.

Minulla oli vähän kassalla naurussa pitelemistä, kun oli niin absurdia laittaa se trumpetti siihen hihnalle. Eipä ole tosiaan aikaisemmin tullut ostettua trumpettia - tai mitään muutakaan soitinta - tavallisesta supermarketista, Lidlistä puhumattakaan. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ostin isälle lisäksi oikeasta musiikkiliikkeestä venttiiliöljyä ja aloittelijoiden trumpettiharjoitusvihkon. Toivottavasti hänelle tulee näille käyttöä!

Sielunsisaria ja normaaleja raajoja

Viime yönä nukuin yli seitsemän tuntia, ja tänään tuntui ihan ihmiseltä. Tai sitten hyvä fiilis johtuu siitä, että löysin uuden sielunsisaren. Minun kokoelmani on kyllä vielä aika vaatimaton, mutta perästä tullaan:

Olen jo jonkin aikaa heittänyt suurimman osan pussinsulkijoista roskiin (koska tarkoitukseen varattu rasia on täynnä, ne päätyvät koristamaan lähinnä keittiön vetolaatikon pohjaa), mutta se on kyllä ollut julmaa sisäisen mummoni rajoittamista. Uusi rasia vain käyttöön, niin ei hyvä materiaali mene jatkossa hukkaan. Täytyyhän ihmisellä nyt pahan päivän varaa olla!

Bonuksena vielä kuva-arvoitus. Mitä näet seuraavan kuvan vasemmassa laidassa?

Annan vastauksenkin heti perään, ettei ratkaisematon mysteeri jäisi kalvamaan kenenkään mieltä:

Tämänkin kuvatekstin suunnitteli elävän ihmisen täysin normaali mieli ja kirjoittivat elävän ihmisen täysin normaalit kädet.

Hyvää viikonloppua itse kullekin säädylle toivottelee

Irja, täysin normaali elävä ihminen.

Unettomuus, vanha kamu

Maanantain vastaisena yönä olin valveilla vielä varttia vaille neljä. Tiistai meni ehkä jopa viiden tunnin unilla. Toissayönä nukuin kai kolmisen tuntia, ja eilispäivän kuljin punoittavat silmät kirvellen. Viime yönä katsoin kelloa viimeisen kerran puoli neljän maissa (herätyskello soi kuudelta). Tänään ei enää ollut hiekkaa silmissä, mutta kuljin muuten vain sumussa koko päivän. Jossain vaiheessa päivää piti lopettaa kahvin juominen, kun tärinöitä oli ihan riittävästi jo omasta takaa. Menetin tänään myös malttini niin perusteellisesti, että oikein kuulin, kun veri suhisi korvissa. Itsekin melkein pelästyin. Normaalioloissa en olisi välttämättä tulistunut ollenkaan, enkä ainakaan tuossa mittakaavassa, mutta tänään lähti oikein tunteella. Ja sitten harmitti loppupäivän, kun tuli käyttäydyttyä tyhmästi. Jee.

Nyt voisin tietysti olla jo sängyssä, mutta olen lopen kyllästynyt tuijottamaan kattoa suden hetkellä yö toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa unettomuuskierrettä alan vältellä nukkumaan menemistä, vaikka olisin kuinka väsynyt - pelkään hetkeä, jona huomaan, ettei uni tule kuitenkaan. Mitä myöhemmin menee nukkumaan, sitä myöhemmin se hetki koittaa, eikö totta? Onneksi kohta on viikonloppu, joten enää huominen pitää jaksaa...


see more Lolcats and funny pictures

Kai minä tästä kuitenkin siirryn haeskelemaan unta. Saapa nähdä, missä se luuraa.

Säärikarvat

Jaloissani kasvaa karvaa. Kun käyn suihkussa ja kuivaan sääreni, näen karvoja. Kun vaihdan vaatteita, karvat pilkistävät lahkeiden alta. Kun raavin nilkaani, pisteliäät karvat pahentavat kutinaa. 

Tajuan ilman kalenteriakin, että edellisestä epiloinnista on vierähtänyt jo liian paljon aikaa. Hyvänä puolena tässä on se, että ainakin ihokarvat ovat nyt tarpeeksi pitkiä epilaattoria varten (pitkä karva = helppo tarttua). Huonona puolena voisin mainita ällöttävän karvoituksen, jolle ei kuitenkaan millään viitsisi tehdä mitään. Epilointi tuntuu näin vuosienkin kokemuksen jälkeen yhä epämiellyttävältä, ja jalkojen jo valmiiksi kuiva iho on aina vähän aikaa punoittava ja arka operaation jälkeen. Kuivaa ihoa pitäisi kuoria ja kosteuttaa säännöllisesti, etteivät karvat alkaisi kasvaa sisäänpäin, mutta eipä sitä oikein tule tehtyä... Tiedoksenne, muutamat karvayksilöt kasvavat tälläkin hetkellä jaloissani sisäänpäin. Karvojen höyläämistä en jaksa harrastaa, sitä hinkutusta kun pitäisi tehdä melkein joka päivä jotta lopputulos olisi siisti. Vahausta en ole kokenut yhtä tehokkaaksi ja nopeaksi menetelmäksi kuin epilointi. Karvanpoistomyrkyt ovat taas niin tuhtia tavaraa, että karvoja poistettaessa taitaa mennä koko orvaskesi samalla. Menetelmistä jäljelle jää vain epilointi.

Vaikka meillä kaikilla kasvaakin karvaa jaloissa, ja se on mitä luonnollisinta, koen (tähän länsimaiseen kauneusihanteeseen kasvaneena) siistimmäksi paljaan ihon säärissä. Ehkä siis kuitenkin, velvollisuudentunnosta itseäni, kanssaihmisiäni ja tämän blogin lukijoita kohtaan menen seuraavaksi epiloimaan säärikarvani pois. Sitä ennen laitan tähän Irjan iloksi kuvan karvakavereistani.

Säärikarvat - luonnollinen osa naisen elämää!

Ei eläinkokeille

Aina joskus kosmetiikkapurnukan kyljessä lukee, ettei tuotetta ole testattu eläinkokeilla. Se on kyllä tosi hyvä juttu!

(Kuva kertoo ehkä omalta osaltaan, kuinka paljon olen tänään saanut tehdyksi järkeviä ja hyödyllisiä asioita. Maanantai, täältä tullaan - älä ole liian julma, tiedän kyllä, etten ole valmistautunut kunnolla...)

Nassun maailma (Another Day in Paradise)

Vaikka blogimme onkin ehdottoman glamour-henkinen, ja varsinkin Varpu seuraa edelleen innokkaasti J. Tukiaisen elämää (ja raportoi uusimmista käänteistä sitten minulle, ja minä kuuntelen innolla ja kyselen sitten lisää), viime aikoina minusta on ehkä tuntunut jotenkin... no, jos ei suorastaan moraalittomalta, niin ainakin pikkuisen kyseenalaiselta lähteä analysoimaan Johannan elämää ja toimia täällä blogissa. Se kun herkästi alkaa vaikuttaa ilkeilyltä, mikä ei sentään ihan aina ole tarkoitukseni, vaikka minulla keskimäärin onkin runsaasti nitisemistä mitä turhimmista asioista, ja muutenkin ihmiset ovat ärsyttäviä ja tyhmiä. Pyydän siis saada huomauttaa, että huvitukseni, jonka tahdon kanssanne jakaa, kumpuaa minun alitajuntani synnyttämistä väsyneistä assosiaatioista, ei Johannan persoonasta.

Minä en ole mikään tiiviiden johdantojen nainen - karsin juuri puolet edellisestä kappaleesta pois, ja vieläkin taisi jäädä rönsyjä... Usein kertomani jutut jäävät kesken, kun eksyn taustoittamaan tarinaa aivan liian pitkäksi aikaa, ja joko minä unohdan, mistä syystä ryhdyin alun perin tarinoimaan, tai kuulija kyllästyy ja vaihtaa aihetta (tai seuraa).

Anyway. On ihan pakko nostaa esille yksi kohta Johannan 4.11. ilmestyneestä blogikirjoituksesta (johon en linkitä, koska en erityisesti halua ohjata ketään omasta blogistani suoraan ko. julkaisun kotisivulle - googlatkaa, ihmiset, jos kiinnostaa). Kirjoituksessaan Johanna kertoo tuoreesta koirapojastaan: "Nassun lempibiisi on Phill Collinsin "Another Day in Paradise" johon se aina nukahtaa".

Toistan ja korostan: Phil Collinsin Another Day in Paradise. Siis tämä biisi:



Jos ette vielä tuosta hahmottaneet, mihin tuo kappale minun mielessäni vahvimmin liittyy, kyse on tästä ilmiöstä*:



Miettikää nyt, miltä maailma Nassun silmin näyttää. Phil Collinseja silmänkantamattomiin! Senhän täytyy unissaankin nähdä pelkkiä Phil Collinseja, jos se kerran nukahtaa tuohon kappaleeseen joka ilta. Voi Nassu-parkaa!

* Huomasittekos muuten, että tuon jälkimmäisen videon otsikko on kirjoitettu oikein, ts. Phil Collins välilyönti yhdysmerkki darra? Aah ja uuh! Terveisin yhdys sana natsi.