Valokuvat ovat aina olleet tämän blogin parasta antia.

Niin nytkin. Haluan silti esitellä teille syksyn satoa, jota en muistanut tuoreeltaan käydä täällä näyttämässä. Arvatkaas, missä tällaisia kasvaa?

No minun päässäni, tietenkin! Olen minä ennenkin aika monihaaraisia hiuksia päästäni löytänyt, mutta tuo oli kyllä jo ikuistamisen arvoinen.

Arvatkaapa, miten paljon olen panostanut hiuksiini tuon jälkeen? Aika paljon: olen jo ostanut hiusvärin kylppäriin odottamaan ja harkinnut saksien ottamista käteen. (Kuvat on siis otettu syyskuussa. Vastahan siitä on pari kuukautta... Kyllä, kuvat - olin niin järkyttynyt, että panostin kunnolla ja otin ainakin viisi. Tämä oli niistä paras.)

Soittotunneille siitä, lapset!

Tiedättekö, miksi musiikin harrastaminen pitäisi aloittaa nuorena? Ei suinkaan siksi, että soittotekniikka ehtisi hioutua huippuunsa ja lapsitähti tuikkia mahdollisimman monta vuotta. Nuoruus on valttia siksi, että tarpeeksi pienet lapset voivat laulaa ja soittaa miten kammottavalla tavalla hyvänsä, mutta yleisön suosio on joka tapauksessa taattu.

Ylpeät sukulaiset vilkuttelevat lavalle ja ottavat videoita ja kyynelehtivät, kun Reino-Justiina tekee selvää lapsikuoromusiikin helmistä puolitoista tahtia muista perässä (mutta toisaalta puoli sävelaskelta oman stemmansa yläpuolella). Tekee hirveän hyvää itsetunnolle, jos saa onnistumisen kokemuksia esiintymistilanteista, ennen kuin teiniangsti ja itsekritiikki puskevat päälle. Sellaista kasvava ihmistaimi tarvitsee!

Sortuneet haaveet

Välillä pitää miettiä maallisia asioita, kuten nyt vaikkapa rahaa. Minäkin olisin mielelläni vähän rikkaampi. Näin neiti talonmiehenä* palkkakuitin lukema ei varsinaisesti päätä huimaa. Toisaalta perinteisesti hyvin tienaaviksi mielletyt alatkaan eivät kiinnosta minua yhtään. Mikä avuksi?

Pokeriammattilaiset voivat kuulemma tienata hirmuisen hyvin. Minulta vain puuttuu pokerinaama. Nettipokerikaan ei taida olla ratkaisu, koska en ole ikinä oppinut ymmärtämään pokerin logiikkaa. Rikos puolestaan ei ehkä kannata moraalisesti, mutta rahallisesti se lyö toisinaan leiville aika hyvin. Rikolliseksi olisin kuitenkin liian nössö. Murtuisin heti kuulusteluissa, jos virkavalta saisi minut käsiinsä. Sitä paitsi pelkäisin muita rikollisia niin paljon, että urani niissä piireissä tuskin muodostuisi menestykseksi. Blogikollegani Varpun patenttiratkaisu taas on suositella ns. maailman vanhinta ammattia ratkaisuksi rahapulaan. Toistaiseksi en ole lämmennyt, mutta saattaahan sekin aika vielä tulla.

Sitten keksin. Alan tienata tällä blogilla! Minusta ja lifestylestäni tulee ilmiö! Sponsorit lähettävät lahjoja ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja ihmiset supisevat kadulla minut kohdatessaan että onko tuo nyt se Irja ja pyytävät yhteiskuviin, ja vastineeksi minä pyörin kaduilla järjestelmäkamera kädessäni ja otatan taiteellisia kuvia uudesta takistani edestä ja takaa ja kaikilta sivuilta ja julkaisen täällä ne kaikki ja kirjoitan jokaisen kuvan alle kolme sanaa (oikeasti kaksi, mutta ei yhdyssanoilla ole niin väliä).

Valitettavasti kohtasin pian todellisuuden. Ensin en muistanut blogin salasanaa, ja kun sen suurella vaivalla löysin, minulla ei ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Surkeaa! Kuvillakaan en voi asian puutetta paikata, koska en ikinä ota valokuvia. Minulla on paska kamera, iankaikkisen vanha puhelin ja lisäksi poseeraaminen on minusta erittäin kiusallista. Ei tule bloggaria Irjasta. Tulee väsynyt talonmies, joka torkkuu sorvin ääressä koko keskiviikkopäivän, koska on taas kerran valvonut ihan liian myöhään. Todellisuus, kuinka julma oletkaan!

Kyllä näiden viisaiden sanojen jälkeen voi taas hyvällä omallatunnolla olla muutaman kuukauden kirjoittamatta tänne. Käytän sen ajan vaikkapa loistavasti myyvän elämäntaitokirjan kirjoittamiseen. Tulen sitten tänne kertomaan, kun se on kirjakaupoissa ja voitte mennä ostamaan. Rahat mulle, viisaus muille!

*ammatti muutettu

Makeisarvostelu

Arvioitava tuote: Fazerin Marianne Café Mocha

Fazerin omilla sivuilla kuvataan tuotetta näin: "Alkuperäinen punavalkoraidallinen Marianne on vuosien saatossa saanut rinnalleen useita sisaruksia: sinivalkoisen Marianne-toffeen, Marianne-rakeen ja Marianne-lakritsin. Tämän syksyn uutuus on hienostuneen kahvin makuinen Marianne Café Mocha."

Arvio: Tuote maistuu pahalta. Makeisessa yhdistyy kahvin, aaltopahvin ja vanhan tupakan maku. Tupakantumpin imeskely maistuisi varmaan samalta, paitsi että natsa ei tahmaannu hampaankoloon jumiin. Maussa ei ole mitään hienostunutta. Koska kaikki Marianne-karkkipussit ovat isoja, on minun nyt väkisin rouskutettava tämä Café Mocha -pussi tyhjäksi. Tuskallista.

Terveisin,

nimim. "Petetty kuluttaja"

Hellä alapää

Tämän blogin taso on päässyt nousemaan jo liian korkealle, joten on aika minunkin taas kirjoittaa jotakin.

Kävin tänään noin vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa polkupyöräilemässä. Kymmenen kilometrin kokeilulenkki kulki yllättävän hyvin. Polkimet liitivät, ja vapauden tunne oli huumaava! Ainoastaan satulaosastolla tuntui aluksi hieman aralta, mutta lopulta kaikkeen tärinään turtui episiotomia-arvesta huolimatta. Luulen, että huomenna kipein ruumiinosani löytyykin hartiaseudulta, sillä jännästi selkää piti pitää aika suorassa ajon aikana. Huonoryhtinen selkärankani joutui pitkästä aikaa oikenemaan.

Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Vaikea kuvitella, että ensi viikolla alkavat taas koulut, ja uimavedetkin tuntuvat jo viilenneen (tosin omakohtaista kokemusta minulla ei vesistä ole, talviturkki on vielä heittämättä tältä vuodelta). Älä siis tule syksy ihan vielä, minä olen vasta pääsemässä kesän vauhtiin!

Vielä ehtii!

Siis ehtii kirjoittaa heinäkuussa blogiin! Kyllä tätä hetkeä on varmasti odotettu!

Suuren päivän kunniaksi kerron, kuinka jätehuolto kannattaa hoitaa. Ottakaa mallia!

1. Biojätteitä ei kannata tyhjentää, ennen kuin astia on täynnä. Siinä vaiheessa pussi on yleensä mädäntynyt puhki, joten sen päälle on hyvä laittaa toinen, ehjä pussi.
2. Tuplapussi viedään sitten eteiseen odottamaan, että joku viitsisi sen tyhjentää. Joku ei viitsi, ennen kuin on aika lähteä pienelle viikonloppumatkalle. Silloin joku ei enää ehdi.
3. Matkalta palatessa toinenkin pussi on antanut periksi sisällä lilluvalle nestelastille, ja eteisen matto haisee pahalta. Pure hammasta, lisää kolmas biopussi ja pese matto. Älä vie biojätteitä ihan vielä.
4. Pussi on vuotanut taas. Onneksi matto on sentään turvassa narulla kuivumassa. Sullo biojätteet ihan tavalliseen muoviseen sekajätepussiin, joka on ehtinyt tässä välissä täyttyä. Jätä säkki eteiseen.
5. Matto on puhdas. Laita se takaisin lattialle. Lähde töihin. Palaa kotiin ja huomaa, että myös muovipussi on pettänyt ja eteisen lattia on jälleen saastainen. 
6. Lisää uusi muovipussi edellisen päälle ja päätä, että ihan varmasti aamulla saat roskat vietyä.

Pähkinänkuoressa: pätevä kotitalousihminen ja suuri luonnonystävä pakkaa biojätteet kolmeen biojätepussiin ja kahteen muovipussiin. Ja maailma pelastuu!

(Olen joskus miettinyt, että aikamoista roskaa sitä on ehtinytkin tänne blogiin kirjoitella. Jatkossa ajattelin kirjoittaa paitsi roskaa, myös roskasta. Tyyli ennen kaikkea!)

Parvekeraportti ja maanantain mielipide

Kotini yllä lepää kirous. Ei sitä mikään muu selitä, että yksikään kukkiva kasvi ei täällä selviä, tai jos nyt eteenpäin kituuttaa, niin ei ainakaan kuki. Johan nuo kesän ensimmäiset parvekekukat ehtivät suunnilleen kolme viikkoa kukoistaakin (tai no, ehkä viikon kukoistivat ja alkoivat sitten tehdä hidasta kuolemaa). Mehikasvejakaan parvekkeelleni on turha viritellä; rahapuu paahtui kuoliaaksi kahdessa päivässä. Sisällä ei mene sen paremmin. Vihreää kyllä piisaa, mutta esimerkiksi kiinanruusu ei ole kukkinut ainakaan kolmeen vuoteen, vaikka on leikattu ja lannoitettu ja ties mitä loitsuja luettu.

Kukista kukkahattuiluun. Lapset keksivät tyhmiä ideoita siinä missa aikuisetkin, mutta lapsia on usein helpompi kieltää. Joskus lapsia suorastaan pitää kieltää. (Juu, en usko sellaiseen kasvatukseen, jossa meidän kultapupuselle ei koskaan sanota ei. Kieltosana sanotaan niin kuin se on.) Niinpä en ymmärräkään, miksi ihmeessä vanhemmat antavat lapsensa leikkiä parvekkeella tähtäilemällä ohikulkijoita leikkiaseella. Pyssyt pois ja kehityskeskustelua tilalle. Ihan sama, mikä viiden pennin vesipistooli on kyseessä - aseella ei osoitella ihmisiä. Piste. Jos lapsi ei tuota asiaa tiedä tai tajua, se pitää kertoa hänelle. Aivan: kertokaa se hänelle! Niin sanoo Kuusiston Maunokin, ja Mauno kyllä tietää!



(En muuten tajua, miksi säännöllisin väliajoin lykin videoita tänne, vaikka muiden blogeissa kaiken maailman YouTube-upotukset ja Spotify-soittolistat ovat minusta yksinomaan tylsiä. Hah.)