torstai 13. tammikuuta 2011

Satuhäät

Tänään alkoi taas uusi Satuhäät-kausi YLE TV2:lla. Jee!

Ensimmäinen jakso oli tunteita herättävä, kuten odotettavissa olikin. Satu syntyi tänään juhannushäistä, kesästä kukkeimmillaan, nuoresta hääparista ja häitä edeltävistä vaikeuksista, jotka kuitenkin voitettiin hääpäivään mennessä (...kai).

Uusimman Satuhäät-jakson voi käydä katsomassa YLE Areenassa, ja lisätietoa illan hääparista löytyy täältä. Veikkaanpa muuten, että tuo kommenttipalsta ei tule tuollaisena elämään kovin pitkään, sen verran ronskia tekstiä anonyymit katsojat ovat sinne jo tähän mennessä kirjoittaneet...

Hieman tuli tämäniltaista jaksoa katsellessa sellainen likainen tirkistelyolo, kun päähenkilöt toivat elämänsä niin paljaana meidän katsojien arvosteltavaksi. Ohjelmaan tietysti valitaan mukaan henkilöitä, jotka herättävät ihmisissä reaktioita, mutta itselleni tuli ehkä jopa hieman surullinen olo tämän ensimmäisen jakson jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että tälle hääparille ja heidän perheelleen kuuluu tänäkin päivä hyvää.

Kuva: YLE TV2

5 kommenttia:

Matilda Aurora kirjoitti...

Minä se odottelen kieli pitkällä Maajussille morsian-ohjelmaa. Se on noi häät niin kaukanen ajatus...

neiti talonmies kirjoitti...

Lukaisin ensin nuo katsojakommentit ja ajattelin, että on varmasti ihan hirveä myötähäpeäjakso, en ehkä pysty katsomaan loppuun asti... Mutta ei se niin paha ollut, katson siis seuraavankin ;)

hra talonneiti kirjoitti...

nti talonmies: samastuitko morsiameen/sulhaseen?

kunnankirjuri kirjoitti...

Nöpöstiina, saattaahan ne häät olla se seuraava askel maajusseille ja morsiamilleenkin! Maajussit vain kertoo sadun alun, ja Satuhäät saman tarinan lopun ("lopun" sanan kaikissa merkityksissä, kuten on saatu huomata....).

neiti talonmies kirjoitti...

hra talonneiti: Ehdottomasti morsiameen! En tosin polta, mutta muuten olimme kuin kaksi marjaa (peruna ja meloni).