On mukavaa olla hyvä jossakin. Niin kunniakasta kuin jalo kilpailu onkin, kyllä voittokin tuntuu aika hyvältä. Kaikki voitot eivät kuitenkaan lämmitä sydäntä yhtä paljon.
Jos kilpailtaisiin tämän talon täysimmästä vinttikomerosta, minä voittaisin. Jos ko. kilpailua verrattaisiin sadan metrin juoksuun ja kilpailtaisiin vinttikomeroon ahdetun tavaran määrästä suhteutettuna asunnon pinta-alaan, voittaisin kisan ainakin kolmella minuutilla. (Voiko vertaus enää sekavammaksi mennä? Pitäisi ehkä harkita uutta uraa urheiluselostajana...)
Vinttikomeroni on perinteiseen tyyliin vinokattoinen ja korkeimmillaankin niin matala, että pystyn seisomaan siellä vain kaksin kerroin. Se ei siis ole suuri. Se on päinvastoin aika pieni. Siitä huolimatta olen saanut tungettua sinne ainakin kaksi nojatuolia, ruokapöydän, neljä ruokailutuolia, vieraspatjan ja sukset. Perimmäiset kerrostumat ovat huhtikuulta 2005. Tänään näin pari laatikkoa, joiden en muistanut olevan olemassa. Niiden sisällöstä minulla ei ole aavistustakaan. Kaikkia nyssyköitä ei komeron ovelta edes näy, koska niiden edessä on niin paljon roinaa.
Maltan tuskin odottaa, että pääsen muuttamaan uuteen kotiin. Millaisia aarteita tulenkaan omista varastoistani löytämään! Villi arvaus: C-kasetteja vuodelta 1992. Kansioittain muistiinpanoja aiheista, joista en muista koskaan kuulleeni. Kymmenen vuoden takaisia naistenlehtiä. (Löysin tänään asunnostani Seventeen-lehtiä 1990-luvun lopulta. Heitin ne pois, totisesti. Jos en ole aikoinaan raaskinut luopua edes niistä, en uskalla ajatellakaan, millaisia "aarteita" olen tullut arkistoineeksi ullakolle...) Olof Palmen murhaaja. Aakkostettua napanöyhtää.
Olen tänään ravannut huonekaluliikkeissä ja taistellut italiankielisen kokoamisohjeen kanssa. Sen jälkeen olen siirrellyt tavaroita paikasta toiseen koko illan tuntien koko ajan syvenevää epätoivoa hamsterintaipumusteni vuoksi. Nyt minun pitäisi keksiä, mihin aion pukeutua seuraavan viikon ajan, pestä tarvittaessa nyrkkipyykkiä, pakata tavarat matkalaukkuun, jota minulla ei ole, ja herätä aamulla viiden maissa virkeänä ja iloisena. Minusta tuntuu, että saatan nyt mennä keittiöön ja avata oluen.
Päivän mietelause: Joka säästää saadessaan, sillä on ottaa tarvitessaan.
Toisaalta: Timidus cautum se vocat, sordidus parcum. ("Pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi, ahne säästäväiseksi." Juu, en tunne latinankielisiä sanontoja ihan näin hyvin, tiedustelin googlelta jotakin aiheeseen sopivaa ja tällainen tuli.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti