Tämän takia en ole ehtinyt ulos

Minun elämässäni alkoi noin viikko sitten sellainen jakso, jonka aikana katsotaan runsaasti pukudraamoja (mieluiten sellaisia, jotka ovat myös romaanisovituksia). Kaikki lähti siitä, että bongasin joulunpyhinä Areenasta BBC:n joululahjan Suomen kansalle, ts. ensimmäisen jakson Parade's End -minisarjasta. Katsokaa! Vielä vuorokauden ajan ehtii! (Syksyllä minulla oli myös varsin intensiivinen Sherlock-kausi sen jälkeen, kun hankin sarjan dvd:llä, ja näissä sarjoissahan on tiettyjä yhtäläisyyksiä, ts. Benedict Cumberbatch.)

Jakson nähtyäni kaipasin lisää samantyyppistä katsottavaa, mutta seuraava jakso tulee vasta huomenna, enkä jaksa harrastaa laitonta lataamista (tässä ei ole kyse niinkään moraalisista periaatteista, vaan enemmänkin laiskuudesta ja pelosta, etten osaa tunnistaa epäluotettavia sivustoja ja koneeni saastuu). Onneksi on YouTube - katson kuitenkin kaiken läppäriltä, joten suttuinen kuvanlaatu ei kamalasti haittaa. Viikon mittaan olenkin katsonut seuraavat sarjat:

• North and South
• Northanger Abbey
• Persuasion
• ja koska Varpu otti puheeksi ShakespeaRe-Told-sarjan jakson The Taming of the Shrew, katsoin senkin (minulla on se kyllä videolla, mutta kun televisio puuttuu, ei niitä kasetteja paljon katsella), ja sen jälkeen piti katsoa myös Much Ado About Nothing; nämä eivät ehkä ole varsinaisesti pukudraamoja, mutta kirjallisuudesta tehtyjä sovituksia kuitenkin.

Kiitos, BBC! Nyt on kuitenkin tyhjä olo, koska en keksi katsottavaa. Varpun taannoin kehuman Jane Eyren ajattelin varata kirjastosta (en löydä sitä enää YouTubesta, höh - olisi ehkä pitänyt katsoa syksyllä, mutta silloin minulla oli se Sherlock-kausi, enkä jaksanut kiinnostua), samoin yhden Järki ja tunteet -version, jota en ole vielä nähnyt. Se ainoa oikea Ylpeys ja ennakkoluulokin tuli taas Teemalta, juu, mutta minulla on se jo dvd:llä; ei ole Areenastakaan siis apua. Suositelkaa jotakin! Haluan möllöttää kotona tihrustamassa tietokoneen ruutua!

Inventaario, osa 2

Joulupukki toi minulle poran, jota olen jo vuosikausia kaivannut avuksi koruaskarteluihin, mutta en vain ole saanut hankittua. Tänä iltana olenkin sydämeni kyllyydestä rei'ittänyt erinäisissä projektilaatikoissa jemmaamiani pikkuesineitä, jotta voisin sitten ripustaa niitä korviini.

Kun tuli aika laittaa illan paskartelut roikkumaan muiden korvakorujeni joukkoon, säilytysjärjestelmässäni (vinkki: raastinraudat ovat erinomaisia korvistelineitä!) ei ollutkaan niille kunnolla tilaa. Ryhdyin siis organisoimaan kruununjalokiviäni niin, että ne eivät enää hautautuisi toistensa alle. Laitoin ne saman tien myös värijärjestykseen, koska se rauhoitti sieluani - kyllä, minusta tuo on oikein rakentava tapa viettää perjantai-iltaa.

Samalla päätin uteliaisuudesta tutkia, paljonko minulla itse asiassa on korvakoruja. Sain tulokseksi 119 paria (sekä pienet nappikorvikset ja sen sellaiset, joita en ikinä käytä enkä siis viitsinyt laskeakaan). Hmm. En oikein tiedä, mitä tuosta lukemasta pitäisi ajatella. Olen myös melko varma siitä, että poran ansiosta saldo kasvaa hyvinkin pian, eikä siinä mitään; paskartelu on oikein hyvä tapa käyttää aikaansa. Elävän elämän tutuille kuitenkin tiedoksi, että jos näette minut lähiaikoina ostamassa uusia korviksia, minulta saa ehdottomasti kysyä, olenko aivan varma hankinnan välttämättömyydestä.

Raikasta joulua!

En yleensä hirveästi jaksa valmistella joulua, saapuu se ilmankin. On pakko kuitenkin todeta, että tänä vuonna hankin ne vähäiset "pakolliset" lahjat ehkä vähän liian myöhään. Olin kuvitellut, että eilen aamupäivällä minulla olisi hyvin aikaa nauttia jouluruuhkista. Olisi sitä ehkä ollutkin, ellei yhtä lahjaa olisi pitänyt lopulta metsästää sekä Vantaalta että Itä-Helsingistä. Julkisilla kulkuvälineillä. (Siinä bussissa istuessa kävi kyllä mielessä, olisivatko hyllyt ehkä olleet täydempiä esimerkiksi lokakuussa... Olin siis tiennyt jo kauan, mitä aioin hankkia, mutta lykkääminen on ystävä.) Koska reissu vähän venyi aiotusta, tuli joulunviettoa varten pakatessa aika kiire.

Ensiksi huomasin, että uusi paras ystäväni kuivashampoo oli jäänyt matkasta. No, ei se mitään; ainahan voin pestä hiukset. (En tosin tänäänkään pessyt, kuivaamisessa ja muussa on niin kamala vaiva... Luotan siihen, että vaikka päivä jo piteneekin, on vielä sen verran pimeää, että katsoja ei voi olla ihan varma, ovatko hiukset kauniin kiiltävät vai ikävän rasvaiset.) Seuraavaksi havaitsin, että myös deodoranttini jäi kotiin. Taidan siis viettää joulua keskiaikaisia hygieniakäytäntöjä mukaillen ja lisätä hajuvettä aina, kun alan haista pahalta.

Suunnitelma uudelle vuodelle

Ensi vuonna yötaksa poistuu kausilipulla matkustavilta. Se on hyvä! Olen vuosien varrella monta kertaa manaillut yötaksaa, koska a) minulla ei ole juuri koskaan käteistä, enkä ikinä muista ladata arvoa matkakortille ja b) ylimääräinen rahanmeno on aina tylsää, ja juoppobusseilla matkustamisesta on erityisen ärsyttävä maksaa. (Niiden sijaan olen melko usein päättänyt mennä taksilla, ja siinähän sitä vasta säästääkin...)

Tätä nykyä en kyllä kovinkaan usein matkusta yöbusseilla, mutta helpostihan sen muuttaa. Kun kerran kuitenkin valvon säännöllisesti naurettavan myöhään, voin kai samalla vaivalla kukkua muuallakin kuin kotona tietokoneen äärellä. Vuonna 2013 minusta tulee siis bilehile! (Pikkuisen voi tietysti haitata, että vierastan yökerhoja melko paljon, mutta ei se mitään. Tahdonvoimaa se vain kysyy!)

Osataan kieliä

Välillä ihmettelen, miten aivoni toimivat. Kävin taannoin keskustelua englanniksi. Hain toivottoman kauan sanaa dialogi, ja lopulta taisin kiertää sen sanomalla jotakin muuta, koska sanaa dialogue nyt vain oli aivan liian vaikea keksiä. Sen sijaan keripukki tulee kyllä kuin apteekin hyllyltä. (Scurvy, tietenkin. Ainahan se on mielessä.)

Ihana esteettömyys

Minulla on aika iso kylpyhuone. Käsittääkseni näin on siksi, että asun varsin uudessa talossa, ja nykyään pitää rakentaa sellaisia asuntoja, joissa esimerkiksi pyörätuolilla mahtuu tarvittaessa vaivatta liikkumaan. Meidän talossamme tilojen väljyys taitaa kuitenkin johtua siitä, että jos joku liikuntarajoitteisempi ihminen erehtyisi tänne muuttamaan, hän saisi talvikaudella liikuntaa ainoastaan kulkemalla huoneesta toiseen. Kylpyhuoneessa mahtuu kyllä pyörähtelemään, mutta ulko-ovista on turha kuvitella liikkuvansa mihinkään. Hemmetin kätevää!

No, ei pidä liioitella - kyllähän täällä asunnosta pääsee ulos, vaikka ei omin jaloin liikkuminen luonnistuisikaan. Hissi vie  ala-aulaan, mutta sen jälkeen vaihtoehdot ovatkin vähissä. Pääsisäänkäynnin ja hissin välissä on rappuset. Lastenvaunut niistä vielä kiukkupäissään kiskaisee, mutta pyörätuolilla voisi olla hankalampaa. Ulkoiluvälinevaraston kautta pääsee periaatteessa yhdelle ulko-ovelle, mutta yllätys: sen edessä onkin lumikasa, jolle uuttera huoltoyhtiömme ennättää tehdä jotakin arviolta toukokuussa. Pihan puolen sisäänkäynniltä taas alkaa lupaavasti lumikolan levyinen väylä, joka kuitenkin päättyy umpihankeen. Eihän niitä pihoja nyt hyvänen aika joudeta talvisin kolaamaan, on tässä parempaakin tekemistä! Aina voi sitä paitsi yrittää autohallin kautta ulos. Siinä sitä lihakset vertyvät, kun työntelee itseään ajoluiskaa ylöspäin. Autoja väistellessään saa kivasti myös jännitystä elämään!

Niin että tervetuloa meille kaikki liikuntarajoitteiset ja lastenvaunujen kanssa kulkijat. Jos tulette ennen kesää, varautukaa kuitenkin leiriytymään pihalle - sisälle on turha yrittää!


P.S. Vaikka tämä asia ei suoranaisesti minua kosketa, minusta tuossa on kitisemisen paikka ihan periaatteen vuoksi. Puolitiehen jätetty esteettömyys ei ole esteettömyyttä ollenkaan. Ihmiset, älkää olko typeriä! Ja ne, jotka asiasta päättävät: voitaisiinko tässä talossa lopultakin vaihtaa huoltoyhtiötä?

P.P.S. Koska Varpu tietää, että minun pitäisi oikeasti nyt olla tekemässä jotakin ihan muuta, ajastan tämän tekstin ovelasti huomiselle. Nyt kukaan ei aisti mitään vitkuttelun sivumakua tässä!

Mielenkiintoinen elämäni

Ahkerimmin tupakoitsevalla naapurillani on uusi huppari. Entinen oli musta. Uusi on harmaa. Elämme jännittäviä aikoja.

Mikä vaivaa niitä ihmisiä, jotka istuutuvat bussissa toisen viereen niin leveästi, että ovat käytännössä jo naapurinsa sylissä?

Toivoisin, että minulla olisi kotiapulainen, jotta voisin torua jotakuta muuta kuin itseäni, kun kahvi maistuu pahalta. (Huuhdellessani pannua se oli yhtäkkiä täynnä saippuavaahtoa. Luulen, että nämä asiat liittyvät jotenkin toisiinsa.)

Ei muuta tällä erää.